Herkku-puhelin
Herrani ja minä
T + T

Heräsin ennen Herraani ja lähdin tekemään aamiaista. Oikeastaan hän on mieheni, mutta nyt hän on Herrani ja minä hänen orjattarensa. Katsoin itseäni peilistä, kaulapanta, ranne- ja nilkkahihnat eikä muuta. Tämä oli ollut jo kaksi päivää asunani, ilmat olivat olleet lämpimät ja illalla oli takkaan sytytetty tuli.

Olin odottanut tätä viikon yhteistä lomaa jo pitkään. Näinä päivinä tulisin saamaan kuritusta niin paljon kuin halusin tarvitsematta sitä itse ehdottaa. Minulla oli jo kiire. Herrani oli määrännyt, että hänet on herätettävä tasan kello yhdeksältä, jolloin aamiaisen oli oltava valmiina. Kahvi, paahtoleivät, juuri puristettu tuoremehu, neljän minuutin munat. Oliko siinä kaikki, muistinko varmasti oikein? Jos jotain unohtuisi, saisin rangaistuksen. Olimme sopineet jo ennen lomaa säännöt. Hän määräisi miten minun on oltava ja mitä teen. Minun, orjattaren, tulisi totella ja suostua kaikkeen, mitä herrani määräisi, ja jokaisesta virheestä tai tottelemattomuudesta minun tuli saada Hänen määräämä rangaistus.

Sain pöydän katettua ja haettua siihen vielä ulkoa muutaman luonnonkukan maljakkoon, kun kello tuli yhdeksän. Juoksin makuuhuoneeseen ja asetuin polvilleni, ei kuitenkaan polvet yhdessä vaan hieman harallaan, Herrani sängyn viereen. Ojensin pitkää kerällä olevaa ruoskaa häntä kohden ja nöyrästi maahan katsoen sanoin: ”Herrani, kello on yhdeksän”. Näin hän oli määrännyt herätyksen tehtäväksi. Hän heräsi, otti ruoskan, joka oli hänen valtansa merkki, ja myös väline, jolla pahimpien rikkeiden rangaistukset pantiin toimeen. Toisen kätensä hän laittoi muitta mutkitta haaraväliini. Olin tyytyväinen, että olin sieltä liukas. Kiitos edellisten päivien piiskaamisten ja koko orjattarena olon kiihottavuuden olin ollut jatkuvassa kiimassa ja siis valmiina ottamaan Herrani elimen sisääni.

Hän istuutui sängylle ja tiesin hänen katsovan minua. Huomaisiko hän virheeni ja saisinko rangaistuksen. Ei. Hän nousi pystyyn ja näytti olevan lähdössä aamu-uinnilleen, kun hän pysähtyi ja käski minun nousta jaloilleni ja tulla hänen eteensä.

”Miten käskin sinun koristautua aamuksi?” Hän sanoi.

Olin olevinani sen näköinen kuin nyt vasta muistaisin. ”Anteeksi Herrani, unohdin. Te käskitte kiinnittää rintoihin hopeiset nännikorut.” Minulla oli kauniit hopeiset renkaat, jotka puristettiin nänniin kiinni pienellä ruuvilla. Käytin niitä mielelläni, ne heiluivat minusta sievästi kävellessäni ja niiden tuottama puristus nänneissä tuntui hyvältä. Olin kyllä muistanut, että minulla olisi oltava ne tänä aamuna ylläni, mutta tieto rikkeestä saatavasta rangaistuksesta oli ollut liian houkutteleva. Näytin kuitenkin pelästyneeltä Herralleni ja lupasin kiinnittää ne välittömästi rintoihini.

”Sen teetkin, mutta rangaistukseksi tottelemattomuudesta määrään sinulle kaksikymmentä remminiskua sidottuna. Rangaistus pannaan toimeen heti aamiaisen jälkeen pihan suurella pöydällä. Hae välineet valmiiksi.” Hän määräsi.

En tälläkään kertaa voinut olla oikeasti pelästymättä. Rangaistuksen kuuleminen Herraltani oli aina myös pelottava kokemus, vaikka nytkin olin rangaistusta hakenut. Kaksikymmentä remminiskua, tunsin kiihottuvani lisää tästä ajatuksesta. Rangaistus oli kovempi kuin olin odottanut.

Hänen käydessä rannalla hain köydet ja ruskean jo pitkään palvelleen pehmeänahkaisen miesten vyön ja asetin ne pihan raskaan pöydän päälle odottamaan ruoskimistani. Herrani noustessa vedestä ojensin hänelle pyyhkeen ja ilmoitin aamiaisen ja rangaistuspaikan olevan valmiina. Hän vilkaisi köysiä ja remmiä sitten katseli minua. Nännikorut olivat paikallaan rinnoissani, ranteissani ja nilkoissani oli soljelliset nahkahihnat kaulassani panta. Olin omasta mielestäni kiihottavan näköinen ja tiesin niin olevan myös Herrani mielestä. Huomasin hänen kalunsa jäykistyvän.

”Tänne, nain sinua suuhun.” Herrani halusi käyttää suutani. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä ja avasin suuni raolleen. Hän tarttui riuskasti hiuksistani kiinni ja työnsi kalunsa suuhuni ja alkoi naida sitä. Yritin imeä hänen työntöjensä tahdissa ja samalla kielelläni hyväillä hänen kyrpänsä alapuolta. Näin hänen nautintonsa olisi paras mahdollinen. Nostin käteni varovasti kiveksille. Hän ei käskenyt poistaa niitä, joten aloin hyväilemään hänen kiveksiään. Olin onnellinen, kun Herrani halusi käyttää minua jo heti aamusta nautintonsa lähteenä. Tunsin hänen elimensä paisuvan suussani, hänen siemennesteensä tulisi kohta suuhuni. En kuitenkaan saanut sitä suuhuni kuin vähän, hän ilmeisesti tahtoi nähdä sen tulevan kasvoilleni. Kun viimeisetkin sykähdykset olivat kasvoillani, nuolin, kuten minun oli aina määrä tehdä, hänen kauniin kalunsa puhtaaksi. Hänen pukeutuessaan kävin puhdistamassa kasvoni ja menin valmiiksi aamiaispöydän ääreen tarjoillakseni aamiaista.

Aamiaisen jälkeen minun oli aika saada rangaistukseni. Hän käski minun mennä valmiiksi rangaistusasentoon. Näin hänen vielä jäävän selailemaan sanomalehteä. Menin hirsipöydän luo ja siirsin köydet ja nahkavyön viereiselle penkille. Asetin itseni pöytää vasten niin, että käteni olivat kohden pöydän kulmia ja jalkani olivat maassa harallaan. Yläruumiini makasi nyt pöytälevyä vasten ja ranteet ja nilkat olivat lähellä pöytään ja pöydän jalkoihin kiinnitettyjä lujia rautarenkaita. Jäin tähän asentoon odottamaan kiinnittämistäni ja ruoskintaani. Häpyni, joka oli avoin Herrani katseille, ajoin kaiken karvoituksen häpyhuulien ympäriltä säännöllisesti pois, paisui ja kostui edelleen odottaessani rangaistukseni täytäntöönpanoa.

Viimein Herrani tuli. Hänellä oli pieni hymynkare huulillaan, katsoessaan minun nöyrää alistumistani. Herrani oli tyytyväinen minuun. Hän kiinnitti näppärästi minut jaloista ja käsistä pöytään niin, etten päässyt liikkumaan lainkaan. Olin tiukasti kiinni ja hänen armoillaan. Herrani on taitava naisen piiskaamisessa. Nahkavyöllä saa helposti tarkoittamattaan pahoja jälkiä selkään tai takamukseen, mutta hän osasi käyttämään sitä niin, ettei vyöllä ruoskinnasta tullut kuin hetkellisesti punainen jälki ja kuitenkin polte oli sellainen kuin vyöllä tuli ollakin. Tiesin kokemuksesta, että hän kyllä halutessaan osasi antaa myös muutamien viikkojen muistoksi selkään kauniit juomut.

Laskin lyöntejä ääneen kuten hän oli minut määrännyt tekemään sekä kiittämään jokaisesta lyönnistä erikseen. Lyönnit lähtivät yläselästä ja askel askeleelta siirtyivät kohden pakaroita. Tunsin kiihotukseni kasvavan kokoajan. Herrani ei pidä pahana sitä, jos saan rangaistuksen aikana orgasmin. Rangaistus on se mikä on, eikä sitä muuksi muuta orjattaren kärsimys tai mahdollinen nautinto. Viidestoista lyönti tuli jo pakaroille ja tunsin laukeamiseni olevan jo hyvin lähellä. ”Viisitoista, kiitos Herrani.” Seitsemännestätoista lyönnistä kiittäessäni tunsin laukeamisen aallon lähtevän liikkeelle. Seuraavista kolmesta lyönnistä kiittäminen onnistui vain yhä suuremmin tahdonponnistuksin koko ruumiini nytkähdellessä ja tajuntani sumentuessa voimakkaana jatkuvan orgasmin pyörteessä.

Maatessani tyydytettynä ja piestynä pöytää vasten ajattelin, että ihana lomapäivä oli vasta aluillaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute