Herkku-puhelin
Tanssikurssit
Karri Kanki

” ...Pitkään panoa pantattu pillu sai, mitä Niina haudutetussa himossaan halusi ja hänen ahmatti aukkonsa puristeli ja kuristeli kullini korisemaan kuohuvan sakean spermasatsin hänen vittunssa vatukkoon...”

Pikku ongelma

Naapurikorttelini tytöt Niina ja Riina ovat kahdeksantoistavuotiaat kaksosvillikot, joiden pitkäntuuheat, mustat kähäräkiharat ulottuvat pyöreän piukoille farkkuminihameiden juuri ja juuri peittämille herkkupepuille asti. Olimme vanhoja lapsuuden leikkitovereita ja olin usein katsellut heitä jo ”sillä silmällä” ja miettinyt mielessäni, millaista olisi saada panna molempia tyttöjä yhtä aikaa.

Eräänä päivänä rannalla kävellessämme nuo tumman kuumaveriset tytöt uskoutuivat minulle ongelmissaan. He olivat harmikseen yhä kokemattomia ja täysin koskemattomia seksiasioissa. Kumpaakin kismitti kun kaikki kaverit koulussa kiusasivat heitä pihtaaviksi neitsyiksi ja he pyysivät minua auttamaan ja opettamaan heille molemmille seksin aakkosia. Epäröin vähän, koska tiesin että he olivat naapureitani. Riina ja Niina arvasivat heti, mistä kullia puristi ja miksi olin niin empivä. He sanoivat, että kaikki muut tytöt koulussa jo kertoivat toisille seksitouhuistaan ja vain yksin he saivat kärsiä toisten pilkasta ja nauruista.

Heidän äitinsäkin Sinja oli jo kysellyt, olivatko he todellakin yhä vielä aivan kokonaan koskemattomia. Todistaakseen, että he olivat mielestään jo aikuisia, he avasivat puseronsa ja näyttelivät pystyjä, kypsyneitä omenarintojaan ja yhtäkkiä kiskaisivat kuin yhdestä sopimuksesta minihameensa ylemmäs, jolloin näin, ettei heillä nyt ollut edes pikkuhousuja lyhyitten hameidensa alla. Katselin kyrpä kiristellen heidän törrötisujaan ja tummakarvaisia kisujaan ja sanoin että heistä voisi tulla koulunsa seksiprinsessoja, jos he haluaisivat saada minulta kunnon naimakurssin ja kokonaisvaltaisen opetuksen kaikilta seksin aloilta.

Varoitin heitä kuitenkin pikapanoista ja sanoin, että seksin tulee perustua pitkään ja läheiseen ystävyyteen sekä jatkuviin nautintojen kehittämiseen vähän kerrallaan. Tytöt kiljuivat riemusta, tanssivat ympärilläni innoissaan ja halailivat minua. En voinut olla vähän alkujaisiksi puristelematta heidän pomppivia pallukoitaan ja silittelemättä heidän kähäräkarvaisia pikku misujaan, jolloin he sanoivat pillujensa olevan valmiita seksileikkeihin koska tahansa. Nytkin heidän jalkoväleissään vilistivät taas kutittavat muurahaiset ja he näkivät joka yö myös niin märkiä seksiunia, ettei mirkkujenkaan maistelu kielileikeissä yhdessä edes auttanut,.

Aamulla he olivat vielä koulussakin omasta seksikiihotuksestaan voipuneita käveleviä zombeja. Minun täytyisi auttaa ja antaa heille kunnolla kullikurssia, ennen kuin he tikahtuisivat kiimoissaan. Heidän olisi päästävä pian oppimaan kyrpäleikkejä ja mieluiten he halusivat juuri minut omaksi opettajakseen, koska he tunsimme toisemme ja paksun kullikkanikin he olivat usein nähneet uidessamme alasti yhdessä.

Pehmittääkseen vielä pientä vastahakoisuuttani he alkoivat suudella ja hyväillä minua ahneesti. Samalla he tunnustelivat ja kourivat innokkaasti shortsejani joissa kyrpäni tietysti seisotti sulkeista ja jöpötti jäykkänä tyttöjen tissukoiden ja missukoiden näkemisestä, kuumista kielisuudelmista ja kiihkeistä housujen hamuiluista. En voinutkaan panna pahakseni Niinan pitkien sormien pujahtaessa shortsien lahkeesta sisään ja alkaessa tunnustella ja kouria kyrpäni vartta. Toinen käteni oli kuin itsestään huomaamattani ja puoliautomaattisesti vaeltanut Niinan pystyille rinnoille. Avasin puseroa enemmän ja otin ompukat käteeni.

Molemmat kukat kuumoilivat kirsikanpunaisina nipistellessäni niitä peukalon ja etusormen välissä niin että hän voihki nännien napukoiden halkeavan puristeluistani. Riinakin repi puseronsa kokonaan auki ja pompotteli pullukka-pamperoitaan ylos ja alas, niin että ruskeat pikku nipsukat tanssivat jiveä edessäni.

En halunnut jättää Riinaa tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja otin toiseen käteeni hamuiltavaksi hänen heilukkansa. Nekin olivat kiihkosta kuumaksi kovettuneet ja aloin suudella ja nipistellä niiden nännejä huulillani. Riina kaivoi jo kivespallukoitani esiin housuista samalla kun hän yritti saada peukalonsa ja etusormensa yhteen kullini varren ympärillä. Se ei tietenkään onnistunut sillä kyrpä kökötti entistä ehommin tumman turpeana Niinan runkkauksista äärimmilleen ärsyyntyneenä. Nyt kummallakin tytöllä riitti yhdessä tarkasteltavaa, tunnusteltavaa, kosketeltavaa ja kourittavaa. Neljät sormet kopeloivat ja kiskoivat kyrpääni, kunnes he saivat miltei purppuranpunaiseksi pullistuneen terskani paljastumaan esinahan alta ja kullin kärjellä pursusi esiin kosteana kimaltava kiimainen pisara. Henkäisin hämmästyksestä kun Riina kumartui ja nuolaisi kullini päästä helmitipan ja imeä maiskutteli ahneesti terskaa.

Niinakin halusi päästä kiimailemaan kiusoitellun kullin makuun ja lipotti kielensä kärjellä pikkureikää, kunnes terskasta tirahti kirkas pisarasarja maistiaisiksi hänen terhakalle kielen kärjelleen. Tytöt kaatoivat minut maahan nurmikolle, kiskoivat shortsini jaloista ja hyökkäsivät molemmat kärppinä kyrpääni käsittelemään.

Riina kiskoi esinahkaa edestakaisin, niin että kullin kärki vuoronperää peittyi ja paljastui pullean pallopään pullistellessa. Niina tunki kielensä esinahkani alle ja pyöritti niin kieltään herkullisesti terskan ympäri, että miltei aloin voihkiä mielihyvästä ja kiihkosta. Ihmettelin, mistä tytöt olivat tiesivät kyrvän imemistemppuja. He nauroivat ja sanoivat suunnitelleensa keskenään jo pitkään, miten he haluaisivat leikkiä kyrvällä ensin kunnolla saadakseen aluksi tuntumaa tulevaan työkaluun maistelemalla sen makua ja kopeloimalla sitä kunnolla.

Riina ja Niina imivät nyt peput pystyssä ja jalat harallaan innoissaan yhtäaikaa kulliani molemmilta puolilta, ahmivat ja kiskoivat pallukoitani suuhunsa ja läiskiä läpsivät limpukallani toisiaan pitkin poskia. He kiersivät pitkät, mustat hiuksensa tiukaksi palmikoksi kullin ympärille, piristivät ja pusersivat kiimapisaroita hiuksiinsa ja hankasivat himokasta hajuani poskiinsa ja korviinsa.

Niina ja Riina olivat niin keskittyneet kullikurssin alkeisiin, että ajattelin myös vähän tutustua tuleviin karvakurssilaisiini lähemmin. Niinpä puristelin heidän piukeroita peppujaan, kouria koskettelin ja hamuilin hameiden alta vähän tiukkoja ruskeita reisiä joilla jo valui puroina heidän kiimaansa aina polviin asti.

Seurasin sormillani hapuillen haluvanoja polvelta ylös pilluhuulille asti, työnsin keskisormen syvvemmälle sisään Niinan pikkuiselle pimpukalle huulien väliin ja litkuttelin litimärkää klitsukkaa varovasti keskisormillani. Samalla avasin toisella kädellä Riinan reisiä, tuputin sormeani tiukkaan tumppuun ja lutkutin liukasta lipukkaa, niin että hänen haarukkansa alkoi väristä villisti. Kun tyttöjen litisevät lemmen lähteet osoittivat että he olivat tosissaan aikeissaan, ehdotin, että he voisivat myös maistella kermaani varmistuakseen, että he pitäisivät sen mausta.Tytöt tarrasivat tiukemmin kyrpäni kimppuun ja alkoivat ahmia ahneesti kulliani vuoronperää. Riina liplatteli kullin alta kireää jännettä ja Niina lutkutti posket lommollaan terskaa,.

En kestänyt kiusausta enää enempää, vaan laukesin voihkien, ruiskien ja suihkien ainakin kymmenen kuumaa purskausta pitkään pidäteltyjä sperman pirskauksia heidän kasvoilleen, hiuksilleen, huulilleen ja tönköttäville rintanipukoilleen. Spermaa oli kaikkialla, sitä valui noroina pitkin tyttöjen kasvoja ja poskia kaulalta alas heidän rinnoilleen ja mustat pitkät kiharatkin kimmelsivät valkoisilla spermaklimpeillä koristeltuina.

He nauraa kikattelivat, nuolivat ja suutelivat toistensa spermaisia kasvoja ja kiittivät kurssin aloittamisesta imemällä ja maiskuttelemalla viimeisetkin tipat ulos ketkutetusta kullistani, kunnes pallini oli imetty tyhjiksi ja kyrpäni nuoltu putipuhtaaksi. Voitelin heidän tytöntisunsa liukkaiksi spermalla ja sanoin, että kuivuva sperma pitäisi heitä tuoksullaan pitkään kiihkossa.

Tässä vaiheessa olin tietysti jo suostunut naimakurssin opettaksi, mutta sanoin, että meidän pitäisi kiirehtiä hyvin hitaasti, jotta he ehtisivät opetella kaiken kunnolla ja samalla oppia nauttimaan seksistä ja naisellisuutensa heräämisestä seksileikkeihin kaikin puolin. Heidän kasvonsa kiilsivät hiestä ja spermasta ja mustat silmät hehkuivat intohimosta, joten jatkoksi ehdotin pientä pillukaruselliä lipitelleksäni heidänkin lipukkansa loppuun asti.Tytöt kietoutuivat taas toisiinsa suudellen ja nuollen ja maistellen spermaa kasvoiltaan.

Koskettelin kuumalla kielelläni heidän reisillään kutsuvia pikkupuroja maistellen murkkumehuja ja kutitellen kaksosten karvakkoja kielelläni. Alla oleva Riina raotti ensin reisiään ja kiskoi tukastani, kun nuolla napostelin pimpukan vakoa ja pyöritin kieltäni pimpulassa törröttävän töpökän ympäri. Hän alkoi väristä ja huohotti litistäen litimärät reitensä yhteen, niin että kasvot jäivät hänen jalkoväliinsä puristuksiin. Hänen säärensä ja kantapäänsä hamusivat vakoja selkääni. Lipittelin liukkaassa litukassa, imin ja imputin Riinaa, kunnes häneltä alkoi tulla. Hän voihki villisti ja lutkutin kahta kovemmin kielen kärjellä töpöä, kunnes pimpula pirautti pirskauksen ensin suoraan kielelleni ja sitten tunsin kuuman kiiman laukevan ja roiskuvan pitkin poskiani.

Nyt Niina kääntyi kärppänä selälleen siskonsa päälle ja jalat harallaan tarjosi somaa pillukkaansa nuoltavakseni Riinan yhä voihkiessa ja väristessä hänen allaan. Työnsin kieleni kutkuttamaan hänen tumman tupsukkansa karvavakoa ja maistelin märkää misua etsien klitsukan nöpöttävää nuppua. Imeskelin huulia ja namittelin Niinan nupukkaa, kunnes hän levitti reitensä apposen ammolleen ja pullisti pimpukan kielikaruselliini voihkien, vinkuen ja valittaen.

Yhtäkkiä hän purskautti kielelleni vaahtoavan suihkun ja huusi suoraa huutoa kiskoen hiuksiani ja pirskutellen orkkunsa suoraan kasvoilleni. Annoin Niinan tärisevälle töpölle vielä pitkät loppuimut ja allaoleva Riina kahmi siskonsa jalkovälistä kiimoja kourallisen sormiinsa ja hieroi hiuksiini briljantiinit. Nyt kun maistiaiset oli saatu, juttelimme vähän tasoituttuamme, miten seksikurssit vietäisiin läpi.

Tytöt lupasivat tehdä kaiken, mitä vain haluaisin, jotta oppisivat konstit ja voisivat alkaa nauttia seksistä hyvän kaverin kanssa, johon voisi täysin luottaa ja johon ei tarvitsisi rakastua. Keskustelimme pitkään pelisäännöistä ja sovimme, että molemmat tytöt saisivat joka päivä tunnin yhteistä seksiopetusta, jonka he selittäisivät äidilleen Sinjalle olevan tanssikurssia. He halusivat myös, että tekisin lähempää tuttavuutta heidän äitinsä Sinjan kanssa, jotttei hän epäilisi mitään ja että hän paremmin hyväksyisi heidän kursseille menonsa. Voisin jopa heidän mielestään panna häntäkin, jos haluaisin. He eivät olisi mitenkään mustasukkaisia, päinvastoin.

Päätimme yhdessä, että heistä tehtäisiin koulun aistillisimmat seksiprinsessat minun johdollani ja että yrittäisin antaa Sinjallekin pientä vipinää, jotta tapaamisemme helpottuisivat. Alkaisimme heti kun voisimme saada heidän äitinsä autoa lainaksi ja voisimme viettää päivittäin pari tuntia yhdessä jossakin lähimaisemissa.

Lopuksi Riina ja Niina hieroivat ja pyyhkivät mustiin, pitkiin kihariin hiuksiinsa kyrpäni kuivaksi. Rapussa tytöt puristelivat vielä hyvästiksi vähän kulliani, joka seisoikin puolipystyssä heidän äitinsä Sinjan avatessa tyttöjen asunnon ulko-ovea. Jatkuu... jos haluat niin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute