Herkku-puhelin
Helvi-tädin tytär
nuorimies

Olin saanut seksiopetusta jo vuoden ajan rehevältä äitini ystävättäreltä, Helvi-tädiltä. Olin aivan hulluna Helvin F-kuppikokoa oleviin jättirintoihin ja hän minun nuoren miehen kovaan kyrpääni joka jaksoi tyydyttää hänet kerta toisensa jälkeen.

Olin jälleen kerran menossa käymään Helvin luona, olin silloin jo 19v. Soitin hänen kotitalonsa ovikelloa ja hetken kuluttua ovi aukesi, mutta avaaja olikin Marja, Helvin 25v. tytär. Hän oli tullut käymään opiskelupaikkakunnaltaan kotiin. Olimme silloin tällöin tavanneet, mutta hänellä ei ollut tietoa minun ja äitinsä välisestä riettailusta. Hän oli hiukan kummastuneen oloinen, kun olin tullut käymään ja keksin äkkiä jonkin hätävalheen, että äitini oli pyytänyt minua tulemaan hakemaan Helviltä jonkun jutun. Marja pyysi minut sisään, mutta sanoi, että Helvi ei nyt ollut kotona. Hän oli juuri keittänyt kahvit ja kysyi maistuisiko minullekin. Oli kaunis kesäpäivän ilta ja Marja kattoi kahvit pihaterassille. Marja on äärettömän hyvännäköinen nainen pitkässä tummassa tukassaan ja hyvin muodostuneessa vartalossaan. Hänellä oli päällään pikkushortsit ja valkoinen t-paita. Paidan alla pullisteli hyvin muodostuneet C-D-kupin rinnat ja iho oli kauniisti ruskettunut.

Juttelimme kaikenlaista hänen opinnoistaan ja minun kesätöistäni. Siinä häntä katsellessani ajattelin, että tuon naisen pilluun kun pääsisi käsiksi… Mietin miten edetä ja sitten päätin, että minulla ei ole mitään hävittävääkään. Päästin riettaat ajatukset valloilleen ja se tiesi että kaluni alkoi kovettumaan farkuissani. Alla olevat bokserit mahdollistivat sen, että kalu oli pitkänä reittä vasten selvästi näkyvänä kohoumana.

Kyselin sitten vaivihkaa Marjan poikaystävistä. Hän naurahteli ja sanoi, ettei sellaista nyt ole vähään aikaan näkynyt. Sitten kehuin hänen rusketustaan ja hän kiitti kohteliaisuudesta. Sitten tein siirtoni, kysyin: ”Otatko rajattomasti aurinkoa?” Marja katsoi minua veikeä ilme silmissään ja sanoi, ”En nyt sentään sellaista harrasta.” Siihen sitten totesin, että, ”Tuo uhkea povesi on sitten ihan valkoinen vai?” ”Höpö-höpö sun juttujas,” sanoi Marja hiukan vaivaantuneena.

Olin kääntynyt niin, että hän näki selvästi syliini eikä voinut olla huomaamatta seisovaa kaluani. Huomasin hänen katseensa juuttuneen haaroihini ja muina miehinä laskin käteni kaluni päälle ja hieroin sitä housujen päältä. ”Mitäs tykkäisit tästä?” kysyin sitten. Marja käänsi katseensa minuun ja karahti aivan punaiseksi. Hän avasi suutaan, muttei sanonut mitään. ”Taitaisit tykätä tästä kun nännitkin noin törröttää!” sanoin hänelle. Marja tuijotti kättäni ja kaluani ja hengitti voimakkaasti ja tummat kovat nännit näkyivät selvästi paidan läpi. Nousin ylös, avasin housuni ja päästin kovan kaluni ponnahtamaan housujen puristuksesta pystyyn. Menin Marjan eteen ja sanoin: ”Koita kuinka kova se on.” Lasittunein silmin ja vapisevin käsin Marja tarttui kaluuni. Hän tuijotti kalua, niin kuin ei olisi moista ikinä ennen nähnyt.

Hän runkkasi kevyellä otteella ja edelleen vain tuijotti kalua. ”Ota se suuhun!” komensin ja Maija kumartui ottamaan kaluni suuhunsa. Ensi varovasti, tunnustellen ja sitten voimakkaammin ja syvemmälle. Minun oli pakko ajatella kauppaa ja merenkulkua, etten olisi lauennut siihen paikkaan. Työnsi käteni Marjan kaula-aukosta sisään ja tartuin hänen rintoihinsa vuorotellen. Tunsin kovana törröttävät nännin sormieni välissä ja rutistin niitä ja ne kasvoivat entisestään. Lastini oli juuri lähdössä, kun kuulimme sisältä ääniä, Helvi oli tullut kotiin. Marja pelästyi ja vetäytyi nopeasti ja nousi pöydästä ja minä sulloin kyrpääni housuihini piiloon. En halunnut tällä tavalla romuttaa hyvää panosuhdettani Helviin ja Marja ei tietenkään halunnut irstailla äitinsä silmien alla. Helvi tervehti iloisesti eikä tainnut huomata mitään, vaikka molemmat olimme aika punaisia. Siinä sitten vaihdoimme kuulumisia, Helvi kysyi mikä minut oli tuonut ja sepitin saman tarinan hänellekin, mutta hän tietysti oivalsi olla mukana juonessa ja sanoi hakevansa asiaa koskevan paperin. Menin samaa matkaa sisään Helvin kanssa Marjan jäädessä pihalle.

Minulla seisoi edelleen ankarasti ja sisään päästyämme työnsin käteni Helvin hameen alle suoraan pikkuhousujen verhoamalle pillulle. Helvi esteli ”Älä nyt, Marja näkee.” Sanoin, että olen aivan kiimoissani odottanut häntä. Menimme hänen työhuoneeseensa ja avasin housuni ja sanoin: ”Ota multa äkkiä suihin!” ”Hullu olet, ei nyt voida”, mutta vapaana ja kovana seisova kaluni oli hänelle liikaa ja saman tien hän imaisi kyrpäni suuhunsa ja syvälle nieluunsa.

Ei kestänyt kuin hetki kun ammuin lastini Helvin nieluun. Helvi nieli koko satsin ja nuoli kaluni puhtaaksi. Koko toimitukseen ei paria minuuttia kauempaa mennyt. Sulloin kalun takaisin housuihin ja menin pihalle moikkaamaan vielä Marjaa. Sanoin hänelle, että jatketaan joku toinen kerta, niin hänkin saa hoidon. Marja lehahti jälleen punaiseksi ja sopersi jotain. Tartuin kevyesti kiinni hänen rinnastaan ja sanoi, että tavataan pian siellä rannassa…

Sanoin sisällä hei myös Helville ja samalla rutistin rajusti hänen jättimelonejaan ja kuiskasin hänen korvaansa, että tule illalla uimaan ja naimaan, odotan kyrpä kovana. Tunsi Helvin käden kourivan kaluani ja hän sanoi, että katsotaan nyt sitten…

Mitä illalla sitten tapahtuikaan…

Tädeiltä odotan kommentteja :-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute