Herkku-puhelin
Naiseni otti ohjat käsiin part 2
Sami ja Ellu

Annoimme Ellun käydä ensin vessassa ja tilanne oli mielestäni todella huvittava… kaksi alastonta miestä kyrvät puolikovina ja spermaisina vessan oven luona odottamassa vuoroaan. Jussi oli edelleen hieman hämillään mutta sanoin hänelle, että turha ujostella, Ellu saa juuri sitä mitä haluaakin, joten kannattaa olla täysillä mukana.

Viimein Ellu saapui vessasta ja kertoi menevänsä sängylle. Seuraavaksi olisi meidän vuoro hoidella häntä. Ei siis ihme, että kusella käynti ja terskan pesu ei vienyt kummaltakaan aikaa kuin hetken ja menimme Ellun perässä makuuhuoneeseen.

Ellu oli ottanut parisänkymme päiväpeiton pois ja makasi tummansinisellä pedillä täysin alastomana. Käännyin Jussin puoleen ja sanoin, että haluan ottaa Ellulta suihin, ja että Jussi saisi huolehtia alkuun muusta naisesta. Jussi nyökkäsi ja siirryin Ellun jalkoihin polvilleni sivellen hänen nilkkojaan ja varpaitaan. Ellu makasi silmät kiinni ja otin Ellun oikean jalan käteeni, nostin sen hieman ylemmäs ja aloin hyväilemään suullani hänen varpaitaan, nuollen niitä kuin nuolisin kohta hänen klitoristaan. Jussi oli ilmeisen mieltynyt näkemäänsä ja oli ottanut tuolin alleen ja istui metrin päässä sängystä katsellen tilanteen kehittymistä.

Ajattelin, että kunhan saan Ellun lämmitetyksi, istuisin itse samalle tuolille ja katselisin Jussin touhuiluja naiseni kanssa. Pelkkä ajatuskin oli niin kiihottava, että kyrpäni koveni huomattavasti, ja minulla oli täysi työ keskittyä hyväilyyni. Kun olin hyväillyt ja nuollut molemmat jalkaterät, varpaat ja nilkat, siirsin polveni Ellun jalkojen väliin ja levitin hieman hänen jalkojaan päästäkseni lähemmäs tavoitettani. Nyt nuolin vuorotellen molempia sääriä, siirtyen polvia kohti ja samalla sivelin sormillani Ellun polvitaipeita. Koko hyväilyn ajan Ellu oli ollut täysin liikkumatta ja hiljaa mutta polvitaipeiden kohdalla alkoi hänenkin tyyneytensä pettää ja Ellun vyötärö alkoi liikkua puolelta toiselle ja suusta kuului matalaa huokailua. Kun olin päässyt reisien sisäpuolille, Ellu yritti ottaa minua hiuksista kiinni ja vetää minua ylöspäin mutta työnsin kädet pois hellän päättäväisesti.

Nyt olin jo aivan pillun lähellä mutta en vieläkään koskenut Ellun klitorikseen vaan hyväilin kielelläni Ellun häpykumpua ja reisien pintaa aivan hennon karvoituksen juuresta. Nyt olin kuitenkin jo niin ylhäällä, että Ellu pääsi yllättämään ja sai vedettyä suuni suoraan pillun päälle. Vaikka kostea pillu ja sen tuoksu oli todella kiihottava, päätin pitää suunnitelmani mutta koska Ellu ei ilmeisesti kykenisi odottamaan omaansa, pyysin Jussia ottamaan Ellun kädet hallintaansa ja Jussi tekikin työtä käskettyä ja näin Ellun alakroppa oli täysin minun vallassani. Jussi piti aluksi Ellun käsiä molemmilla käsillään kiinni mutta nappasi pian Ellun ranteet vasempaan käteensä ja rupesi hyväilemään Ellun nännejä oikealla kädellään. Nyt homma alkoi näyttää jo niin kiihottavalta, että minun oli pakko siirtyä klitoriksen kohdalle, jotten työntyisi saman tien Ellun sisään.

Olin ajatellut pitkittäväni Ellun nautintoa etenemällä hitaasti mutta jotenkin Ellun yninää kuunnellessa ja lantion liikkeen voimistuessa tuli olo, että Ellu tahtoi laueta ilman sen kummempia pitkittelyjä. Niinpä levitin vasemmalla kädelläni Ellun häpyhuulia ja aloin tasaisen mutta voimakkaan klitoriksen nuolemisen alas - ylös. Ellu oli aivan litimärkä ja niinpä käytin kieltäni välillä Ellun pillun suulla ja muuta kostutusta ei tarvittukaan. Välillä näykin varovasti tulipunaista klitorista mutta jatkoin saman tien sen nuolemista ja eipä aikaakaan kun Ellun lantio alkoi keikkua voimakkaammin puolelta toiselle. Samalla myös Jussin täytyi ottaa molemmat kädet käyttöönsä saadakseen Ellun kädet pysymään paikallaan.

Ellu voihki, heilutti lantiotaan sen minkä puolittain allani pystyi ja lopulta huusi suoraa huutoa... orgasmi oli voimakas ja nyt kun Jussi piti kiinni käsissä, sain jatkettua orgasmia nuolemalla vielä tavallistakin pidemmälle. Lopulta Ellu tärisi aivan kauttaaltaan ja pystyi vain ynisemään hiljaa. Jussikin tajusi homman ja päästi Ellun kädet otteestaan ja minä suukotin Ellun vatsaa ylemmäksi antaakseni hänelle myös suudelman suulle. Ellu oli aivan tulipunainen ja raukea, pillu oli aivan märkä vatsaani vasten mutten mennyt hänen sisäänsä vaan sanoin, että nyt olisi Jussin vuoro hoidella Ellu kyrvällään ja minä katselisin vierestä.

Ennen kuin Ellu ehti kommentoimaan suunnitelmaani, Jussi otti Ellun kädestä kiinni ja ohjasi sen kyrvälleen joka oli vasta puolikovana. Siirryin tuolille istumaan ja livoin huuliani, joilla maistui mieto pillun maku. Ellu runkkasi Jussin kyrpää silmät puoliummessa ja pian Jussi olikin täysin kovana ja siirtyi Ellun jalkoväliin. Jussi hieroi kyrvällään Ellun pillun suuta ja tulipunaista klitorista, hieroen samalla käsillään Ellun rintoja. Ellu avasi silmänsä ja pyysi Jussia tulemaan sisäänsä sillä hän ei kestäisi enää yhtään kauempaa ilman kyrpää. Jussi totteli ja työnsi kyrpänsä pohjaan asti ja Ellu kiljaisi mutta jo parin työnnön jälkeen Ellukin oli täysin mukana touhussa. Jussin työntyi jokaisella työnnöllä aivan pohjaan ja Ellu voihki voimakkaasti. Ellu nousi kyynärpäidensä varaan sillä hän tykkäsi katsella kyrvän uppoamista sisäänsä. Ellun rinnat hytkyivät ja pillu litisi aivan litimärkänä Jussin työntyessä sisään kerta toisensa jälkeen. Lopulta Jussi otti kyrpänsä pois mutta ei suinkaan lauetakseen vaan pyytääkseen Ellua siirtymään polvilleen, jotta voisi työntyä häneen takaapäin.

Näky oli mieletön… Ellu upea perse pystyssä vieraan miehen työntyessä häneen takaapäin. Parin varovaisemman työnnön jälkeen Jussi pääsi vauhtiin ja otti tukevamman otteen Ellun pyöreistä pakaroista. Vauhdin kiihtyessä myös Ellun ääntely voimistui ja tiesin, että kohta näkisin naiseni laukeavan ellei Jussi ehtisi ensin. Varmistaakseni naiseni nautinnon, nousin ylös ja aloin hieromaan klitorista sormellani. Tämä ratkaisi asian Ellun eduksi sillä hän laski päänsä peitolle ja sai voimakkaan orgasmin Jussin tahdin kiihtyessä entisestäänkin. Tämä oli liikaa Jussillekin, joka laukesi voihkien Ellun pilluun. Parin lisätyönnön jälkeen Jussi otti kyrpänsä pois Ellun sisästä ja meni petille selälleen hikisenä, tyytyväinen ilme kasvoillaan.

Ellu oli edelleen polvillaan, pää peitolla ja vaikka oma kyrpäni olikin ehtinyt jo hieman löystyä, menin Ellun taakse ja työnsin puolikovan kaluni Ellun märkään pilluun. Työnsin muutaman kerran ja tunsin kyrpäni olevan kivikova, joten otin sen pois Ellun sisältä ja pyysin Ellu kääntymään niin, että hänen perseensä olisi seinää kohti, nilkat sängyn ulkopuolella. Tässä asennossa saatoin naida Ellua suorin jaloin, ja samalla kontrolloida tilannetta paremmin kuin polvillaan sängyssä. Ellun perse näytti todella hyvältä ja ennen kuin työnsin kovan kyrpäni sisään pilluun, hieroin terskaa Ellun pakaroita vasten... Sitten siirryin pillulle, hieroin kyrpääni sen suulla ja työnsin varovasti sisään.

Pillu tuntui todella kostealta, ja Jussin spermat eivät kosteutta ainakaan vähentäneet. Työntelin hitaasti, pitkin vedoin tuoden kyrpäni aivan pillun suulle, pitäen terskan kuitenkin sisällä. Hetken jatkettuani Ellu nosti päänsä peitolta ja katsoi minua olkansa yli riettaasti. Hänen kasvonsa eivät olleet enää tulipunaiset mutta raukeat silmät viestivät siitä tunteesta, jota hän oli kokenut meidän käsittelyssä. Vaikka tahtini oli hidas, aloin tuntea jälleen kovempaa kiihottumista ja sanoin Jussille, että nyt olisi aika antaa Ellulle kunnon kyytiä... Jussi ymmärsi yskän ja nousi ylös mennen sängyn toiselle laidalle Ellun eteen. Ellu otti Jussin velton kyrvän käteensä ja hieroi sitä tasaisin vedoin samalla kun Jussi kouri käsillään Ellun rintoja, jotka heiluivat naintini tahdissa edestakaisin. Hetken runkattuaan Ellu pyysi Jussia tulemaan aivan leveän sängyn viereen ja otti Jussin kyrvän suuhunsa, jolloin Jussi voihkaisi ja laittoi silmänsä kiinni. Siinä sitä oltiin, minä Ellun pillussa takaapäin ja Jussi Ellun suussa. Jatkoimme jonkin aikaa ja kun Ellu otti Jussin kyrvän pois suustaan, näin kuinka se oli jälleen kivikova, ja terska tulipunainen.

Kysyin Jussilta, kestäisikö tämä vielä montaa orgasmia ja hän sanoi, ettei usko seuraavan jälkeen olevan enää voimia jatkaa tänä yönä ja että kyrpäkin alkoi olla aika hellänä. Niinpä otin kyrpäni Ellun pillusta ja siirryin makaamaan sängylle pää tyynyillä. Samalla pyysin Ellua tuomaan pillunsa suuni eteen siten, että hän olisi polviensa varassa, kuin 69-asennossa mutta ilman, että hän koskisi kovaan kyrpääni. Ellu teki työtä käskettyä ja aloin nuolemaan hänen klitoristaan mutta samalla kostutin sormiani hänen pillussaan ja laitoin keskisormeni hänen persereiälleen...

Ellu tajusi mitä haluan ja muutti asentoaan hieman, jotta sain myös kieleni lähemmäs peppua ja työnsin sormeni hitaasti mutta varmasti Ellun tiukempaan reikään. Peppu antoi nopeasti periksi, Ellu tykkäsi persepanosta, ja oli ollut aikoja, jolloin jokainen nainti johti tiukemmassa reiässä laukeamiseen. Samalla kun Ellun peppu antoi paremmin periksi, nuolin peppua ja työnsin myös etusormeni peppuun... Nyt persereikä oli jo kunnossa kyrpääni varten, joten pyysin Ellua nousemaan kyrpäni päälle. Selkä minuun päin ja peppu ihanasti pystyssä hän laittoi kyrpäni valmisteltuun reikään ja antoi kyrvän upota sinne kokonaan. Kyrvän ollessa pohjassa hän odotti hetken ja tunsin kuinka loputkin jännityksestä helpotti ja samalla pepun liukkaus lisääntyi. Sitten

Ellu alkoi ratsastaa kyrvälläni, antaen sen upota kokonaan peppuunsa... Tässä vaiheessa pyysin Ellua muuttamaan asentoaan siten, että kyrpä oli yhä pepussa ja hän laittaa jalkansa polvieni viereen ollen käytännössä lähes selällään minun päälläni. Ellu suoriutui tehtävästä päästämättä kyrpääni ulos pepustaan ja ilmeisen läpinäkyvän pyyntöni johdattelemana Ellu pyysi tähän asti vieressä katsellua Jussia tulemaan luokseen. Jussi nousi sängylle ja Ellu otti hänen kyrpänsä käteensä saaden sen takaisin kivikovaksi muutamassa sekunnissa. Sitten Ellu päästi irti kyrvästä, lopetti tasaisen ratsastamisen pitäen kyrpäni kokonaan sisällään ja levitti pilluaan ja pyysi Jussia tulemaan sisäänsä. Jussi ei kauaa vitkastellut vaan laittoi jalkansa minun jalkojeni viereen ja vei kyrpänsä Ellun pillun suulle.

Kyrpäni oli kivikova ja Ellun peppu tiukkeni sen ympärillä kun Jussi työnsi kovaa kyrpäänsä hitaasti Ellun sisälle. Hetken luulin jo, ettei kyrpä menisi sisään mutta sitten tunsin kovan kohouman ja tajusin Jussin olevan naiseni pillussa kokonaan. Tässä vaiheessa Ellu alkoi hitaan liikkeensä ja minä nautin tilanteesta täysillä, enpä oikeastaan muuta voinutkaan sillä olin Ellun alla ja Jussi tihensi tahtiaan puolittain Ellun päällä. Ellu huusi ja voihki; ”fuck me, fuck me”. Ja me pojathan naimme... Otin kiinni Ellun rinnoista ja tunsin nännien olevan kivikovat, ja puristelin niitä sormillani vaikka tiesin, ettei Ellun huudoista päätellen lisäkiihotusta tarvittukaan. Kyrpäni alkoi olla lähellä laukeamista ja vaikka Ellun peppu oli täysin sopeutunut kyrpääni, aiheutti Jussin kyrpä Ellun pillussa sen, että peppu tuntui tavallista tiukemmalta ja niinpä sanoinkin Ellulle, että laukean kohta hänen sisäänsä. Jussi sanoi laukeavansa myös kohta ja siinä vaiheessa tunsin spermani lähtevän jälleen liikkeelle... silmissäni pimeni ja orgasmi tuntui todella voimakkaalta, Ellun tahti pysyi tasaisen kiihottavana ja vaikken pystynyt itse juurikaan liikkumaan, ei tunne olisi voinut olla parempi. Myös Jussi laukesi Elluun ja ilmeisesti Ellun orgasmit jatkuivat meitä molempia pidempään koska hän tärisi päälläni vielä pitkään meidän orgasmiemme jälkeen.

Siinä me sitten makasimme leveällä parisängyllä, sperman ja pillun haju sekoittui hajuveteen ja deodorantteihin. Jussi nousi sängyltä ja sanoi menevänsä suihkuun, mikäli se keskellä yötä on ok meille. Nauroimme, että tämän jälkeen hän voi mennä suihkuun hyvällä omallatunnolla, eiköhän naapurit ole jo hereillä jos ovat herkkäunisia. Kun Jussi sulki vessanoven, käpertyi Ellu kainalooni ja suuteli suutani... "kiitos rakas, tämä oli ihanaa".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute