Herkku-puhelin
Lääkärin tarkastus
Tuomari

Olin seuraavana päivänä aloittamassa uudella työpaikalla mutta ennen sitä minun piti käydä työpaikkalääkärin tarkastuksessa jossa todettaisiin terveyteni ja aloituskunto mahdollisten vammojen varalta, en silloin vielä tiennyt kuinka tarkata tutkimuksesta olisi kyse…

Saavuin vastaan otolle hyvissä ajoin, ilmoittauduin ja istuin odottamaan vuoroani, pieni jännitys oli olossani joka on aina tällaisilla hetkillä mutta muuten ihan normaali. Odotellessani ohi kulki kaksi hyvän näköistä n. 25-vuotiasta hoitajaa tiukat valkoiset hoitajan hameet päällään ja stetoskoopit kaulassa, katseemme kohtasivat ja sain pienen hymyn. Housuissani alkoi tuntua pientä kihelmöintiä ja mieleeni tulvi kaikenlaisia houkuttelevia ajatuksia tästä parivaljakosta, mutta kuin saippuakupla ne puhkesivat kun ovi aukeni ja vanha rouvashenkilö kutsui minun nimeäni ja pyysi toimenpide huoneen puolelle.

Sisällä hän osoitti nurkassa seisovaa särmiä, antoi minulle takaa avonaisen sairaala kaavun ja käski käydä verhon takana vaihtamassa se päälle. Olin masentunut kun ajattelin että tuo vanha haahka siitenkin vain mittaisi painoni ja pituuteni odotushuoneen fantasian vastaisesti, mutta tuo vanha nainen poistuikin huoneesta ja aloin vahtaa vaatteitani, samalla tarkkailen huonetta siinä oli pöytä jonka takana oli lääkärin tuoli ja vastapäätä sitä potilaan tuoli, vastapäätä verhoa oli ”gynekologin” tutkimuspöytä, sen vieressä metallinen pöytä jolla oli erilaisia instrumentteja hylly jos erotin laatikon jossa oli kumihanskoja toisen jossa oli hengityksen suojaimia ja vaseliinia ja muuta sairaala tavaraa. Tarkkailuni keskeytyi oven avautumiseen ja yllätyksekseni sieltä ei ilmeisestikään tullut tämä vanha rouva. Kuulin kaksi ääntä molemmat kuulostivat kovin nuorekkailta.

Toinen kysyi olenko valmis ja pyysi minua tulemaan pois verhon takaa. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen kun huomasin että toinen näistä naisista oli juuri hän jolta olin saanut hymyn odotus huoneessa, siinä hän seisoi kireä hoitajan asu päällään hieman mustat alusasut läpi kuultaen hyvin ihanan näköisenä. Ihailuni loppui kun toinen Vaalea vanhempi mutta silti korkeintaan 30 nainen kätteli ja esittäytyi ”Hei Jani, olen tuleva työpaikkalääkärisi, Sanna ja tässä on meidän terveydenhoitaja oppilaamme Emilia, hän tulee seuraamaan tutkimusta ja osallistumaan joihinkin operaatioihin” tervehdin myös kädestä pitäen Emiliaa ja tunsin taas pientä kihelmöintiä nivusissa seistessäni siinä takaa avonaisessa sairaala kaavussa kahden kauniin lääkärin edessä.

”Noniin ja eiköhän aloiteta tutkimus” Sanna sanoin ja siirtyi vaa´an viereen ”ensin mitataan paino ja pituus” sitten hän pyysi minut istumaan tutkimus pöydän päähän ja laskemaan ylävartalon paljaaksi. Sanna kuunteli keuhkoni ja sydämeni selästä ja rinnasta, samalla huomasin Emilian tarkkailevan sivusta paljasta yläruumistani, hän myös huomasi että jäi kiinni ja vähän punastui. ”Emilia, katsotko vielä Janin ryhdin ennen kuin siirrytte toimenpidehuone 2” siinä minä sitten pyllistelin avonaisessa kaavussani kun tämä kaunis hoitaja paineli ja tutkiskeli selkääni, vähän punastuin ja tunsin veren pikkuhiljaa pakkautuvan penikseeni. Siinä vaiheessa luulin jo että tämä oli jotain…

”Hoida nyt Emilia se valmistelu josta puhuttiin toimenpide kakkosessa ja tule ilmoittamaan kun täällä ollaan valmiina tutkimusta varten Sanna komensi” Seurasin hieman jännittyneenä Emiliaa hänen antamien ohjeidensa mukaan sivuhuoneeseen. Se oli vähän kuin pesuhuone laatoitettuine seinineen ja lattioineen nurkassa oli käsisuihku ja viemärin luukku, keskellä huonetta oli metallinen tutkimuspöytä jonka vieressä oli pienempi pöytä jossa oli laatikollinen kumihanskoja ja vaseliini tuubi, pöydän vieressä oli pystyssä metalli teline johon oli kiinnitetty kuminen pussi josta roikkui letku, tunnistin sen heti suolihuuhtelu pussiksi ja muutenkin ympäristö oli sen mukainen ja aloin tajuta mihin olen joutumassa…

”Ota nyt kaapu pois ja laita se tuohon naulaan” Emilia komensi samalla vetäen päälleen kumisen esiliinan. Riisuin kaavun ja ripustin sen naulaan ohjeiden mukaan samalla huomasin että penikseni oli puoliksi erektiossa, myös Emilia huomasin, katsottuaan sitä hän katsoi suoraan silmiini viettelevän näköisesti ja sanoi salaperäisesti vain ”se on ihan normaalia” mutta minua se nolostutti, kieltämättä kiihotti samalla, ja paljon… ”käy kontillesi tuohon tutkimuspöydälle, hän pyysi” minä nousin konttaus asentoon siihen kylmälle metalliselle tutkimus pöydälle täysin alasti, penis jo lähes täydessä erektiossa, perse pystyssä sen kauniin ruskeahiuksisen ja -silmäisen isotissisen lateksiessuun pukeutuneen kaunistuksen edessä. Emilia katsoi kauniilla silmillään suoraan minuun ja sanoi ”kuten jo ehkä arvaatkin, suoritamme sinulle nyt suolihuutelun tulevaa sisäistä tutkimusta varten” nämä sanat saivat kullini sykkimään todella ja pääni punastui kiihkosta.

Emilia otti laatikosta parin kumihanskoja ja kuin kiusoitellakseen tuli silmieni eteen veti ne rajusti venyttäen ja nipsauttaen käsiinsä *nips *nips, sitten hän kaivoi taskustaan vaseliini pullon ja jatkoi kiusoitteluaan puristamalla sitä hitaasti käteensä ja silmieni edessä huolellisesti rasvaten koko etusormensa. Sitten hän siirtyi taakseni ja pyysi minua rentoutumaan, sitten tunsin kuinka hän levitti tuubista viellä vaseliinia peräaukkoni ympärille ennen kuin tunsin hänen ihan pienen sormensa liukuvan peräreikääni aluksi vain vähän sitten hän veti sen ulos ja pyöritteli sitä peräreiän suulla saadakseen lisää luistoa, ja taas tunsin kuinka tämä ihan lämpimän tuntuinen sormi liukui sisälläni nyt hän työnsi sen ihan loppuun asti tunsin kuinka hän pyöritteli sitä hetken sisälläni ”kyllä tämä onkin tyhjennyksen tarpeessa” kuulin äänen takaatani kalustani on turha tässä vaiheessa puhuakaan se sykki punaisena ja kovempana kuin koskaan ja valmiina räjähtämään…

Emilia veti sormensa rauhallisesti pois anuksestani kuin huomaamatta suustani pääsi pieni voihkaisu ”rauhallisesti vaan” kaunis ääni vastasi nautintoni ääneen. ”nyt voidaan aloitta” hän sanoi näin hieman käsieni välistä taakseni ja näin että hän rasvasi letkun päätä, sitten tunsinkin jo kuinka letku työntyi peräaukkooni ja lämminvesi alkoi täyttää minua. ”tästä voi tulla hieman tukalat paikat mutta koita pidättää” hän sanoi samalla tunsin kuinka pieni noro lämmintä vettä valui perseestä pallien yli ja kohti kivikovan kullini päätä, meinasin laueta siihen paikkaan. Koko pussin sisältö oli nyt valunut sisääni ja Emilia veti letkun pois sisältäni, sekin tuntui paremmalta kuin mikään, oli kokoajan kiihottuneempi. Olin pöydällä vielä hetken kun Emilia paineli vatsaani saadakseen kaiken aineen liikkeelle, sitten hän siirtyi sivummalle ja kuulin kuinka hän veti kumihanskansa pois käsistään.

”nouse ylös ja tule tänne viemärin ääreen, Emilia pyysi” ”käy siihen reiän päälle kyykkyyn ja anna tulla vapaasti ja rennosti tyhjäksi asti” epäröin hetken ja mietin pitäisikö minun todella ulostaa tämä ihanan olennon silmien alla… ”Noniin, Emilia sanoi jo vaativaan sävyyn” kävin kylläkin vieläkin hieman epävarmana kyykkyyn reiän päälle, paine oli jo kasvanut niin suureksi että ennen kuin ehdin miettiä mitään suoleni alkoi jo tyhjentyä, Hoitajan kokoajan seuraten vieressä. Tämä ei ollut niin kovin kiihottava tapahtuma eikä asento ja kullini oli taas puolitangossa. ”joko tuntuu tyhjältä?” Emilia kysyi, ”kyllä kai” sitten hän otti taskustaan uuden parin kumihanskoja ja veti ne käsiinsä *nips *nips hän tarttui käsi suihkuun laittoi sen päälle ja alkoi pestä paskaista persettäni, tunsin kuinka tämä jumalainen vartalo kosketteli lateksi essun alla minua hänen pestessään minua ja samalla kullini oli taas täydessä juhla kunnossa. Sitten hän ojensi minulle pyyhkeen ”kuivaa itsesi!” Hän veti kumihanskansa pois käsistään ja riisui kumiessunsa naulakkoon ja ojensi kaapuni minulle! ”tulkaa perässäni, hän pyysi”!

”käy tuohon istumaan, minä haen Sanna että päästään jatkamaan!” Hän sanoi ja poistui huoneesta. Istuin ”gunegolokin pöydän päähän ja nautin äskeisestä en tosin uskaltanut koskea kulliini, kiinni jäämisen pelossa, vaikka se sitä vaatikin. Ja hyvä niin koska vain minuutteja myöhemmin Sanna ja Emilia palasivat huoneeseen ”täällä ollaan kuulemma valmiina, Sanna kysyi” ”joo” vastasin ujosti ja vaimeasti ”riisutaanpa taas tuo kaapu että päästään aloittamaan” Emilia auttoi sen pois päältäni ja täydessä mitassa ole kullini paljastui ensimmäistä kertaa Sannalle. ”näköjään valmiina mihin vaan Sanna vitsaili ja katsoi hymyillen minuun” ”nojaa nyt vain rennosti selkänojaan aseta peppusi ihan pöydän reunalle ja nosta jalkasi näille jalkatuille, Sanna käski” tuntui hieman nololta taas olla sellaisessa asennossa kahden vieraan ja kauniin naisen silmien alla vaikka Emilia kyllä olikin jo kaiken nähnyt.

”Aloitetaan, Sanna sanoi ja katsoi Emiliaan” hän nyökkäsi vastaukseksi ja he molemmat ottivat laatikosta kumihanskat ja yhtä aikaa he vetivät ne käsiinsä *nips,nips *nips,nips Emilia auttoi vielä Lääkärin päähän hengityksensuojaimen, hän näytti uskomattoman kiihottavalta kireässä lääkärin takissaan isoine rintoineen kumihanskat kädessä ja hengityssuojus kasvoillaan siinä kivikovan kullini vieressä, ”Aloitan tunnustelemalla etu rauhastasi hän sanoi” Emilia otti taas taskustaan vaseliini purkin pursotti sitä omaan käteensä ja rasvasi sillä Sannan koko oikean käden, siinä vaiheessa pulssini nousi taas kattoon ja kullini sykki entistä enemmän ”miksi koko käsi…??” Sitten Emilia levitti vaseliinia vielä peräaukkoni ympärille. ”Nyt ihan rennosti Sanna sanoi”

Hän liu’utti ensin samalla tavalla etusormea hiukan anukseeni mutta koska se oli jo puhdistuksen jäljiltä laajentunut hän työnsi sen välittömästi loppuun asti ja ennekuin huomasin hän veti sen nopeasti ulos ja alkoi työntää kahta sormea sekään ei tehnyt tiukkaa mutta tuntui oudolta, tunsin kuinka hän pyöritteli etu ja keskisormeaan peräaukossani, luulin että hän tunnusteli jo eturauhasta, mutta oli väärässä, ilman ulos vetoa hän työnsi jo nimettömänsä sekaan ja tunsin uskomatonta mielihyvää ja samalla noloutta ja kipua ja suustani pääsi vaimea ulahdus. Emilia ja Sanna molemmat katsoivat minuun ja Emilialta pääsi taas pieni hymy mutta hän vaikutti selvästi myös nolostuneelta katsellessaan kun Lääkäri pyöritteli sormiaan peräaukossani. Olin jo täysin räjähdys pisteessä ja valmis huutamaan kun hän veti sormensa pois anuksestani, ajattelin että se oli siinä.

Hän kuitenkin ojensi kätensä ja katsoin Emiliaa hän ymmärsi heti mistä oli kyse ja kaivoi vaseliinin taskustaan pursottaen kunnon kasan Sannan kumihanskalle, ”nyft thunnustelen etuvauhastasi, Sanna mumisi maskin takaa” Emilia siirtyi vierelleni ja tarttui voimakkaasti pöytään painaen hartioihini ja samalla tunsin viiltävää kipua kun Sanna koko käsi upposi sisään peräaukkooni, alun jälkeen helpotti vähän ja Emilia helpotti otteensa ja tunsin kuin Sanna koko käsi rannetta myöten liikkui sisälläni, se sattui uskomattomasti mutta myös kiihotti enemmän kuin mikään koskaan ”nyt saattaa tuntua siltä että tulee siemen syöksy mutta koita ajatella jotain muuta Sanna mumisi. Kun hän tunnusteli rauhastani ja piri vie se todella tuntui uskomattoman hyvältä. Sitten tunsin taas kuinka Emilia tarrasi hartioihin ja Sanna veti kätensä ulos kun se tuli rystysten kohdalle suustani pääsi kunnin voihkaus, se ei enää ollut mitään vaimeaa vikinää vaan lähinnä huutoa.

Makasin siinä täysin hengästyneenä ja ajattelin tutkimuksen olevan ohi kun huomasin Sannan ottavan likaiset ja vaseliiniset kumihanskansa ja hengityksen suojuksensa pois, ennen kuin ehdin iloita hän vetikin jo uuden puhtaan parin kumihanskoja käsiinsä ja ottaa pöydältä metallisen venyttimen ”koita jaksa vielä hetki, hän sanoi äidillisellä äänellä” hän työnsi sen sisääni ja levitti sillä peräaukkoni, ”Emilia, ota tuosta laatikosta näytepuikko ja tule tänne alas” Emilia tuli näytepuikon kanssa Sannan viereen valkoväliini ja Sanna opasti hänelle miten otetaan näyte peräaukosta, Emilia oli täysin punastunut pyöritellessään pitkää vanupuikkoa avonaisessa peräaukossani. Kun se oli otettu Sanna veti levittimen pois ”hyvin jaksoit, tämä pää saa nyt olla rauhassa, kaikki näyttää olevan kunnossa, samalla vetäen kumi hanskansa pois käsistään, myös Emilia pois hanskansa ja ajattelin koko tarkastuksen olevan ohi ja nostin jalkani pois telineiltä ja aioin nousta.

”Ole vielä hetki siinä, Sanna komensi, Emilia tutkii vielä sukupuolielimesi ulkoisesti” pääni nousi kirkkaan punaiseksi samoin taisi käydä Emilialle joka kylläkin veti jo puhdasta kumihanska paria käsiinsä ja siirtyi jalkoväliini Sannan tilalle. Hän alkoi painella pienillä pehmeillä käsillään peräaukkoni ja kullini välistä aluetta siirtyen pikku hiljaa ylöspäin tunnustelemaan kiveksiäni hän piteli niitä pienissä käsissään ja paineli etsien epätasaisuuksia, oli varma että kohta laukean, ”Sanna Tässä tuntuu joku muhkura Emilia sanoi” ja näin kuinka Sanna otti taskustaan kumihanska parin ja tuli itse kokeilemaan ”tämä on ihan tavallista, ja muutenkin tuntuu olevan ihan kunnossa, Sanna sanoi otitko jo mitan?” Emilia otti hyllyltä puisen viivoittimen ja mittasi vielä kivekseni yksikerrallaan ”kunnossa on” sitten hän vähän ujostellen siirtyi tutkimaan penistäni aluksi varresta sitten vetäen esinahan taakse ja tutkien terskan, siinä minä makoilin laukeamispisteessä kyrpä suurempana sykkien kuin koskaan ja tämä nuori kaunis hoitaja paineli ja tutki sitä pehmeillä käsillään, välillä katsoen minua ujostellen. ”kaikki näyttää olevan kunnossa, Sanna”

Hyvä! Sitten tarvitaan vielä näyte nämä sanat Sannan suusta saivat kaikki ajatukset karkaamaan ja lamaannuin täysin, kun havahduin ajattelin että menen runkkaamaan jonnekin sivu huoneeseen mutta ennen kuin sain edes ajatustani loppuun Sanna oli jo tutkimuspöydän vieressä ja veti terskani päälle kortsunnäköisen pussin jossa oli tyhjää tilaa päässä ja se ulottui terskan vakoon asti sitten hän alkoi hiljaa runkata kulliani ”katso näin hän sanoi emilialle joka katsoi vieressä erittäin vaivautuneen oloisena, jatka sinä tästä näytin vain mallia, sinun pitää harjoitella kaikkea mitä voi tulla eteen” vaivautuneena ja hyvin nolostuneen oloisena mutta jonkinlainen pilke silmäkulmassa Emilia alkoi kauniilla pehmeillä kumihanskojen peittämällä kädellään runkata kulliani sannan tarkkaillessa vieressä. Minä voihkin hiljaa ja yritin pysyä mahdollisimman paikallani etten nolostuttaisi lisää tätä kaunista opiskelijaa ja hetkeä myöhemmin lämmin olo täytti ruumiini ja kullissani roikkuva pussi täyttyi spermasta, sanna otti pussin ja laittoi sen purkissa jääkaappiiin, Emilia hyväili vielä hetken kulliani kuin hurmiossa kunnes yhtäkkiä "heräsi" ja veti kumihanskat pois käsistään. Minä nousin ja puin verhon takana omat vaatteet päälleni ja tulin vielä kuuntelemaan mitä sanottavaa heillä oli. ”

”ihan terveeltä vaikutat, näytteen tulokset tulee 2 päivän päästä ja jos niissä on jotain niin siitä ilmoitetaan!” ”hyvää jatkoa ja onnea uuteen työhön, jos tulet kipeäksi me tapaamme täällä, Sanna sanoi ja hymyili” ”Emiliakin sai hyvää koulutusta ja todennäköisesti jos olet kauan talossa tapaat hänetkin vielä” katsoin Emiliaa ja sain vaivautuneen ja ujon mutta salaperäisen hymyn ”näkemiin sanoin ja lähdin ulos” olin eteisessä laittamassa takkia päälle kun joku koputti olkaani takaa päin se oli Emilia hän antoi minulle pienen lapun ja poistui äkkiä paikalta. Hämmästyneenä lähdin kotiin, vasta siellä katsoin lappua se oli hänen puhelin numeronsa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute