Herkku-puhelin
Vaimo nöyryytti minua
Zlobo

Eräänä lauantaiaamuna, vaimoni ehdotti minulle, että voisimme vihdoinkin kokeilla niitä sidonta- ja dominointileikkejä, joita olen jo pitkään pyytänyt. Innostuin suunnattomasti, vaimoni olikin hankkinut käsiraudat, köyttä, suukapulan ja muita asiaankuuluvia tarvikkeita. Hän käski minun polvistua lattialle ja laittaa kädet selän taakse, käsiraudat napsahtivat ranteisiini ja samantien myös suukapula kiristettiin suulleni. Lisäksi vaimoni työnsi valtavan anaalitapin raa'asti takapuoleeni. Sitten hän käski minun nousta ylös ja mennä komeroon polvilleni, kasvot komeron oveen päin, tein kuten käskettiin. Vaimo sitoi minut komeron vaatetankoon köydellä, lisäksi hän sitoi jalkani nahkavöillä nilkoista ja reisien ympäri, en voinut liikahtaakaan. Lopuksi vielä vaimoni laittoi sojottavan kyrpäni ympäri nahkahihnan, veti kaluni haarojenvälistä taakse ja solmi nahkahihnan vyötäröni ympäri.

Vaimoni poistui huoneesta ja kun hän palasi hän oli pukeutunut punaiseen nahkaminihameeseen, stay-up sukkiin, punaisiin korkokenkiin ja mustaan kiiltonahka korsettiin. Hän oli meikannut itsensä upeasti ja hänen nänninsä näyttivät tunkevan itsensä korsetin tiukan nahan läpi. Vaimoni sulki vaatekomeron oven ja irroitti yhden oven säleistä, joten minulla oli suora näkymä sängyllemme komerosta.

Ovikello soi ja vaimoni meni avaamaan, hetken kuluttua vaimoni ja joku minulle tuntematon mies tulivat makuuhuoneeseemme ja mies alkoi riisuuntua, vaimoni polvistui miehen eteen ja alkoi imuttaa hänen valtavaa kaluaan. Seuraavaksi mies meni sänkyymme makaamaan ja vaimoni alkoi ratsastaa miehen päällä, läimäytellen miestä kasvoille avokämmenellä. He vaihtoivat asentoa, vaimoni antoi miehen panna itseään myös anaaliin, mihin hän ei koskaan ole suostunut kanssani. Lopuksi miehen kyrpä syöksi spermat vaimoni vittuun.

Pian tämän jälkeen mies lähti ja vaimoni nousi sängyltä ja tuli komerolle. Hän irroitti minut köysistä, mutta jätti minulle käsiraudat ja jalkojani sitovat vyöt. Hän riuhtaisi minut kaapista lattialle ja kaatoi minut selälleni, otti suukapulan pois ja sanoi: "Nyt orja nuolet todellisen miehen spermat vitustani! Se onkin ainoa tehtävä sinulle tästä lähtien." Nuolin spermat yökkäillen, ja vaimoni valvoi että myös nielen kaiken nuolemani.

Tämän jälkeen vaimoni laittoi minulle suukapulan takaisin, irroitti jalkakahleeni ja käski minun mennä kontilleni lattialle ja levittää jalkani. Vaimo tuli taakseni ja alkoi kutitella kiiltonahkakenkänsä kärjellä kiveksiäni. "Haluaisiko orjapoju kunnon potkun palleillensa, eihän sinulla ole niille enää mitään käyttöä?"

Hän jatkoi pallieni kiusoittelua yhä rajummin, kunnes lopuksi hän veti jalkansa taakse ja sivalsi rajun potkun kiveksilleni. Tuska oli käsittämätön, käperryin lattialle ja yritin haukkoa henkeä. Vaimoni purskahti nauruun, ja potkaisi minua vielä parikertaa perseelle ja jätti minut makuuhuoneeni lattialle, ilmoittaen minulle tämän olevan tulevaisuudessa joka lauantaiaamu tapahtuva rituaali...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute