Herkku-puhelin
Päiväkahvit
Jay

Olin jo pitkään haaveillut ystävästäni Helistä. Nyt hän oli tulossa kahville luokseni. Kun hän astui sisään ja kumartui ottamaan kenkiä pois jalastaan, en voinut olla ihailematta hänen peppuaan. Hän ei ollut mikään langanlaiha, juuri sopivasti muodokas. Isot kiinteät rinnat saivat myös katseeni harhailemaan.

Istuimme sohvalle juomaan kahvia ja telkkaa katselemaan. Välillä aina vilkuilin hänen avoimesta kaula-aukostaan sisään. Kahvit tuli juotua ja Heli valitteli että hänen niskansa on jumissa, tarjouduin tietenkin hieromaan. Hän istui eteeni ja minä asetuin hänen taakseen. Hieroin hitaasti hänen hartioitaan. Lopulta en pystynyt olemaan koskematta häneen muullakin tavalla. Hivelin hänen kaulaansa ja työnsin käden hitaasti paidan alle.

Hän tarttui käteeni, luulin hänen estelevän. Mutta hän ei estellyt, pääsin hyväilemään noita ihania rintoja. Nännit olivat kovat, hieron molempia rintoja rajusti. Nostin hänen paitansa pois, samoin rintaliivit. Otin häntä kädestä ja menimme makuuhuoneeseen. Siellä riisuin itseni nopeasti alushoususilleni, ja riuhdoin Heliltä kaikki pois. Olin melko kokematon näissä asioissa ja jännitin hieman tilannetta.

Suutelin Heliä, hänen rintojaan, vatsaansa ja lopulta reisiään, lähestyen posliiniksi ajeltua pillua. Nuolaisin klitorista ja tunsin värähdyksen. Työnsin sormen sisään, hän oli jo aivan märkä. Nuolin kiihkossani häntä ja työntelin sormea sisään, Heli alkoi huohottaa allani ja vaati minua sisään. Kaivoin kondomin esiin ja otin bokserit pois. Suurehko kaluni oli puolikovana ja yritin hätäpäissäni laittaa kondomia paikalleen, eihän siitä mitään tullut. Heli naurahti sähläämiselleni ja minulla veltostui täysin. Häpesin velttouttani.

Heli polvistui eteeni ja käski minun rentoutua. Hän otti kalun suuhunsa, hyväili kassejani. Hän nuoli kaluni vartta, eipä ollut tyttö ensi kertaa asialla! Pääsin ujoudestani ja kalu pamahti kivikovaksi. Heli imi ja lutkutti kyrpääni mahtavasti, tiesin etten kestäisi kauan. Heli puristi rintansa yhteen ja kyrpäni liukui välissä, ah miten hyvälle se tuntui. Äkkiä parin viikon lastit lensivät suurille rinnoille, kalusta sykki spermaa kaulalle ja naamalle asti. Hiljalleen kalu veltostui ja kävin selälleni makaamaan sängylle.

Heli tuli päälleni istumaan ja aloin nuolla hänen pilluaan. Samalla hän kumartui nuolemaan kaluni puhtaaksi ja elvyttämään sitä panokuntoon. Parin minuutin päästä olinkin taas kovana ja kumi oli rullattu päälle. Työnnyin Helin sisään ja aloitin hitaat, nautinnolliset työnnöt. Hieroin Helin klitorista samalla ja suutelin nännejä, nainen allani huusi lisää. Käänsin hänet kontalleen ja työnnyin sisään takaapäin.

Aloin panna oikeen tosissaan, läpsien välillä Heliä perseelle. Kauan ei kestänyt kun Heli voihki orgasmin kourissa. Laukesin heti perään hänen sisäänsä ja makasimme tyydytettyinä sängyllä. Heli halusin vielä lisää mutta totesin että täytyy pitää pieni tauko välissä, joten painuimme suihkuun. Mutta siitä lisää joku toinen kerta..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute