Herkku-puhelin
Todellinen nymfomaani
Jorma

Olin jo pitkään nähnyt unia siitä, kuinka näkisin vaimoani nöyryytettävän kasvojeni edessä. Kerran riidellessämme hän oli tunnustanut, että hän oli tehnyt syrjähypyn ja mies kenen kanssa hän sen oli tehnyt omisti erittäin suuren kyrvän. Tämä tietysti harmitti minua vielä enemmän, sillä minun tappini oli vain normaalikokoa.

Päätin toteuttaa fantasiani. Olin saunaillassa kostoani pohtiessa pyytänyt kahta työkaveriani tulemaan käymään. Jaska ja Jomppa suostuivat ilomielin, kun suunnitteilla oli lähteä naisia metsästämään ravintoloihin. Näin sain fantasiaani vähän etenemään.

Tulimme vaimoni kanssa saunasta, hän riisui kylpytakkinsa pukeutuakseen. Pyysin, ettei hän pukeutuisi vaan makaisi sängylle. Hän oli heti valmis, olihan edellisestä rakastelustamme kulunut jo pari viikkoa. Kysyin vaimoltani, että sopisiko hänelle, että tehtäisiin tänään jotain uutta. Näytin Jaanalle kahleet, jotka olin kiinnittänyt seinään. Sidoin hänen kätensä yhteen. Sitten jalat kiinnitin sänkyyn kiinni niin ääriasentoon, että vaimoni vittu oikein esittäytyi koko kansalle. Tarkistin vielä kahleiden pitävyyden. Enhän toki halunnut vaimoni pääsevän karkuun. Jaana oli selvästi kiihottuneessa tilassa.. Hän näytti todella seksikkäältä, kun hänen kiimainen vittunsa oli levitettynä niin auki, kun sen sai ja hänen suurehkot tissinsä terhakoina odottamassa aktia. Kumarruin aikani kuluksi hänen jalkojensa väliin ja aloin nuolla hänen kiimaista koloaan. Jaana huokaili nautinnoissaan ja alkoi jo pikkuhiljaa pyytää minua tulemaan sisäänsä.

Silloin ovikello soi. Jaana säikähti perin pohjin ja pyysi minua vapauttamaan itsensä. Minä puin kylpytakin päälleni ja sanoin meneväni katsomaan kuka siellä oli. Tiesin toki, että tulijat olivat Jaska ja Jomppa. Päästin heidät sisälle, ja sanoin käyväni nopeasti ulkona. Käskin heidän olla kuin kotonaan ja nauttia talon antimista.. Itse juoksin talomme ulkopuolelle, ikkunasta katselemaan, missä minulla oli parhaat katselupaikat. Katsoin hetken kun Jaska ja Jomppa hörppivät viiniä, mitä olin hommannut tarkoituksella olohuoneeseen. Sitten menin makuuhuoneen ikkunaan ja huomasin vaimoni rimpuilevan kovasti irti kahleista, mutta ne olivat armottomat.

Pian Jaksa ja Jomppa kyllästyivät viinan litkimiseen ja Jomppa jo ehdotti baariin lähtöä ilman minua. Jaska sanoi, että odotetaan vielä hetki. "Laita vaikka videot päälle, jos sielt tulis vaikka joku komedia, mitä vois katsoa sillä aikaa", Jaska sanoi. Jomppa menikin laittamaan videon pyörimään. Juuri niin kuin olin suunnitellutkin, videosta alkoi minun ja Jaanan yksityisvideoita, joita olin joskus nauhoitellut. Niissä Jaana poseerasi kameralle ja masturboi näyttävästi kameran edessä.. "Minkä videon sä tonne oikeen laitoit, Jomppa?", kysyi Jaska silmät selällään. "Emmä tiiä, se oli tuolla sisällä", Jomppa vastasi. He katselivat sitä housut pullistuneina, ja alkoivat kehua vaimoani. "Tollasta vittua ois kiva päästä jynssäämään, se ei takuulla saa mieheltään tarpeeksi", sanoi Jomppa. Jaska totesi samaa.. Jomppa kyseli Jaskalta vessaa. "Sinne mennään makuuhuoneen kautta", Jaska kertoi.

Jomppa lähtikin sitten makuuhuoneeseen, missä vaimoni makasi sidottuna sängylle. Jompan suu loksahti auki ja kasvoille tuli himoitseva katse, kun hän huomasi avuttoman Jaanan. "Jaska, tänne äkkiä!" Jomppa huusi ja Jaska tuli myös katsomaan.

"Ohhoh! Onkos tämä pikku vaimo ollut tuhmana, kun on saanut tällaisen rangaistuksen", Jaska leperteli ja alkoi riisua housujaan. Sieltä pongahtikin jo täydessä seisokissa oleva kulli. Jomppa riisui myös itsensä. "Menkää pois", Jaana vaikersi. "Mieheni tulee pian ja hän suuttuu teille." Jaska ja Jomppa katsahtivat toisiaan ja totesivat, että tuskin olisin kutsunut heitä tänne, jos en olisi halunnut heidän pitävän vähän hauskaa vaimonsa kanssa. Jaana ei halunnut myöntää tosiasioita. Jomppa oli saanut viimeisetkin vaatteen rippeet päältään ja paljasti Jaanalle valtavan puolijäykän kyrpänsä. Jaana ei voinutkaan olla kääntämättä katsettaan siitä, vaan tuijotti sitä herkeämättä. "Tekisikö huoran mieli saada tällaista tavaraa?", kysyi Jomppa. Vaimoni pysyi hiljaisena ja tuijotti tuota kyrpää.

"Minäpä menen soittamaan pojille", Jaska sanoi. Jaana havahtui siihen ja kysyi kenelle pojille. "No voi kuule, kulta. Susta riittää varasti muillekin iloa kuin meille", totesi Jaska. "Ei, naikaa minua niin palkjon kuin ikinä haluatte, mutta älkää kutsuko tänne enää muita", vaimoni pyysi. Pojat keskustelivat hiljaa hetken. "Ei ei kuule. Kyllä sä olet sen verran nymfomaani, ettei me voida sua kahdestaan omia. Kyllä muidenkin täytyy saada kokeilla tätä vittua", Jaska sanoi ja lähti soittamaan.

Sillä välin Jomppa lähestyi Jaanaa.. Hän laskeutui Jaanan jalkoväliin ja alkoi välittömästi nuolla Jaanan kosteaa vittua. Hän nuoli sitä kuin koira. Jaana ensin kielsi Jomppaa koskemasta itseään, mutta pian hän alkoi huohottaa taas. Jaana kielsi Jomppaa tulemasta sisällensä, mutta se meni kuuroille korville. Silloin Jomppa tunki kovan kyrpänsä Jaanan vitun huulille ja paineli itsensä sisälle yhdellä vedolla. Jaanan silmät laajenivat, suuren kyrvän tunkeutuessa syvemmälle ja syvemmälle.. Sitten alkoi Jompan nainti. Ensin hitaasti ja sitten koko ajan nopeuttaen tahtia..

Minä katselin ikkunan takaa koko ajan ja samalla runkkasin omaa kyrpääni. Oli todella kiihottavaa nähdä omaa vaimoa naitavan tuollaisella kyrvällä.

Pian vaimoni alkoi voihkia äänekkäämmin ja hänen vartalonsa alkoi täristä, tiesin vaimoni olevan saamassa elämänsä orgasmia.. Jomppakin koko ajan kiihdytti tahtiaan. Pian he laukesivat yhtäaikaa: Jaana kiljuen ja Jomppa äänekkäästi muristen. Jaska oli nähnyt lopun tuosta nainnista ja oli alkanut runkata omaa kyrpäänsä katsellessaan. Jomppa antoi kyrpänsä löystyä Jaanan pillussa, kunnes veti löystyneen kyrpänsä ulos.

"Miltäs se tuntui, Jomppa", Jaska kysyi. Jomppa kertoi sen olleen paras pano pitkiin aikoihin.. Jaska kertoi poikien olevan tuota pikaa täällä. Taas Jaana alkoi pyydellä, ettei ketään muita päästettäisi sisälle, mutta Jaska ja Jomppa olivat päätöksensä tehneet.

Pian ovikello soikin ja Jomppa meni aukaisemaan. Pojat olivat varmaan riisuneet itsensä matkalla makuuhuoneeseen, sillä sieltä saapui 2 hieman nuorempaa miestä ja yksi hieman lihavampi mies täysin alastomana. Jaana oli kauhuissaan. Tässä vaiheessa Jaska päätti että oli hänen vuoronsa. Hän siirtyi vaimoni suun lähelle ja tökki terskaansa vaimoni huulille. Vaimoni yritti kieltäytyä imemästä, ja käänteli päätään. Jaska otti vaimoani hiuksista kiinni ja avasi tämän suun väkisin ja työnsi kyrpänsä tämän suuhun imettäväksi. Vaimoni ei auttanut muu kuin alkaa imemään.

Jaska alkoi pumppaamaan kulliaan vaimoni kurkkuun, ja näin ikkunan takaa, kuinka vaimoni meinasi oksentaa välillä. Tahti silti vain kiihtyi. Jaska käski Jaanaa imemään kunnolla. Sanoja tehostaakseen hän otti vaimoni karvakolmiosta kiinni ja repäisi. Siitä Jaana pelästyikin ja alkoi imemään mulkkua posket lommollaan. Pian Jaska saikin orgasminsa ja laukesi Jaanan kurkkuun. Jaska vetäytyi Jaanasta kauemmaksi ja päästi toiset kolme miestä tekemään mitä halusivat..

Ensimmäiseksi lihavampi mies ja toinen nuoremmista miehistä alkoivat hieromaan ja imemään Jaanan suurehkoja tissejä.. Kolmas uusista miehistä meni Jaanan jalkoväliin ja ilman mitään esileikkejä painoi sisälle. Hänen ei tarvinnutkaan pitkään vedellä kyrpäänsä edestakaisin Jaanan vitussa, kun hän laukesi. Jaanakin alkoi taas lämmetä uudelleen miehille. Jaanan vittu näytti nyt todella seksikkäältä. hänen pillustaan ja hänet huulilta valui Spermaa ja hänen omat nesteensä valuivat reittä pitkin alas..

Minä katselin ikkunan takana masturboiden koko ajan kyrpä kovana.

Jaska ja pojat avasivat Jaanan kahleet ja päästivät hänet vessaan siistiytymään. Sieltä tultuaan hän tuli olohuoneeseen ja istuutui sohvalle yhtään peittelemättä mitään. Pian Jaana sidottiin uudestaan. Tällä kertaa pöydän päälle makaamaan. Jaana vastusteli taas hieman, hän oli kuitenkin jo päässyt nainnin makuun. Nyt oli läskimmän miehen vuoro. Hän aloitti hitaasti työnnöt Jaanan vittuun ja nai aika pitkään.. Mitään ei tuntunut tapahtuvan.. Pian vaimoni alkoi taas tärähdellä ja saikin taas orgasmin. Läski mies jatkoi vielä hetken pallit läiskien Jaanaa tahdissa. Vihdoinkin läskikin mies onnistui laukemaan, ja totesi muille pojille: "tämä vittu tuntui vähän turhankin löysältä". "No jos pillu on löysä, niin sitten on kai tyydyttävä rusina reiälle", Jaska sanoi ja virnisti muille pojille.

Jaska haki makuuhuoneesta liukastusainepurkin, jonka olin yöpöydälle jättänyt (tahallani tietenkin) ja alkoi rasvaamaan Jaanan pyllyä sillä. Jaana sanoi ettei halua kokea mitään sellaista ja pyysi taas heitä lopettamaan. Jomppa kävi hakemassa paksun vyöni ja antoi sen Jaskalle, joka alkoi läiskimään Jaanaa sillä.. Vyön läiskintä ihoa vasten kuului ulos asti ja Jaanan pylly alkoi jo punottaa.. Jaska vaan jatkoi. "Joko alkaa haluttaa ottaa mies anaaliinkin", Jaska kysyi läiskiessään vyöllä. Jaana nyökkäsi, sillä sattuihan vyö toki häntä.

Viides mies, joka ei vielä ollut saanut Jaanalta yhtään mitään asettuikin nyt Jaanan taakse ja laittoi liukastusvoidetta vähän lisää ja myös kyrpänsä päälle. Sitten hän työnsi kovan kalunsa vaimoni korkkaamattomaan anukseen. Jaana kiljui kivusta, mutta myös nautinnosta. Ei kestänyt kauaakaan, kun viideskin mies laukesi. Sitten hän siirtyi Jaanan etupuolelle, sinne missä pää oli ja käski Jaanan puhdistaa kyrpänsä. Jaana käänteli päätään ja nyrpisti nenäänsä sotkeutuneelle kyrvälle. Jaanan suu kuitenkin saatiin taas auki ja Jaana joutui alkaa imemään.

Siinä vaiheessa alkoi uusi kierros. Jokainen mies kävi vuorollaan Jaanan anaalia testaamassa ja sen jälkeen kaikki veivät kyrpänsä "puhdistamoon" Jaanan suuhun.. Pojat alkoivat saada jo tarpeekseen ja alkoivat pukeutua.

Jaska soitti taksin. Pojat tyrkkivät Jaanaakin ulos, vaikka hänen päällään ei ollut rihman kiertämään. Jaana käskettiin polvilleen ja taas hänen suuhunsa tungettiin kyrpää.. Pian taksi tuli ja Jaana säikähti. Taksinkuljettaja katsoi kiinnostuneena edessänsä olevaa suihinottoa ja tuli itsekin ulos katsomaan.

"Siinä on maksusi, jos viet meidät sen jälkeen baariin", Jaska sanoi ja taksinkuljettaja näytti innokkaalta. Hän veti samantien housunsa alas. Jaana laitettiin kontalleen nurmikolle. Taksinkuljettaja työntyi ilman mitään esileikkejä Jaanan vittuun takaapäin ja alkoi työnnellä hiljakseen. Jaanakin sai jo ties kuinka monennen orgasminsa ja taksinkuljettajakin laukesi siivosti Jaanaan..

Ohi kulki naapurimme Matti koirineen. Hänkin valitettavasti näki, kun naapurin muijaa naitiin, niinpä hänkin tuli paikalle. Taksinkuljettaja ja pojat lähtivät jatkamaan iltaa, kun Naapurimme alkoi nauttia vaimostani......

Yhtäkkiä heräsin omasta sängystäni, Jaanan nukkuessa vieressäni.. Oliko kaikki ollut vain unta? Miksi sitten kyrpäni seisoi niin kovana?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute