Herkku-puhelin
Ensimmäinen ruoskinta
T + T

Sari konttasi alastomana pelkkä kaulapanta kaulassaan ja korkokengät jalassaan tuomaan Raimolle huoneen poikki hampaittensa välissä olevaa piiskaa. Hän tiesi Raimon tulevan hetken kuluttua käyttämään tuota mustaa monihaaraista ruoskaa häneen.

Sari oli tuntenut Raimon vasta pari viikkoa ja nyt hän vapaaehtoisesti oli alistumassa tämän halujen orjaksi. Eikä pelkästään vapaaehtoisesti, vaan hyvin halukkaana kokemaan ensimmäisen kerran, miltä tuntuu antautua täysin toiselle ihmiselle.

He olivat tutustuneet yhteisen tuttavansa tupaantuliaisissa. Kumpikin oli vapaa. Raimon avioerosta oli kulunut jo vuosi ja Sarin muutaman kuukauden suhde oli kariutunut kuukautta aiemmin. Hauskan illan jälkeen he olivat päätyneet Raimon makuuhuoneeseen. Saria oli heti viehättänyt Raimon määrätietoisuus hänen riisuessaan Sarin vaatteita. Yö oli molemmille antoisa. Kumpikin oli kaivannut seksiä jo pitkään. Raimo oli kuitenkin hillinnyt itseään ja sai Sarin rakastumaan itseensä monipuolisella ja Sarille useita orgasmeja tuottavalla rakastelulla.

Jo tänä ensimmäisenä yönä oli Raimo ajatellut, että tässä oli sellainen nainen, jota hän tarvitsisi. Sari oli kahdenkymmenenkuuden, kaksitoista vuotta Raimoa vanhempi, kuitenkin kyllin aikuinen Raimon makuun. Takaapäin rakastellessaan hän otti Sarin tukasta kiinni ja läpsäistessään hänen kaunista takamustaan toisella kädellä sai Sari ensimmäisen orgasminsa. Merkit olivat selvät, Sari nauttisi rajustakin seksistä.

Sarin kokemukset miehistä olivat kahtalaisia. Osa hänen miesystävistään oli ollut ystävällisiä ja mukavia sekä pitäneet naista, jos ei ylempänä, niin ainakin tasavertaisena. Tämä kaikki oli ollut mukavaa, mutta sukupuolielämässään hänelle ei riittänyt kohtelias huomaavaisuus. Siksi hän ajautuikin tavallisesti tällaisen suhteen jälkeen epämääräisten tyyppien vieteltäväksi, jotka eivät olleet mitenkään kohteliaita tai naista arvostavia. Eivätkä nämäkään suhteet onnistuneet. Sari ei kuitenkaan voinut sietää pidempään öykkäröiviä miehiä.

Suhde Raimoon oli heti tuntunut erilaiselta. Raimo piti naista tasavertaisena ihmisenä, mutta kuitenkin otti seksissä hallitsevan roolin. Hän tuntui nauttivan saadessaan Sarin mahdollisimman suureen kiimaan ja tyydyttäessään häntä niin, että Sari rakastelun jälkeen pystyi tuskin liikkumaan tai sanomaan mitään. Raimo sen sijaan tuntui vain virkistyvän pitkästäkin nainnista.

Toissapäivänä Raimo oli kysynyt oliko Saria milloinkaan sidottu tai piiskattu. Sari oli hieman säikähtänyt ajatusta, mutta muisti kyllä salaisimmat fantasiansa, joissa hänet oli sidottu ruoskittavaksi paaluun pusero revittynä selkä ja rinnat paljaina. Sari sanoi suoraan, ettei oltu, mutta ajatus oli kyllä hänestä kiihottava. Raimo kertoi, kuinka nautinnollista se on molemmille edellyttäen, että kummallakin on halu tähän. Sari kiihottui näistä puheista ja olisi varmasti ollut jo heti valmis kokeilemaan. Raimo halusi kuitenkin opettaa rauhassa ja aikaa käyttäen Sarin seksuaalisen alistumisen maailmaan. Tulevan viikonlopun he sopivat ensimmäiseksi sessio-viikonlopukseen Raimon mökille.

Nyt Saria kontatessaan kohden odottavaa Raimoa hieman pelottivat tulevat kokemukset. Toisaalta hänellä oli huimaava tunne, siitä kuinka hän oli sisällä fantasiassaan. Raimolla oli vieressään pöydällä köysiä ja nahkahihnoja, joilla hän tulisi sitomaan Sarin avuttomaksi valmiiksi ottamaan vastaan ensimmäiset piiskan sivallukset.

Raimo katsoi luokseen konttaavaa Saria ja ajatteli miten kauniilta Sari näyttääkään kontatessaan alastomana piiska suussaan. Kapean uuman jälkeen lantion kaari ja pyöreä täydellinen takamus.

Sarin saapuessa kohdalle Raimo kiinnitti kaulapantaan nahkahihnan, jonka toisen pään jätti oman ranteensa ympärille, Sari antoi suustaan piiskan Raimolle. Se oli musta, nahkainen ja monihaarainen. Raimo oli valinnut tämän aloituspiiskaksi, koska se oli kiihottavan näköinen ja ennen kaikkea vielä kokemattomalle Sarille ei liian kivulias. Hän liu’utti sitä pitkin Sarin selkää ja takamusta. Sari liikahteli epävarman oloisena, hän toisaalta pelkäsi ja toisaalta yhä enemmän kiihottui tästä.

Raimo pysyi suunnitelmassaan. Ensin oli Sari sidottava kunnolla. Sidottu nainen oli hyvin kaunis näky ja se tulisi auttamaan Saria keskittymään alistumisen tunteeseen. Raimo nykäisi kaulapantaa, tästä Sari tietäisi nousta pystyyn. Huolimatta korkeista koroistaan Sari oli nytkin kymmenisen senttiä Raimoa lyhyempi. Hän ohjasi naisen raskaan, tammisen ja kapean pöydän ääreen ja painoi hänen yläruumiinsa pöydän kantta vasten. Nahkahihnoilla sai ranteet hyvin kiinni nilkkoihin. Köydellä hän sitoi nilkat pöydän jalkoihin. Sari oli nyt poski pöytää vasten ja takapuoli kiihottavasti pystyssä täysin avuttomana. Raimo otti hiukset pois Sarin kasvoilta, hän halusi nähdä hekuman ja kivun ilmeet kasvoilla. Nyt niillä oli pieni odottava hymy.

Asento ei tuntunut Sarista lainkaan epämukavalta vaan hänestä tuntui, että hän oli turvallisesti kiinni. Sari tunsi kiihottuvansa koko ajan lisää. Raimon täytyi nähdä miten hänen pillunsa varmaankin kiilteli jo odottavana. Tilanne oli jotenkin nolo ja samalla aiheutti lisää kiihottumista. Ilokseen Sari huomasi Raimon farkkujen läpi miten Raimo myös oli kiihottunut, pitkä ja paksu kohouma oli oikeassa lahkeessa.

Raimo liu’utti taas piiskaa pitkin reisiä ja takamusta. Kohta hän saisi ensimmäisen iskunsa. Tuntuisiko se hyvälle ja haluaisiko hän lisää vai sanoisiko hän Raimolle, että lopettaa, kuten he olivat sopineet, jos Sari ei halua jatkaa.

Ensimmäinen piiskan sivallus poltti, mutta ei tuntunut mitenkään pahalle, ehkä se olisi voinut olla kovempikin. Toinen ja kolmas. Raimo löi piiskalla kymmenen kertaa hieman voimaa lisäten. Sen jälkeen hän siveli Sarin kuumottavia pakaroita ja näki miten Sarin pillu valui mettä ja oli kiihotuksesta turvonnut. Sari ajoi säännöllisesti karvoituksensa pois, jättäen eteen vain sievän pienen kolmion, rakastelu tuntui hänestä näin paremmalta. Nyt Raimo oli tyytyväinen tähän, kaunis näkymä oli esteetön.

Sari oli eritavoin kiihottunut kuin milloinkaan ennen. Hänen takapuoltaan kuumotti ja piiskan iskut tuntuivat yhä. Hän ei muista kuitenkaan koskaan olleensa näin voimakkaassa kiimassa. Hän oli epäillyt pyytävänsä Raimoa lopettamaan muutaman lyönnin jälkeen, mutta nyt hän ei halunnut kuin lisää ja entistä voimakkaammin. Sari yritti nostaa takapuoltaan yhä ylemmäs, jotta Raimo ymmärtäisi, että hän kaipaa tämän ruoskintaa vielä lisää. Tunne täydellisestä alistumisesta ja käytettävyydestä yhdistyneenä poltteeseen pakaroilla oli niin ihana tunne, että Sari ehti ihmetellä miten hän oli voinut elää ilman tätä.

Kun Raimo oli varma, että Sari kaipasi innokkaasti lisää, hän jatkoi piiskaamista, nyt myös suunnaten iskunsa selkään ja reisille. Hän katsoi miten kivun irvistykset sekoittuivat hurmioituneeseen onnellisuuteen Sarin kasvoilla, jotka näyttivät Raimosta nyt tavallistakin kauniimmilta.

Raimo huomasi jonkin aikaa piiskattuaan, ettei pehmeä piiska enää tuntunut tarpeeksi Sarin vartalolla. Oli aika siirtyä hieman pidempään ja vain kolmihaaraiseen piiskaan. Tällä saattoi tehdä pitkäaikaisiakin jälkiä partnerinsa iholle. Oli oltava tarkkana lyönnin voimakkuuden suhteen, jos ei halunnut näin käyvän. Sarista hän näki, että tämä oli jo siinä vaiheessa, että mikään ei olisi hänestä enää liian rajua. Vastuu oli yksin Raimon.

Sari ei pystynyt enää ajattelemaan muuta kuin lyöntejä ja niistä aiheutuvaa suloista onnen tunnetta. Jonkin aikaa saatuaan nauttia uuden entistäkin nautinnollisemman piiskan sivalluksista Sari tunsi miten Raimo silitti hänen selkäänsä ja takapuoltaan ja avasi vetoketjunsa. Heti Raimon työntyessä hänen sisäänsä alkoi Sarin ensimmäinen orgasmi. Koskaan ennen ei hän ollut saanut näin heti orgasmia. Naidessaan sidottua Saria pöytää vasten Raimo ajatteli, miten parasta, sykkivää ja paisuneen liukasta pillua saa ainoastaan hyvällä piiskaamisella.

Hetken kuluttua he jatkoivat rakastelua sängyssä. Myöhemmin maatessaan onnellisina sylikkäin Sari kuiskasi Raimon korvaan: oletko kiltti ja ruoskit minua vielä vähän ennen nukkumista. Viikonloppu oli vasta alkamassa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute