Herkku-puhelin
Naapurin Minnaa
Torniolainen

Eräänä keväisenä perjantai iltana tultuani koulusta kotiin näin naapurimme, Minnan, kohtalaisen isokokoinen mutta ei lihava, asettelevan pyykkejään narulle pihalla. Huomasin hänen ihanat muotonsa hänen kohtalaisen tiukkojen vaateiden läpi. Vaikka Minna olikin isokokoinen hän oli yllättävän kaunis, hänen pitkä vaalea tukkansa oli kauniisti auki ja laskeutui hänen selkäänsä pitkin alas, hänen isot rintansa olivat ihanan pehmeän näköiset(varmaan DD!!!), kireät farkut myötäilivät hänen peppuaan kiihottavasti, vatsa ei työntynyt eteenpäin vaan toi ainoastaan kauniin pehmeyden rintojen seuraksi. Kotini ovella seisoessani huomasin kaluni jäykistyvän kun katsoin häntä. Ajattelin itsekseni miltä tuntuisi työntää pää hänen rintojensa väliin. Vähän ajan kuluttua Minna otti rintsikkansa esiin pyykkikorista ja levitteli niitä, näin hänen punastuvan ja laittavan rintsikat takaisin koriin. Minä ajattelin että mitä hävettävää hänellä oli, kaunis nuori nainen, ei varmaan edes 25. Itse olin juuri täyttänyt 19. Minua rehevät naiset ovat aina kiihottaneet, en tiedä miksi. Minna sai pyykit narulle kuivumaan ja oli lähtemässä sisälle kun hän kääntyi katsomaan minua. Hän hymyili kauniisti minulle ja minä hänelle takaisin. Hän kääntyi pois ja käveli sisälle jättäen minut kalu kovana katsomaan tyhjää. Hetken kuluttua heräsin haaveistani ja aloin kaivamaan taskustani avainta jotta pääsisin sisälle, kotona kun ei ollut ketään vielä moneen tuntiin. Huomasin kauhukseni että avaimeni eivät olleet taskussani! Olin tietysti jättänet aamulla pöydälle. Kirosin itsekseni mutta ajattelin että onhan sentään kaverit kotona vielä. Kaivoin kännykkäni esille ja soitin parhaalle kaverilleni. Soitin monta kertaa mutta ei vastausta. Tietenkin kaupungilla viikonloppua aloittamassa ajattelin automaattisesti. Tein muutaman puhelun lisää naapureilleni mutta kukaan ei vastannut tai ollut kotona. Kirvasin lisää huonoa tuuriani. Laitoin istumaan portaille ja ajattelin, että tästä asiat ei voi huonontua kun samalla alkoi satamaan vettä. Istuin vain portailla ja koitin välttyä enimmältä kastumiselta. Näin naapurini Minnan tulevan pihalle ja katsovan hänen pyykkejään. Hän ei kiirehtinyt hakemaan pois niitä vaan katsoi vain kunne kastuivat lisää. Hän katsoi minua kohti ja huusi minulle:

-Miksi et ole sisällä?

Minä ihmeissäni katsoin häneen sillä kuulin ensikertaa hänen äänensä, se oli kaunis ja pehmeä. Huusin hänelle takaisin:

-Unohdin avaimet sisälle! Vanhemmat tulee kotia vasta monen tunnin päästä!

-Eikö sulla oo paikkaa johon mennä? Minna kysyi.

-Eipä oo! Kaverit ei oo kotona! Kaupungilla ryyppäämässä! vastasin hymyillen.

Minna hymyili takaisin ja huusi minulle:

-Tuu mun tykö! Ootat täällä vanhempias!

Olin ihmeissäni sillä en ollut koskaan käynyt Minnan tykönä. Epäröin kyllä hetken mutta ajattelin että sama olla sisällä odottamassa kuin pihalla. Ja mitä menetettävää minulla edes oli? Pääsisin viehättävän naisen taloon tutkailemaan. Lähdin kävelemään Minnan taloa kohti. Hyppäsin ojan yli muka näyttääkseni kovalta, mutta tämä epäonnistui kaatuessani märälle nurmikolle. Minna nauroi taivaallista nauruaan ja lähti kävelemään minua kohti. Hän oli vaihtanut päälleen kevyen kesämekon joka oli auki kauluksen kohdalta. Sade kasteli hänen mekkonsa märäksi ja tämä paljasti hänen muotonsa vielä paremmin minulle. Hänellä ei ollut rintsikoita päällä ja hänen nänninsä kovenivat viileässä sateessa. Minna tuli luokseni ja ojensi kätensä auttaakseen minut ylös. Tartuin käteen ja noustessani horjahdin muka vahingossa häntä vasten. Kosketin hänen vasenta rintaansa samalla. Minna ei tainnut huomata tätä, tai jos huomasi hän ei ainakaan näyttänyt sitä. Menimme taloon sisälle ja heti kun astuin sisään nenääni tulvahti ihanan lämmin ja pehmeä tuoksu, en saanut mieleeni mikä se oli, mutta tuttu tuoksu se oli. Minna tuli luokseni ja sanoi, että minun tulisi ottaa märät vaatteeni pois etten vilustuisi. Olen aina ihmetellyt miksi naiset pelkäävät vilustumista ja höösäävät sen kanssa, mutta en pannut vastaan Minnalle, vaan otin takkini pois ja märät farkkuni. Minna toi minulle paidan ja shortsit joissa oli Nalle-Puhin kuvat. Minna nauroi ja sanoi minulle:

-Ne kuuluivat exälleni. Hän jätti ne minulle. Toivottavasti sopivat.

Minna ohjasi minut huoneeseen jossa voisin vaihtaa vaatteeni. Kun vaihdoin märät vaatteni kuiviin, katselin samalla huonetta jossa olin. Huoneessa oli pieni, yhden hengen sänky ja pieni matkatelevisio. Arvelin huoneen olevan vierashuone. Sain vaatteet vaihdettua ja tulin ulos huoneesta. Minna oli heti vastassa hymyillen ja sanoi:

-Hyvinhän ne mahtu sulle. Mä voin ottaa noi märät vaatteet. Älä hätäile, en vie niitä kauas, laitan vaan kuivumaan tonne.

Aivan kuin Minna olisi tiennyt minun tiennyt alkavan vastustelemaan. No parempi noin ajattelin itsekseni. Aloin tutkimaan taloa ja käveleskelin ympäri taloa. Talo oli yksikerroksinen, kuten kaikki talot olivat naapurustossamme. Siinä oli kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone, 2 WC:tä ja sauna ja suihku. Minna tuli luokseni ja kysyi haittaisiko jos hän kävisi suihkussa. Vastasin että ei siitä haittaa olisi. Hän sanoi minulle että olisin kuin kotonani. Menin istumaan olohuoneen sohvalle ja katselin ympärilleni. Laavasin pöydällä olevia lehtiä ja huomasin että niiden välissä oli muutama kappale pornolehtiä; Lollo ja EM. Hymyilin itsekseni ja aloin laavailemaan lehtiä. Lehdissä oli aivan Minnan näköinen nainen nimeltä Julia Miles. Katsoin hänen kuvia tarkkaan. Tunsin kuinka kaluni koveni shortseissa. Kuulin Minnan voihkaisun suihkussa, päätin lähteä katsomaan mitä Minna puuhaili suihkussa. Minna oli jättäny oven suihkuhuoneeseen raolleen ja minä kurkkasin siitä sisälle. Näin Minnan hierovan rintojaan toisella kädellä ja toinen käsi oli haaroissa. Minnan silmät olivat kiinni ja hän nautti olostaan silminähden, hänen oikea kätensä, joka oli haaroissa, kiihtyi koko ajan. Hän voihkasi jälleen ja jatkoi kovempaa hieromista. Vähän ajan kuluttua Minnan jalat pettivät ja hän istuutui suihkun lattialle. Minna hymyili onnesta ja hetken kuluttua nousi seisomaan ja pesi itsensä. Minä, joka olin nähnyt koko tapahtuman, lähdin takaisin olohuoneeseen odottamaan Minnaa. Laitoin television päälle ja laavasin kanavat läpi. Tunsin kaluni pienenevän ja istuuduin rennommin tuolille. Minna saapui hetken kuluttua seuraani päällään kylpytakki joka ei peittänyt Minnan uhkeita rintoja kunnolla. Minna istuutui nojatuolille viereeni ja nojautui taaksepäin. Kylpytakki avautui enemmän ja Minnan rinnat tulivat esille enemmän. Eikö Minna tiennyt että hän paljasti itseään minulle vai kiusasiko hän minua. Katselin Minnan rintoja lumoutuneena ja taas tunsin kaluni kovettuvan. Yhtäkkiä Minna kysyi haluaisinko minä jotakin syötävää. Säpsähdin täysin haaveistani ja punastuin sillä en todellakaan katsellut Minnan rintoja salaa. Minna poistui keittiöön hymyillen. Minä jäin istumaan noloissani olohuoneeseen. Miten mä nyt ton selittäisin. Vähän ajan kuluttua Minna huutaa minulle että tulisin keittiöön. Menin keittiöön ja katsoin häntä kun hän oli jääkaapin ovella. Hänen rintansa olivat jälleen hyvin esillä, ja koko ajan kun hän liikkui ne tulivat paremmin esille. Vähän ajan kuluttua hän oli selin minuun. En tiedä mikä minuun meni mutta en kestänyt enempää. Menin hänen taakseen ja toisella kädelläni tarrasin hänen rinnastaan ja toisen vein alas hänen haaroihinsa. Minna säikähti ja huudahti:

-Mitä helvettiä sä teet!!

Minä pyöräytin hänet ympäri ja suutelin suulle. Minna vastasi suudelmaan takaisin kiihkeästi. Minä sanoin Minnalle että haluan hänet. Suutelin häntä kaulalle, siitä alaspäin rinnoille, mahaa, sitten aina hänen pillulleen asti. Nuolin hänen mehukasta pillua, join hänen nesteitään. Kuulin kuinka Minna voihki äänekkäämmin ja äänekkäämmin. Hän painoi päätäni pilluaan vasten. Sitten tunsin sen, Minnan hengitys kiihtyi, hänen jalkansa tärisivät, suuni täyttyi makealla nesteellä. Minna lysähti syliini istumaan ja huohotti korvaani. Hän suuteli minua ja nousi ylös ja sanoi minulle että seuraisin häntä. Lähdin kävelemään hänen peräänsä hänen makuuhuoneeseensa. Siellä hän käski minun riisuutua. Otin Nalle-Puh paidan ja shortsit pois ja paljastin Minnalle jäykän kaluni. Minna meni makoilemaan sängylle ja minä heti hänen perässään. Makoilimme kyljillämme toisiamme vasten. Suutelin Minnaa suulle ja hieroin hänen rintojaan, Minna aloitti kaluni hieromisen hellästi, mutta varmoin ottein. Hän käytti kättään haaroissaan ja otti omia nesteitään ja levitti sitä penikselleni. Tuntui taivaalliselta kun Minna hieroin kaluani. Painauduin vasten Minnaa ja huohotin kovempaa, Minna aavisti mistä oli kysymys ja hymyili minulle. Hän meni selälleen makoilemaan ja ohjasi kaluani niin että sain orgasmin hänen mahalleen. Lastini valui hänen mahallaan alas haaroihin ja päiväpeitteelle. Minna levitti vasemmalla kädellään spermani hänen haaroihinsa ja osan rinnoilleen. Minulle ei riittänyt pelkkä hieronta vaan heti tämän jälkeen kaluni oli valmis uuteen kertaan. Siirryin Minnan päälle, ja suutelin häntä, kädelläni ohjasin kaluani kohti hänen pilluaan. Minnan pillu oli kostea ja pehmeä. Suljin silmäni koska niin ihanalta se tuntui. Aloitin itseni liikuttamisen hitaasti edes takaisin. Minna aloitti myös. Jatkoimme kovempaa ja kovempaa, painauduin Minnaa vasten enemmän, imin hänen rintojaan, Minna laittoi kätensä ympärilleni. Tunsin kuinka olin saamassa toisen orgasmin, Minnakin sanoi saavansa kohta. Lopulta saimme molemmat yhtäaikaa orgasmit. Minna voihki äänekkäästi, minä huohotin kovaa. Lopulta lysähdin Minnan viereen onnellisena ja väsyneenä. Minna hengitti raskaasti mutta hymyili onnellisesti. Hän katsoi minua ja minä häntä. Hän antoi minulle taas yhden hänen kauniista hymyistään ja minä vastasin siihen suudelmalla. Jäimme molemmat makoilemaan sängylle ja lopulta nukahdimme toistemme lämpimiin syleihin onnellisina. Seuraavana aamuna kun heräsin huomasin Minnan vieläkin makoilevan vieressäni, en voinut vastustaa kiusausta vaan minun oli pakko suudella häntä. Minna heräsi ja ja hymyili minulle. Minä sanoin lähteväni kotia päin, Minna laittoi takaisin nukkumaan. Poistuin talosta hiljaa ja onnellisena kohti kotia missä äitini olikin jo herännyt, arvasin että kotia tultuani sain kuulla pitkän saarnan kotiin tuloajoista ja muusta, mutta en välittänyt. Eilinen oli ollut yksi elämäni parhaista päivistä kiitos Minnan. Samana päivänä näin Minnan tulevan pihalle hakemaan pyykkinsä. Minä hymyilin hänelle ja hän minulle. Sinä iltana sanoin äidilleni häipyväni kavereille mutta oikeasti minä menin Minnan luokse saunomaan ;) Siitä asti olemme olleet yhdessä ja olemme edelleen onnellisia.

Päätelkää itse onko tämä tarina totta vai tarua ;)Antakaa palautetta minulle jos piditte tai ette pitäneet.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute