Herkku-puhelin
Hiihtolomalla
sexboy

Hiihtoloma oli juuri alkanut ja ulkona oli hyytävän kylmä. Vanhempani pakkasivat laukkujaan, sillä he olivat lähdössä serkkuni vanhempien kanssa viikoksi ulkomaille. Minulla taas oli kuolettavan tylsää, kun ulkonakin oli todella kylmä.

No pari ekaa päivää lomasta meni kotona runkatessa, kun ketään muita ei ollut paikalla. Pääsi vapaasti katsomaan pornoa ja runkkaamaan keskellä olohuonetta. Kolmas päivä toikin sitten jo jotain uutta tullessaan, sillä aamupäivällä serkkuni soitti ja pyysi minua käymään, koska hänelläkään ei ollut kummempaa tekemistä. Juuri hänen vanhempansa olivat minun vanhempieni kanssa ulkomailla.

Päätin sitten lähteä sinne. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, joten olin kuolla kylmyyteen matkustaessani pyörälläni, kohti heidän taloaan. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen olin vihdoin heidän talonsa ovella ja soitin ovikelloa. Tanja eli siis serkkuni tuli avaamaan ja pyysi minut sisään.

Hän oli ikään kuin aavistanut, että olisin jäässä, sillä hänellä oli jo kahvit kiehumassa.

Siinä sitten aloimme juoda kahvia ja puhuimme niitä näitä koulusta, säästä ja muusta mistä lähes samanikäisillä serkuilla on tapana puhua. Aikaa oli vierähtänyt pitkän tovin ja kello lähenteli jo ilta kuutta. Tanja pyysi minua auttamaan lumen raivaamisessa pihalta. Siinä saimme tunnin kulumaan ja ehdimme sopivasti sisälle katsomaan juuri alkavaa elokuvaa. Minä istuin nojatuoliin ja Tanja kävi makaamaan sohvalle. Olimme ihan hiljaa ja tuijotimme ruutua. Jossain vaiheessa Tanja nousi sohvalta ja hävisi jonnekin.

Jonkin ajan kuluttua takaani kuului askeleita ja yhtäkkiä Tanja hyppäsi syliini istumaan pelkästään stringit ja rintsikat yllään.

Jukka mä haluan menettää neitsyyteni nyt sulle!, Tanja huusi kasvot minuun päin.

Siis mitä? sain vaivoin sanotuksi katsellessani Tanjan kaunista hoikkaa vartaloa, jota peittivät vain viininpunaiset stringit ja samaa väriä olleet B-kupin rintaliivit.

Siis mä haluan panna sua tässä ja nyt!, Tanja sanoi vastaukseksi ja painoi huulensa omiani vasten.

Olin hieman hämilläni, mutta vastasin kuitenkin suudelmaan. Tanja kävi todella kuumana ja alkoi jo minullakin tehdä housuissa tiukkaa. Tanja tietysti huomasi sen istuessaan mulkkuni päällä ja siirtyi polvilleen lattialle. Hän avasi housuni ja kiskoi ne pois jalastani. Hän katsoi pitkään isoa kyrpääni, ennen kuin tajusi ottaa sen hellästi käteensä. Tanja tutkiskeli kulliani tarkasti ja sitten nuolaisi terskaa varovasti. Neuvoin häntä nuolemaan terskan alapintaa ja samalla runkkaamaan hitaasti. Tanja teki työtä käskettyä ja se tuntui todella hyvältä. Hetken kuluttua Tanja osasi omatoimisesti ottaa kyrvän suuhunsa ja alkoi imeä. Hän imi kuin olisi tehnyt sitä useasti ennenkin. Samalla hän puristeli hellästi kiveksiäni. Vaikka olin runkannut koko alkuviikon, niin siitä huolimatta lastini alkoi tehdä nopeasti tuloaan. Päätin olla kertomatta asiasta Tanjalle, mutta hän aavisti tämänkin ja juuri, kun olin tulossa Tanja otti kyrpäni suustaan ja ammuin lastini Tanjan naamalle.

Yök! Voiko tätä muka niellä? Tanja kysyi.

Kyllä sitä jotkut nielee, maista säkin, sanoin Tanjalle.

Täähän on ihan hyvää! Mä haluan lisää, Tanja sanoi innokkaasti ja maiskutteli spermaa suussaan.

Oota nyt hetki. Nyt mä haluan maistaa sua, käy tuohon sohvalle makaamaan, sanoin Tanjalle.

Menin aluksi Tanjan päälle ja suutelin häntä. Nostin Tanjaa hieman, jotta sain rintaliivien hakaset auki ja kauniit B-kupin rinnat vapautumaan edessäni. Painoin Tanjan jälleen makuulle ja otin nännin suuhuni. Hetkessä nännit kovettuivat ja törröttivät kohti kattoa, toinen suussani ja toinen toisessa kädessäni. Tanja voihkaisi vaimeasti, kun puristin toista nänniä. Nenääni alkoi leijailla huumaava kostean pillun tuoksu, joten minun oli pakko siirtyä kohti alapäätä. Riisuin stringit pois pillun edestä ja nuuhkaisin niitä. Ihana tuoksu levisi sisuksiini ja sai minut entistä kuumemmaksi.

Kävin makaamaan Tanjan haaraväliin ja upotin kieleni häpyhuulten uumeniin. Tanjan häpy oli yllättävän vähäkarvainen, vaikka hän oli jo kuusitoista. Tanja oli jo todella kostea, ja valui mahlaa pitkin nahkasohvan pintaa. Nuolin Tanjan vakoa rauhallisesti ja Tanja alkoi huohottaa. Hieroin varovasti sormella Tanjan klitorista ja se sai tytön puristamaan reisiään päätäni vasten. Kauaa minun ei tarvinnut enää nuolla, kun Tanja alkoi kouristella selkäänsä ja huohotus koveni. Sitten Tanja huusi suoraa huutoa hetken aikaa ja sen jälkeen rauhoittui täysin.

Apua! Mitä mulle tapahtu? Tanja kysyi hädissään.

Ei se mitään vaarallista ollut. Taisit vaan saada ensimmäisen orgasmisi, kerroin Tanjalle.

No hyvä ettei mitään vakavaa. Pane nyt mua pliis! Tanja aneli.

No mielelläni. Onko sulla muuten kortsuja? kysyin Tanjalta.

Ei me tarvita niitä ku mä aloin syömään pillereitä kaks kuukautta sitte ku kuulin että porukat on lähdössä lomalle, Tanja vastasi ja vinkkasi silmää.

No sitten vaan aloitetaan, sanoin ja asettelin kyrpääni huulille.

Oothan sitte varovainen ku tää on mun eka kerta, Tanja kysyi.

No totta kai, vastasin.

Aloin työntää isoa n. 16cm pitkää kyrpääni Tanjan sisään samalla katsoen hänen ilmettään. Aluksi se näytti tuskaiselta, mutta sentti sentiltä ilme muuttui kiimaisemmaksi. Yhtäkkiä Tanja huusi AI!

Tanjan immenkalvo oli arvattavasti revennyt ja kerroin siitä Tanjalle. Tanja pyysi minua jatkamaan hitaasti. Jatkoin työntämistä ja tunsin kuinka Tanja alkoi rentoutua. Lisäsin hieman vauhtia ja pääsin pohjaan asti. Tanjan pillu tuntui todella tiukalta kyrpäni ympärillä. Aloin vetämään kyrpääni hitaasti takaisin päin ja sitten taas uudelleen sisään. Tanja alkoi jälleen huohottaa vaimeasti ja tiesin, että hän nautti. Silloin uskalsin hieman lisätä vauhtia ja aloin samalla puristelemaan Tanjan rintoja.

Työntelin tasaisella vauhdilla edestakaisin ja katselin kuinka häpyhuulet liikkuivat kyrpäni tahdissa vuoroin ulos ja vuoroin sisäänpäin. Sitten sanoin Tanjalle, että nyt hän saa itse määrätä tahdin. Samalla otin Tanjaa vyötäröstä kiinni ja nostin Tanjan päälleni istumaan pitäen edelleen kyrpää syvällä Tanjan pillussa. Olimme nyt siis ratsastus-asennossa. Tanja ymmärsi hyvin mistä on kyse ja alkoi hitaasti liikkua ylös ja alas. Tässä asennossa pystyin vapaasti katselemaan Tanjan kauniita muotoja. Tanja piti silmiään kiinni ja päästi vaimean huoahduksen aina alas laskeutuessaan. Vein käteni Tanjan kiinteälle pepulle ja aloin puristella ja hieroa sitä. Samalla aloin tehdä pieniä vastaliikkeitä tahdin nopeuttamiseksi.

Sitten Tanja sanoi haluavansa takaapäin, niinpä otimme kyseisen asennon siinä sohvalla. Työnsin kyrpäni melko reippaalla vauhdilla Tanjan märkään pilluun ja se sai Tanjan kiljaisemaan. Aloin tehdä rauhallisia työntöjä ja huomasin Tanjan todella nauttivan. Hän vei kätensä klitorikselle ja alkoi hieroa sitä. Otin kiinni Tanjan reisistä ja lisäsin vauhtia reippaasti. Tanjan huohotus koveni ja käsi vatkasi klitorista verkkaaseen tahtiin. Tanjan orgasmi oli lähellä ja tunsin ettei omakaan lastini ollut enää kaukana määränpäästään. Lisäsin vieläkin vauhtia ja Tanja alkoi liikehtiä orgasmin kourissa. Hänen kätensä pettivät alta ja hänen yläruumiinsa valahti vasten sohvaa. Tanja huohotti todella kovaa ja hänen pillustaan valui mehua aivan valtavasti. Häntä taisi myös hieman sattua sillä hän yritti kädellään työntää minua irti itsestään. Pidin Tanjaa tiukasti itseäni vasten samalla, kun kyrpäni roiskautti ensimmäisen spermasykäyksen Tanjan pilluun minun karjahdukseni saattelemana. Lysähdimme molemmat sohvalle vierekkäin kyrpäni ruiskautellessa spermoja Tanjan sisään.

Makasimme pitkään hiljaa paikallamme ja kyrpäni oli edelleen Tanjan sisällä, tosin veltostuneena.

Molempien vartalot olivat nihkeitä kuivuneesta hiestä ja Tanja ehdotti suihkuun menoa. Suostuin heti ja Tanja lähti hakemaan pyyhkeitä minulle sekä itselleen. Hän oli todella rietas näky, kun reisiä pitkin valui sperman ja Tanjan mehujen sekaista mahlaa. Tanja myös käveli hieman arasti ja se teki Tanjan kävelystä todella seksikästä.

Menimme yhdessä lämpimän suihkun alle ja halasimme toisiamme.

Kiitos! Tuon ihanampaa minulla ei ole koskaan ollut, Tanja sanoi ja suuteli minua.

Kyllä sinäkin olit todella ihana, vastasin Tanjalle.

Suutelu sai kyrpäni heräämään uudelleen ja se osui Tanjan häpyhuuliin.

Ai sä haluat vielä lisää vai? Tanja kysyi kiimainen ilme kasvoillaan.

No ilmeisesti, vastasin Tanjalle.

No oonhan mä vielä osittain neitsyt, Tanja sanoi ja asetti kätensä pepulleen.

Tajusin mitä Tanja ajoi takaa. Ajoimme olla tässä huolellisia ja niinpä päätimme ensin putsata Tanjan suolen. Suihkautin vettä Tanjan peppuun ja sitten Tanja meni hetkeksi pöntölle istumaan.

Teimme saman kolme kertaa ja sitten pesimme Tanjan pepun ympärystän.

Huolellisten esivalmistelujen jälkeen Tanja meni kontusilleen pesuhuoneen lattialle. Menin Tanjan taakse ja aloin hieroa hänen reisiään ja suutelemaan hänen pakaroitaan. Tanjan kiihko piti saada ylimmilleen, jotta hän rentoutuisi. Aloin hieroa Tanjan klitorista ja tyttö alkoi kostua. Työnsin pari sormea Tanjan pilluun ja se sai Tanjan voihkimaan. Mahlaa alkoi tippua pisaroina lattialle. Tanja huokaili hiljaa ja heilutteli peppuaan kiihottavasti. Kostutin sormiani Tanjan pillussa ja aloin hänen omilla mehuillaan rasvata peppureikää. Työnsin varovasti yhden sormen Tanjan peppuun. Hän jännitti todella paljon ja sulkijalihas puristi sormeani kovaa. Käytin sormiani uudelleen pillussa ja aloin hitaasti painaa kahta kosteaa sormea Tanjan peppuun. Tanja kiljahti pari kertaa, mutta alkoi selvästi rentoutua. Otin sormeni hetkeksi ulos ja aloin sitten työntää kolmea sormea hänen sisäänsä.

Nyt Tanjan sulkijalihas oli antanut periksi ja sormeni upposivat peppuun melko vaivattomasti.

Sitten otin kyrpäni käteeni ja hieroin sitä Tanjan turvonneita ja kosteita häpyhuulia vasten kostuttaakseni kyrpäni. Sen jälkeen vein kyrpäni kohti Tanjan tiukkaa peppureikää. Asetin terskani reiälle. Aloin työntää kyrpääni hitaasti ahtaaseen peppuun. Olin päässyt sisälle jonkin matkaa, kun Tanja huusi: AAH! Sattuu! Lopeta!

Päätin olla välittämättä ja jatkoin hiljaa työntämistä. Tanja oli todella tuskissaan ja yritti työntää minua pois. Painoin vartaloni vasten Tanjan vartaloa ja otin hänen rinnoistaan kiinni. Yritin pitää Tanjan rentona ja kiihotin hänen nännejään. Pääsin vihdoin pohjaan asti ja sitten aloin liikutella kyrpääni rauhallisesti. Tanja haukkoi henkeään, mutta ei huutanut yhtään. Hän alkoi todella kiihottua ja hänen pillustaan valui nestettä lattialle. Laitoin pari sormea tulpaksi Tanjan kuumaan pilluun.

Tanja alkoi itse hieroa omaa klitoristaan ja minä runkkasin hänen pilluaan sormillani samalla, kun työntelin munaani Tanjan peppuun. Lisäsin reippaasti vauhtia ja Tanja alkoi huutaa ja vatkaamaan klitoristaan vimmatusti. Tanja oli orgasmin partaalla ja minunkin kyrpäni alkoi sykkimään Tanjan tiukassa pepussa. Tanja alkoi todellakin ejakuloida ja hänen pillunsa roiskutti kirkasta nestettä lattialle. Itse laukaisin myös lastini Tanjan peppuun. Kun olin itse selvinnyt orkustani käänsin ejakuloinnista sekaisin olevan Tanjan selälleen lattialle ja työnsin naamani Tanjan jalkoväliin. Aloin himokkaasti nuolla Tanjan herkkää pillua ja Tanja vikisi ja kieriskeli lattialla.

Nuolin pillusta nesteitä jonkun aikaa ja laskin sitten pääni Tanjan vatsalle.

Olimme pitkän aikaa aivan hiljaa paikallamme ja toivuimme rankasta nainnista. Kellon ollessa jo yksi yöllä, pesimme tällä kertaa itsemme ja menimme vierekkäin Tanjan sänkyyn nukkumaan.

Aamulla heräsin, kun tunsin Tanjan nuolevan kulliani. Se tuntui heti aamutuimaan mahtavalta ja tunsinkin jo olevani tulossa. Ammuin lastini Tanjan suuhun ja hän nieli kaiken.

Sitten sanaakaan sanomatta Tanja tuli naamani päälle istumaan ja tarjosi jo märkää pilluaan nuoltavaksi. Aloin hellästi nuolla tuota kuumaa ja kosteaa mätästä. Pillu valutti kokoajan lisää mehua naamalleni, vaikka yritin kaikkeni saadakseni sen nuoltua pois. Tanja nojasi käsillään seinään ja huohotti kiihottavasti. Otin Tanjan vyötäröstä kiinni ja kaadoin hänet selälleen sängylle.

Sitten nousin polvilleni Tanjan jalkoväliin ja työnsin kullini rajusti syvälle Tanjan pilluun. Tanja huudahti kivusta ja mielihyvästä. Aloin reippaaseen tahtiin liikutella kyrpääni Tanjan sisällä.

Tanjan orgasmi läheni ja hän alkoi kieriä sängyllä. Yritin pitää hänet paikallaan ja kävin makaamaan hänen päällensä edelleen kuitenkin naiden Tanjan tiukkaa pillua. Tanja sai rajun orgasmin ja heilutteli käsiään kuin mikäkin hullu. Tunsin, kuinka pillu supisteli rajusti kullini ympärillä ja lisäsin vielä hieman vauhtia laukaisten lastini toistamiseen Tanjan sisään.

Makasimme päällekkäin ja suutelimme kiihkeästi tosiamme. Nousin hieman irti Tanjasta ja katsoin häntä suoraan silmiin, silittäen samalla Tanjan hiuksia.

Sä oot tosi kaunis!, sanoin Tanjalle.

Kiitti!, Tanja vastasi ja halasi minua.

Makasimme siinä vielä tunnin verran ja menimme sitten valmistamaan aamupalaa ja siivoamaan saunaa ja muita paikkoja viime yön jäljiltä. Vietin vielä päivän Tanjan kanssa ja lähdin illalla kotiin.

Yhdyntäkertamme eivät tosin todellakaan jääneet näihin pariin kertaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute