Herkku-puhelin
Iso peffa risteilyllä
Seisokki

Vaimoni, Merja oli lähdössä erään työkaverinsa Tuijan kanssa Tukholman risteilylle, mutta Tuijalle oli tullut jokin viimekäden este. Niimpä vaimonikin meinasi perua matkansa, mutta sanoin Hänelle että mene vaan ja rentoudu kunnolla, kun saat olla kaikessa rauhassa omana itsenäsi.

Niinpä koitti perjantai jolloi vaimoni matka alkaisi, elettiin kesäaikaa ja ulkona oli helteinen ilma, niimpä lämmintä eikä sade vermritä tarvinnut ottaa mukaan. Seurasin sivusilmällä Merjan tavaroiden pakkaamista. Valkoinen vartaloa myötäilevä polvien yläpuolelle ulottuva hame ja valkoinen napitettava silkkinen pusero menivät laukkuuun. Muutamat pikkarit ja pari muuta puseroa, meikit ja musta body joka oli tummaharmaa rintojen kohdalta, joka korostetusti toi esiin vaimoni kauniin ja himoittavan vartalon muodot. Body yllään rinnnat kuulsivat harmaasta alueesta seksikkäästi läpi ja vyötärön seutu ihanasti korostaen, mikä vain korosti Merjan niin ihanaa peffaa.

Kysyin etkö ota "varamiehiä" eli hieroma sauvoja mukaaa, johon vaimoni tuhahti ehei en tällä matkalla tarvitse "varamiehiä, enkä oikeitakaan". Sillä aion nauttia omasta rauhastani, kerrankin kun siihen on mahdollisuus. Päälleen Merja laittoi vaaleanpunaisen kesämekon jonka kaula-aukko oli melko avoin ja hieman löysähkö, tiesin että vaimoni kumartuessa kaula-aukosta avautui seksikäs näkymä rintoihin ja varsinkin jos alla ei olut rintaliivejä. Ja panin merkille ettei Merja laittanutkaan rintsikoita mekon alle. Ajattelin sen johtuvan ulkona vallitsevasta helteestä, hiostaisivat vaan aivan turhaan. Pikarit menivät kummikin jalkaan, väriltään ne olivat tummahkot jolloin ne kuulsivat mekon läpi, ei selvästi mutta kumminkin. Huomsin kumminkin yhden "varamiehen" sujahtavan käsilaukkuun muiden naistavaroiden sekaan, en viitsinyt mainita asiasta hänelle, ajattelin nauttikoon siitä.

Merja tilasi itselleen taksin koska minä olin juonut muutaman olluen enkä niin ollen voinut viedä Häntä satamaan. Pian taksi olikin talomme edessä ja kevyt suukko huulille ja hyvää matkaa kultaseni.

Taksinkuljettaja tummaihoinen neekeri kurottautui avaamaan takaovea vaimolleni ja kun vaimoni kumartui astuakseen auton takapenkille hänen mekkonsa avautui kaula-aukon kohdalta niin että kuljettajalla oli esteetön näky vaimoni riintoihin. Miehen silmät laajenivat selvästi ja vaimoni kuin tahallaan tärisytti ylävartaloaan, tietäen rintojen värähtelevän himokkaasti. Tuo liikehdintä kiihoitti myös vaimoani, sillä neekerin katse oli niin polttavan oloinen. Nännit vaimollani ovat melko suuret ja rinnat sopusuhtaiset vartaloon nähden (Ehkä kokoa C8) Ei siis liian suuret mutta ei ihan pienetkään.

Ajetaan Siljan terminaaliin, kuljettajan vastatessa shelvaa hiukan huonolla suomenkielellä. Ajaessaan neekeri vilkuili tämän tästä takapeiliin ja sitä hiukan kääntäenkin siten, että näki siitä haluamansa, vaimoni kesämekon peittämät rinnat joidenka nännit olivat muuttuneet hieman kovemmiksi ja suuremmiksi kuin normaalioloissa. Joten ne eroittuivat jo melko selvästi ohuen mekkokankaan läpi.

Vaimoni tunsi nänniensä selvän muutoksen ja jalkovälikin alkoi hieman kihelmoidä, vaimoni oli kiihoittunut tumman miehen vilkuilusta. Välillä kuin tahallaan Merja hipaisi toisella kädellään rinnoistaan, tuntien poskien alkavan punoittamaan hienoisesta kiihkosta johtuen. Taksin kuljettaja soitti matkan aikana jollekkin, puhuen jotakin Afrkian kieltä, välillä naurahaenkin, katsellen taustapeiliin tämäntästä. Matka päättyi ja vaimoni maksoi kyydin ja toivotti hyvät päivän jatkot. Kitos shamoi ja mielyttavaa risteitua, kuului vastaus.

Terminaali oli jo täyttynyt ihmisistä ja Merja huomasi ihmisten olevan hilpeän olloisia, olihan kesä ja helteinen päivä. Ihmis tungoksessa vaimoni pani kumminkin merkille, että matkaan oli lähdössä myös muutamia neekerimies ryhmiä, ajatellen että noista kyllä osalla on mielessä vain se yksi ja sama, saada vaalea Suomitar sänkyynsä.

Noista tummanpuhuvista ainakin kaksi villkuilivat Hänen suuntaansa, aivan kuin tutkien vartalon muotoja. Heidän katseensa ei kumminkaan häirinnyt vaimoani, vaan päin vastoin Merja oli jopa hieman otettu moisesta kunniasta. Tuntien nänniensä kovettuvan entisestään, vaimoni tiesi niiden erottuvan ohuen kankaan läpi nyt aivan selvästi, sillä monen miehen katse nauliutui niihin kuin ammuttuna. Laivaan mennessä rampin tungoksessa joku mies jopa horjahti vaimoani kohti ja kasi hipaisi kovaa nänniä, niin herkullisesti ne törröttivät, kuin kutsuen kokeilkaa ja puristelkaa. Tuo törmäily toistui vielä pari-kolme kertaa. Viimeisellä kerralla vaimoni tunsi myös käden tarttuvan Hänen peffasta kiinni, takana oli toinen niistä neekereistä jotka olivat katselleet Häntä terminaalissa. Vaimoni teki täyskäännöksen ja sanoen, mitä ihmettä. Neekeri vain hymyili leveästi ja siirsi katseensa vaimoni rintoihin ja niiden törröttöviin nänneihin, vaimoni muuttui aivan punaiseksi kasvoiltaan koska tilanne oli kaikesta huolimatta kiihoittanut Häntä. Neekerin sanoessa sanoessa selvällä suomenkielellä, olet kaunis pakkaus. Merjan sanoessa vaih niin...Ja kääntyi jatkaakseen matkaansa.

Vaimoni meni hyttiinsä joka oli yläkansilla 2 hengen hytti, olihan Tuija jäänyt pois. Merjan harmitellessa yksin oloaan ja pohtiessa mitä tekisi? Aiemmat tapahtumat olivat kumminkin kihoittaneet Häntä jo jonkin verran ja Merja päätti käydä suihussa viilentääkseen tunteitaan. Suihkusta tullessaan vaimoni otti kumminkin hieromasauvan käsilaukusta ja asettui vuoteelle selälleen. Hyväillen sillä itseään sieltä täältä. Neekerimiesten katseet mielessään vaimoni liutti sauvaa jalkojenväliinsä joka oli jo hiukan kostunut. Rintojen ja nännien katselemiset, sekä neekerin peffan puristelu lisäsivät kiihoittumista...Eih ei näin ajatteli vaimoni ja otti sauvan pois vitustaan. Vittuun jäi kumminkin kiimainen sellvästi tuntuva sykkiminen.

Merja alkoi pukea ylleen lähteäkseen baariin, miettien mielessään mitähän tästä oikei tulee?
Valkoinen vartalonmyötäinen hame päälle ei pikkareita, napitettava valkoinen silkkipusero, eikä alle rintaliivejä, jalkaan melko korkeilla koroilla varustetut kengät, valkoiset nekin. Kenkien myötä vaimoni ihana kiinteä peffa muuttui entistä himottavammaksi. Ja reilusti meikkiä naamaan ja eikun menoksi.

Baaritiskille kävellessään vaimoni keinutti lanteitaan hyvin kutsuvasti ja huomasikin usean miehen tutkivan katseen. Kovat nännit puseron allta selvästi kuultaen baarimikko sillmät niissä kuin liimautuneena, mitäs rouvalle saisi olla, siideri kiitos vaimoni vastasi. Baaritiskiltä oli hyvä näkymä tanssilattialle jossa oli jo melkoinen tungos tanssivista pareista.

Pian vaimoni huomasikin peffaansa kourineen neekerin tansittavan jotain naista, miehen kädet vaeltelivat naisen vartalolla jopa liiankin rohkeasti. Nainen näyttti kylläkin nauttivan saamastaan käsittelystä ja jopa tunnustelevan välillä neekerin housujen etumusta joka pullotti lupaavasti. Pian orkesteri meni tauolle. Tauon aikana tuo neekeri tuli baaritiskille vaimoni viereen, kysyen mitäs kaunotar haluaisi juoda, sanoen olevansa Joe. Merja yllättyi hieman tilanteesta ja sai sanotuksi, no jos vaikka siiderin.

Saatuaan siiderin vaimoni esittäytyi myös Joelle, jonka katse ei millään tahtonut pysyä poissa silkkipuseron läpi erottuvista kovista ja suurehkoistat nänneistä. Vaimoni katse poukkoili neekerin kasvoista aina jalkojenväliin jossa edellisen tanssin jäljiltä oli selvästi näkyvä kohouma. Joe sanoikin vaimolleni, katsele vain ihan vapaasti ja rauhassa. Jolloin Merja hellahti aivan punaiseksi ja sopersi jotain, eih eih kun mi minä vaan. Joe keskeytti ja vei sormensa vaimoni suulle sanoen, hyss hyss...Vien sinut seuraavaan tanssiin, jos sopii? Merja änkytti jo...joo kyllähän se sopii.
Merjan silmissä pyöri vielä äskeinen neekerin ja sen naisen tanssi, kokoisiko itse samaa? Tuo ajatus alkoi pakostakin lisäämään vaimoni kiihoittumista, eihän Hän ollut koskaa aiemmin ollut neekerin tansitettavana.

Orkesteri palasi tauolta ja aloitti seuraavan kappaleen, se oli valssi mutta normaalia nopeamalla temmolla. Joe tarttui vaimoani kädestä ja sano, mennään. Lavalla oli paljon pareja mutta siellä pääsi kumminkn tanssimaan aika välljästi. Joen toinen käsi siirtyi vaimoni peffalle ja toinen niskan taakse. Vaimoni oli aivan varma että Hänen kiimansa näkyi ja tuntui nyt aivan selvästi.

Joe veti vaimoni päätä kohti omaans ja alkoi suudella, suudelma oli intohimoa täynnä, puolin ja toisin. Merja tunsi vittunsa olevan jo aivan nussittavan oloinen, niin hyvää Joen vartalon läheisyys Hänelle teki. Ja sitten vielä toinen pakollinen valssi, nyt kumminkin hitaasti. Merja siirsi vaivihkaa kätensä Joen jalkojen väliin, olihan lavallle tullut jo tungos. Vaimoni tunsi housunkankaan läpi suuren ja kivikovan kullin kädessään, vaimoni hiveli sitä hiljakseen, kuiskaten Joen korvaan oihh...miten iso sinulla on, haluan tuota sisääni.

Kappaleen loputtua Joe ja Merja poistuivat lavalta, Joen sanoessa, menemmekö meille vai teille. Joe sanoi Hänellä olevan sviitin, kävisikö se. Vaimoni vastasi kyllä se sopii. Joe lisäsi vielä, älä sitten hämmästy kun menemme sinne, ethän? Merja jäi hieman mietteliääksi, mitähän tuo tarkoitti?

Matkalla Joe soitti jonnekkin puhuen jotain Afrikan kieltä, puhelun päätyttyä hymyili leveästi ja kaappasi vaimoni syliinsä ja suuteli kiihkeästi.
Käsien puristellessa isoa mutta kiinteää peffaa. Vaimoni tunsi olevansa kiimaisempi kuin koskaa, sillä Hänen pitkäaikainen fantasia neekerimiehestä oli toteutumassa.

Merjan hämmästykseksi hytin sohvalla istui toinen terminaalissa Häntä tarkkaillut neekeri ja tuo mies oli ihan alasti puolikovaa isoa ja paksua kuliaan hyväillen. Joe kiirehti sanomaan että tuo on Alf. Alf ei puhu eikä ymmärrä suomea, mutta ymmärtää suomalaisen naiskauneuden kylläkin. Vaimoni oli tietysti hiukan hämmästynyt, mutta Joe johdattamana meni Alfin viereen. Jolloin Alf aluksi suuteli vaimoani ja siirsi toisen kätensä vaimoni rinnoille ja hieroi niitä puseron läpi taitavasti. Merjan suusta pääsi huohotuksen llisäksi ooohh.ooooh.aaahh, kaksi neekeriä ja minä, ei ole totta?!?

Nyt Joekin riisui itsensä allasti, eikä hänenkää kullinsa ollut mikään pieni. Joe istui vaimoni toiselle puollelle ja Hänkin alkoi hyväilä vaimoni vartalo joka puolelta. Merjan tarttuessa molempien miesten kulleista kiinni ja alkaessa niiden runkkaamiisen. Alf repäisi Merjan puseron auki nappien lentäessä pitkin sviittiä, suusta kuului oollalaa, yes. Hame oli noussut vuötäisille ja Alfin ja Joen sormet hakeutuivat vuoron perää vaimoni kiimaiseen vittuun. Hyvin pian vaimoni lanteet alkoivat liikkua villisti ja suusta kuului huohotuksen seasta aaah...eihhh...ahhh...oih minä laukean ja vaimoni sai kovan orgasmin.

Pian kaikki kolme siirtyivät sviitin isoon vuoteeseen, vaimoni keskelle ja miehet molemmin puolin. Merja tarttui molempien kulleista kiinni aloittaen niiden hyväilyn. Vaimoni vartaloa hyväiltiin joka puolelta ja pian Merja halusi toisen miehen kullin sisäänsä. Hame oli lentänyt lattialle ja vaimoni oli hellppo käännähtää Alfin suuntaan, istutua hänen päällleen jalat levällään, vittu kiimaisempana kuin koskaan. Vaikka Alfin kulli oli jättikokoinen alkoi se hiljaleen upota vaimoni kiima vittuun. Kun terska oli uponnut vittuun vaimoni ulisi uiiihhh...uihhh...aihhh...uihh, taas tulee ja laukesi jäleen. Alf työntyi kumminkin hitaasti syvemmällle vittuun ja pian vaimoni ratsasti kiimaisena Alfin isolla kullilla. Joe oli katsellut touhua sivusta ja runkannut itseään ollen nyt laukeamaisimilllaan. Sperma suihku lähtikin kohti vaimoni rintoja ja osittain kasvoja. Nyt vaimon vittu alkoi jälleen sykkiä orgasmin tehden tuloaan ja Merja huusi kovaan ääneen aaaahh...uuuh...uuuuh nussi kovaa Alf, nussi minun kiimavittua nussi. Vaimon lanteet takoivat kiivaasti Alfin jätti kullia vittuunsa imien. Merjan suusta kuului ulinaa ja huohotuksen seasta, taas, taas tulee nussiiiiii.

Vaimoni sai tuolla risteilyllä elämänsä tyydytyksen kahden neekerin toimesta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute