Herkku-puhelin
Valokuvaaja
Kuvittelija

Ihastuin ensin ajatuksiisi ja leikkisään mieleesi. Olimme antaneet fantasioiden lentää ensin mailissa, sitten chatissa ja pian tavattuammekin olivat ajatukset löytäneet toisensa. Ulkonäöltään emme kumpikaan olleet mitään malleja, jos ei sitten varsin perus sellaisia, molemmilla sopivasti pyöreyttä ja pituutta. Sinä oikeastaan näytitkin silmissäni oikein hyvältä ja varastin silmäyksiä sinusta ja vartalostasi kävellessämme kohti asuntoani.

Hieman tuntuivat molemmat tätä arastelevan kun päästyämme sisälle katselimme toisiamme. Olihan tästä jo keskusteltu, mutta harvemminpa kumpikaan tätä oli aikaisemmin tehnyt.

- Vieläkö haluat, että otan susta kuvia? kysyin virnistäen.

Hymy levisi kasvoillesi kysyessäsi:

- Vieläkö sä haluat ottaa musta kuvia?

- Noin seksikkäästä naisesta kyllä ja vähän muutakin, uskaltauduin väittämään. Tämäkin meillä molemmilla oli ollut mielessä kuitenkin jo alusta asti.

- Tuu tänne makuuhuoneeseen, sanoin ja sytytettyäni pari kynttilää pehmeäksi valoksi suuntasin ne kädessäni huonetta kohti. Sinäkin seurasit napittaen paitasi ylimpiä nappeja auki selvästi jostakin rohkaistuneena. Ehkä ajatus kuvaamisestasi lämmitti sinua yhtä paljon kuin minua.

- Mee tuohon sängylle ja ota sopiva asento, käskin asetellen kynttilöitä ja valoa sopivasti.

Menit kyllä sängylle, mutta asentosi oli kyllä enemmän epäsopiva. Juuri sellainen kuin halusin, olit selvästi löytänyt sen itsestäsi. Hymyilin ja hain kameran ottaen pari ensimmäistä kuvaa nopeasti.

- Upeaa, sanoin rohkaisevasti, vaikka et rohkaisua tuntunut tarvitsevan löytäessäsi seuraavan asennon ja katselleen ilkikurisesti minuun päin.

Annoin kameralle kyytiä kuvatessani sinua. Välillä minä käskin, välillä sinä löysit asentoja, jotka häiritsivät käsieni vakautta. Niin hyvältä näytit. Ohjeeni ja asentosi tulivat koko ajan rohkeammaksi ja vaatteet kävivät yhä vähemmiksi, kunnes olit jo aivan alasti ja minullakin oli housuissani ahdasta. Vilkaisit kohoumaa housuissani nuolaisten huuliasi. Kiinnitit katseesi silmiini ja hymyilit jotenkin niin riettaasi käsiesi alkaessa kulkea vartalollasi. Tiesit selvästi kuinka kiihottunut olin ja nautit kun sait kiusata minua.

Kiusausta se todellakin olikin. Toinen kätesi liikkui rinnoilla, välillä hellästi hieroen, välillä rajummin nännejä nipistäen. Toinen eksyi suoraan seikkailemaan haarojesi väliin kiertäen hetken aikaa sisäreisilläsi, kosketellen ensin varovasti huuliasi, sitten rohkeammin löytäen klitoriksen ja lopulta upoten sisääsi. Kurkkuani kuivasi ja nielaisin kun suljit silmäsi ja aloit liikutella sormiasi sisälläsi. Huokauksesi, jotka tähän asti olivat olleet hiljaisia alkoivat voimistua ja minun oli vaikea käsieni tärinältä saada ikuistettua sulojasi.

- Tee se loppuun asti, sanoin käheästi yrittäen löytää vakaan asennon.

Silmäsi aukenivat hetkeksi kuin sanoakseen että et ajatellutkaan lopettaa ja toinen kätesi tuli avuksesi ensin hellästi klittaasi hyväillen, sitten vauhtiaan kiihdyttäen ja lopulta molemmat kätesi rajusti runkkasivat siinä silmieni ja kameran edessä. Huokauksesi eivät enää olleet huokauksia vain huudahduksia säestämään sormiesi ja märän pillusi tuottamia litiseviä ääniä.

Silmäsi puristuivat kiinni, selkäsi kaareutui ja suusi avautui kuin äänettömään huutoon sormiesi liikkuessa melkein nopeammin kuin silmä pystyi erottamaan. Huohotuksesi täytti huoneen. Sitten saavutit reunan, selkäsi kaareutui jäykäksi heittäessä pääsi taakse ja laukesit yhtä aikaa kamerani kanssa huudahtaen.

Hetken aikaa oli hiljaista, makasit silmät suljettuina rentona sängyllä antaen käsiesi kulkea raukeasti vartalollasi hyväillen kauniita kumpareitasi. Sitten hiljaa avasit silmäsi ja hymyilit minulle raukeana.

- No niin kuvaaja, mitäs olet mieltä? Panettaisko? kysyit vaikka tiesit, että olin joutunut käyttämään viimeisetkin tahdon rippeeni pysyäkseni erossa sinusta.

En kestänyt enempää. Sinun raukeasti katsellessasi riisuin tai melkein riistin vaatteeni päältäni tuijottaen nälkäisenä ja hurjana alastoman vartalosi seksikkään pyöreitä muotoja.

- Mää haluan sut, totesin alastomana, vaikka sitä se oli varmasti selvää sanomattakin.

- No tuu sitten ottamaan, sinä uhosit hymyillen tyytyväisenä ja tarttuen kädestäni kiinni, vedit minut sänkyyn.

Tulin suoraan päällesi. Huulillani löysin huulesi, kielelläni kielesi. Kova kyrpäni lepäsi jo sekin kosteana vatsasi päällä ja haarojesi väliin tunkeutuvalla reidellä tunsin lämpimänä ja märkänä hohkaavan pillusi. Aloin kiimaisena hieroa itseäni vartaloasi vasten käsien kaivaessa esiin tissisi hierottavaksi ja kourittavaksi. Kaluni hieroi vatsaasi vasten reiteni hieroessa hiljaa huuliasi.

Ihosi tuntui niin hyvältä ja lämpimältä omaani vasten, pillusi niin märältä ja kutsuvalta. Sydämeni hakkasi ja hengitykseni muuttui huokauksiksi. Kätesi hyväilivät selkääni välillä hellästi, välillä kynsillä hieman raapien. En halunnut nyt mitään kaunista, lempeää seksiä, halusin olla eläin, ottaa ja panna sinua ja vaipua sitten viereesi. Nousin päältäsi sen verran että sain upotettua kaksi sormea sisääsi ja kolmannen klitoristasi hieromaan. Huokaisit ja huomasin ilmeestäsi ja märkyydestäsi, että olisit jo muutakin valmis sisääsi saamaan.

Onnistuin kuitenkin vielä jotenkin itseni hillitsemään ja leikkimään vähän aikaa sormilla sisälläsi ja huulilla rinnoillasi. Huokauksesi ja kätesi niskallani ja tukassani kuitenkin palauttivat mieleeni eläimen ja hukkasivat järjen. Jostain onnistuimme kuitenkin vielä kortsun kaivamaan ennen kuin työnnyin ensi kertaa sisääsi hitaasti.

Olin vähän aikaa paikallaan ja tunsin kuuman pillusi ympärilläni. Vähitellen aloin liikkumaan, ensin hitaammin työntäen työnnöt todella pohjaan asti, sitten nopeammin lyhyemmin työnnöin vaihdellen välillä tahtia. Kätesi kulkivat selässäni, niskassani ja tukassani. Välillä suljit silmäsi ja voihkinasi naimisen tahdissa kertoi minulle sinunkin nauttivan. Sitten yhtäkkiä juuri kun vaihdoin tahtia avasit silmäsi ja katsoit minua suoraan silmiin tarttuen käsilläsi perseeseeni rajusti kiinni ja vedit minut sisääsi.

- Nyt lopeta leikkiminen ja pane mua niin kuin oikeesti haluut, sinä käskit ja murahtaen minä tottelin. Tartuin jalkoihisi nostaen ne olkapäilleni ja työnnyin sisääsi syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin.

- No nyt, huokaisit murahtaessani itse kuin eläin.

Nyt en enää yrittänyt kestää mahdollisimman pitkään ja säätää tahtia sen mukaan. Aloin vain panna yhä nopeammin ja yhä syvemmälle sinun huokauksiesi ja voihkeesi ajaessa minua yhä suurempaan kiimaan. Rynkytin sinua yhä rajummin käsiesi kouriessa ja välillä raapiessa selkääni, persettäni, niskaani. Sänky allamme narisi ja ryskyi ja voihkeesikin kuului varmasti naapuriin. Me emme siitä välittäneet vaan annoimme mennä yhä lujempaa, kunnes lopulta pillusi supistellessa en kestänyt enää enempää ja laukesin täysillä niin että voimani eivät enää riittäneet muuta kuin rojahtamaan päällesi.

Suutelimme hiljaa ja annoimme käsiemme helliä toisiamme kulkien ja silittäen lämpiää ihoamme.

- Se teki hyvää, sanoin ja nyökkäsit kasvojesi hymyillessä vastauksen.

Siinä sylikkäin levätessämme tiesimme, että yömme vielä jatkuisi ja ehkä myös tarinamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute