Herkku-puhelin
Metsuri yllättää
Karri taas

Osoite oli Kalliossa, otin tietysti taksin, jotta ehtisin ennen häntä ja saisin nähdä hänet. Sydän pamppaillen panoroin katseellani tyhjiä katuja, kunnes saapikkaat kilkkasivat rytmikkäästi laulavin koroin. Se oli Jasmi, tummat hiukset tuulessa lentäen hän lähestyi rubiini välkkyen otsallaan.

Astuin varjosta esiin prinsessani eteen. ”Tule, tule mestarin juhlaan” sain soperrettua. ”Jos Mestari kutsuu, tulen” hän sanoi pehmeällä äänellään, ”Mutta Sinä tarvitset virvoituksen
ennen Hänen kohtaamistaan”.

Seurasin prinsessani heiluvia hiuksia hänen kotiinsa. Suitsukkeet hehkuivat puolipimeässä huoneessa, jonka seiniä en voinut erottaa. Äkkiä kulliani puristeltiin, se kiskottiin housuistani ulos ja ahmivan ahneet huulet imivät kulliani, kunnes lennätin spermani prinsessani kasvoille. ”Vähemmän jäi Sinjalle” sanoi ruskeasilmäni nuollessaan huuliaan spermastani.

Mistä hän tiesi. kuka oli kertonut ja miksi. Läksimme, prinsessani oli pukeutunut läpinäkyvään silkkiseen liinaan, soitimme Sinjan ovikelloa, joka kilautti linnun laulua muistuttavan helähdyksen.

Sisältä kuului vaimeita ääniä ja ikään kuin tiikerin karjahduksia.

Sinja oli pukeutunut tiikeriraitaiseen toppiin. joka juuri ja juuri peitti hänen pillukkansa.

”Sinä siis ja kuka sinä olet?” hän kysyi. Prinsessani sanoi olevansa Jasmi. Laittakaa vaatteenne näihin pusseihin hän ohjasi ja kohta olimme alasti olohuoneessa, missä kymmenkunta myös alastonta olentoa katseli tiikerinkesyttäjämestarin piiskaamaa Tuulaa, joka oli sidottu Artekin paksulle puupöydälle ranteistaan ja jaloistaan.

Mestari antoi ruoskansa viuhahdella epäsäännöllisin väliajoin Tuulan pillun huulille, mitkä olivatkin turvonneet ja pullistuneet voimakkaasti ulospäin. Taas paukahti ja Tuula vavahti pikemminkin iskun mielihyvästä ja kosketuksesta kuin kivusta.

Jostain naapuristosta kuului kuin moottoripyörän ääntä. Sivuovi aukeni ja ennen kuin ehdin henkäistä, sisään ampaisi naamioitu moottorisahaa suristava metsuri täysissä varusteissa kypärä päässä ja silmikko alhaalla. Muitta mutkitta hän alkoi sahata paksua pöytää Tuulan jalkoja välistä edeten sahan ulvoessa kohti Tuulan jalkoväliä. Hän pääsi miltei ulvovan Tuulan pilluun saakka ja otti toisen suunnan pöydän päädystä tehden veen muotoisen leikkauksen pöydän pintaan.

Kun v-aukko oli leikattu, mies kumarsi ja Mestari läpäytti ruoskallaan Tuulaa uudelleen pilluun. ”Olkaa hyvät vieraani”, hän sanoi, illallisenne odottaa…

Jasmi säntäsi ensimmäisenä herkuttelemaan avoimella pillukalla ja antoi Tuulalle orkut, niin että Tuulan heittelehti puolelta toiselle siteissään. Pöytä lainehti hänen tulvaansa ja Jasmi ajoi hänet yhä uudelleen ja uudelleen jatkuviin orkkuihin, joissa Tuula ulisi, ulvoi ja voihki, kunnes Mestari työntyi häneen...

Mestarin kulli sojotti napaa kohti, kärkiterska oli omenan kokoinen ja varsi kuin pesismaila. Tuula oli Jasmin jäljiltä vieläkin virtansa vietävänä. eikä Mestarin tarvinnut kuin vähän survoa jumalattoman kookasta kulliaan Tuulaan ennen kuin hän tuli uudestaan ja uudestaan kiljuen. kähisten, vavisten ja väristen. Huoneessa oli hiljaista, vain suitsukkeeet sähisivät ja katsoimme kaikki tuota uskomatonta näkyä. Tuula ejakuloi virtanaan yhä uudestaan Mestarin maila sisällään ja hän heittelehti yhä rajummin. Pöytä peittyi hänen eritteisiinsä ja hän menetti hetkeksi tajuntansa.

”Släp” sanoi Mestarin ruoskan kärki ja Tuula hyppäsi takaisin elämään äskeisestä nirvanastaan. pillun pursuessa vaahtoavaa virtaa. Sivuovi aukeni taas ja hullun lailla huitova pärisevä moottorisahamies sipaisi sahallaan yhdestä pöydänjalasta parikymmentä senttiä pois, Pöytä keikkui, mutta pysyi kolmella jalalla, kohta lensi toinen palikka Tuulan pääpuolen jalasta ja pöytä romahti kallelleen Tuulan jäädessä hieman pää alassuin asentoon. Saha sammui ja mies kiskoi taskustaan pyöröviilan, tempasi kossulasin eteensä ja alkoi viilata sahan hampaita terävämmäksi. Outoa, mutta ehkä se oli joku ostettu show tähän seksileikittelyyn. Mitähän sahattavaa vielä olisikaan tulossa?

Nyt Tuulan kasvot olivat juuri sopivalla korkeudella imutella pöydän ympärille kokoontuvien urosten kulleja, joita olikin tarjolla jos jonkinlaisia ja kokoisia. Miehet tekivät ympyrän pöydän ympärille, Tuula imutti jokaista ja sai muilta spermasuihkuja ylleen. Kasvot ja hiukset valuivat spermaa, rinnat olivat litimärkinä ja reidet täynnä valuvia, vaaleita suihkauksia

Mestari pani taas Tuulaan vauhtia hirmuisella kangellaan ja spermasuihkut yltyivät taas. Lopulta Tuula ulvoi kiihkoissaan suoraa huutoa ja vaati ääni täristen lisää kulleja miesryhmältä sekä suuhunsa että pilluunsa.

Mestari meni Sinjan luo kulli vatsaa vasten keihäillen ja kysyi jotakin Sinjalta. Sinja nyökkäsi ja nuolaisi kullia. Hän tuli keinuvin lantein luoksemme ja kysyi Jasmilta, olivatko kaksoset valmiina initiaatiomenoihin.

Jasmi lipaisi hänen rintojaan rubiinin välähtäessä ja kaksoset

Riina ja Niina talutettiin alastomina eteemme. Heidät sidottiin liinoilla selätysten, ripustettiin ranteistaan roikkumaan kattokruunuun ja Mestari läpsi heitä lämmitellen nahkalappuista ruoskaansa milloin tisuilla, milloin lanteilla ja ajelluilla pillukoilla. Sinja tempaisi ruoskan Mestarilta ja antoi viuhua vinkuville tyttärilleen. Nahkalappu ruoskan päässä iski punaisia postimerkkejä kaksosten reisille, pilluille ja rinnoille. Tytöt ulvoivat yhtä paljon kiihkosta kuin tuskasta ja intohimosta.

Lopulta Sinja lopetti ja äkkiä Jasmi syöksyi nuolemaan heidän pillujaan, Molemmat tytöt valuivat pitkin reisiään ja Jasmi nuoli heidän puronsa suuhunsa, imi ja puri heidän klitsujaan, kunnes tytöt kiljuivat kiihkosta ja intohimosta. Mestari nauroi ja sovitti kulliaan Jasmin peräaukkoon. kunnes survaisi sen kerralla pohjaan. Keihästetty Jasmi kiljui ja ulvahteli sekä imutti kahta kauheammin kaksosia, jotka pyörivät kahleessaan hänen suunsa tavoitettavissa. Kaksoset saivat vuoronperään kielileikkejä ja ejakuloivat pitkin Jasmin kasvoja ja hiuksia, kunnes pitkät ruskeat hiukset valuivat kiimasuihkut saaneena litimärkinä.

Sinja katsahti Jasmin touhuilua mestarin ja kaksosten kanssa ja ilmoitti, että Jasmi saisi tulla kylimään sitten joskus, kun hän osaisi saattaa miehen putouksen partaalle ja ylikin. Viimeinen. mitä näistä juhlista muistan, oli armoton kullini puserrus ja imutus, joka vei kaiken kullistani ruiskuavan sperman Jasmin ahmivaan piukkaan märkään, litisevään pillukkaan...

Tuula oli kuulemma saanut 32:lta mieheltä ja neljältä naiselta.

Kaksoset olivat saaneet taas kaikilta... Sinjalta ja Jasmiltakin...

Moottorisahamies oli saanut vain kossua.

Aamulla heräsin alasti Sinjan jättimäisessä vesisängyssä, jossa oli joukko kalpeita haamuja. Kaksoset kullittelivat Mestaria, joka näin aamutuimaan muistutti harmaantunutta satyyria, mutta jonka ilmeinen krapulan ja Viagran kestonoste sai vielä heiluttelemaan lippusalkoaan, johon joku oli sitaissut merirosvoviirin. Toinen silmä auki nukkuva maestro kuorsasi ja kaksoset koettivat yhteisvoimin herätellä ja kielitellä kullia kiitoradalle, mutta kone ei vaan lähtenyt enää käyntiin.

He luovuttivat ja käpertyivät Sinjan kainaloon ja imuttivat Sinjan pystyjä rintoja kummaltakin puolelta. Aamulla näky vaikutti humoristisen söpöiltä, kumpikin oli vaaleiden kuivuneiden spermapurojen viiruttama, joten ilmeisesti menot ja menottajat olivat sujuneet sovitulla etiketillä ja tytöt saaneet ainakin ensi tarpeeksi kullitteluja suurena juhlanaan.

Nousin varovasti lainehtivasta laivasta etsimään Jasmia ja osuin suureen pinkiksi maalattuun kylpyhuoneeseen, jossa niin tutut tummat hiukset kuulsivat suihkuverhon takana. Hän istui huokaillen korituolissa ja antoi impulssisuihkun hieroa pilluaan.

Rubiini kimmelsi kimmelsi kultaisena välähdyksenä, kun avasin verhon ja astuin kulli terhakkaasti tanassa tarjoutuen suihkurituaalin viimeistelijäksi. Jasmin punaiset nännit tuoksuivat mansikalta kun suutelin rintoja ahneena hänen ihoonsa.

Kuljetin kieleni korulle ja alas punaisena helottavalle pillukalle, jonka keskellä klitsukka kurkotti kohti kieltäni. Imaisin klitsun huulieni väliin ja pyörittelin kieltäni ympäri klitsua, kunnes Jasmi huudahti ja samassa kielelleni pirskui hänen himokas kiimansa. Nostin hänet syliini ja hän kietoi jalkansa ympärilleni, kun hivutin hänet suoraan kulliini.

Tuskin uskalsimme liikahtaa, niin hyvältä tuntui kullin ja pillun uusi kohtaaminen. Vähitellen aloimme kuitenkin liikkua ja sitten vajosimme lattialle kuin yhteisestä sopimuksesta palmun lehtien päälle. Jasmi asettui päälleni ratsastamaan mieletöntä vauhtia rinnat heiluen ja nännit kivikovina tököttäen.

En voinut kestää kauaakaan hänen vauhdissaan ja tulimme yhtä aikaa suihkuten toisiimme kaiken kiimammme ja kaipauksemme. Suihku tuli taas kohta uuteen käyttöön, mutta

Jasmi valitteli koskemattoman peppunsa saaneen hiukan liikaa käyttöä Mestarin mullikalta. Kaksoset oli hoidettu kuulemma tyylikkäästi ja naapurin Tuula oli saanut kerrankin tarpeekseen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute