Herkku-puhelin
Helvi-tädin sisko
nuorimies

Oli seuraava kesä siitä kun olin ensimmäisen kerran päässyt käsiksi äitini ystävättären, keski-ikäisen Helvi-tädin mahtaviin tisseihin ja jalkoväliin.

Pääasiassa oleskelin vapaa illat siellä yhdistyksen huvilalla ja saunalla. Se oli ikään kuin mökkimme ja minä sen talkkari. Siellä oli tietyt illat, jolloin oli jotain ohjelmaa, mutta viikonloppu illat oli yleensä vapaat. Tämä Helvi-täti olikin ottanut tavakseen käydä siellä ja silloin tällöin myös hänen Marja tyttärensä, jonka kanssa olin myös onnistunut pääsemään muhinoimaan.

Tämä Helvi-täti oli hiukan yli 50-vuotias, aina iloinen ja jostain olin saanut käsityksen, että myös iloluontoinen. Ehkä se johtui siitä että hän oli eronnut mikä tuohon aikaan oli vielä melko epätavallista. Helvi oli hiukan pyöreä, ei kuitenkaan lihava, vaan sellainen kiinteän muodokas nainen. Eräs silmiinpistävä asia oli hänen aivan mahtavat rintansa. Ne olivat varmaan F-kokoa ja hölskyivät ja heiluivat houkuttelevasti hänen kävellessäänkin. Hänellä oli tapana käyttää kukikkaita kesämekkoja, jotka napitetaan edestä ja iltaisin villatakki sen päällä. Kaula-aukko oli hameessa yleensä avara ja tissien vako näkyikin yleensä hyvin houkuttelevana.

Olin jälleen lämmittämässä saunaa lauantai-iltana, aikomuksena kylpeä ennen kuin lähden kaupungin humuun kavereitten kanssa.

Sauna oli jo lähes valmis, kun kuulin auton hurinan lähestyvän rantaa. Ihmettelin kuka sinne vielä tulle, kun autokin oli ihan outo. Auto pysähtyi pihaan ja sieltä nousin ensin apumiehen paikalta Helvi ja kuskina oli joku toinen hänen kaltaisensa nainen.

Naiset tulivat sisälle ja Helvi esitteli toiselle naiselle: ”Tässä on Tuulan poika Matti ja tässä on sisareni Vappu.” ”Hauska tutustua, vai olet sinä Tuulan poika. Muistan sinut sellaisena polvenkorkuisena viimeksi nähneeni.” Sanoi tämä Vappu-täti ja rutisti aika pitkään kädestäni, mitaten minua samalla päästä varpaisiin. Minulla oli päällä vain shortsit ja t-paita. ”Päivää vaan, hauska nähdä, mutta taisin olla niin pieni silloin aikanaan, etten nyt millään muista, mutta nythän voidaan tutustua sitäkin paremmin.” Sanoin tälle Vappu-tädille ja iskin samalla silmää Helville. Helvi vain hymyili omaa pikkurietasta hymyään ja tiesi kyllä mitä minulla oli mielessä.

”Onkos täällä saunomismahdollisuutta tänään,” kysyi Helvi ja vastasin siihen, että sauna on melkein valmis ja olen itsekin kohta menossa kylpemään. ”Sitten saadaankin sinusta selänpesijä,” sanoi Vappu-täti siihen. Molemmat naiset nauroivat päälle iloisesti tissit hytkyen. Vappu tosin ei tiennyt mitään minun ja Helvin välisestä riettailusta, mutta Helvillä taisi ollakin jotain mielessä.

Siinä sitten tarkastelin naisia ja totesin ilmiselvän yhdennäköisyyden heissä. Vappu oli pari vuotta Helviä vanhempi, ehkä 55-vuotias. Hän oli pari vuotta sitten jäänyt leskeksi ja oli aika rempseän tuntuinen kansakoulunopettaja maalta. Jos oli Helvillä isot rinnat, niin Vapulla näytti olevan vielä numeroa suuremmat. Leveät lantiot kummallakin, siis sellaisia vanhanajan herkkuperseitä. En mahtanut mitään sille, että kaluuni alkoi kertyä pikkuhiljaa verta ja housuissa alkoi olla ahdasta.

Naiset olivat pukeutuneet kesämekkoihin joissa avarat kaula-aukot ja saatoin tirkistellä kummankin puskureita. Helvi tiesi heikkouteni isoihin tisseihin ja ärsytti oikein kunnolla minua kumartelemalla milloin minkäkin syyn takia syvään niin, että saatoin katsoa syvälle hänen kaula-aukkoonsa.

Olin aika vaikeassa tilanteessa ja punoitin aika lailla. Helvi katseli minua viekkaasti ja sanoi: ”Onkos sulla huono olo, kun noin punoitat,” Ajattelin, että ok, pelataan sitten sinun peliäsi ja sanoin siihen: ”Kyllähän sitä nuori alkaa punottamaan kun edessä on kaksi noin uhkeaa naista.” Naiset nauroivat ja sitten Helvi vielä oikein heilutteli rintojaan minua kohti ja sanoi: ”Kattele vaan rauhassa, kun mieles kuitenkin tekee.” ja nauroi päälle. ”Älä nyt kiusaa nuorta poikaa, se ihan häkeltyy,” sanoi Vappu-täti, mutta samalla hänkin vähän kumartui eteenpäin ja heilutti rintojaan.

”Nyt nämä naiset lähtevät saunaan ja sinä saat tulla myöhemmin pesemään meidän selät, uidaan ensin pari kertaa!” Sanoi Helvi ja naiset nousivat ylös ja lähtivät kohti rantaa naureskellen, isot perseet heiluen.

Kaluni oli aivan kovana ja ajattelin, että tänään pääsen naimaan kahta vanhempaa naista ja silloin olisikin minulla hauskaa.

Katselin huvilalta rantaa kohti ja kymmenen minuutin kuluttua naiset tulivat ensimmäisen kerran uimaan. yllätyksekseni heillä ei ollutkaan uimapukuja, vaan ainoastaan pyyhkeet ympärillään. No tietysti siskokset saunovat alasti tuumasin. Katselin silmä tarkkana ja kirosin kun käytössä ei ollut kiikaria. Kun he vuoron perään laskeutuivat portaita pitkin mereen, heittivät he pyyhkeen kaiteelle. Silloin saatoin nähdä kaksi mahtavaa alastonta naista yhtä aikaa. Erityisesti minua kiinnosti Vappu, koska hänellä oli tosi mahtavat rinnat. Matkaa oli n. 50 metriä, mutta saatoin kuitenkin nähdä hänen valtavan isot roikkuvat tissinsä ja melkoisen karvapöheikön jalkojen välissä. Olisin lauennut siihen paikkaan, jollen olisi aiemmin aamulla tehnyt hiukan käsitöitä.

Uituaan naiset nousivat ylös ja taas saatoin ihailla heidän muotojaan hetken aikaan. Vartin päästä asia uusiutui. Kun he tällä kertaa tulivat ylös ja olivat pyyhkeissään niin olin muina miehinä kävelevinäni pihalla, jolloin Helvi huomasi minut. Hän viittoili ja huusi: ”Hu-huu, selänpesijä!”

Heilautin kättä takaisin ja naiset menivät saunaan. Ajattelin, että nyt meikäpoikaa viedään. Puin valmiina olleet uikkarit jalkaan ja juoksin saunalle. Menin pesuhuoneeseen hiljakseen vihellellen ja huikkasin saunan puolelle: ”Niin, että tarvitaanko täällä selänpesijää,” ”Tule ensin tänne lämmittelemään ja pestään sitten vasta,” huusi Helvi takaisin. Avasin saunan oven ja mikä näky minua siellä odottikaan. Kaksi rehevää yli 5-kymppistä naista istui lauteilla ilkialastomana. Sydämeni meinasi pysähtyä näystä ja pysähdyin oviaukkoon hölmistyneen näköisenä. ”Tänne vaan, älä mitään ujostele, mehän voitais olla sun äitejäs,” sanoi Helvi ja siirtyi niin, että minun oli pakko mennä heidän väliinsä istumaan. Minulla oli ankara stondis pienissä uikkareissani ja yritin piilotella sitä näkymästä.

Helvi heitteli hiukan löylyä ja puheli hiljakseen Vappu-siskolleen: ”Tämä Matti on sitten mukava poika, tai nuorimieshän sinä jo olet. Hyvin on täällä päässyt aina saunomaan ja Matti on aina välillä pessyt minun selkääni.” Samalla hän laski kätensä minun reidelleni ja silloin oli taas laukeaminen lähellä. ”Ota vaan ihan rennosti Matti. Ei sinun tarvitse tällaisia tätejä ujostella ja ollaanhan me ennenkin oltu yhdessä saunassa. Tuo Vappukin kaipaa oikein kunnon selänpesua, kun se on jo niin monta vuotta ollut yksin. Voisit sinäkin ottaa nuo uikkarit pois jalastasi, niin olisi tasapuolista ja silmäniloa tällaisille vanhoille tädeille. ” Sitten Helvi nousi ylös ja laskeutui lauteilta isot tissit heiluen lattialle eteeni seisomaan. ”Tules nyt tänne, niin täti auttaa sua riisuutumaan,” samalla hän veti minut kädestä pitäen alas lattialle. Seisoin hänen edessään mitään tekemättä ja Helvi kumartui ottamaan uikkarit minulta. Olin selin Vappuun, joten hän ei voinut nähdä vielä kaluani, joka oli ponnahtanut housuista täydellisessä seisokissa. Vappu hihitteli lauteilla ja sanoi:” Kyllä sää olet Helvi tuhma, kun nuorta poikaa tuolla lailla kiusaat.” Käänsin vain pääni Vappua kohti ja huomasin hänen levittäneen jalkansa, jolloin saatoin nähdä hänen laajan pillukarvoituksensa. ”No, niin nyt on meilläkin silmäniloa täällä ja vähän muutakin iloa taitaa olla.” Sanoi Helvi ja katsoi Vappua kohti.

”Mitäs siellä sitten oikein on, kun sua noin kiinnostaa?” kysyi Vappu. Samalla minä olin tarkkaillut kummankin naisen rintoja ja voisin vaikka vannoa, että kummankin nännit olivat selvästi kovettuneet ja tummentuneet. Sitten Helvi tarttui kovana seisovaan kaluuni ja käänsi minut kohti Vappua. ”Katsos mikä täällä on!” ”Jestas sinua Helvi, mitä sää oikein touhuat!” Henkäisi Vappu ja kumartui lähemmäs katsomaan seisovaa kaluani, jota Helvi runkkasi. ”Kokeile kuinka kova se on!” sanoi Helvi ääni käheänä Vapulle. Vappu laskeutui alas lauteilta, katsoi minua tiukasti silmiin ja sitten seisovaa kaluani. Helvi tarttui Vapun käteen ja ohjasi sen kalulleni. ”Ooh, onpa se ihanan kova nuoren miehen kalu. Enpä muista milloin viimeksi olisin saanut koskea tällaiseen.” Vappu huokaili.

Molemmat naiset hyväilivät hellästi kovaa kaluani ja samalla minä olin siirtänyt käteni kummankin naisen rinnoille ja rutistelin niitä estoitta. Vapun rinnat olivat varmaan G-kokoa ja luonnollisesti roikkuivat melko rankasti. Nostelin ja veivasin niitä ja tunsin sormieni välissä kovat nännit.

Kumpikin nainen alkoi pikku hiljaa huohottaa ja posket olivat aivan punaisina. Sitten siirsin käteni kummankin naisen jalkoväliin. Helvin pillu oli tuttu ja tiesin mistä hän pitää, joten osoite oli heti oikea. Vapulla oli erittäin runsas karvoitus ja ensin oli vaikea löytää oikeaa kohtaa, mutta avuliaasti hän levitti jalkojaan ja kohta löysinkin ulkona kovana törröttävän klitoriksen ja aloin sitä hieroa. Vappu huokaisi äänekkäästi ja työnsi käteni syvemmälle ja tunsin kuinka märkä hän oli ja häpyhuulet olivat turvoksissa. Kumpikin nainen huokaili äänekkäästi ja minä olin laukeamispisteessä. Sitten Helvi sanoi: ”Vappu käännys nojaamaan noihin lauteisiin, niin saat vähän hoitoa.” Vappu irrotti otteensa kalustani ja kääntyi lauteita kohti ja pyllisti minulle. Helvi ohjasi minut Vapun taakse, sovitti kaluni hänen pillunsa huulille ja työnsi minut takapuolesta Vapun sisään. ”Nyt saa iso sisko vähän nuorta kalua!” Kaluni oli syvällä isossa, melko väljässä pillussa. ”Ooh, tuskin muistan koska olen viimeksi saanut. Anna mennä nuorimies, nussi kovaa tädin pillua. Ihana kova kyrpä vitussa!” Vappu puheli suoraa tekstiä ja Helvi säesti vierestä: ”Paina kyrpää syvälle Vapun pilluun, nussi niin, että vittu vinkuu.” Ja minä poika nussin. Kyrpäni sousi kiimaisessa vanhan naisen vitussa ja molemmin käsin kourin kainaloiden alta jättimäisiä rintoja.

”Mahtava pillu sulla Vappu, yhtä hyvä kuin Helvillä. Nyt saatte kyrpää kummatkin kiimaisiin vittuihin!” Välillä läiskin kämmenellä Vapun persettä ja hän alkoikin täristä orgasmin kourissa. Samaan aikaa tunsin kuinka satsi lähtee kyrvästä liikkeelle. Lennätin monta pitkää kaarta Vapun vitun uumeniin samalla kun hän melkein kirkui orgasmissaan. Kun Vappu lysähti alas tarttui Helvi salamana kaluuni ja kumartui imemään sinä. Tapansa mukaan koko kalu katosi hänen nieluunsa. Vappu katseli vierestä ja hänen kätensä oli haaravälissä ja näin kuinka hän hieroi itseään. ”Hiero tissejäsi!” Komensin Vappua ja hän tarttuikin molemmin käsin valtaviin meloneihinsa. Rutisteli ja nosteli niitä. Hän nosti niitä vuorotellen niin paljon, että sain kovat nännit suuhunsa. Helvin imutuksesta johtuen kaluni oli taas kovana. ”Nyt saat panna minua takaapäin!” Sanoi Helvi ja kääntyi vuorostaan nojaamaan lauteisiin. Menin Helvin taakse ja työnsin kovan kyrpäni kerta laakilla syvälle hänen pilluunsa. ”Oijoi, mikä ihana kyrpä sulla onkaan. En koskaan saa tästä tarpeekseni. Nussi kovaa, anna Helvin pillun tuntea kova kyrpäsi!”

Vappu oli aivan vieressä, joten saatoin lähietäisyydeltä nähdä hänen tissin hierontansa ja yletyin myös työntämään käteni hänen pilluunsa. ”Tule tähän viereen,” sanoin Vapulle. Siinä minulla oli nyt kaksi naista pyllistämässä edessäni. Tosi mahtavat perseet pystyssä ja valtavat tissit roikkuen ja heiluen. Toista naista panin minkä kerkesin ja toisen naisen pillua hieroin kädelläni. Koska olin juuri lauennut niin nyt ei ollut mitään hätää. Niinpä Helvi alkoikin saada omaa orgasmiaan ja tärisi edessäni ja minä nussin niin, että pallit läiskivät reisiä vasten. Kun Helvi alkoi ulista orgasmissaan Vappu sanoi: ”Nyt on minun vuoroni!” Niinpä siirryin nopeasti Vapun taakse ja työnsi kyrvän hänen väljempään vittunsa. Vappu oli niin herkässä käteni jälkeen, että laukesi melkein heti, niinpä siirryin taas Helvin taakse, joka edelleen oli perse pystyssä nojaten lauteisiin. Kaluni oli aivan lietteissä, joten sovitin sen nyt Helvin ryppyreiälle ja hitaasti työnsin sen hänen perseeseensä. Aloitin varovaisesti, mutta sitten lisäsin vauhtia. Helvi huusi: ”Apuaaa, ihana kyrpä perseessä, nussi kovaa, kovempaa, aah, oohh, kyrpäääää!”

Nyt olin niin tiukassa reiässä etten pystynyt enää estämään laukeamista, niinpä annoin lastin lentää Helvi peräaukkoon.

Olimme tästä käsittelystä niin voipuneita, että päätimme siirtyä pesulle ja uimaan.

Kuivatellessamme Vappu sanoi, että kyllä hän nyt ymmärtää, miksi Helvi niin mielellään täällä käy.

”Saat tulla käymään minunkin luonani tuolla maalla, kyllä minä matkat maksan!” lisäsi hän lopuksi ja silitteli pyyhkeen päältä kaluani. ”Kyllä noin kovasta kyrvästä riittää meille molemmille.” Totesi siihen Helvi.

Puimme päällemme ja virvokkeiden jälkeen naiset lähtivät kohti kaupunkia.

Sitä ennen olin antanut kummallekin kunnon tissien rutistelut ja perseen kourimiset ja toivotin illanjatkoa.

Ja jatkoa seurasi, kummankin kanssa, mutta siitä myöhemmin, josko kiinnostusta lukijoilla riittää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute