Herkku-puhelin
Tirkistelyä
Jamppa

Muutama vuosi sitten lomaillessamme vaimoni Sirpan kanssa Nizzassa hän ihastui tavattomasti paikkaan. Jouduin lähes raahaamaan väkisin hänet lentokoneeseen loman päätteeksi. Lisäksi hänellä oli pari vanhaa ystävää siellä. Pari vuotta sitten Sirpa sai hullun idean lähteä töihin Nizzaan. Hänelle olisi työpaikka siellä gynekologina. Hän sai työnantajaltaan hyvät suositukset ja näin Sirpa päätti muuttaa Nizzaan. Hän osasi jo ennestään ranskaa täydellisesti. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin jäädä Suomeen, koska en osannut ranskaa ja lisäksi minulla oli hyväpalkkainen työ Suomessa.

Lensimme aina parin kuukauden välein puolin ja toisin. Kerran käydessäni Nizzassa ehdotin Sirpalle, että koska olen niin pitkään puutteessa, enkö voisi tulla ikään kuin tirkistelemään hänen hoitohuoneeseensa. Sirpa sanoi minua pervoksi, mutta suostui sitten. Sirpa oli töissä pienellä yksityisellä klinikalla, jossa oli töissä hänen lisäkseen omistaja ja yksi ulkopuolinen. Klinikka sijaitsi aivan hiekkarantojen vierellä ja usein asiakkaat tulivat suoraan rannalta varsinkin, kun yleensä sisään pääsi ilman ajanvarausta. Sirpa järjesti minut sisään huoneeseensa ilman, että työkaverit näkivät minua. Menin piiloon kaapin taakse, josta minulle avautuivat hyvät näkymät, mutta asiakkaan oli lähes mahdotonta nähdä minua.

Ensimmäinen asiakas oli nuori nainen. Hänellä oli pitkät tummat hiukset. Ikää oli maksimissaan 20. Hänen lantiolleen oli kiedottu vaalea vaate, joka ulottui hieman polvien yläpuolelle. Hänen pieniä rintojaan peitti bikinien yläosa, mukavan rohkeaa mallia. Sirpa puhui hänen kanssaan ranskaa, jota en tietenkään ymmärtänyt. Tyttö heitti vaatteen pois lantioltaan ja sen alla oli todella niukka bikinien alaosa. Tytön kääntyessä selin minuun näin, kuinka persevakoa kulkeva ”hihna” oli upoksissa hänen vaossaan varsinaisen kankaan alkaessa vasta tuonnempaa. Tyttö pudotti alaosan ja sain ihailla hänen kaunista häpyään. Tyttö kiipesi vuoteelle levittäen jalkansa. Sirpa ymmärsi haluni ja käänsi pyörillä olevaa vuodetta niin, että minulla oli suora näkymä tytön punertavalle avoimelle pillulle.

Munani alkoi herätä ja avasin varovasti farkkujeni vetoketjua varoen liikaa ääntä. Juuri kun sain munan kunnolla seisomaan tyttö nousi ylös ja veti vaatteet takaisin ylleen. Se vaikutti pikkujutulta. Tyttö poistui ja Sirpa tuli ihmettelemään, mitä minä seison muna kourassa. No, oli seuraavan asiakkaan vuoro. ”Uranaiselta” vaikuttava noin nelikymppinen nainen. Ryhdikkäät rinnat, jotka korostuivat tiukahkossa paidassa, jossa oli suuri kaula-aukko. Jalassa hänellä oli yläosastaan tiukat tummat housut, jotka myötäilivät hänen kiinteää hyvin muotonsa säilyttänyttä peppuaan. Hänellä oli voimakas punertava meikki, joka korosti hänen tärkeää olemustaan.

Pian hän riisui päällysvaatteensa ja yllätyin positiivisesti. Hänellä oli alla valkea setti, joka oli tehty ohuen ohuesta kankaasta, joten saatoin nähdä jo tässä vaiheessa hänen siistityn karvoituksensa ja suuren suuret nänninpihat, jotka paistoivat tummina läiskinä hänen rintsikoidensa läpi. Häpyhuulet törröttivät pystyssä stringien siloisessa kankaassa. Sirpa kävi ”käsiksi” naisen rintoihin, joiden paljastuminen ei ollut minulle enää mikään yllätys. Munani alkoi saamaan uutta nostetta. Pian nainen makasi alastomana vuoteella ja runkkasin hengitystä pidättäen ihaillessani naisen pitkää vakoa jonka ympäriltä iho oli hänen pilluaan korostaen hieman punottunut. Sirpan hivellessään naisen pillua tunsin orgasmin yllättäen lähestyvän.

Tempaisin nopeasti muovimukin läheiseltä työpöydältä ja laukesin siihen. Laitoin mukin takaisin varovasti pöydälle. Hoidon jatkuessa nainen kohotti makuulla ollessaan takamustaan jalkojaan edelleen levittäen, jolloin Sirpa tarkasteli naisen peppureikää. Sirpa lähti hakemaan kaapilta jotain voidetta, jolloin hän huomasi muovimukin pöydän kulmalla ymmärtäen asian. Hän otti mukin ja meni naisen luo hieroen sormen päällään spermaani naisen anuksen ympärille. Kaluni alkoi heräillä uudestaan. Kyllä olisi tehnyt mieli mennä ja panna naista molempiin reikiin niiden ollessa noin tyrkyllä. Runkkasin spermasta liukasta munaani. Pian nainen laskeutui ja puki vaatteet ylleen ja poistui.

Sirpa kertoi, että spermani meni voiteena täydestä. Oli vuorossa päivän viimeinen asiakas. Hän oli keltaisessa uimapuvussa saapunut n. 25-vuotias nainen. Harvemmin gynekologille tullaan uimapuvussa, mutta täällä se tuntuu olevan normaalia. Nainen puhui englantia, joten minäkin pääsin kärryille homman kulusta. Nainen selitti, että he ovat viettämässä miehensä kanssa kuherruskuukautta, mutta mies oli vienyt viime yönä sänkyleikit aika pitkälle. Itse en tajunnut mistä oli kyse, eikä Sirpakaan, ennen kuin nainen valautti uimapuvun nilkkoihinsa. Hänen c-rintansa oli punaisenaan ruoskan tai vastaavan iskun jälkiä, kuten myös hänen vatsansa ja nivusensa.

Sirpa hieman kauhisteli näkemäänsä, mutta minä vain kiihotuin asiasta lisää. Varsinkin, kun nainen istui tuolille jalat hieman levällään. Naisella vaikutti olevan löysän oloinen pitkä karvaton vittu. Sirpa tuli taas kaapille muka hakemaan jotain, mutta otti pöydältä spermakupin. Voi kuinka kiihottavaa oli nähdä oma vaimo hieromassa spermaa vieraan naisen vartalolle. Laukesin taas ja vähäiset spermani lensivät kaaressa Sirpan työpöydälle, mutta onneksi asiakas ei huomannut tilannetta. Nainen lähti ja nain vielä myöhemmin villisti Sirpaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute