Herkku-puhelin
Maria
Aapeli Naali

Heräsin vieraalta sohvalta, suutani kuivasi ja mulla oli pirunmoinen aamustondis. Ylläni oli pelkät bokserit ja päälleni heitetty ohut peite. Oloni tuntui vielä hieman sekavalta, viinaa oli vielä reilu annos veressäni. Katsoin ympärilleni, Maria nukkui vielä.

Olin ollut kavereitteni kanssa perjantai-iltaa viettämässä, kun olin törmännyt lukioaikaiseen koulukaveriini Mariaan. Meillä oli aina synkannut hyvin, vaikka mitään sen suurempaa säpinää ei meillä kouluaikoina ollut, sillä Maria seurusteli tuolloin paria vuotta vanhemman kundin kanssa. Ja hyvin oli synkannut eilenkin nytkin. Olin suosiolla jättäytynyt muusta kaveriporukastani ja me oltiin juteltu, tanssittu ja juotu aina pilkkuun asti. Sen jälkeen tulimme Marian kämpille jatkoille. Maria kun asui kävelymatkan päässä, pienessä vuokrayksiössä. Me oltiin juteltu suunnilleen kaikesta taivaan ja maan väliltä, mutta jossain vaiheessa jutut olivat käyneet melko levottomiksikin. Mutta muistikuvieni mukaan mitään sen vakavampaa ei ollut tapahtunut. Olettamusta vahvisti osaltaan tosiasia, että olin nukkunut sohvalla.

Marian asunto oli pieni yksiö, joten siinä ei ollut erillistä makuuhuonetta. Huoneessa oli kuitenkin pieni makuualkovi, joka voitiin erottaa muusta tilasta verhoilla. Maria oli vallannut alkovin yksin, vaikka olisinkin kernaasti seurannut häntä sinne. Hän ei kuitenkaan ollut vaivautunut vetämään verhoja kiinni nukkumaan mennessään. Olin itse nukahtanut ehkä turhankin varhaisessa vaiheessa, mutta oli Mariakin kaikesta päätellen käynyt muutenkin nukkumaan varsin vauhdikkaasti. Hänen vaatteensa etenivät jonona kohti sänkyä alkaen villapuserosta ja pitkästä hameesta päätyen rintaliiveihin ja pieniin silkkipöksyihin. Näky oli jollain tavalla kiihottava ja vielä hieman humalaisessa päässäni välähteli mukavia mielikuvia. Maria oli visusti kääriytyneenä peittoonsa, mutta ajatus, että hän oli alastomana peiton alla kiihotti minua. Mulla seisoi niin kovana, että se alkoi tehdä jo kipeää. Vetelin muutaman kerran jäykkänä seisovaa kyrpääni ees taas. Ja kyllä teki hyvää. Katsoin kiihottuneena nukkuvaa Mariaa. Mieleni teki panna häntä ja kovaa. Nostin lattialta Marian pikkupöksyt ja nuuhkaisin haarakiilaa. Perkule kun himotti! Työntelin mielessäni jo kovaa kyrpääni Marian himokkaana odottavaan suuhun.

Kurkkuni tuntui hiekkapaperilta ja halusin hieman jäähdytellä, joten kävelin keittiöön ja täytin astiakaapista löytämäni lasin vedellä. Kiittelin onneani, että krapula ei ollut vielä iskenyt, sillä vesipumppu oli melko äänekästä sorttia. Join vesilasin tyhjäksi, samalla kun hieroin toisella kädelläni metriherkkuani. Kääntyessäni palatakseni Mariaa sohvalle, olin törmätä alastomaan Mariaan. Näky oli todella veret seisauttava. Marialla oli ihanat pitkät tummat hiukset, jotka korostivat hänen kauniin ihonsa vaaleutta. Hänellä oli ihanan pyöreät rinnat ja naisellisen pyöreät muodot. Pisteenä iin päällä oli kauniisti rajattu häpykarvoitus. ”Ai-jai, täällä sitä vaan kaivellaan munia. Tuhma poika!”, Maria totesi ilkikurisesti hymyillen ja vetäisi nopealla liikkeellä bokserini nilkkoihin. Suuni loksahti auki samalla, kun kyrpäni hyppäsi taivasta kohti.

En voinut kuin voihkaista nautinnosta ja mumista jotain epämääräistä, kun Maria kumartui eteeni ja otti kovana odottavan penikseni suuhunsa. Olin viittä vaille laukeamassa, kun Maria nousi ylös ja tarttui käteeni. Hän ohjasi minut sänkynsä luo ja työnsi minut määrätietoisesti selin makuulle. Vaihdoimme muutaman intohimoisen kielisuudelman, joiden päätteeksi Maria kahlitsi minut sänkynsä päätyrautoihin yöpöytänsä kätköistä taikomillaan käsiraudoilla. ”Nyt tuhma poika saa rangaistuksensa”, Maria tiuskaisi: ”Täällä ei hipelöidä itseään, ainakaan ilman mun lupaa!” Kahlehdittuna olin täysin Marian armoilla. Tilanne jännitti ja kiihotti samaan aikaan. Maria tuli kahareisin päälleni, hänen pillunsa oli suoraan naamani edessä. Huohotin kiihtymyksestä. ”Nuole!”, Maria käski. Ja enhän mä voinut muuta kuin totella. Marian pillu kostui yhä enemmän jokaisella lipaisulla. Kiimaisen pillun tuoksu tuntui hetki hetkeltä yhä vahvemmalta. Marian keho puhui voimakkaasti sen puolesta, että hän piti kielityöskentelystäni.

Yhtäkkiä Maria kohottautui päältäni, kääntyi ympäri ja toi pyllynsä naamani eteen. ”No niin, runkkari, nuole mun persereikää!”, hän käski määrätietoisella äänellä. Epäröin hiukan, jolloin Maria tiuskaisi: ”Vauhtia, runkkari, tai alkaa koivuniemen herra laulaa!” Aloin nuolla Marian pyllyreikää hitain vedoin. Makua ei todellakaan voinut sanoa raikkaaksi, mutta ei se täysin vastenmielistäkään ollut. Tilanne kiihotti mua entisestään kyrpäni ylväästi tehden Marialle kunniaa. ”Jatka”, Maria kehotti ja samalla veteli esinahkaani hitaasti ees taas. Henkeni meinasi pysähtyä, kun Maria otti kullini jälleen suuhunsa. Hän imi sitä hellästi, mutta samalla kiihkeästi liu'uttaen huuliaan pitkin kullin vartta samalla hyväillen sitä kielellään. Hän todella tiesi, mitä teki!

”Multa tulee kohta”, huoahdin Marialle. ”Ei vielä”, Maria vastasi ja puristi penistäni sen juuresta. Hän kohottautui, otti laatikostaan kondomin ja sujautti sen paikoilleen. Sitten nousi päälleni, ohjasi kullini sisäänsä ja aloitti ratsastuksen. Marian pillu tuntui lämpimältä ja ihanan tiukalta. Hän oli aivan märkä, kiimanesteet valuivat hänen pillustaan kyrpäni vartta pitkin karvoitukselleni. Samalla kyrpäni liikkui ees taas Marian tiukassa reiässä. Näky oli uskomattoman kiihottava! Kullini ei kestänyt pitkään Marian tiukkaa pillua ja kiimaista ratsastusta, vaan ruikkasi nesteet räjähdysmäisesti pihalle, samalla kun päästin suustani pitkän huokaisun.

Maria odotti hetken aikaa ennen kuin vapautti minut. Sitten hän painautui vierelleni sängylle ja suuteli mua. ”Se oli ihanaa”, hän kuiskasi korvaani. Vastasin suudelmaan ja pidin häntä hellästi sylissäni. ”Niin minustakin.” Tästä on hyvä jatkaa, ajattelin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute