Herkku-puhelin
Salaseura, osa 9
purkulus

Olen 19-vuotias tyttö ja olen aikeissa liittyä salaseuraan joka harrasti suuria orgioita.
Päästäkseni seuran jäseneksi minun oli selviydyttävä kymmenestä pääsykokeesta. Kahdeksan olin
jo suorittanut.

Uusi tehtävä saapui. Ehdin jo odottaa sitä innolla. Revin kuoren auki ja luin tehtävänannon.
Siinä luki: Kahdeksas tehtävä. Iske mies ikään ja ulkonäköön katsomatta ja anna hänen naida
sinua anaaliisi. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin suorittaa tehtävä, me kyllä tiedämme
onnistutko.

Pepaseksiä. Aloin huomaamattani hieroa toisella kädellä persettäni. Kun seuraavana päivänä
pääsin koulusta näin sopivan tyypin. Hän oli Kalle I. kohtalaisen hyvännäköinen ja
muuttaa ensi viikolla pois paikkakunnalta. Eli hän ei pääsisi kerskumaan minulla. Menin hänen
luokseen vasta kun olin varmistanut ettei kukaan näkisi. Aloitin keskustelun kyselemällä miltä
tuntuu lähteä. Jonkin aikaa puhuttuamme päätin mennä asiaan. Jos tahdot niin voisit naida muo
perseeseeni niin kauan kuin tahdot. Sanoin ja lisäsin vielä. Ihan läksiäislahjana. Kalle katsoi
minua hiljaa. Kunnes sanoi: Jos saan tehdä mitä haluun persees kanssa niin suostun. Mietin
hetken sitä mitä Kalle sanoi ja sanoin että se käy. No mennääs teille pitää ne läksiäisjuhlat.
Kalle sanoi virnuillen.

Saavuimme kotiini ja minä annoin hänelle liukuvoide purkin jonka olin käynyt eilen ostamassa.
Siten riisuin housuni ja kävin seinää vasten odottamaan. Kohta tunsinkin kuinka Kalle rasvasi
persettäni työntämällä kaksi sormeaan sisälleni. Kohta sainkin jo paksumpaa tavaraa sisääni, kun
Kalle tunki kalunsa suoleeni niin syvälle kuin sai. Kalle alkoi naida minua hitaasti mutta
nopeutti tahtiaan koko ajan. Juuri ennen laukeamistaan Kalle pani minua kuin raivohärkä. Tunsin
kuinka peräsuoleni täyttyi Kallen spermasta. Kalle vetäytyi ulos minusta ja meni tuoliin
istumaan. Minä taas meni vessaan. Tullessani vessasta kuulin kuinka Kalle käski minun tulla
makuuhuoneeseeni. Siellä hän komensi minut sängylle siten että perseeni olisi kohti kattoa.
Ja minähän tein työtä käskettyä.

Eikä sitten valiteta. Kalle sanoi. Ja sitten tunsin kuinka hän löi minua vyöllään perseelle.
Parahdin mutta Kalle muistutti minua mitä olin päivällä luvannut ja löi minua uudestaan. Ynisin
ja itkin kun Kalle piiskasi minua. Yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta Kalle lopetti piiskauksen.
Silmäni olivat kyyneleistä märät. Mutta Kalle vain naurahti ja nousi sängylle. Tunsin kuinka
Kalle tunki kalunsa perseeseeni ja tällä kertaa se ei tuntunut hyvältä. Vaan piesty iho oli
kosketus arka ja kipeä. Mutta Kalle pani minua kovaa ja säälittä.

Kun Kalle oli lauennut toisen kerran hän kysyi minulta että olisiko minulla dildoa kotonani.
Myönsi hiljaa että oli ja otin sen yöpöytäni ylälaatikosta. Kalle otti sen ja käänsi perseeni
taas kohti kattoa. Tunsin kuinka Kalle alkoi naida minua dildolla ja kuulin hänen ivalliset
naurahdukset. Nautitko tästä. hän kysyi monta kertaa ja joka kerta sanoin nauttivani. Kohta hän
tunki kalunsa kolmannen kerran suoleeni ja heitti dildon nurkkaan. Taas alkoi armoton nainti jo
ka loppui kovaan karjahdukseen. Sitten Kalle lähti ja minä jäin makaamaan yksin sängylleni.
Perseeni oli kipeä ja reiästä valui Kallen spermaa. Hymy karkasi huulilleni. Yhdeksäs tehtävä
oli suoritettu ja enää yksi jäljellä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute