Herkku-puhelin
Ympärileikattua
Kokenut

Olen 36 vuotias sinkku, toimistotyössä oleva naisellinen nainen. Tiedostan seksikkyyteni ja pukeudun kesällä uskaliaastikin. Kerran firmaamme tuli eräs edustaja joka oli harvinaisen sexy ilmestys. Vaalea kesäpuku ja paita + solmio, hyvin ruskettunut ja kiva hymy.Hänen ollessaan poistumassa firmasta puolenpäivä aikaan törmäsin häneen ulko-ovella koska olin menossa syömään. Hetken mietittyäni kysyin häneltä, josko saisin hänestä lounasseuraa - työpaikkamme oli lomoien takia puolityhjä eikä muita lähtijöitä ollut. Kai lähti mukaan muitta mutkitta ja suuntasimme tuttuun ruokapaikkaani. Ruokaillessani katselin Kaita melko tarkaan ja totesin himoni kasvavan kun huomasin hänen housujensa läpi selvän kohouman - olikin jo aikaa kun olin saanut kunnon miestä. Hän oli mukava kumppani ja jutustelimme niitä näitä.
Huomasin katselevani häntä ja hän huomasi tuijotukseni kun lopetti ruokailun. Mikä nyt on, hän kysyi! Nielaisin ja kuulin itseni sanovan: Nyt on jälkiruuan aika.

Kai katsoi pitkään ja kysyi että olenko tosissani. Vastasin myöntävästi ja nieleskelin. Kai sanoi muitta mutkitta: lähdetään ! Menimme suoraan asunnolleni joka oli 2 km automatkan päässä, kiipesimme rivitaloasuntoni makuuhuoneeseeni joka oli yläkerrassa ja revimme vaatteet yltämme. Minulla ei ollut kuin kesähame, pusero, liivit ja stringit, Kai repi housujaan ja kiskoi viimeisenkin vaatteen yltään. Olimme alasti ja katsoin häntä sanattomana. Hänen mahtava kullinsa oli täydessä erektiossa ja nieleskelin lisää kun huomasin sen olevan ympärileikattu, terska täysin paljaana ja varren nahka kauniisi tiukalla. Olin kuullut kertomuksia ympärileikatuista kaluista ja olin nähnyt niitä kuvissa sekä etelässä nudistirannalla, mutta en ollut ikinä onnistunut sellaista saamaan. Naisporukassakin aina joku kehui, kun oli saanut ympärileikattua.

Mutta nyt se oli edessäni. Polvistuin ja otin kyrvän suuhuni, imin sitä hitaasti edestakaisin suussa liu-uttaen. Ihan tunne kun ei ollut liikkuvaa nahkaa tielläni varressa. Viimein kävin nelinkontin ja Kai tuli sisääni takaapäin, tunsin kyrvän varren nystyt tarkemmin kuin koskaan ja terskan jyrkkä reuna nirhasi pilluani kuin pyykkilautaa. En ollut ikinä voinut kuvitella miltä ympärileikattu kulli tuntuisi. Nyt tiesin ja nautin joka työnnöstä suunnattomasti.

Vaihoimme asentoa ja Kai työntyi nyt sisääni edestäpäin. Hänen hieman alaspäin kaareva kulli nirhasi uskomattomalla tavalla kiimaista, turvonnutta häpyäni. Olin itsekseni tyytyväinen että oli aamulla siistinyt karvoitukseni jättäen vain pienen tupsun ylös. Kai selvästi piti näkemästään kun hänen ympärileikattu kyrpänsä jyysti puoliposliinia pilluani hapyhuulteni pusertaessa hänen suonikasta esinahatonta kyrpäänsä. Sanoin kesken nainnin että halusin vielä kyrpää suuhuni ja Kai vetäisi kauniin kullin ulos pillusta joka maiskahtaen laski patukan pois uumenistaan, imin kyrpää kuin mieletön, tunnustelin kiveksiä ja kullin vartta joka tuntui aina vaan paremmalta kuin esinahallinen versio ja annoin kalun liukua estoitta suuhuni syvälle.

Käännyin uudstaan nelinkontin, painoin rintani lakanoihin ja käskin Kain tulla rajusti sisääni ja minua säästämättä naida kunnolla ja kovaa. Nainti kesti vielä kauan ja Kai huohotti että pystyy pidättämään laukeamistaan vielä joa haluan, mutta himoni olivat äärimmillään kyrpää vailla ja pyysin häntä laukeamaan. Viimein - lauettuani muutaman kerran - tunsin Kain saavan oman orgasminsa ja tunsin stermaryöpyn sisälläni. Tunne oli ihana. Levättyämme halusin tutkia hänen kyrpäänsä lepotilassa ja totesin sen olevan kauneimman minkä olin koskaan nähnyt, nahka tiukalla levossakin ilman liikkuvaa ja terskan alla oleva nahkajännekin oli siististi poistettu. Kai kertoi orgasminsa olevan ympärileikkauksen ansiosta raju.Itse huomasin kiihottuvani ja kalun kovenevanm tutkiessani sitä. Niinpä imin vielä lastin suuhuni ja sen jälkeen huomasi kauhuksen että kello oli jo 15.20, joten soitin työhöni ja kerroin olevani vatsavaivoissa kotona, koska ruokatunnilla olin syönyt ilmeisesti jotain sopimatonta. Seuraavana päivänä kukaan ei edes kysynyt mitään, joten kaikki meni hyvin. Nykyään haluan vain ympärileikattua kullia, jos on valinnan varaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute