Herkku-puhelin
Kolmen laivareissu...
Amberia

Nyt se piti sitten toteuttaa, lähteä kerrankin yksin jonnekin. Saada vähän hemmottelua ja rentoutua muutama päivä.

Käppäilin rautatieasemalle laukkujeni kanssa. Oli mielettömän kylmä helmikuinen päivä, mutta aurinko paistoi. Lunastin lippuni ja nousin portaita ylös laitureille. Onneksi juna saapui raiteelle jo pian, sillä olin taas pukeutunut oikein fiksusti ja melkein jäädyin.

Junassa oli melkein kaikki paikat täynnä. Itse pääsin ikkunapaikalle ja onneksi ihan siihen seinään kiinni. Viereeni ei tullut kukaan ja ajattelin riisua pitkän takkini siihen ja kammata hiuksiani pikkusen.

Päälläni oli tyylikäs lyhyt hame, saappaat ja vaaleansininen tiukahko kauluspaita. Juna lähti liikkeelle ja tein itselleni mukavaa asentoa.

Torkahdin ehkä hetkeksi kun vavahdin pieniin kikatuksiin. Raottelin silmiäni ja näin penkkien välistä edessäni olevan pariskunnan. Heillä oli todella hauskaa! He lukivat jotakin ja purskahtelivat iloisiin pieniin ääniin. Minustahan tuli heti utelias! Yritin kurkkia mutta turhaan. Ajattelin että käyn käytävän päässä vessassa ja näen mitä heidän käsissään on. Nousin…ja laskeuduin välittömästi takaisin! Heillähän oli aivan mieletön pornolehti! Ja miksi minä menin punaiseksi? Ehkä olin jo tovin elänyt itsekin puutteessa.

Ryhdistäydyin ja matka jatkui mukavasti.

Olin perillä ja lähtöselvitysten jälkeen pääsin laivaan ja ihanaan ikiomaan hyttiini! Riisuuduin melkein kokonaan ja menin hetkeksi sängylle pitkäkseni.

En saanut merinäköalaa vaan vastapäätäni oli toisia ikkunoita ja ane erotti pieni kävelykatu. Vedin verhot kiinni. Mieleeni lipui junassa näkemäni kuva. Siinä kolme naista hyväilivät toisiaan. Päänvaivakseni pystyin erottamaan sen verran. Kiima alkoi nousta kun istutin itseni yhden naisen tilalle. Hyväilin paljasta lantiotani ja rintaliiveistä pullottavia rintojani.

Huomasin olevani mielettömässä puutteessa.

Puin vessassa olevan saunatakin päälleni ja lähdin juuri kohta alkavaan saunavuoroon ja altaalle. Mukaani otin laivamatkaa varten ostamani purppuran punaiset bikinit.

Pääsin saunaosastolle ja jätin takin kaappiin ja otin pesuvälineet ja bikinit mukaan. Sain katseita posliinini johdosta ja osa niistä oli aika ärtyisiä.

Noh, olinhan tottunut siihen.

Kesken suihkuttelun kuulin "tirkistelijä" ja havahduin. Viereisessä suihkussa oli junassa istunut nainen. Hän ilmiselvästi oli huomannut reaktioni ja minua nolotti. Hän esitteli itsensä iloisesti Hannaksi ja pesi hiuksiaan. Hän oli minua lyhempi, lyhyehköillä vaaleilla hiuksilla varustettu erittäin muodokas nainen. Esittelin itsenikin ja pukeuduin bikineihin nopeasti. Lähdin kävelemään altaille päin kunnes Hanna käveli perääni: "tule tuonne meidän porealtaaseen, siellä on kaikenlaista naposteltavaa ja oma sauna". Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Hannan perään. Kävelimme pukuhuoneiden läpi ja avasimme oven jossa luki "yksityistilaisuus-varattu".

Hanna avasi oven ja huusi tummalle miehelle altaaseen että se nuori tyttö junasta tuli meidän seuraksi. Mie nousi altaasta tervehtimään ja hän oli alasti! Hänellä oli itse asiassa aika voimakas seisokkikin. Kättele nyt tuotakin, ajattelin. ojensin hänelle käteni tervehtien ja hän suuteli minua! Olisin luultavasti huutanut ellei se olisi tuntunut niin hyvälle. Olin täysin vietävissä.

Mies asetti minut istumaan aurinkotuolille ja toi minulle oranssinvärisen drinkin jossa oli pieni sateenvarjo. Se tuli tarpeeseen. .

Hanna istui viereeni ja riisui kokouimapuvustaan yläosan. Tuijotin silmät pyöreinä mutta olin halukas. Mies tuli kontilleen hänen jalkojensa väliin ja alkoi nuolla Hannan rintoja. Hän imi nännejä mielestäni juuri oikein ja liikutteli kieltään niiden ympärillä. Hän laittoi toisen kätensä reidelleni ja kiipesi ylemmäs. Rinnassani tykytti uteliaisuus.

Hän koukisti sormensa alaosani kiilasta sisään ja silitteli minua, hymähteli välillä huomatessaan kosteuteni.

Mies nousi ja meni takaisin altaaseen. Hanna otti minua kädestä kiinni ja vei minut baaritiskille. Nousin siihen istumaan ja Hanna alkoi riisua minua. Hän nuoli samalla kaulaani ja avasi erittäin nopeasti narut. Hän otti molemmin käsin rinnoistani kiinni ja painoi ne yhteen lirputtaen ja imien pieniä nännejä ja nuollen ne aivan märiksi.

Hän tarttui alaosaani ja nostin peppua hänen riisuessa nekin. Hanna levitti ihan pikkuisen jalkojani ja riisui itseltään loput. Hän painoi pehmeän kielensä esiin tulleelle klitorikselleni ja voihkaisin suuresta nautinnosta! Hanna paineli sitä kielellään imien ja ahnaasti lutkuttaen. Hän nuoli häpyhuuliani, kutitteli vakoani ja välillä hänen rintansa sivaltelivat auennutta nuppuani. Olin aivan hekumissani.

Mies nousi altaasta ja nosti Hannan viereeni istumaan. Suutelin Hannan kiimalle maistuvia huulia ja kosketin hänen kosteaa jalkoväliään. Hanna meni makuulleen. Mies tuli jalkojeni väliin ja teki temmillään tuttavuutta läiskien sitä ensin pinnalla. Tartuin hänen käsivarsiinsa kiinni ja hän iskeytyi sisääni kuin kivi. Kaaduin itsekin pöydälle. Mies painoi suhteellisen lujaan tahtiin itseään sisälleni ja nostin jalkani hänen olkapäilleen jotta saisin kaiken ilon ulos. Hanna nousi yllätyksekseni kasvojeni päälle polvilleen ja näin kauniin karvaviivan ja turvokkaat vaaleat huulet. Maistoin ensikerran naista!

Hanna valui ja nuolin ahnaasti kaiken talteen. Tartuin hänen lantiostaan kiinni ja kurkotin oikein saadakseni maistella häntä enemmän miehen samalla työskennellessä reiälläni. Hanna sai pienen orgasmin ja huudahti ja vapisi. Hän nousi päältäni pois ja suuteli miehen kanssa. Mies irrotti myös otteensa. Hän nosti minut ylös ja kävelimme keskelle suurta kaakelilattiaa. Mies meni kontilleen pyyhkeen päälle ja Hanna pyllisti hänelle ja minut Hanna neuvoi eteensä. Pyllistin hänelle ja painoin kasvoni maahan. Hänen kielensä sivalsi reiälläni aina kun mies lisäsi vauhtia. Hanna sormen alkaessa hyväillä pientä vakoani laukesin. Huusin ja lysähdin maahan. Mies laukesi Hannan pakaroille.

Käännyin selälleni ja Hanna tuli makaamaan päälleni. Suutelimme kiihkeästi pitkään ja tunsin hänen kosketuksiaan jalkovälissäni. Hanna tarttui kädestäni ja menimme altaaseen.

Sen illan aikana nousin vielä miehen syliin ja saimme kaikki kokea toisen nautinnon.

Hiivin hyttiini hiljaisen saunaosaston läpi ja käytävät parveilivat iloisia ihmisiä. Hiippailin saunatakissani hyttiin ja laitoin oven kiinni. Pujahdin peittojen väliin ja mietin huomista päivää.

Uskaltaisinko uudelleen vaiko en? Silittelin itseni uneen… Sen kauneus oli siinä ettei sitä tiennyt. .

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute