Herkku-puhelin
Lounas
hunajapupu

Olimme sopineet yhteisestä lounaasta. Tulen toimistoosi vähän ennen lounasaikaa. Puhut puhelimeen, vilkaiset kuka tuli ja nyökättyäsi jatkat puhelua. Et huomaa kun laitan oven lukkoon. Tulen luoksesi, siirrän papereita ja näppistä, istun pöydälle eteesi. Rypistät otsaasi, mutta jatkat puhelua. Nostan oikean jalkani tuolille haarojesi väliin. Kietaisuhameeni aukea puoleen väliin reittäni peittäen kuitenkin kokonaan vasemman jalkani ja kaiken muun.

Otan lehden jonka toin mukanani ja aloitan sen lukemisen. Samalla kun oikean jalkani varpaat aina silloin tällöin koskevat reisiäsi. Kun varkain alan varpailla hieroa kohoumaa housuissasi. Välillä lopettaen ja syventyen lehteen.

Toinen kätesi nousee omia aikojaan oikealle polvelle ja alkaa hajamielisesti hieroa sitä. Pikku hiljaa edeten ylöspäin puolelta toiselle jättämättä mitään kohtaa väliin. Juuri kun kätesi on hameen reunan kohdalla, lasken lehden alas ja avaan hiukset tiukalta nutturalta. Vaaleat pitkät hiukset laskeutuvat selkääni samalla kun kummallakin kädellä pöyhin hiuksia. Jolloin rintani erottuvat paidan läpi, etenkin nännit jotka jo ovat kovettuneet. Katseesi seuraa toimitusta ja kohouma housuissa suurenee koko ajan.

Nyt sinulla on jo pieniä keskittymisvaikeuksia puheluun. Kätesi jatkaa matkaa odottaen milloin pikkarit alkavat. Viet kätesi reiden ulkokautta pepulleni ja nostat katseesi hämmästyneenä ylös, lauseesi jää kesken. Et löydäkään pikkareita. Siinä yrität selvittää kurkkua, samalla kun jalkani jatkaa hellää hieromista.

Hymyilen sinulle ja tukalalle olollesi. En ole pahoillani aiheuttamastani tilanteesta, pikemminkin koko ajatus kiihottaa vaan minua lisää. Kätesi jatkaa tutkimusmatkaa, tosin nyt sinulla on jo kiire päästä eroon puhelimesta. Annat hätäiset ohjeet samalla kun sormesi lähestyvät karvatuheroani. Siirrän aavistuksen vasenta jalkaani, levitän reisiä eroon toisistaan. Sormesi hivelevät hellästi tuheroa päältä, välillä keskisormesi halkaisee huulet ja hipaisee klittaa. Olen jo tässä vaiheessa todella märkä.

Pääset vihdoin eroon puhelimesta. Vapautuva kätesi siirtää hameen pois vasemman jalan päältä sivuun jolloin eteesi avautuu näkymä vitustani. Vedät henkeä samalla käsiesi mennessä pakaroideni alle. Siirrät minua lähemmäs pöydän reunaa, laskeudut polvillesi maahan ja nuolaiset ensimmäisen kerran. Nojaan taaksepäin, tilaa ei ole paljon. Jatkat nuolemista, viet kielesi niin pitkälle vakooni kun saat välillä palaten klitoriksen luokse takaisin. Näykkien ja imien sitä.

Olen jo melkein valmis kun lopetat ja nouset takaisin tuolille. Kätesi nousevat ja avaat puseron napit. Rintani paljastuvat eteesi kumarrut suutelemaan niitä. Käteni ovat niskassasi haroen välillä hiuksiasi. Hierot kumpaakin rintaa samalla kun imet ja nuolet, vaihtaen välillä aina toiseen.

Kumarrun suutelemaan päätäsi. Nostat katseesi samalla kun kätesi menevät pakaroiden alle nostaen minut ylös. Jalkani kietoutuvat ympärillesi. Kannat minut työpöytäsi yhteydessä olevaan neuvottelupöytään. Pyyhkäiset siinä olevat paperit pois tieltä.

Lasket minut hitaasti pöydälle. Käteni alkavat avaamaan housujasi samalla kun keskityt taas rintoihini. Saan housut auki ja alaspäin kun et jaksa odottaa vaan riisut pikaisesti housusi nilkkoihin. Samaa kyytiä saa alushoususi. Kahleista vapautunut kalusi ponnahtaa ylös. Katson sitä ilahtuneena ja otan sen käsieni väliin hellästi hieroen ja puristellen. Siirrellen esinahkaa edestakaisin.

Olemme kumpikin todella valmiita, en jaksa enää odottaa vaan haluan sut sisääni. Ohjaan kalusi huulille ja sinä työnnät sen hitaasti mutta varmasti pohjaan asti. Nojaan taaksepäin pöydällä, sinä pidät lanteistani kiinni ja hitaasti aloitat työntämään edestakaisin. Tahti kiihtyy ja kiihtyy.

Nousen ylös ja tulen syliisi käsieni kiertyessä ympärillesi. Hieroen harteistasi toisen käteni laskeutuessa alemmas pepullesi ja siitä puristaen.

Nouset ylös minut samalla mukaan ottaen. Istut tuoliin ja jatkan ratsastusta. Huoneen täyttää pieni hohotus ja litinä. Toimisto kuulostaa hiljaiselta mutta pitää kuitenkin varoa liian isoja ääniä. Pientä muminaa en voi estää etenkin kun suusi hamuaa rintani suuhunsa. Välillä imien ja välillä hampailla kevyesti näykkien, niin hellästi että jälkiä ei jää. En kestä enää kauan vaan pilluni alkaa supistella ja kostun todella paljon. Jatkat vielä työntöjäsi kohta kuitenkin laueten.

Istumme vielä sylikkäin minä sinua halaten. Sinä pieniä suudelmia olkapäälleni sirotellen. Pikkuhiljaa maanpinnalle palaten kun toimistosta alkaa kuulua elonmerkkejä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute