Herkku-puhelin
Kaverin Isä
*X*

Olin yksikseni kotona, oli alkuilta. Mietin mitä tehdä. Olin vähän suutuksissani kaverini iskälle viime kerrasta, enkä tiennyt kutsuisinko häntä kylään. Mieli teki kyllä vaikka mitä, mutta en tiennyt mitä tehdä. Olin ostanut muutaman siiderin ja parin siiderin jälkeen aloin rohkaistua ja otin kännykkäni esille. Lopulta laitoin viestin:

"Olen yksin kotona."

Noin puolen tunnin päästä tuli viesti: "Koko yön yksin?"

"Joo" Vastasin taas.

"Oletko kilttinä jos tulen?"

"Joo"

"Tai tuhmana, jos setä niin haluaa?"

"Joo" Vastasin. Halusin sen miehen jo tänne, en halunnut olla yksin.

"Laitappa itsesi nätiksi niin setä tulee..."

Kaivoin kätköjäni ja katselin vaatteitani. Puin mustat tangat ja rintsikat alle. Päälle valkoisen siistin kauluspaidan ja sitten keksin Britney Spearsin videosta että laitan isäni mustan kravatin. Ja skottiruutuisen hameen. Ja olihan mulla mustat sukatkin ja niihin sukkanauhaliivit, keksin. Muuta ne kiireessä keksinyt. Meikkasin vähän ja jätin pitkät hiukseni vapaaksi. Näytin kiltiltä ja viisaalta koulutytöltä.

Mies tuli katseli minua hyväksyvästi, toi oikein kukkiakin! Mies asettui olohuoneeseen ja avasin viinipullon jonka hän toi mukanaan. Kun vein lasin viiniä hänelle niin miehen käsi eksyi heti sukan peittämälle reidelleni ja nousi hameen alle.

- hmmm... hyvää. Ja tuntuu hyvältä. Mies sanoi samalla kun maisteli viiniä ja käsi hyväili paljasta reittäni sukan yläpuolella.

Mies pahoitteli viime kertaa ja hyväili pakaraani. Sanoin että se tuli vähän yllättäen enkä osannut ajatella sellaista.

- joskus uudestaan niin että ossaat varautua..? Mies kysyi.

- enpä tiedä... Vastasin

- entä mitä tykkäisit jos mukana olisi toinen nainen?

- en minä tiedä, en ole koskaan kokeillut. Tuntuis vähän oudolta.

- ujostuttaa pikkuista? Mies kysyi ja taputteli peppuani

- no joo... mumisin.

- Mutta herkkuseni! Saanko vähän maistaa sinua alkupalaksi, pitkästä aikaa, ole kiltti.

Miehen kädet liukuivat ylös hameeni alle ja riisui pikkuhousuni. Seisoin miehen edessä ja mies kumartui nuolemaan paljasta pimppaani.

- mmmm... Mies mumisi ja tunsin miten kostuin.

- maistuisiko tytölle tikkari? Mies kysyi.

- no joo.. vastasin hieman ujostellen.

Mies avasi housunsa ja sieltä ponnahti aika kova penis esiin. Kumarruin miehen polvien väliin ja otin kalun suuhuni. Mies huokaili tyytyväisenä kun nuolin ja imin kovenevaa kalua.

- haluatko, tuota... vaikka kylpytakin päällesi? Kysyin kun ajattelin että moni juttu kävisi helpommin niin...

- joo. Olisiko jotain sellaista? Mies kysyi.

- isäni kylpytakki kylppärissä, haenko?

- ei minä haen, teen sinä sillä välin uusi drinkki. Ja hei, olen tosi tuhmana tänään, saanko nimitellä sinua hieman tuhmasti..?

- ei kai se haittaa... joo. Vastasin.

- No niin pikku hutsuni, teeppä setälle drinkki sillä kun setä vaihtaa kevyempää. Mies sanoi ja työnsi sormen pilluuni.

Sammutin isot valot ja sytytin mutaman kynttilän. Pian mies palasi päällään isäni kylpytakki ja tunsin isäni hajuveden tuoksun. Mies kehotti minua laittamaan jotain hyvää musiikkia, jotain hidasta jonka mukaan osaisin tanssia.

Kun musiikki soi niin mies pyysi minua tanssimaan ja riisuutumaan.

- en minä osaa. Sanoin.

- kyllä sinä osaat. Älä ujostele. Tanssit ihan kuin diskossakin. Ota rennosti ja rauhallisesti.

Menin hieman kauemmaksi ja aloin keinumaan hitaasti musiikin tahdissa. Mies aukaisi kylpytakin, karvainen vatsa ja reidet paljastuivat. Huomasin kuinka miehen kalu alkoi taas kasvaa hitaasti. Se antoi hieman itseluottamusta ja aloin riisuutumaan.

Hitaasti löysäsin kravatin.... sitten availin paitani napit... ja riisuin rintsikkani paidan alta ja heitin ne miehelle. Mies haistoi niitä ja vei suulleen. Kohottelin hamettani. Katsoin kuinka miehen kalu kasvoi koko ajan ja pian se sojotti kovana ja suurena kattoa kohti.

- lisää... ! Mies sanoi ja heilutti lasiaan.

Lopetin tanssimisen ja menin hakemaan hänen lasinsa.

- eikö löytyis konjakkia? Mies kysyi.

- on mutta en kyllä uskalla paljoa isän pullosta. Sanoin ja menin baarikaapille. Otin uuden lasin ja vein sen miehelle puolillaan konjakkia.

- sytytä minulle sikari pikku neitiseni. Mies sanoi ja ojensi minulle sikarin ja sytyttimen. Meillä ei poltettu mutta ajattelin että kai se haju häviää.

- ensin käytät sen päätä pillussasi ja sitten sytytät sen minulle.

Hieman hämilläni työnsin käteni hameen alle ja hieroin sikarin päätä pimpassani ja sitten vein hieman kostean sikarin pään huulilleni ja sytytin sen miehelle.

- noin... nyt siinä on pikku pillun aromit. Mies sanoi toisessa kädessä konjakki ja toisessa sikari.

Jatkoin tanssia ja riisuuduin miehen katsellessa kalu pystyssä.

- Noin. Puehan paita ja hame ja kraka päällesi. Mies sanoi ja siemaili konjakkiaan.

- tulehan tänne stripparini. Mies sanoi.

Istuin miehen vireen sohvalle ja join reilusti siideriä kuivuneeseen kurkkuuni. Mies tarttui kravattiini ja veti minua puoleensa. Suuteli minua samalla kun puristeli rintojani. Tartuin miehen kovaan kaluun ja vetelin esinahkaa edestakaisin...

- mmmm...pikku tanssityttöni... pikku herkkuperseeni.... naihan nyt setän kovaa kyrpää pikku pillullasi.

miten...? Aloin kysymään mutta mies tarttui lantiooni ja käänsi minut ympäri ja nosti hameeni.

- istuhan nyt setän syliin.

Olin hajareisin miemen reisien päällä ja nojasin käsillä miehen polviin. Laskeuduin alemmas ja mies ohjasi kovan kalunsa sisääni.

- uh...uuhh.... huokailin kun kumarruin pöytää kohti ja istuin miehen kalun päälle. Iso ja kova penis upposi sisääni. Mies tarttui lantioihini ja nosteli minua ylös ja alas.

- montako kyrpää on sisälläsi? Mies kysyi.

- y..yksi.

- entä jos setiä olisi kaksi?

- kaksi ..

- Mitä kaksi?

- kaksi munaa.

- hyvä oppilas! Entä jos kolme miestä olisi kimpussasi, montako kyrpää sinua piirittäisi? Mies kysyi ja veti kravatistani.

- ko... kolme kyr..pää.

Mies hieroi pakaroitani kun reidet jännittyneinä nousin ja laskin itseäni.

- noin... hyvä...kaunista... mies huokaili ja kuulin kuinka hän välillä siemaili konjakkia ja poltteli sikaria.

- Oh...Ohhh...Mies lopulta örisi ja ruiskutti sisääni kuumaa spermaa.

Nousin pois miehen päältä ja menin kylppäriin pyyhkimään itseni. Mieskin tuli pesämään itsensä.

Pian olin polvillani sohvalla, nojaten selkänojaan. Mies puristeli pakaroitani ja nuoli pilluani takaapäin.

- kyllä sulla on upeat pakarat! Mies sanoi.

Sitten tunsin kun mies puri peppuani

- Ai! Älä kovaa..

- hiljaa pikku narttu, setä tekee mitä haluaa näille pyöreille pakaroille! Mies sanoi ja läimäytti kädellään pakaraani.

- ai..ai..

Sitten taas tunsin karhean parransängen reisilläni kun mies työnsi päätään niin että sai pimppani suuhunsa. Mies nuoli märkää pilluani ja kourat liikkuivat lantiollani.

Sitten mies työnsi sormen sisääni. Sitten toisen.

- oh... huokaisin.

Sitten märkä sormi hyväili pepunreikääni.

- ei.. ei sinne... huokailin kun aloin tuntemaan painetta pepunreiälläni

- ihan vähän vaan, ole rentona. Mies suostutteli.

- noin... hyvä... mies sanoi ja tunsin miten sormi liukui peppuuni.

- voi... voi... voihkin kun paksu sormi liikkui edestakaisin pepussani.

Toinen miehen käsistä leipoi pakaroitani.

- tänne kun saisi kyrpänsä... niin neitseellinen ja tiukka reikä.. Mies huohotti.

- anna minun naida sitä.

- ei! Ole kiltti, ei se mahdu sinne.

- rasvataan se, kyllä se menee...Mies houkutteli.

- ei...ei.. huohotin kun toinen miehen käsi hieroi pilluani.

- perkele.. kuulin miehen mutisevan samalla kun nousi ylös.

Yhtäkkiä mies työntyi sisääni rajusti ja alkoi naida. Välillä mies tarttui hiuksiini ja veti hiuksistani, samalla kun nai ihan villisti.

- aih.. ai..uuh...uh...uuh.. Vaikersin kun mies veti hiuksistani ja runnoi kalullaan. Vatsassani kutisi ja uikutin orgasmissani samalla kun mieskin pysähtyi ja tunsin miehenkin saavan raskaasti huohottaen....

Kävin suihkussa ja kysyin mieheltä haluaako hän että puen vaatteet vaiko kylpytakin. Miehen pyynnöstä puin lyhyen skottihameen, valkoisen kauluspaidan ja mustat sukat. Lisäksi laitoin hiukset ponnarille nyt.

- sorry, taisin innostua hieman liikaa äsken. Mies sanoi ja tuli taakseni.

- tuuletetaan sikarinhajut ja otetaan vähän rauhallisemmin. Mies sanoi ja hymyili.

Minulle se sopi hyvin. Hain suolatikkuja ja perunalastuja, joita napostelimme samalla kun mies kyseli lukiostani ja muutakin kuulumisia. Join itse siideriä ja mies viiniä. Kynttilät ja rauhallinen musiikki teki olen raukeaksi ja siideri sai minut hihittelemään miehen vitseille. Miehen karvainen rintakehä ja vatsa sai taas pian halut kasvamaan. Siideristä rohkaistuneena istuin välillä niin että tiesin miehen näkevän hameeni alle.

Pian mies pyysikin minua riisumaan pikkupöksyni. Nostin vielä kantapääni tuolinreunalle ja nojailin käsiäni polviini, niin että mies näki koko alapääni. Mies aukaisi kylpytakkia ja hitaasti siinä jutellessa kalu alkoi kasvaa taas isoksi.

Mies nousi ja tuli luokseni kalu pystyssä. Hän aukaisi paitani napit ja paidan niin että paljaat rintani paljastuivat. Valuin pehmeällä nojatuolilla kun mies nosti jalkani olkapäilleen ja työnsi kovan kalun sisääni.

- ooooh... huokaisin.

Jalkani sojottivat kattoa kohti ja mies puristeli rintojani samalla kun nai minua. Välillä hän puristeli nännejäni ja jatkoi hidasta naimista.

- yymmm... yymm... vikisin ja puristin käsinojia.

- ihanat rinnat... ihana piukka pylly... ihana vaaleanpunainen pillu... mies kuiskaili työntöjen välissä.

- tykkääkö pikkuinen sedän isosta kyrvästä? Mies kysyi.

- joo-o... tyk-kään. Sopersin.

- saanko... pillua koko... yön?

- saat... saat.. minun pillua niin... paljon kuin... ha.. haluat...

Pian siirrymme minun huoneeseeni ja minun sänkyyn, missä minun pörröiset nalleni katsoivat silmät pyöreinä mitä kaikkea kaverini isä, karvainen mies tekikään minulle...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute