Herkku-puhelin
Parturitytön ihana palvelu
Pete-69

Olin käynyt Hannalla parturissa jo pitkään säännöllisesti. Tuon 25-vuotiaan pirteän parturi-kampaaja neitosen palveltavana oli mukavaa, ja työnsäkin hän hoiti hyvin. Kaupan päälle asiakas sai iloista hymyä, pirteää juttelua ja hieman flirttiäkin, jopa minunlaiseni keski-ikäinen mies.
Hanna oli sisustanut parturisalonkinsa miehiä silmällä pitäen, ja kyseessä onkin erityisesti herrain salonki. Lehtihyllyssä hänellä on auto- ja urheilulehtiä, seinillä pin-up taidetta ja tietysti Marilynin kuva.
Eniten silmänruokaa tarjosi kuitenkin Hanna itse; avonaiset puserot antoivat kauniin näköalan uhkeisiin rintoihin, ja hänen siistiessään asiakkaan otsahiuksia asiakas saattoi tiirailla suoraan viekottelevaan tissivakoon.

Nyt eräänä talvisena lauantaina olin taas varannut ajan Hannan parturiin. Hän työskenteli liikkeessään yksin, joka toi käyntiin kivan intiimin tuntuisen vivahteen ollessani ainoa asiakas.
Yllätyin iloisesti mennessäni sisään, sillä Hanna oli laittautunut aivan erityisen kauniiksi tänään. Musta avara paita, musta tyyliäs polvipituinen hame, upeat sääret verhottuna mustiin nailoneihin ja pisteenä ii:n päälle naiselliset korkokengät. Hän moikkasi iloisesti ja tunsin kuinka kaluni värähti jo kun katsoin häntä.

Olen sinkku mies, ja olin ollut puutteessa hyvin pitkään. Hanna taisi vaistota mielialani, ja löi lisää löylyä kevyellä flirtillään. Istuin parturituolissa suojaviitan alla, ja Hanna hääri ympärilläni korkokengät kopsuen.
Olin niiin kuumissani, että tein uskaliaan ratkaisun: yritän koskettaa häntä hieman! Olemmehan jo aika tuttuja, kuin ystäviä, kun olen käynyt parturissaan niin kauan.
Hannan kammatessa hiuksiani kurotin kättäni alaspäin ja hipaisin sormillani hänen säärtään. Silitin sitä kevyesti odottaen ja peläten Hannan reaktiota. Yllätyin kun käteni saikin jatkaa eikä Hanna siirtynyt pois eikä saanut raivokohtausta. Silittelin hellästi ja kevyesti sormillani hänen mustan ohuen nailonin verhoamaa säärtään. Olin jo kiihtynyt, ja vein kättäni ylöspäin hänen säärellään. Hannan hameen helma kohosi, ja käteni jatkoi tutkivaa hyväilyä pehmeille reisille. Olen nylon- ja sukka-fetisti, joten mustien ohuiden sukkahousujen kosketuskin on minusta värisyttävää.

Hanna ei ollut koskaan ilmaissut olevansa varattu, mutta hänellä on kaksiosainen sukunimi, josta arvelin hänen olevan peräti naimisissa. Hipelöin siis tässä toisen miehen vaimoa, ja minua palvelevaa parturia.

Kun käteni puristeli jo Hannan reisiä, hän siirtyi kauemmaksi ja päästi pienen torjuvan äännähdyksen: "noh noh, soo soo".

Hiustenleikkuu tuli valmiiksi, ja tiesin sen maksavan pari kymppiä. Rohkaistuin kysymään:
"Hanna kuule... sulla kun on aina niin kiva palvelu, niin voisiko tällä kertaa ajatella jotain ihan spesiaalia vielä, josta toki maksan sulle hyvin".

Hanna näytti hieman hämmentyneeltä, mutta ei suoranalisesti vihaiselta. "Mitä sä niiku.. toivosit sitte?" hän kysyi.
Änkytin takaisin: "sellanen kiva intiimi hetki kahden kesken tossa sohvalla vaikka..."
Hanna näytti hetken miettivältä ja hämilliseltä, sitten hän sanoi mietteliäästi: "sä olet viimenen asiakas tältä päivältä... ja mulla on rahan tarvetta".

"Mennäänkö tänne", Hanna tarttui käteeni ja vei minut salonkinsa pieneen takahuoneeseen. Siellä oli pöytä, kahvinkeitin, mikrouuni ja yllätyksekseni mukavan näköinen sohva. Hanna meni sohvalle istumaan sääret sievästi yhdessä ja hymyili minulle rohkaisevasti. Menin hänen viereensä ja aloin kopeloida hänen sääriään ja reisiään.... vedin hametta ylös häneltä. Oi taivas... hameen alla ei ollutkaan sukkahousut joista pitäisi taistella eroon, vaan upeat sukkanauhat ja sukat. Minun ja Hannan paratiisillisen pillun välillä oli vain hänen mustat pitsiset pikkuhousunsa. Avasin omat farkkuni ja revin ne jalastani. Kaadoin Hannan selälleen sohvalle. Hän huokaili: "jestas... voi luoja.. mitä me ollaan tekemäs".
Vedin hänen reisiään erilleen ja hyväilin vielä käsilläni hänen reisiään, ikäänkuin tähtäillen tietäni paratiisiin.
"Petri oothan sä.. terve?" Hanna sopotti. Vastasin juujuu, tarkoittaen ettei minulla ole tauteja.
"Onneks mulla on pillerit" Hanna huohotti takaisin. Hyvä että edes toinen ajatteli ehkäisyä.

Kyrpäni vapautui kalsareistani ja se sojotti kivikovana ja vaativana kohti Hannaa. Hanna avasi reitensä ja änkesin niiden väliin. Kyrpäni tökki hetken pillun huulia etsien tietään oikeaan paikkaan, ja lopulta alkoi työntyä Hannan kireisiin uumeniin. Se oli taivaallista! Aloin työnnellä ja kyrpäni liukui Hannan liukkaassa ja makealla tavalla puristavassa pillussa. Hanna ynähteli työntöjeni tahdissa, päästäen ajoittain pienen seksikkään voihkauksen.
On selvää ettei moisen seksipakkauksen kanssa voi peuhata pitkään ilman että laukeaminen tapahtuu vääjäämättä. Halusin kuitenkin jatkaa pitkään, silla aavistelin että uusintaa ei tule.
Kyrvässäni tuntuikin jo enteellisiä nykäyksiä pumpatessani Hannaa, ja kuunnellessani hänen seksikästä voihkettaan.
Hanna oli kietonut jalkansa ympärilleni, viestittäen omasta haluukkuudestaan. Korkokengät olivat pudonneet jalastaan, mutta kauniit sukat olivat jaloissaan tuomassa sensuellia tunnelmaa kiihkeään hetkeemme.
Keskeytin hetkeksi ja huohotin: "nosta jalat mun olkapäille". Hanna teki työtä käskettyä, ja nyt jyystin häntä asennossa, jossa pääsin vieläkin syvemmälle. Samalla pussailin ja nuolin hänen nailon sukkien peittämiä sääriään, jotka olivat olkapäilläni.

Huoneessa oli peili, jota satuin vilkaisemaan ja näin meidät osittain. Näin peilistä Hannan pehmeän muotoiset reidet ja sääret, kauniissa asennossa olkapäilläni.
Hän makasi selällään allani silmät kiinni, suu puoliavoimena. Kauniisti punatuilta huulilta lähti pieni sensuelli voihke ja ynähtely kun työntelin.
"Ahh, ahh, ahh, ahh, ahh,, mmmm... noin... mmm... oi.. ahh.. ahh".
Toimituksemme oli kestänut kai joitakin minuutteja, kun vääjäämätön tapahtui. Menin yli rajan, jolta ei voi enää perääntyä. Hannan voihke ja hänen pillunsa puristus sai kyrpääni nykäyksen, josta tiesin orgasmin lähteneen liikkeelle. Kiihdytin vauhtia, ja jatkoin työntelyä kun kyrpäni suihkutti kuumat spermalastit Hannan sisään. Lopetin ja huohotin onnellisena, raukeus levisi kehooni. Hanna taputti poskeani ja sai takaisin kujeellisen puhetapansa. "No nii oliko namia?"
Vastasin hänen olevan ihana, aivan kertakaikkiaan ihana.

Sohvaan jäi tahroja. Kävimme vessassa siistimässä itseämme. Halasin vielä lähtiessäni, ja se oli yllättävän hellä halaus kovan kiiman jälkeen.

En ole tuon jälkeen käynyt Hannalla hiustenleikkuulla. Ehkä menen pian taas uudelleen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute