Herkku-puhelin
Parin kanssa jos toisenkin
Anne95Dee

Jaska oli ollut jo kolmatta viikkoa yövuorossa, ja omat paineeni alkoivat olla jo melkoiset. Ainahan sitä omin sormin sai helpotusta, mutta ei se kuitenkaan tuntunut samalta. Rohkaisinkin siis mieleni ja soitin Hellulle eräänä iltana ja tiedustelin varovasti olisiko heillä aikaa tai käyttöä minulle. Tälläkään kertaa ei vanha tuttuni jättänyt minua pulaan. Heillä olisi kyllä käyttöä minulle, mikäli vain itselleni sopisi. Vertailimme kalentereita tuokion, ja löysimme päivän joka sopi kaikille osapuolille.

Seuraavan viikon perjantaina sitten suunnistin töiden jälkeen kiimaisena Hellun ja Jarin kämpille. Olin jonkin verran myöhässä, sillä töistä lähtöni venyi hankalan tapauksen vuoksi ylettömän pitkäksi. Jarin päästäessä minut eteiseen kuulin takkia naulakkoon jättäessäni puhetta ja naurua olohuoneen puolelta. Jari kertoi vieraiden jo olevan paikalla, ja ohjasi minut peremmälle.

- Tässä on Anne… hän osallistuu myös iltaohjelmaamme, kuten puhetta oli.

Hellun kanssa olohuoneen sohvalla istui nuori pariskunta, joka silmäili minua varpaista kasvoihin. Kundi oli noin parinkymmenen, ehkä muutaman vuoden yli. Hänellä oli siistit, kalliit tummat vaatteet, pari kalliimpaa kultakorua ja mauttoman kalliin näköinen kello. Tummanruskeat pitkät hiukset olivat poninhännällä, ja silmäni tavoitti mielihyväkseen paidankauluksen alta kihartuvia tummia rintakarvoja. Pienestä ylipainosta huolimatta kundista uhkui mielettömän ruumiinkunnon mukanaan tuomaa itsevarmuutta. Hän ojensi kättään, ja tartuin siihen ottaen vastaan lujan puristuksen.

- Tero. - Anne. - Tässä on Johanna, hän sanoi, viitaten tyttöystäväänsä (tai ainakin oletin asian olevan näin koska en nähnyt sormusta kummallakaan).

Johanna näytti hiukan nuoremmalta. Hän oli pienikokoinen (siis lyhyt) ja myös hieman tukevampi kuin mitä yleensä tuon oloisilla kundeilla käsipuolessa näki. Suuret, raskaasti rajatut ruskeat silmät katselivat mielenkiinnolla pyöreiden silmälasien takaa minuun, ja kiiltävän mustat pitkät hiukset roikkuivat avoimena vyötäisille asti. Hänellä oli musta nilkkoihin asti ulottuva hame, ja parhaaseen goottityyliin leikattu pitsikoristeinen musta pusero, joka ei jättänyt arvailun varaan mitä sen alta löytyisi. Hänen rintansa pullistuivat silmiinpistävästi puseron alta esiin. Sormissa ja kaulassa ja korvissa oi paljon hopeakoruja, ja oikeassa sieraimessa killui pieni hopeinen rengas. Hänkin kätteli ja esittäytyi.

Joimme kaikessa rauhassa kahvit ja nautimme pari lasillista viiniä ja miehet pari terävää. Johanna kertoi heidän seurustelleen jo kolmisen vuotta, ja nyt he olivat etsimässä uutta ytyä seksileikkeihinsä, jotka alkoivat jo kuulemma tuntua vanhan toistolta. Hellu nauraen vakuutteli, että kyllä täältä siihen apu löytyisi. Päätimme aloittaa jälleen poikkeamalla saunan kautta, sillä onhan toki paljon mukavampi nussia kun tietää olevansa puhdas, ja tietää vastapuolenkin olevan vastakuurattu.

Saunoimme vuorottain, ensin Jari ja Johanna, sitten Tero, Hellu ja minä. Jari ja Johanna viipyivät melkein toista tuntia, ja kun vihdoin tuli meidän muiden vuoro, olin pakahtua jännityksestä. Odotin innolla minkälainen kroppa Terolla olisi, rintakarvat lupailivat jo hyvää. Astuessani Hellun kanssa suihkusta löylyn puolelle, huomasin ettei todellakaan tarvinnut pettyä. Vaikka Terolla olikin jonkin verran mahaa, oli hänen kroppansa muuten lihaksikas ja jäntevä. Tuuheat tummat karvat alkoivat haaroista ja levisivät mahan yli komeina kiharoina rinnan yli. Hiki kiilteli kiihottavasti joka puolella, ja hänen koukistaessa jalkojaan saimme huomata, ettei sukukalleuksissakaan ollut moittimista. En tiedä mistä on lähtöisin sana joka kertoo että lihavilla miehillä on pienet vehkeet, itse en ole ainakaan moisiin törmännyt.

Saunoimme antaumuksella ja Tero heitti löylyä lisää minkä ehti. Kasvot punaisina ja selkä kuumottaen ja happea haukkoen siirryttiin viimein suihkun puolelle. Tero sai katsella, miten Hellu ja minä hieroimme saippuaa toisiimme, riettaasti kourien toisiamme siinä samalla. Sitten Hellu talutti Teron eteemme, ja aloimme saipppuoida häntä. Hellu kiersi Teron taakse ja alkoi levitellä tuoksuvaa saippuaa joka puolelle. Hellun merkistä laskeuduin polvilleni ja aloin liu’uttaa saippuaisia käsiäni ylöspäin pitkin Teron jalkoja. Hellun toinen käsi tarttui reittä vasten lepäävään puolikovaan kyrpään ja vetäisi esinahan taakse ja kohotti sitä minuun päin. Sen kummempia miettimättä avasin suuni ja hotkaisin molon kurkkuuni, samalla katsoen alta kulmien ylöspäin Teroon.

Tero ähkäisi ja tunsin miten kyrpä suussani nytkähti. Hellu tarrtui Teroa kullin juuresta ja pakotti esinahan niin taakse kuin vain suinkin sai. Suussani oleva kulli nytkähteli ja tunsin sen paisuvan koko komeuteensa. Suonet sykkivät vasten kieltäni, ja kurkun suulla kielen päällä lepäävä terska paisui paisumistaan, kunnes tunsin sen koskettavan kitalakeani samalla kun se lepäsi kieleni päällä. Kyrpä sykki ja nytkähteli kunnes e oli kasvanut täyteen mittaansa. Huulieni välissä komeili päälle parikymmentä senttiä lihaa joka oli hieman kaareva vasemmalle ja ylöspäin käyrä. Tartuin tisseihini ja puristelin niitä samalla kun kohottauduin niin, että Tero kykeni lykkimään suuhuni. Tero nai pitkin työnnöin suuhuni, ja pidin suutani auki niin että koko kalu mahtui sisään. Vain kieleni kosketti kyrpää, ja pian kuola valui pitkinä rihmoina lattialle ja kiilteli kyrvän varrella. Hellun kädet hyväilivät Teroa joka puolelta, ja sitten hänkin polvistui Teron taakse. Hän tarttui Teron suuriin kiveksiin, ja sitten kun Teron kyrpä oli juurta myöten suussani hän työnsi sormensa kundin perseeseen. Tunsin miten kyrpä kurkussani nytkähti vielä enemmän ja Tero voihkaisi.

Nussi Annen saippuaisia tissejä… roiski löysät lastit sen naamalle niin päästään tositoimiin… Hellu kuiskaili Teron korvaan. Ja kundi totteli. Valtava kyrpä liukui huulieni välistä ja puristaessani liukkaita rintojani yhteen hän työnsi sen alakautta niiden väliin. Tumman violettina helottava valtavankokoinen terska vuoroin liukui näkyviin tissieni välistä ja painui taas piiloon. Tero veteli jälleen koko kullinsa mitalta, joka oli melkoinen. Sitten hän survaisi niin ylös asti kuin vain sai, ja ähkäisten purki paineensa pitkin tissejäni ja kasvojani. Spermaa ryöppysi korkeissa kaarissa hiuksiini asti. Palauduimme ja peseydyimme, ja sitten siirryimme panosalin puolelle, missä Jari ja Johanna jo odottivatkin meitä.

Jari seisoi Johannan takana täysin alasti, ja Johanna odotti posket punaisina hänen otteessaan. Johannalla oli yllään mustia nahkaremmejä joissa oi solkia ja lenkkejä, kaulassa piikikäs panta ja hänen paksut hiuksensa oli palmikoitu niskaan kireälle sidotulla nahkaremmillä. Silmälasit päässä hän näytti vielä rivommalta kuin ilman. Kateuden peikko nosti päätään nähdessäni alastoman Johannan. Vaikka hän oli hiukan pyöreämpi hänkin, oli näky tosi rietas. Haaroista paistoi paljaaksi ajeltu pillu, jonka häpyhuulet olivat hiukan raollaan ja noro limaa valui reittä pitkin alaspäin. Hänen rintansa olivat valtavat, kuin kaksi palloa joissa oli suuret, kuin viinilasin mukaan rajatut nännit. Paksut huulet oli taidokkaasti rajattu kynällä ja korostivat niiden runsautta.

Eiköhän ruveta hommiin, totesi Jari ja tarttui Teroon Hellun tarratessa hänen toiseen käsivarteensa.
He taluttivat Teron samalle painonnostopenkille johon joskus itsekin olin ollut sidottuna, ja nopeasti mutta lujasti sitoivat kundin kiinni. Tero puoliksi istui, puoliksi makasi penkillä, käsivarret ja jalat sidottuna penkin jalkoihin, iso mulkku komeana pystyssä. Penkki oli siirretty sängyn jalkopäähän, ja Terolle avautuikin komeat näkymät sängylle, jolle talutin Johannaa istumaan. Kunhan Tero oli lujasti paikoillaan, kiinnitimme kolmistaan Johannan sängyn päätyyn reisistä ja ranteista. Kädet korkealla pään yläpuolella ja reidet levällään kuin ladon ovet Johanna oli tosi rietas näky. Valtavat rinnat nousivat vielä koholle pään ylle sidottujen käsien ansiosta, ja hänen märkä, turvonnut pillunsa näkyi selvästi.

Johannan silmät olivat kiinni ja hengitys kulki raskaana huohotuksena, kun asetuin hänen pääpuoleensa kontalleni, ja Jari kiipesi hänen reisiensä väliin. Kohotin Johannan päätä hiuksista samalla kun Jari toi pystyssä sojottavan kyrpänsä aivan tämän silmien eteen. Suonikas mulkku oli jo täydessä mitassa, ja tumman terskan päässä kiilteli jo pisaroita. Hellu kiipesi myös sängylle Johannan viereen, ja kaatoi pullosta liukastetta Jarin kyrvälle, josta sitä valui rihmoina Johannan huohotuksen tahtiin kohoileville rinnoille. Hellu oli sitonut penisvyön uumalleen, ja siirtyi taakseni sängyn päätypuoleen. Jari vetäytyi Johannan reisien väliin, ja tunsin Hellun kädet lanteillani. Hitaasti hän pakotti minut istumaan Johannan kasvoille. Tunsin, miten hitaasti ja epäröiden Johanna avasi suunsa ja kieli kosketti häpyhuuliani. Nopealla ja rajulla liikkeellä Jari tarttui Johannaa reisistä ja työnsi yhdellä työnnöllä kyrpänsä sisään tytön pilluun. Johanna kiljaisi kun paksu liukasteista kiiltelevä kulli aurasi tiensä syvälle hänen sisäänsä. Samalla Hellu tarttui minua lujemmin lanteilta ja tunsin, miten suuri tekokulli painoi anustani. Vinkaisin ja purin hammasta kun kumikullin paksu terska vääjäämättä painui ohi sulkijalihakseni ja aloitti matkan syvälle suoleeni. Tartuin Johannaa tisseistä ja työnsin vittuani hänen kasvoilleen.

- Nuole mun pillua lutka!
- Joo .. oota … mä … en ennen …
- Nuole vittua! Nuole sitä lutka! Hellu tiuskaisi myöskin.

Johanna totteli, ja pian hänen leukansa ja kaulansa kiiltelivät liemieni valuessa. Hellun survomana valtava tekokulli upposi juurta myöten peräsuoleeni, ja silmieni edessä Jarin kiiltelevä suonikas kyrpä liukui tasaisella tahdilla sisään ja ulos Johannan litisevän märässä pillussa. Sitten Hellu vetäytyi ulos perseestäni, ja työnsi minua edemmäs kunnes istuin Johannan suurilla tisseillä perse pystyssä. Hellu tempaisi Johannan palmikosta pystympään ja pakotti tekokyrpää tämän suuhun.

- Maista! Maista Anne-huoran persettä …
- AAAHHHHH … MMMMMMHHHHH …. EEIIEEEEEEEEHHHHH … emmä …
- Suu auki! Ime sitä!!!!
- MHHMHHH … EMMÄ HALUA … EI NÄIN … MHMMM AIHHHHHHHH …
- Turpa kiinni ja ime! Hellu ärjäisi ja kuulin miten hän läimäytti Johannaa poskelle.

Kurkistaessani taakseni näin miten Hellu väkisin työnsi liisteisen kumikullin Johannan maalattujen huulten välistä syvälle kurkkuun. Johanna kakoi ja yökkäili, mutta Hellu ei antanut ottaa kyrpää suusta. Samalla Jari vetäytyi ulos ja tarjosi kyrpäänsä minulle imettäväksi. Imin ja lutkutin äänekkäästi limaista kullia, ja maistoin tytön pillun siinä.

- Onko hyvää pillua, Anne-huora? Vastaa!
- ON … hyvää … lisää …antakaa … lujempaa …pane …!!!

Hellu tarttui taas pakaroihini, ja tällä kertaa sijoitti kuolaisen kyrvän pillulleni ja kiduttavan hitaasti työnsi sen sisääni, samalla pakottaen Johannan nuolemaan klitoristani. Jari vetäisi minua hiuksista pakottaen minut vuorostani nuolemaan Johannaa samalla kun hän itse asetti riettaasti virnistäen paksun terskansa vasten Johannan persettä. En voinut irrottaa silmiäni näystä kasvojeni edessä. Jari työnsi itsensä Johannan suoleen kiduttavan hitaalla pyörivällä liikkeellä, ja sain lähietäisyydeltä seurata miten paksu terska hiljalleen upposi peräaukkoon, joka viimein antoi periksi ja hotkaisi koko kyrvän sisäänsä. Pilluni alta kuului pitkä, valittava huuto. Hellu tarttui rajusti minua vyötäisiltä ja aloitti kovakouraisen naimisen koko kumikullin mitalta. Alapäästäni kuului kiimaista litinää kun kyrpä aurasi joka työnnöllä itsensä juurta myöten kermaiseen rakooni.

- Katso miten Anne-huora tykkää kun saa munaa! Tykkäätkö saada munaa lutka?
- T … T … Tykkään …
- Haluatko samalla mitalla kuin Anne-huora? Haluatko?!
- H… H.. Haluun .. antakaa …
- Mitä?!
- Antakaa mulle … M …M … Munaa …
- Mitä sä sanot? Mitä sä haluut? Lujempaa!
- ANTAKAAA MULLE MUNAA …. SAMALLA LAILLA KUIN ANNE-HUORALLE!!!!!!!!!!

Vikisin ja valitin työntöjen tahdissa kun samaan aikaan silmieni edessä Jarin liisteinen kyrpä kerta toisensa jälkeen upposi allani voihkivan Johannan suoleen. Liukasteet kiiltelivät suonikkaan kyrvän pinnalla ja levisivät ympäri Johannan jalkoväliä.

- Nussi … anna lisää … rajummin … mää saan … pian …
- Anna tulla horo … huuda meille … sano kun sulta tulee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Valitukseni kuullessaan Hellu lisäsi tahtia ja tiukasti lanteista puristaen runnoi kyrvän aivan pilluni perukoille asti. Lanteeni vavahtivat rajusti ja hautasin kasvoni Johannan pilluun samalla kun laukesin rajusti.

- HHHHHHHHH…. IHHHHIIIIIIIIIIIIII… EEEEEEEEHHHHHHHH AAAHAHAAAAAAAHHHH… MULTA TULEEEEEEEEEEEEEHHHHHHHHH!!!!!!!!

Jari tarttui hiuksiini ja vetäytyi Johannan perseestä. Kohottaen päätäni hän pakotti liisteisen kullin huulilleni.

Ime sitä … maista nartun persettä …ota se kokonaan sinne!
Tein työtä käskettyä, polvet notkuen orgasmin jäljiltä. Jarin kyrpä liukui suuhuni ja maistoin kitkerän peräsuolen ja liukuvoiteen. Hetken suuhuni nussittuaan Jari irrottautui ja minut nostettiin huohottavan ja punoittavan Johannan päältä. Isot hikiset tissit kohoilivat raskaan hengityksen tahdissa, ja auki aurattu perse näkyi selvästi levitettyjen jalkojen välistä. Hellu irrotti Johannan sängystä, ja talutti hänet nostopenkin viereen.

Jari meni auttamaan Hellua Teron irrottamisessa, ja minut jätettiin sängylle makaamaan ja huohottamaan. Pian Tero seisoi sängyn päädyssä, kasvot punoittaen, hiki valuen joka puolelta, kyrpä pystyssä kuin lippusalko. Hän hengitti raskaasti, ja hänen haaroissaan kyrpä nytkähteli rajusti. Tummanpunainen terska oli pullahtanut kokonaan näkyviin ja se kiilteli kiimatipoista. Jari ja Hellu sitoivat Johannan kiinni penkkiin samoin kuin minutkin ensimmäisellä visiitilläni, ja tekivät hänelle samat temput. Johannan liisteiseen anukseen työnnettiin paksu kirkkaanpunainen anustappi, ja heti perään pilluun suurin näkemäni tekokyrpä, jonka moottori väännettiin täysille.

- Herrajumalaaaaaaaahhhhh …. Mä repeeeennnn … älkää …..!!!!!!!
- Kyllä Anne-huorankin perse sen on kestänyt… kestää sunkin…ota vaan syvälle ja nauti siitä, lutka!!! Tykkäät kuitenkin! Sano!
- AAAAAAAAIHHHHHHHHHAIJHHHHHHHHHHHHEEEEEEEEEEE… tykkään…tykkään… lisää….

Jarin kiinnittäessä haarakiilallista nahkavyötä Johannan uumalle, Hellu sitoi remmit Johannan kaulassa olevan pannan renkaisiin. Remmeistä kiristämällä hän pakotti tytön pään katsomaan suoraan lattialle penkin viereen. Asento oli varmasti aika kivulias, sillä näin Johannan hengittävän raskaasti ja pienen irvistyksen Hellun kiristäessä remmit paikoilleen. Sauvan vaimea surina Johannan haaroista sai minut uudestaan hillittömään kiimaan. Hellu asetteli Teron lattialle Johannan pääpuoleen, ja Jari talutti minut penkin luo. Hän asetteli minut Teron päälle hajareisin, ja pakotti minut katsomaan Johannaa silmiin samalla kun hän hitaasti kainaloista ohjaamalla laski minua alaspäin. Hellu levitti reisiäni jotta Johanna näkisi kunnolla. Vikisin hiljaa kun tunsin Teron kuuma ja paksun terskan hipaisevan pilluni huulia. Jari kuitenkin painoi minua alaselästä ja tunsin miten kyrpä siirtyi perseeni kohdalle. Sitten, varoittamatta Jari hölläsi otettaan ja nytkähdin alaspäin hänen otteestaan. Huusin kuin syötävä ja Tero allani liittyi huutooni kun koko painoni pakotti sykkivän, suuren suonikkaan kullin sisään suoleeni. Sulkijalihakseni taisteli vastaan, mutta turhaan.

AAAAAAAAAIJJJJGHIIIIIEEEEEEEEEE …. SATTTTUUUUUU … AAAAHHHHAAAAAAA voi Luojaaaaa…
Huuda, huora!!!!!!
Jumalauta… mikä perse …
Anne tykkää kun saa kyrpää perseeseen!!!!! Anna kunnolla!!!!!!!!!!!

Kivuliaasti oma painoni pakotti Teron ison kullin sisään perseeseeni. Hellu siirtyi Johannan puoleen ja alkoi kiusata tämän rintoja joiden suuret nännit sojottivat kivikovina pystyssä. Johannan silmät olivat tiukasti yhteen puristetut, ja kiivaasta hengityksestä ja nykimisestä ajattelin hänen olevan ensimmäisen orkun partaalla. Sitten ei ollut enää ajatusta muulle kuin isolle kyrvälle joka aloitti työnnöt perseeseeni. Tero nosteli minua pakaroista ylöspäin, ja kerta toisensa perään iso kyrpä upposi maiskahtaen suoleeni. Kiljuin ja anelin, mutta tahti vain kiihtyi. Jari astui Johannan pääpuoleen ja palmikosta repäisten pakotti kyrpänsä tytön huulille. Teroon katsoen hän hitaasti liu’utti koko kullin tytön kurkkuun. Johanna yski ja yökki mutta Jari ei antanut ottaa kalua suusta. Johannan lanteet nytkähtivät ja kurkusta pääsi outoa muminaa. Hän taisi saada toisen kerran. Tero tarttui hikisiin tisseihini ja puristeli samalla jatkaen paalutustaan. Aikansa jyystettyään persettäni hän irrotti minut päältään ja sysäsi lattialle kontilleni. Alaselästä painaen hän pakotti hartiani maahan ja seisomaan nousten valmistautui nussimaan pilluuni.

- Levitä pakarat huora!

Tarrasin pakaroihin ja vedin niitä erilleen. Tero työntyi vittuuni ja upotti kyrpänsä hitaasti koko varrelta sisään, joskin pilluni pohja tuli vastaan ennen kuin koko komeus mahtui sinne.

- Herraisä… se on liian iso… Luoja… annnna muleee sun isoa kyrpäääää anaaaa…..

Sitten alkoivat lujat työnnöt. Joka kerta kokonaan ulos ja taas pohjaan asti. Takanani Johanna kiljaisi kuin lahdattava sika. Tuntui kuin pilluni räjähtäisi. Tunsin miten häpyhuuleni venyivät äärimmilleen paksun kullin auratessa tietään syvälle sisääni. Tero tarttui hiuksiini ja alkoi nussia lujempaa. Huohotin ja voihkein. Olin pelkkää pillua koko nainen, ja halusin orkkua toisen perään. Penkiltä kuulin etäisesti voihketta joka koveni koko ajan. Sitten tuli suoraa, kimeää ulvontaa kurkun täydeltä, ja sitten hiljaisuus. Hellu veti Teron pois rajusti supistelevasta vitustani, ja molemmat kundit siirtyivät Johannan sivuille. Tyttö makasi penkissä hervottomana, ja Hellu poisti vyön hänen yltään. Tekokyrpä luiskahti ulos hänen pillustaan, ja sen mukana ulos valahti iso määrä nesteitä. Irstaan hitaasti hän veti myös tapin pois tytön suolesta, riittävän hitaasti jotta Terokin näki minkä kokoinen halko tyttöystävän perseestä tuli. Sitten hän tarttui minuun ja vei minut mukanaan kontilleen kundien luo.

Hellu imaisi Teron kullin suuhunsa, ja Jari työnsi omaansa jo huulilleni. Lutkutimme molemmat kuin viimeistä päivää, ja sitten vihdoin ensin Tero ja kohta perään Jari vetivät kullinsa ulos ja roiskaisivat täyden lastin penkissä yhä sidottuna makaavan Johannan pulleille tisseille. Valkoinen ryöppy peitti nuo pyöreät pallot, ja alkoi hiljalleen valua pitkin niitä. Johanna avasi silmiään samalla kun Hellu veti minut hiuksista pitäen polvilleni ja pakotti minut nuolemaan, kundien spermat tisseiltä. Saatuani nuo valtavat pallot puhdistettua, kaikki olivat tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa, ja istuimme tai makasimme voipuneena paikallaan hyvän tovin. Sitten kunhan tokenimme jatkoimme illanviettoa saunomalla vielä koko porukalla ja ottamalla hiukan miestä väkevämpää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute