Herkku-puhelin
Mustaa munaa
Kroisos

Aamulla herätessäni minua panetti hirveästi, sillä mieheni oli ollut jo viikon työmatkalla ja palaisi vasta ensi viikolla kotiin. Ponkaisin kuitenkin sängystä ylös ja aloin pukea itseäni. Valitsin upeimmat alusasut päälleni, eli mustan satiinisen korseletin, missä on soma nyöritys takana ja sukkanauhat. Pikkuhousuiksi laitoin samaa sarjaa olevat narustringit. Seuraavaksi rullasin jalkoihini kiiltävät valkoiset sukat, jotka kiinnitin sukkanauhoihin. Työni edellytti asiallista pukeutumista, joten valitsin tummaan jakkupukuun, jossa oli lyhyt hame. Lopuksi laitoin jalkoihini piikkikorkoiset kannan takaa avoimet avokkaat. Nyt olin valmis aamukahville…

Omistin pienen, mutta menestyvän kiinteistönvälitysfirman ja olin ainoa työntekijä. Tänään minulla ei olisi muuta tehtävää kuin kaksi kaupanvahvistusta ja yksi esittely. Päivä kului nopeasti ja kaupat tuli tehtyä, niin kuin pitikin.

Lounaan jälkeen olin menossa esittelemää taloa, joka oli juuri tullut myyntiin minulle. Kurvasin AMG Mersuni talon pihaan ja hyppäsin ulos autosta. Sipsuttelin korkeilla koroillani pihakivetystä pitkin takaisin tien varteen pystyttämään esittelytaulua. Oli ollut melko vilkas viikko, joten olin melko varma, että tämä kohde menee kaupaksi heti. Pian alkoikin saapua asiakkaita tutustumaan kohteeseen ja sain kierrättää heitä jatkuvalla syötöllä. Parin tunnin päästä oli kuitenkin jo hiljaista, eikä kukaan ollut tehnyt vielä edes tarjousta. Olin juuri lähdössä pois ja avasin ulko-ovea, kun törmäsin itseäni lähes 50 cm pidempään mustaan mieheen. Pelästyin aivan kamalasti.

Mies esitteli itsensä Johniksi ja kertoi tulevansa vielä tutustumaan kohteeseen, jos se vain kävisi. Kyllähän se minulle kävi, sillä kaupantekohan oli aina mielessäni. Mies kierteli kohdetta kaikessa rauhassa ja kyseli aina välillä yksityiskohtia minulta. Olen itse vain 155 cm (korkeilla koroillani 165 cm) pitkä hento vaalea nainen, joten hän näytti vähintäänkin jättiläiseltä vierelläni. Mies kertoi pelaavansa kaupungin joukkueessa koripalloa ja haluaisi nyt itselleen isomman asunnon. Näytin miehelle keittiössä astianpesukonetta kumartuneena ja kun nousin ylös törmäsin häneen uudelleen. Nyt käteni osui suoraan hänen jalkoväliinsä ja tunsin kädessäni mahtavan elimen. Säpsähdin ja pyysin taas anteeksi.

Jatkoin esittelyä entiseen tapaan, mutta huomasin kuinka hän alkoi vilkuilla minua. Olin vähäsen kyllä otettu, kun hän minua niin vilkuili. Katseeni ja ajatukseni olivat kyllä minullakin välillä miehen etumuksessa, sillä olen aina miettinyt että pitääkö puheet mustasta magiasta paikkaansa. Päätin ottaa asiasta selvää, joten kumarruin uudelleen mukamas esittelemään jotain ominaisuutta astianpesukoneesta, niin että hameeni pääsi nousemaan.

Nyt Johnilla oli suora näköyhteys sukkieni leveään resoriin. Katsoin etumusta ja se näytti olevan vähäsen koholla. Olin jo täydessä kiimassa, enkä voinut enää odottaa. Käännyin ja tartuin kaksin käsin kiinni miehen etumukseen katsoen samalla häntä silmiin. Käteni tekivät tutkimusmatkaa ja löysivät valtavan puolijäykän elimen ja kaksi suurta kivestä. Kivekset olivat ainakin ison kananmunan kokoiset. Avasin empimättä Johnin housut ja otin ne pois jalasta. Nyt hän seisoi edessäni harmaat bokserit päällään, joiden sisällä oli valtava elin rullalla. Näytti siltä että boksereissa oli jo todella ahdasta, joten päätin helpottaa tilannetta.

Tartuin toisella kädellä elimeen ja toisella vedin bokserit pois jalasta. John seisoi edessäni vain T-paita päällään. Minä olin polvillani lattialla valtava elin kädessäni. Tartuin toisellakin kädelläni elimeen ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Alta paljastuivat suuret mustat ja karvattomat munapussit. Kyrpä oli ainakin 25 cm pitkä, vaikka se oli vielä puolijäykkä. Vedin esinahkaa taaksepäin, jolloin iso tummanpunainen terska terska pyörähti esiin.

Toin punatut huuleni lähemmäksi tuota sykkivää terskaa ja aloin ottamaan sitä suuhuni. Terska työntyi milli milliltä syvemmälle punattujen huulieni väliin. Tiukkaa se teki, sillä kyrpä oli ainakin 5 cm paksu. Nyt terska oli pienessä suussani, eikä sinne muuta mahtunutkaan. John tarttui Vaaleisiin hiuksiini ja veti päätäni vaativasti kohti itseään. Tuntui että tukehdun tuohon elimeen. Runkkasin Kyrvän vartta kaksin käsin ja alkoi tuntua, että elin paisuu entisestään. Terskakin paisui suussani niin kuin pullataikina. Samassa John irrotti otteensa ja terska ponnahti ulos suustani. Pidin edelleen kaksin käsin kiinni kyrvästä. Sylkäisin kyrvän varteen ja luistatin käsiäni edes takaisin pitkin sitä.

Kyrpä oli venynyt ainakin 30 cm mittaiseksi ja oli halkaisijaltaan lähes ranteen vahvuinen. Samassa John tarttui isoilla käsillään minuun ja nosti minut ylös viereiselle korokkeelle. Suutelimme kiihkeästi toisiamme samalla kun hänen kätensä vaeltelivat edestakaisin vartalollani. Sain riisuttua jakkuni ja Johnin T-paidan. John hyväili kurvikasta vartaloani pyöritellen minua korokkeella.

John sanoi, ettei ollut koskaan ollut valkoihoisen naisen kanssa ja minä totesin olevani myös uudessa tilanteessa. Nyt hän riisui hameeni ja siirtyi seisomaan taakseni. Hän puristeli kookkaita rintojani korseletin lävitse ja asetti valtavan elimensä jalkojeni väliin. John tarttui toisella kädellään elimeensä etupuoleltani ja aloitti edestakaisen liikkeen. Nyt kyrpä hieroi pimpukkaani stringien lävitse. Toisella kädellään hän hyväili edelleen rintojani. John irrotti otteensa kyrvästään ja laskeutui alemmas jotta saisi stringit pois jalastani. Hän laski ne alas pitkin sukkieni verhoamia säihkysääriä samalla niitä suukotellen. Äkkiä hän nappasi minusta vyötäröltä kiinni ja nosti alas lattialle. John istui vuorostaan korokkeelle ja otti toisella kädellään kyrvästään kiinni.

Minä nousin korokkeelle seisomaan jalat molemmin puolin Johnia. Hän tarttui vapaalla kädellään minua takapuolestani ja veti lähemmäksi itseään. Nyt posliinipimpukkani sykki ja tulvi hänen kasvojensa edessä. Pimpukkani oli niin märkä, että kiimaliemi valui pitkin molempia reisiäni. John suuteli minua hellästi reisille ja nuolsekeli himokkaasti kiimalientäni. Samalla hän runkkasi toisella kädellään kyrpäänsä, joka oli uljaana pystyssä kuin Eiffeltorni.

Klitorikseni oli työntynyt niin ulos, että hän saattoi poimia sen huuliensa väliin. Nyt alkoi tuntua, että pimpukkani alkaa olla valmis saamaan lisää. Polvistuen aloin laskeutua kohti kyrpää, samalla kun John pitää minua tiukasti toisesta pakarastani kiinni. Terskan koskettaessa pimpukkaani se kostuu kiimaliemestäni, jota tulee edelleen runsaasti sisältäni. John tuki kyrpäänsä toisella kädellä ja toisella painoi minua alaspäin. Terska oli niin valtava, ettei se tuntunut menevän tiukkaan vittuuni yhtään. Muljahteli vain huulten välissä. Silloin nousin vähäsen ylemmäs ja levitin molemmin käsin vittuni huulia minkä jaksoin.

Aloitin uuden laskeutumisen varovasti alaspäin, kunnes terska taas tökkäsi huuliani. Ajattelin, että ei se mahdu sinne ollenkaan! Silloin ponkasin taas vähän ylemmäs ja levitin huuleni repeämispisteeseen ja istahdin oikein vauhdilla Johin kyrvälle! Nyt kyrpä upposi ainakin puoleen varteen sisääni. Suustani purkautui tuskainen huuto, sillä tuntui että repeäisin kohta.

Vittuni oli nyt niin täynnä tuota jättikyrpää, että en pystynyt liikkumaan. John auttoi käsillään minua hivenen nousemaan, jotta pystyin liikuttamaan itseäni. Nyt aloin varovasti ratsastamaan kyrvällä ja olokin vähän helpotti. Joka liikkeellä sain tuota kyrpää aina vain syvemmälle ja syvemmälle. Olin todella kovassa kiimassa ja nain kyrpää täysillä, kunnes huomasin että nyt se oli jo täysin sisälläni. Pompin kuin hullu ylös alas Johnin päällä ja huusin että nyt tämä muija saa oikein kunnon kullia.

Tunsin lähestyväni huippua ja samassa sain räjähtävän orgasmin. Tämän jälkeen John nousi pystyyn minä sylissä. Hän piti minua pakaroistani kiinni ja hytkytti minua täysillä itseään vasten. En kestänyt sitä pitkään vaan räjähdin uudelleen ja olin pudota kyydistä. John laski minut alas ja pyysi minun pyllistää häntä kohden. Menin korokkeen kohdalle ja tartuin siihen kaksin käsin. Nyt olin perse pystyssä Johnin edessä ja sanoin hänelle, että pane minua täysillä!

John asetti kyrpänsä vitulleni ja hieraisi terskaa märkään vakooni. Hypähdin korkeilla koroillani ylös kun hän survaisi sen kerralla pohjaan saakka. Hän aloitti puskemaan minua voimakkain työnnöin, niin että piikkikorkoni hakkasivat kivilattiaan tahtia. Minusta tuntui siltä, että korot eivät aina ehtineet edes koskettaa lattiaa työntöjen välillä. Taas oli minun vuoroni saada mahtava orgasmi. Hetken vedettyäni henkeä, pyysin Johnia tulemaan päälleni. Kävin selin makuulle lattialle ja nostin jalkani pystyyn. John laskeutui alas jalkojeni väliin asettaen kyrpänsä huulilleni. Samalla hän tarttui molempiin nilkkoihini hyväillen niitä samalla.

Yhdellä voimakkaalla työnnöllä hän painautui jälleen sisääni. Oli todella kiihottavaa ajatella kuinka iso hikinen musta mies nai minua pientä valkoista naista. Säihkysääreni heiluivat Johnin olkavarsilla edestakaisin miehen työntöjen tahdissa. John tarttui kenkieni piikkikorkoihin ja ohjasi jalkani lähes spagaattiasentoon. Nyt hän pääsi todella syvälle sisääni, tuntui että kohta puhkean.

Kyrpä liukui sisälläni mieletöntä vauhtia ja sain useamman orgasmin. Olimme naineet jo varmaankin tunnin yhtä menoa ja olin aivan puhki. John kysyi, että saisiko panna minua perseeseen? Sanoin pitäväni siitä, mutta epäilin että mahtuuko hänen valtava kullinsa sinne. Päätimme kokeilla sitä, joten käännyin nelinkontin. John kostutti kyrpänsä vitussani ja hieroi kiimalientäni vielä anukselleni. Pyysin Johnia olemaan varovainen. Hän asetti terskansa anukselleni ja alkoi painamaan sitä sisään.

Sulkijalihakseni taistelivat vastaan, mutta John tarttui vyötäisiltäni ja painoi kovemmin. Huusin ettei se mahdu sinne, mutta hän vain jatkoi. Välillä John sylkäisi lisää liukastetta terskaansa ja jatkoi työntämistä. Nyt hän vetäytyi irti ja tuli vauhdilla uudestaan, jolloin terska upposi anukseeni.

Huusin täysillä kivusta, sillä perseeni oli tulessa ja revetä moisesta kyrvästä. John jatkoi maltillisesti työntymistään sisääni. Sanoin Johnille ettei menisi syvemmälle, koska en kestäisi sitä. John luovutti ja veti kyrpänsä ulos perseestä. Hän puhdisti vielä vitussa kyrpänsä. Lupasin antaa hänelle vielä käsittelyn, jotta hänkin saisi.

Pyysin Johnia menemään makuulle selälleen. Menin hänen päälleen taas jalat molemmin puolin vartaloa. Nostin toisen jalkani ja hieroin piikkikorkokenkäni korolla tuota valtavaa elintä. Huomasin että hän nautti siitä suuresti, joten jatkoin leikkiä säihkysäärilläni. Menin istumaan hänen jalkojensa väliin ja otin kyrvän molempien piikkikorkojeni väliin. Liikuttelin kyrpää korkojen välissä edestakaisin, välillä tein saman säärieni välissä.

Hetken jatkettuani tartuin kaksin käsin kyrpään ja otin sen suuhuni. Nuolin ja imin kyrpää kuin jäätelötötteröä, samalla käsin runkaten. Juuri kun olin saanut kyrvän oikein hyvin ja syvälle suuhuni, John karjaisi rajusti. Häneltä alkoi tulla spermaa sellaisella paineella, että osa meni suoraan kurkkuuni ja osa purskahti suupielistäni ulos. Kyrpä lurpsahti ulos suustani ja koko naamani oli spermassa. Suutelimme vielä Johnin kanssa ja kävimme siistiytymässä.

Saimme tehtyä kaupat kohteesta ja sehän oli tärkeintä, vai oliko…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute