Sanna

Heräsin hitaasti, päässäni huimasi yhä. Yritin kohdistaa katsettani mutta näin vain sumua. Yritin siirtää sivuun kasvoillani kutittelevan hiuskiehkuran, mutta käteni olivat kiinni jossain. Tunsin yhtäkkiä kylmyyden ihollani ja hirveän pissahädän. Sain silmäni auki ja tuijotin ympärilleni.


Sitten maailmani aivan kuin räjähti. Huomasin olevani pienessä autotallissa, kädet sidottuina katosta roikkuviin köysiin ja jalat maassa kiinni. Ns. X-asennossa, kädet ja jalat levällään, vain stringit ja rintsikat päällä. Rintsikat ikään kuin ”jatkuivat” ohuella pitsillä stringeihin asti, joissa oli pienet lenkit joilla stringit pystyi sitomaan pitsiin. Sringit olivat pari numeroa liian pienet, ja sen verran tukevaa ainetta että ne puristivat ilkeästi. Toivoin, että olisi ollut vain sattumaa, että juuri nämä alusvaatteet olivat ne joita olin Lindexissä usein ihaillut. Sovitinkin niitä kerran, ja huomasin että tumma tukkani ja hieman eteläeurooppalainen ulkonäköni teki minusta älyttömän seksikkään näköisen ne päällä. Ainakin omasta mielestäni.

Stringit ja rintsikat olivat samaa tummanpunaista kangasta johon oli kirjottu samanvärisiä kukkia, ja myös pitsi samaa sävyä. Pitsissä oli koristeluna oman tulkintani mukaan lohikäärme. Ihmettelin miten olin tänne joutunut, ja sitten muistin viime yön. Tai en tiedä kuinka paljon aikaa siitä oli kulunut, mutta oletin että korkeintaan vuorokausi.

Olin ollut juhlimassa Niinan valmistumista insinööriksi. Hän vuokrasi pienen ja kodikkaan mökin keskeltä ei mitään perjantai-illaksi. Muita ei kuulemma ollut vapaana. Meitä oli suhteellisen pieni porukka, ja suurin osa oli sellaisia joita en tuntenut, jotain Niinan opiskelukavereita. Monet toivat myös poikaystävänsä mukanaan.

Ilta oli ihan kiva, mutta minua painosti koko ajan pelko seuraavana maanantaina olevasta tentistä. Koealue oli todella vaikea, enimmäkseen pientä nippelitietoa lääkkeiden nimistä ja käyttötarkoituksista. Ja eläinten anatomiasta. Olin lukenut vasta puolet alueesta, ja enää oli kaksi päivää aikaa. Päätin siis lähteä kotiin, jotta voisin seuraavana aamuna aloittaa heti. Kaikki muut jäivät yöksi. En omista autoa, joten jouduin siis menemään bussilla. Joku oli katsonut aikatauluja, ja päätin yrittää ehtiä illan viimeiseen bussiin, joka lähti klo 11.34.

Kukaan ei ollut enää ajokunnossa, ja itselläkin vähän huippasi. Uskoin pystyväni kuitenkin kävelemään bussipysäkille vajaan kilometrin päähän.

Pelästyin aivan mielettömästi kun huomasin että tumma auto seurasi minua. Yritin kävellä lujempaa, mutta se kiihdytti myös. Lähdin juoksemaan karkuun, ajattelin jos pääsisin tuolle valaistulle tielle asti, olisin turvassa. Auto kurvasi kuitenkin eteeni sulkien minulta tien. Käännyin metsää kohti.

Sydämeni hakkasi hurjana yrittäessäni rämpiä eteenpäin pimeässä metsässä. Kirosin korkokenkiäni, enkä saanut niitä edes pois kun ne olivat mallia joka sidotaan naruilla nilkkoihin. Kuulin raskaita askelia takaani, heitä oli ainakin kaksi. Yritin juosta lujempaa, mutta sitten kaaduin. Nousin ylös, mutta he saavuttivat minut. Toinen piteli minusta kiinni ja toinen laittoi pahalta haisevan rätin nenäni eteen. Tiesin mitä siinä oli. Samaa ainetta käytetään eläinten tainnuttamisessa. Yritin pidättää hengitystäni ja rimpuilla irti, mutta en onnistunut kummassakaan. Viimeinen mitä muistin oli kamala pelko mitä he tekevät minulle.

Sama pelko palasi, ja yritin saada käteni irti köysistä. Ne eivät antaneet yhtään periksi. Huusin apua, ja silloin sisälle astui joku. He tulivat takaani ovesta, ja jouduin vääntämään niskaani äärimmilleen jotta olisin nähnyt sinne. Kaikki olivat miehiä ja heitä oli ainakin kymmenen. Ihan normaalin näköisiä, kukaan ei näyttänyt murhaajalta tai edes sellaiselta että voisi tehdä minulle tällaista.
He kaikki menivät seisomaan joka puolelle huonetta, ja yksi tuli seisomaan eteeni. Hän siirsi pientä mustaa kameraa hieman sivummalle jotta se yhä kuvaisi minua eikä peittyisi.

Suutuin toden teolla. Usein ensimmäinen reaktioni kaikkeen epämiellyttävään on viha. Vai aikoivat he vielä kuvata minua kaiken lisäksi. Mies katsoi suoraan silmiini, ja minä tuijotin takaisin peittelemättömän vihaisesti. Olin samaan aikaan peloissani, mutta viholliselle ei saa näyttää pelkoaan.

Miehen kasvot olivat tyynet, hän ei näyttänyt ilkeältä. Tiesin heti että hän olisi tämän joukon ”pomo”. Hän oli tumma, ja oikeastaan todella komea, minun oli pakko myöntää. Hänellä oli olkapäille ulottuvat, hieman laineikkaat pähkinänruskeat hiukset, vähän partaa ja tummat silmät. Hänen olemuksessaan oli jäntevyyttä ja voimaa, ”miehistä karismaa”. Tunsin heti vetoa häneen, mutta kun muistin tilanteeni, vihani leimahti taas.

- Heipä hei, narttuseni. Mikä on oikea nimesi?

Mies puhui matalalla, leppoisella äänellä ja hänen lauseensa kuulosti kuin arkipäivän jutustelulta, ja minulta kesti hetken ymmärtää sanojen sisältö. Narttu?! En takuulla vastaisi. Tuijotin häneen ylimielisesti.

Mies naurahti matalasti.
- Jaa, et vastaa? Sitä hieman arvelinkin, hän sanoi, ja kurotti ottamaan seinältä piiskan.
Ensimmäinen isku tuli täytenä yllätyksenä, hän toimi niin nopeasti että näin vain pienen viuhahduksen. Toiseen osasin jo valmistautua, vaikka ei hän lyönyt lujaa. Kolmas.. se sattui! Vedet kihosivat silmiini, mutta en suonut hänelle voittoa että huutaisin.

- No?
- Sonja! huusin, ja luulin että se kelpaisi. Oikeasti olen Sanna.
- Valehtelet! Mikä on oikea nimesi?! mies huusi, ja löi taas piiskalla tällä kertaa täysiä.
- Sanna! parahdin, ja silmistäni alkoi vuotaa kyyneleitä.

Peppuani kirveli lyöntien jäljiltä. Katsoin piiskaa tarkemmin. Siinä oli nahalla päällystetty keppi, jonka päässä jäykkiä nahkapaloja. Nahan sisällä oli pakko olla jonkinlainen muovi tms., muuten se ei olisi sattunut niin paljon.

- Hyvä, mies sanoi ja silitti poskeani. Yritin puraista häntä. -No no, hän sanoi toruvasti, ihan kuin puhuisi koiralle. Samalla ärsyttävän kaikkitietävä hymy kohosi hänen kasvoilleen. Hän läpsäisi minua kevyesti poskelle.

- Entä sukunimesi?
- Rantanen, vastasin heti, peläten piiskaa. En ymmärtänyt mistä hän muka tiesi nimeni, en ollut ikinä tavannut häntä. Liikahtelin levottomana, minulla on aina ollut virtsankarkailua, ja nyt tunsin stringien hieman kostuvan.

- Hyvä, osaathan sinä puhua totta. Tästä lähtien saat unohtaa koko entisen Sanna Rantasen. Nykyään sinun nimesi on Narttu, ja minä olen sinun omistajasi. Ymmärsitkö?

Naurahdin pilkallisesti. Tämä mieshän oli hullu. Ei kukaan pysty nykypäivän Suomessa omistamaan ketään.

- Ymmärsitkö?! mies kysyi, ja löi taas piiskallaan.
- Joo joo, vastasin, vaikka en todellakaan tarkoittanut sitä. Heti kun vain pääsisin, pakenisin tästä paikasta.

Mies otti sakset käteensä, ja alkoi leikata vähäisiä vaatteitani. Yritin väistää sivuun, mutta hän vain seurasi nauraen perässä. Hän aloitti rintsikoista, ja kun oli leikannut ja heittänyt ne pois, hän siirtyi stringieni pariin.

Hän sai juuri leikattua stringit irti, kun kauhukseni huomasin, että en pystynyt enää pidättelemään. Pinnistin kaikki voimani estääkseni sen, mutta en pystynyt. Pissasuihkuni osui miehen takkiin, ja hän hypähti inhon ilme kasvoillaan taaksepäin. Tulipunaiset läikät poskillani syvenivät syvenemistään kun tajusin etten pystynyt lopettamaan kerran alkanutta virtaa. Meni hetki kun rakkoni tyhjeni, ja sitten tuli kuoleman hiljaista.

- Hyi saatana, olivat miehen ensimmäiset, raivosta tärisevät sanat hänen katsoessaan takkiaan. Hänen takkinsa oli beige, ja siinä näkyi hyvin paksu, keltainen viiru. Hänen ilmeensä oli murhaava, ja hän silmäili alastonta vartaloani laskelmoivasti. Vilkaistessani keltaista pissalänttiä edessäni ja ajatellessani alastomuuttani kaikkien näiden miesten edessä häpesin enemmän kuin koskaan.
- Minä käyn vaihtamassa vaatteeni ja sillä aikaa te saatte pestä likaisen Narttuni ulkoa JA sisältä, mies sanoi muille. - Ja kylmällä vedellä, hän jatkoi hyytävällä äänellä, ja meni ulos autotallista.