Herkku-puhelin
Kaverin isä 2
*X*

Oli perjantai– ilta ja olin taas yksin kotona, mutta ihan vain hetken. Iskä ja äiti oli synttäreillä illan ja pikkusisko kaverillaan. Tein läksyjä ja surffailin välillä netissä. Luin pari seksitarinaa netistä ja joillekin kuvasivuillekin eksyin, niinpä olikin hieman vaikea keskittyä läksyihin.

Säpsähdin kun ovikello soi ja tulin äkkiä pois netistä.

Ällistyin kun ovella seisoi kaverini isä!

– saanko tulla hetkeksi sisään?

– no... tule. Sanoin ihmeissäni.

– anteeksi että tulen näin yllättäen, mutta en viivy pitkään. En olisi tullut mutta kuulin sattumalta tyttäreltäni että vanhempasi ovat merkkitapahtumassa korkeissa piireissä. Ajattelin poiketa pikaisesti kun joudun menemään illaksi vielä yhteen palaveriin.

– tuota... tämä on vähän huono aika, siskoni voi tulla milloin vain.

– sanotaan että olen tv– lupatarkastaja. Mies sanoi ja iski silmää.

– otatko kahvia, keitin vähän aikaa sitten? Kysyin kun en muuta keksinyt.

Mies riisui takin keittiön tuolille ja kaivoi salkkuaan kun laitoin kupit ja kahvia pöytään.

– kuule, toin tällaiset sinulle. Mies sanoi ja laski pöydälle kaksi korttia. Ne ovat lahjakortti kampaajalle ja kosmetologille. Varasin ajatkin huomiseksi, mutta voit perua jos haluat käydä muulloin.

– mutta miksi.. Aloitin.

– perhe lähti reissuun viikonlopuksi, minulla on huomenna yks työjuttu. Haluaisin sinut ulos syömään ja luokseni yöksi. Sopiiko vai onko kiireitä?

– jaa, tuli vähän äkkiä. Sanoin ja mietin jo huomista.

– olet upea, mutta noilla korteilla voisit saada itsesi huippu...tytöksi. Mies sanoi ja hymyili kaksimielisesti.

– ai jaa... Hymyilin.

– Sopiiko?

– ei kai minulla mitään erikoista huomenna, yritän ainakin.

– hienoa! Mies tokaisi ja nousi ylös. Kiersi taakseni ja laski kätensä lantioilleni sekä suuteli kaulaani.

– tuoksut hyvälle. Mies kuiskasi ja hyväili pakaroitani college– housujeni läpi.

Pian toinen käsi oli rinnoillani ja toinen sukelsi housujeni sisään. Tunsin partaveden hyvän tuoksun ja äsken lukemani seksijutut olivat jo saaneet paikkani kihelmöimään.

Miehen sormi etsiytyi pikkupöksyihinikin ja löysi kosteat häpyhuulet.

– hei... ei me voida nyt... vastustelin.

– pikaisesti vain.. mies kuiskaili ja laski housujani.

– älä... Sanoin mutta en voinut vastustaa yllättävää ja jännittävää tilannetta.

Mies laski collegehousuni ja pikkuhousuni, sekä nosti puseronikin ylös niin että rintaliivinikin luiskahtivat pois paikoltaan.

– voih.. joku voi tulla... Yritin vielä.

Mies leipoi paljaita rintojani ja suuteli kaulaani. Sitten miehen kädet siirtyivät avaamaan sen omia housuja.

– hei...menisit.. huomenna sitten...

– anna minun naida sinua, olen palaverissä rauhallisempi sitten. Haluan sinun lämpimään pilluun. Ole kiltti... Mies puhui ja samalla painoi minua jo pöytää vasten.

– aa...uh... Kova kalu tunkeutui sisääni.

Mies huohotti ja nai niin kovaa että kahvikuppi kaatui. Lämmintä kahvia velloi pöydällä rinnoilleni asti, kahvikuppi pyöri pöydällä ja tipahti särkyen lattialle. Mies jatkoi kuin ei mitään olisi tapahtunut, läiskähteli paljasta peppuani vasten... Kiemurtelin pöydällä ja pelkäsin että joku tulee!

– Aaaahhh... Mies örisi ja liike pysähtyi. Iso kalu sykki sisääni spermaa ja liukui ulos minusta, pimppani päästäessä tiukan moiskahduksen.

– helvetti että teki hyvää. Anteeksi tämä sotku. Mies pyyteli pyyhki jo talouspaperilla kaluaan.

Rintani ja hiukseni olivat kahvissa, spermaa valui reittäni pitkin. Katselin sotkua housut kintuissa kun mies tarttui hiuksiini ja käänsi päätäni, sekä suuteli minua rajusti.

– kiitos, selviätkö sotkusta? Minulla on hirmu kiire jo.

Olin vielä niin muissa maailmoissa että nyökkäilin vain.

– palataan asiaan huomenna, hei hei! Mies sanoi ja meni jo pois.

Pyyhin pimppani talouspaperilla ja sain juuri nostettua housuni jalkaan kun kuulin avaimen ovessa. Pikkusiskoni saapui naapurista ja ihmetteli paljaita rintojani ja sotkua. Selitin että kahvia kaatui puserolleni ja kuppikin särkyi. Kultainen pikkusisko auttoi minua siivoamaan jäljet....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute