Herkku-puhelin
Huppu
Alistaja

Järjestin seuraavan session jälleen perjantai-iltaan. Määräsin Marjalle saman varustuksen kuin aikaisemminkin. Sukat, sukkanauhat, korkokengät. Tällä kertaa niiden ylle hyvin yksinkertainen vaatetus eikä meikkiä lainkaan.

Marja oli ovellani sovittuun aikaan. Hän oli selvästi rauhallisemman näköinen kuin edellisillä kerroilla kun katsoin häntä ovisilmän läpi. Avasin oven niin nopeasti että hän hätkähti. ”Sisään, riisu itsesi ja asetu polvillesi keskelle huonetta odottamaan”, komensi lyhyesti ja asetuin huoneen ainoaan tuoliin katselemaan. Marja riisui housupukunsa housut ja napitti paidan auki. ”Aseta vaatteet siististi sinne nurkkaan”, komensi edelleen. Marja viikkasi vaatteensa siistiin pinoon ja eteeni polvilleen huoneen keskelle. Loisteputket antoivat ankean ja askeettisen värin lattian muovimatolle. Marja loi katseensa alas aivan kuten olin kouluttanut.

”Tänään saat kokeilla huppua”, totesin hänelle ja vedin esiin edellisellä viikolla hankkimani nahkaisen kokohupun jota halusin innokkaasti kokeilla häneen. Huppu on hiukan muotoiltu noudattamaan kasvon muotoja. Siinä on ainoastaan yksi aukko suuta varten ja silmien kohdalla vielä erilliset laput joista lähtevät hihnat saa kiristettyä pään taakse. Kaulalla on toinen hihan jolla kaulus kiristetään peittävästi ja tiiviisti kiinni. Tavallisten silmälappujen alareunasta näkee aina hiukan valoa, hupun sisältä on mahdotonta nähdä mitään. Halusin että Marja on täydellisesti vain tuntoaistinsa varassa. Ei näkö eikä kuulo aistimuksia. Vain tunto.

Pelkkä huppu ei peitä korvia riittävästi, joten asetin ensin Marjan korviin korvatulpat. Vedin hupun hitaasti hänen päähänsä. Vain huulet näkyivät hupun aukosta kun kiristin kaulahihnan ja silmälappujen hihnat kiinni. Marja hengitys tiheni nyt kun hän joutui hengittämään vain suun kautta. Näin kuinka hänen vartalonsa jännittyi odotuksesta ja ehkä pienestä kauhustakin. Hän tiesi olevansa täysin kontrollissani.

Kiinnitin nahkahihnat Marjan ranteisiin ja nostin hänet kainaloista ylös. Hänen liikkeensä olivat epävarmoja ja kömpelöitä sokeana ja kuurona. Sidoin pitkän kattokoukkujen kautta tulevan köyden ranteiden pantoihin ja kiristin kädet ylös. Marja huojahteli epävarmasti paikallaan. Työnsin kädellä hänen jalkansa erilleen ja sidoin nilkkoihin levitystangon kiinni. Siinä hän oli, kädet ylös sidottuna, jalat haara-asennossa, silmät ja korvat peitettynä. Marja ei tiennyt missä päin huonetta olin. Hän yritti käännellä päätään päästäkseen selville mitä oli tapahtumassa, mutta ei voinut pimeydessään päätellä mitään. Hän pystyi vain odottamaan.

Levitin liukuvoidetta sormilleni. Siirsin sormet Marjan hävylle ja levitin liukuvoiteen vitulle ja peräaukolle. Marja värisi tuntiessaan viileän voiteen herkillä aluillaan. Runkkasin häntä hitaasti sormellani ja tunsin miten hän vähitellen kiihottui ja halusi lisää. Lopetin. Kiersin Marjan taakse ja sivalsin häntä pakaroille pienellä monihaaraisella piiskalla. Marja hypähti kuin sähköiskun saaneena. Hän ei ollut kyennyt varautumaan lyöntiini ollenkaan. Kiersin hitaasti hänen etupuolelleen ja löin piiskalla voimakkaasti ilmaa. Marja tunsi ilmavirran ihollaan ja nyyhkäisi. Seuraava lyönti osui Marja rinnoille. Löin muutaman kerran peräkkäin ja vetäydyin pois. Odotin pitkän aikaa Marjan puuskuttaessa huppunsa sisällä. Kiersin jälleen taakse ja löin tällä kertaa pitkittäisien sivalluksen suoraan pakaroiden väliin. Piiskan latvat kiersivät Marjan vitulle. Hän retkahti köysien varaan. Hän oli lähellä paniikkia, joten päätin rauhoittaa tilannetta.

Otin esiin hieromasauvan ja vein sen Marjan rinnoille. Käynnistin vibran ja hivelin sillä rintojen alapintoja. Hyväilin häntä kauttaaltaan sauvalla. Lopulta sen värisevä kärki päätyi Marjan häpyhuulten väliin. Orjattareni yritti nojata alaspäin köysissään ja painautua sauvaa vasten. Annoin sen melkein painua sisään vittuun. Hivutin lattialta toiseen käteeni pyykkipojan. Samalla kun kiihotin sauvalla Marjan vittua avasin pyykkipojan leuat ja lähestyin Marjan kohonnutta nänniä. Hän keskittyi täysin yritykseensä saada sauvasta nautintoa sillä hetkellä kun tartuin pyykkipojalla nänniin. Marja kirkaisi ja heittelehti käsiensä varassa. Hän nyyhkytti ja roikotti päätään käsien välissä. En piitannut siitä vaan tein saman toiselle rinnalle. Nyt kun kummassakin nännissä oli pyykkipojat kiinni työnsin sauvan kokonaan hänen sisäänsä. Ei kestänyt kuin hetken kun Marja laukesi ynisten. Irrotin pyykkipojat rinnoista ja köyden ranteista. Marja lysähti polvilleen maahan.

Jalat oivat edelleen sidottuna tankoon, joten hän oli kontallaan edessäni jalat erillään. Irrotin jalat tangosta, mutta kiinnitin nilkat yhteen. Samoin tein ranteille niin että kädet jäivät selän taakse. Marja lepäsi pää hupussa kyljellään sidottuna lattialla. En ollut käyttänyt häneen aikaisemmin steariinia, mutta halusin nyt ärsyttää tunto aistia äärimmilleen. Hain jääkaapista kulhon jäitä ja sytytin kynttilän. Käänsin Marjan vatsalleen ja pudotin yhden jääpalan pakaroiden yläpuolelle selän kuoppaan. Marja värisi jään viilentäessä ihoa. Käänsin kynttilän poikittain ja annoin pienen noron steariinia valua jään päälle ja Marjan iholle. Hän kierähti ulvahtaen selälleen ja koitti kääntää huputettua päätään kohti kynttilää ja minua; isäntäänsä. Asetuin hajareisin hänen ylleen ja tiputin toisen noron steariinia nyt vatsalle. Marja kiemurteli jalkojeni välissä mutta ei päässyt karkuun. Sivelin häntä jääpalalla. Jatkoin käsittelyä jäällä ja tulella. Lopulta Marja oli aivan hiestä kiiltävänä ja värisevänä jalkojeni välissä.

Käänsin hänet kyljelleen ja vedin polvet koukkuun. Kursailematta työnsin ohuen sauvan Marjan anukseen ja toisen vittuun. Marja laukesi melkein heti. En olisi uskonut hänen olevan niin kiihottunut. Irrotin nilkat toisistaan ja käänsin hänet polvilleen. Painoin pään alas lattiaan niin että takapuoli oli pystyssä edessäni. Riisuin housuni ja laskeuduin Marjan taakse. Asetin kaluni liukuvoiteen ja Marjan omien nesteiden liukastamalle anukselle ja työnnyin sisään. Marjan kädet olivat edelleen sidottu selän taakse ja hän joutui nojaamaan pää sivulle kääntyneenä olkapäällään lattiaan. Työnsin toisen käden sormeni Marjan hupun reijästä näkyvään suuhun. Hän imi niitä ynisten samalla kun työnnyin syvälle anukseen. En kestänyt kiihotusta kauaakaan vaan laukesin syvälle Marjan sisään.

Tämäkin sessio oli onnistunut yli odotusten.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute