Herkku-puhelin
Jälleen kahden naisen leluna
Janina

Kaksi tyylikästä, pikkumustiin pukeutunutta dominaa korkokengissään kuljettaa minua pitkin Villin Kartanon kellarikerroksen käytäviä. Päässäni on näköyhteyden estävä huppu ja kaulassa panta. Muuten olen aivan alasti lukuun ottamatta sukuelimistä roikkuvia nahkakahleita, joista toinen naisista retuuttaa minua eteenpäin. Toinen ohjastaa kaulapannasta kuin koiraa.
Sokkona eteneminen on vaikeaa, vaikka olen näitä käytäviä ennenkin kulkenut. Vähän väliä meinaan törmätä seiniin ja minun on harottava käsilläni löytääkseni vapaan kulkutilan. Lopulta minut talutetaan sisään ovesta, sängyn viereen ja komennetaan nelinkontin sen päälle.
 
Toinen naisista kahlitsee ranteeni, toinen nilkkani. Jalkoja levitetään niin paljon kuin se siinä asennossa on mahdollista. Avuttomana kyyhötän kontillani pylly pystyssä, kun ensimmäinen piiskan isku yllättää tarjolle asetetut pakarani. Sitten lyöntejä satelee lisää, molemmilta puolilta. Välineet vaihtuvat ja saavat aikaan erilaisia ääniä - ja tuntemuksia. Piiskamaiset sivallukset osuvat kipeästi napsahtaen tarkkaan pisteeseen, kun taas lätkän läimähdykset tuntuvat kuumottavina koko perseposkilla.
Kesken ruoskimisen huppuni poistetaan ja huomaan konttivani peileillä tapetoidussa huoneessa. Ira asettuu etupuolelleni ja riisuu kiusoittelevan näyttävästi pikkuhousunsa hameen alta. Hitto, mitä henkistä kidutusta! Mustaan minimekkoon pukeutunut kaunotar pillu paljaana edessäni, ja minä voin vain avuttomana kuvitella ja ottaa vastaan toisen valtiattaren piiskan iskuja.
Sitten Ira keksii ruveta ratsastamaan. Hän istahtaa hajareisin yläselkäni päälle. Alaston ihoni tunnistaa naisen paljaan jalkovälin ja yritän kuvitella, miltä se näyttäisi, jos peilit paljastaisivat muutakin kuin mustapukuisen naisen keinahtelemassa jalat harallaan selässäni.
Ira yllyttää Tuuliaa mukaan ja hetken emmittyään tämä nouseekin Iran taakse ratsaille. Joka puolelta ympäröivät peilit todistavat uljasta näkyä. Kaksi sulotarta ratsastaa alastomalla orjalla aamun koittoon. Kuin tilauksesta Tuulialla on kädessään piiska, jolla hän alkaa kannustaa ratsua kuin hevosta ikään. Takaviistosta pakaroihin suunnatut iskut eivät ole kovia, mutta osuvat vahingossa tai tarkoituksella välillä kiveksiini ja saisivat minut kyllä laukalle, jos en olisi kahleilla sidottuna paikalleni.
Sirot naiset eivät yhdessäkään paljoa paina, ja onneksi olen säännöllisesti käynyt salilla, joten nöyryytys on lähinnä henkistä. Ira ja Tuulia osaavat todellakin tehdä selväksi kenen ehdoilla leikitään. Mielessäni käväisee ajatus parista etunojapunnerruksesta ikään kuin voimani osoituksena. Hylkään idean kuitenkin saman tien, kun uusi piiskan isku napsahtaa palleihini.
Treenausfantasioitakin on toki olemassa. Ilman vaatteita kuntosalissa, muut harjoittelijat naisia, alasti hekin. Tai sitten useampikin naispuolinen personal trainer ohjeistamassa alasti tapahtuvaa harjoitteluani. Eikä siinä treenata pelkästään perinteiseen tapaan. ”Painojen roikottaminen vahvistaa kyrpää”, vakuuttaa Irakin. Ja onhan sitä maailmalla kokeiltu kaikenlaista sexerciseä, pariharjoittelunakin.
Harha-ajatukseni kestää vain ohikiitävän hetken, sillä nyt olen kokemassa jotain niin ainutlaatuista, että sitä ei ole syytä vaarantaa eikä hetkeäkään kannata tuhlata. 
Naiset nousevat ratsailta ja Tuulia alkaa askarrella kaluni kimpussa. Ira asettuu jalat harallaan eteeni ja vetää pääni hameensa sisään.
-Näkyykö pillu? hän kysyy ilkikurisesti.
Yritän kurkottaa niskaani, mutta mustan mekon pimeydessä en pysty näkemään kunnolla. On pakko tunnustaa, etten näe, vaikka niin kiihkeästi haluaisin.
Kiusoittelu on ehdottomasti osa fantasioitani. En koe olevani ”orja” siinä mielessä, että vain passiivisesti alistuisin. Siksi näköaistin kautta tapahtuva kiihottaminen, sääret, peppu, puhumattakaan tissien ja pillun paljastamisesta, tekee sidottuna olemisesta erityisen kiihottavaa. Viehättäviä, seksikkäitä naisia aivan ulottuvilla, ja kuitenkin saavuttamattomissa.
Naiset irrottavat kahleita sen verran, että voin kääntyä selälleni. Saman tien minut kuitenkin sidotaan uudelleen. Makaan nyt x-asennossa sängyllä. Katossa olevasta peilistä näen puoliseisovan kaluni ja kaiken, mitä naiset ympärilläni touhuavat. Tajuan myös samalla hetkellä, että kahleet ja nipistimet kalustani ja kiveksistäni on jossain vaiheessa poistettu.
-Mitäs tälle tehdään? kysyy Tuulia ja alkaa kevyesti runkata kulliani.
Ira sanoo tietävänsä ja poistuu huoneesta noutamaan jotakin. Samassa Ira jo palaa kädessään jokin musta vekotin. Se näyttää isolta munan kuorelta. ”Pannaanko munani munan kuoreen?”, ehdin ajatella, ennen kuin näkökenttäni taas peitetään. Tällä kerralla sen tekee Tuulia, joka istuu kasvojeni päälle. Hänellä on sukkahousut jalassa ja hän painaa jalkovälinsä tiukasti vasten sieraimiani, niin että henkeni salpaantuu.
-Nuuhki sitä! komentaa Ira ja alkaa kaikesta päätellen samanaikaisesti asetella kyrpääni mustan laitteen sisään.
Voisin vaikka nuuhkiakin, mutta se ei ole mahdollista, sillä henki ei kulje kumpaankaan suuntaan. Ira usuttaa nuuhkimaan, ja naisia naurattaa avuttomuuteni. Onneksi Ira saa oman osuutensa valmiiksi ja Tuulia nousee pois päältäni.
Naiset säätävät nyt yhdessä kojetta, joka alkaa väristä ja hieroa kulliani. Yritän päästä peilin kautta näkemään, mitä tapahtuu, mutta kyrpäni ympärillä on sen verran ruuhkaa, etten oikein saa selvää. Sen aistin kuitenkin näkemättäkin, että koneessa on erilaisia tehoja ja nopeuksia, jotka kiihottavat kaluni taas täyteen seisontaan.
-Kokeilepas istua sen päälle! houkuttelee Ira Tuuliaa.
Tämä kiipeää taas ratsaille, tällä kerralla etupuolelleni, ja sama laite, joka hieroo sisäpuolelta kulliani, väristää päällyspuolelta Tuulian pillua. Uskomaton tunne! Mutta lisää on tulossa. Ira kierähtää vuorostaan istumaan kasvojeni päälle ja hänen alapäänsä tuntuu taivaalliselta kasvojeni ihoa vasten. Kärsimykseni ovat hetkessä muuttuneet monipuoliseksi nautinnoksi.
Eihän minullakaan pelkästään dominafantasioita ole. Luulen, että aika monen ”vaniljamiehenkin” kuvitelmiin kuuluu unelma kahdesta naisesta, toinen ratsastamassa kullin, toinen kasvojen päällä. Ja vaikka omat viimeaikaiset kolmen hengen ryhmäni ovatkin niin fantasioissa kuin livenäkin olleet useimmiten muotoa 2M+1N, niin kuuluuhan haave seksistä samanaikaisesti kahden naisen kanssa kestosuosikkeihini.
Yritän pitkittää nautintoa ja ottaa tilanteesta kaiken irti. Moni poika, iso ja pieni, olisi tästä kokemuksesta kateellinen. Tuulia ratsastamassa kyrpääni, vaikkakin ”munankuori” välissä, ja Iran suloinen posliinipillu naamallani. Mieleni tekisi nuolaista sitä, mutta en uskalla ottaa riskiä. Pelkään, että koko herkku viedään minulta pois.
Tuulia nousee päältäni ja asettelee laitetta huolella. Lisää nopeuttakin.
-Saat nyt vähän aikaa hierontaa – mutta vain vähän, lupaa Ira ja istuu edelleen pillu kiinni kasvoissani.
Tuulia keskittyy hoitamaan kulliani laitteella ja Ira ottaa käsittelyynsä kivekset. Tunnen, kuinka terävät kynnet alkavat raapia hellästi palleroitani samalla kun kone hieroo tehokkaasti terskaa ja kyrpäni vartta. Tämä tuntuu taivaalliselta kaiken sen jälkeen, mitä elimeni ovat saaneet kokea.
-Lasken viiteentoista, ja sen jälkeen tämä on ohi, uhkaa Ira ja aloittaa laskennan.
Hän on ehtinyt vasta kolmeen, kun tiedän jo varmasti, ettei tämä tule jatkumaan viiteentoista saakka. Tuuliakin näköjään tietää.
-Huomaatko, miten sen reidet tärisee? hän kysyy Iralta teeskennellen muka viatonta.
Ira naurahtaa myöntävästi ja jatkaa laskentaa.
-Neljä!
Mieletön nautinnon tunne täyttää minut päästä varpaisiin. Kuin unen läpi kuulen naisten puhuvan.
-Miten sen vatsakin noin värähtelee? Tuulian äänessä on nyt kiusoittelevaa itsevarmuutta.
-En minä vaan tiedä, vastaa Ira ja molemmat naiset päästävät häpeämättömän naurun nähdessään, kuinka minut on saatettu tilaan, josta ei enää paluuta ole.
Kuulenko sanan ”viisi” vai kuvittelenko vain? Ihan sama, joka tapauksessa tuo sana on kuin starttipistoolin pamaus, joka laukaisee järisyttävän orgasmin. Tunnen, kuinka siementä syöksyy kuin vettä keväisessä vuoripurossa, ja maailma katoaa hetkeksi ympäriltäni.
Palailen hengästyneenä takaisin todellisuuteen. Munankuori on poistettu kyrpäni ympäriltä, mutta itse muna sykähtelee vielä kovana Tuulian kädessä.
-Mä lypsän sieltä vielä loputkin, hän hymyilee ja runkkaa elintäni kevyesti.
-Onkohan se sitä ansainnut, kun päätti tulla ennen aikojaan, kuittaa Ira vakavana.
Minua sen sijaan hymyilyttää.
Sanoiko joku todellakin, ettei fantasioita kannata lähetä toteuttamaan. No, omapahan on asiansa. Minä tiedän nyt varmasti, että silloin jäävät parhaat nautinnot kokematta!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute