Herkku-puhelin
Ilta tädin kanssa
Groove

Olin käymässä tätini luona Helsingissä. Tätini oli siinä viidenkymmenen ja asui yksinään erottuaan miehestään. Vietin päivän kaupungilla ja olimme sopineet treffit sinne. Kävimme syömässä ja Alkossa hakemassa juomia illaksi. Kun pääsimme tädin luo, korkkasimme pullon ja aloimme tissutella ja rupatella kaikesta. Aika kului ja meillä oli mukavaa. Meillä ei ollut aikomusta lähteä kapakkaan vaan viettää ihan koti-ilta. Ehdotin että lämmittäisimme saunan. Tädin mielestä se oli hyvä idea ja puolen tunnin kuluttua sauna olikin lämmin. Täti sanoi menevänsä ensin ja lähti riisuutumaan. Jäin odottelemaan ja ryystin siinä samalla viinapaukkua jonka olin juuri tehnyt. Olin sen verran humalassa että päätin lähteä myös saunaan.

Riisuuduin ja painuin suoraa päätä saunaan ja lauteille tätini viereen. Eipä tätiä tuntunut haittaavan vaikka siskon poika näkee hänet alasti. Täti siemaili saunakaljaa, minä paukkuani. En voinut olla katselematta tätini täyteläisiä todella isoja rintoja. Yritin tietenkin olla näyttämättä sitä tädille. Tilanne oli kuitenkin sen verran kiihottava, että kaluni alkoi kasvaa. yritin piilottaa sen jalkojeni väliin. Täti paiskasi kuitenkin löylyä niin että minun oli pakko kyyristyä. Silloin kyrpäni nytkähti vapaaksi ja suoraan pystyyn. Täti huomasi sen ja jäi katsomaan. Hän ei saanut sanaakaan suustaan. Enää ei auttanut piilotella. "Anteeksi...", sopertelin.

Täti nousi ja oli lähdössä kun tarrasin häntä kädestä ja ohjasin sen kyrvälleni. Täti pysähtyi ja katsoi minua silmiin. "Ei me voida", hän sanoi. "Miksei, sulla on nännit silminnähden kovana", vastasin ja aloin liikutella tädin kättä kalullani. Täti alkoi myötäillä liikettä ja istuutui viereeni. Hän alkoi hieroa kaluani ja minä hyväilin hänen jättimäisiä tissejään. Pyysin tätiä levittämään haarojaan. Pääsin hieromaan tädin litimärkää tussua. Täti huohotti ja hieroi kiimaisena kaluani. "Haluan sut mun sisälle", täti komensi. "Imet ensin", sanoin ja ohjasin tädin pään suoraan kalulleni ja painoin kyrpäni tädin suuhun.

Täti alkoi imeä ja hieroi samalla pilluaan. Kaluni oli kivikova ja liukas syljestä. Käskin tätini istuutumaan syliini. Hän kapusi päälleni ja ohjasi kyrpäni sisäänsä ja aloitti keinumisen. "Ooh, tuntuu hyvältä", täti huohotti. "Käänny kontalleen", käskin ja täti totteli. Työnnyin häneen takaapäin. Nussin rajusti ja täti huohotti ja voihki. "Nussi tätiäs kunnolla!!", hän huusi. "Oi mää tuun!!!", hän huusi ja alkoi täristä orgasmin kourissa. Sitten hän valahti eikä jaksanut muuta kuin maata lauteilla perse pystyssä. "En jaksa muuta ku maata, nai ja laukee mun sisään niin ku haluat", hän sanoi huohottaen.

Katselin tätini persettä ja kaluani noiden ihanien huulten välissä. Persereikä siinä yläpuolella. Aloin hitaasti työnnellä kaluani tätini sisällä tämän huohottaessa hiljalleen. Sitten vedin kaluni ulos ja hieroin sylkeä siihen. Aloin sovittaa kyrpääni tädin peppureiälle ja painoin pään sisään. "Au, älä, ei sinne!", täti pyysi. Jatkoin kuitenkin ja hitaasti kaluni upposi vikisevän tätini perseeseen. "Herra jumala, mulla on iso kyrpä perseessä", täti huusi. "Varovasti, se sattuu", hän vikisi. Aloin hitaasti vedellä kyrpääni edestakaisin tuossa ihanassa tiukassa perseessä. "Ihanan tuntunen perse", huohotin. "Oooh tuntuuko hyvältä panna vanhaa tätiä perseeseen", täti kysyi huohottaen. "Tuntuu, haluun laueta tänne", vastasin. "Anna mennä vaan", täti lupasi.

Aloin painella kalua kovemmalla tahdissa voikivan tätini perseeseen. "Aii, oooh älä niin rajusti, ooh sää nait niin rajusti", täti vikisi, mutten välittäny vaan aloin nussia persettä kuin viimeistä päivää. Täti huusi ja huusi ja hieroi klittaansa joka oli turvonnut uudelleen ja alkoi saada elämänsä ensimmäistä anaaliorgasmiaan. "OOooooohhhhh, mulla tulee!!!!", hän huusi. Samalla hetkellä kyrpäni nytkähti perseessä ja sain elämäni hienoimman orgasmin. Sperma ryöppysi kiemurtelevan tätini suoleen ja tuntui ettei se lopu koskaan.

Kerättyäni itseni vedin kaluni tuosta rajusti nussitusta peräaukosta ja täti makasi hetken perse pystyssä sperma valuen peräaukostaan pitkin reisiä ja pillua. Menimme suihkuun ja otin tädin syleilyyn ja seisoimme siinä lämpimän veden alla. Tästä lomasta tulisi loistava...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute