Herkku-puhelin
Hoidokki
Hoitsu

Olen vastavalmistunut sairaanhoitaja ja juuri saanut työtä uudelta, isolta yksityispraktiikalta. Lääkäriasema on uusittu vanhasta tehdasrakennuksesta ja sen kaikki välineet ovat viimeisen huudon mukaisia, kuin myös lääkäritkin. Asemalla työskentelee vakituisesti kolme lääkäriä, kaksi miestä ja yksi nainen. Olen ollut tänään toisen miehen kanssa iltavastaanottoa pitämässä. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi vastaanotolle, sillä olen iskenyt silmäni tähän lääkäriin. Mies on komea, hän on pitkä, varmasti yli 190 cm ja tummahiuksinen. Hänen hartiansa ovat leveät kuin ladon ovet. Hänen vartalonsa on jäntevä ja lihaksikas ja hänen kätensä voimakkaat. Juuri sellaiset, joiden toivoisin sivelevän selkääni. Juuri nyt pinosin tottuneesti potilaskansioita kaappiin takaisin.

En huomaa, että lääkäri, Petri, on tullut taakseni. Säikähdän, kun hän koskettaa hiussuortuviani niskassani. Käännyn ja näen ison miehen edessäni. Hän koskettaa lämpimästi kasvojani, hyväillen pehmeätä poskeani. - Hoitaisitko sinä minut kuntoon, Petri kysyy. Nyökkään tietäen mitä hän tarkoittaa ja Petri suutelee minua suulle, tällä kertaa intohimoisesti. Hänen huulensa vaeltavat kaulallani ja samalla hän hyväilee käsillään minun rintojani. Äännähdän nautinnosta ja Petri nostaa minut vastaanottotiskille istumaan ja alkaa suudella kiihkeästi rintojeni nipukoita. Ne punertuvat kiihotuksesta ja nousevat pystyyn. Petri repäisee mekkoni napit auki ja hänelle paljastuu pienet valkoiset stringini, jotka tuntuvat kiihottavan häntä siinä määrin, että hän aukaisee housunsa ja paljastaa suuren komean elimensä. Hän kääntää minut kontalleni tuolille ja riisuu samalla alushousuni. Petri työntää kokeilevasti sormensa pimpsaani ja huomattuaan märkyyteni hän survaisee sauvansa kerralla sisääni. Se on valtava ja tuntuu kuin se täyttäisi minut äärimmilleen.

Petri aloittaa hitaat liikkeet, puristellen samalla nännejäni. Miehen jokainen liike saa minut kiihkosta suunniltani ja sormeni puristavat vastaanottopöydän pintaa. Tunnen kuinka miehen pallit lyövät minut pakaroitani liikkeiden voimalla. Olen erittäin märkä ja vaikka miehen elin on iso, se pystyy silti vaivatta liikkumaan pimpsassani. Vaikeroin nautinnosta ja kiihkoni aistien mies nostaa minut vyötäisilleen ja istuutuu itse tuolille. Minä ratsastan hänen isolle kalullaan ja mies liikuttaa minua tahdikkaasti pitäen kiinni pakaroistani. Huomaan miehen olevan lähellä huippuaan ja lisään tahtia. Liikun nopeasti Petrin ison kalun päällä. Klitorikseni hankaa hänen alavatsaansa ja hänen pallinsa puristuvat tiukasti pakaroitani vasten. Yhtäkkiä se tapahtuu, suustani pääsee vaikerrus ja selkäni kaareutuu. Petri tulee samaan aikaan murahtaen nautinnosta. Hän nytkähtelee ja ruiskuttaa lastinsa sisälleni. Sitä tulee paljon ja jokainen nytkähdys pitkittää orgasmiani. Viimein hengähdän ja lysähdän Petrin päälle, väsyneenä, mutta tyydytettynä. Petri kääntää hikiset kasvonsa minuun päin ja hymyilee. Tiesin jo silloin työpaikkahaastattelussa, että sitä ollaan kiimaista sorttia. Kai sinä tulet uudestaankin iltavuoroon kanssani, Petri kysäisee ja en pysty muuta kuin nyökkäämään. Petri nousee ja lähtee pukukopeille. Työpäiväni on päättynyt.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute