Herkku-puhelin
Opiskelukaveria tapaamassa
Naikkonen

Olin matkalla tapaamaan entistä opiskelukaveriani Peteä hänen työpaikalleen.Olin hermostunut, viime näkemästä oli vuosia ja käväisin vielä ennen hänen työhuoneeseensa menoa naistenhuoneessa. Olin valinnut vaalean jakkupukuni huolella, levitin tummat kiharani olkapäille ja sipaisin vielä huulipunaa, halusin tehdä hyvän vaikutuksen.

Koputin hänen ovelleen. Huoneesta kuului kiivasta puhetta, ja puhelun lopetettuaan hän pyysi minut sisään. Pete istui työpöytänsä ääressä menestyvän näköisenä ja oli todellakin komistunut. Hän nousi halaamaan minua, hänellä oli päällään tummat housut ja tummansininen kauluspaita ylimmät napit rennosti avattuna, hän oli kuin suoraan villeimmistä fantasioistani.

Istuin häntä vastapäätä olevalle tuolille ja ristin jalkani sirosti nilkkaani ojentaen. Kuulumisia vaihtaessamme huomasin Peten katseen harhailevan jonnekin lyhyehkön mekkoni helmaan, ymmärsin hieman nolostuneena sukkanauhani näkyvän kohonneen helman alta. Olin liian häpeissäni tilannetta korjatakseni ja ehkä pientä toivetta elättäen jostain muustakin.

Hän tarjosi minulle drinkin, jonka join halukkaasti. Hän tarjosi vielä lisääkin, mutta jännittyneisyydestä vapiseva käteni petti minut ja roiskaisin suurimman osan siitä jakulleni. Riisuin jakkuni ja laitettuani sen tuolille huomasin Peten taas katselevan jotakin, tällä kertaa rintojani. Käännyin selin häneen tarkistaakseni mikä oli vialla, kunnes huomasin nännieni piirtyvän mekon pintaan. Yritin sukia huomaamattomasti mekkoani samalla epätoivoisesti jutellen, enkä huomannut Peten kävelleen taakseni ennen kuin tunsin hänen hengityksensä niskassani.

Hän laittoi kätensä olalleni ja antoi suukon niskaani. Värähdin ja käänsin päätäni, jolloin huulemme kohtasivat. Suutelimme aluksi vain toisiamme hipaisten, pikku hiljaa suudelmaa syventäen. Pete käänsi minut, painautui aivan minua vasten ja avasi mekkoni vetoketjun samalla minun kaulaani suudellen.

Hän hivutti mekkoani alas sen alta paljastuvaan ihoa huulillaan hamuten ja minä upotin sormeni hänen tummaan lyhyeen tukkaansa. Hän suuteli nännejäni ja näykkäisi niitä leikkisästi jatkaen sitten matkaansa alaspäin. Mekkoni putosi lattialle ja nojasin seinään pelkät punaiset pikkuhousut ja sukkanauhaliivi sukkineen päälläni. Pete painoi kasvonsa häpyäni vasten ja veti sitten housuni pois. Hän kiusasi minua suutelemalla reisiäni kuitenkaan pitemmälle menemättä ja nostin toisen jalkani hänen olalleen. Hän painoi päänsä jalkoväliini ja nuolaisi hitaasti koko vakoni pituudelta. Huokaisin ja hän upotti päätään yhä syvemmälle keskittyen nyt klitorikseeni kädet pakaroitani puristellen.

Pete nousi takaisin seisaalleen ja hymyili minun halukkuudelleni, kun työnsin lantiotani eteenpäin häneen kiinni. Hän avasi vyönsä ja laski housunsa samalla kun minä avasin hänen paitaansa ja tiputin sen hänen jalkojensa juureen.

Hänen kullinsa oli keskikokoa pituudeltaan, mutta se oli todella paksu painautuessaan Peten vatsaan kiinni. Katsoin sitä himoiten, kunnes Pete kohotti oikeaa jalkaani ja laittoi kullinsa vitulleni. Yritin saada sen sisälleni lantiollani vastaan painaen, mutta Pete katsoi minua hellästi silmiin ja alkoi hitaan tunkeutumisen sisääni välillä kokonaan ulos vetäytyen. Lopulta hän työntyi pohjaan saakka yhdellä työnnällä ja huokaisimme molemmat. Kiersin käteni hänen ympärilleen ja hän aloitti kiusoittelevan pumppauksen koko ajan silmiini katsoen. Ynähtelin tämän taivaallisen nautinnon ansiosta ja Pete alkoi kiihdyttää vauhtiaan minua seinälle kohottaen. Laukesin huutaen ja hän vaiensi minut suudelmalla laskien minut takaisin maahan. Hän ei tullut sisältäni pois eikä ollut lauennut itse, jolloin tunsin pienoista pettymystä.

Hän vetäytyi vitustani ja alkoi pyöritellä rintojani käsissään. Peten kosketus alkoi uudelleen kiihottaa minua ja hän siirsi minut työpöytänsä ääreen. Hän painoi minut kasvot pöytää vasten, jolloin perseeni oli levitettynä hänen eteensä ja kuljetti sormiaan selkärankaani pitkin pakaroilleni. Hän otti pakaroistani kiinni ja levitti niitä, ja työntyi sitten äkisti suoraan vittuuni. Hän aloitti heti nopean pumppauksen ja minä kiemurtelin hänen edessään nauttien.

Pete puristi käsillään lantiotani ja siirsi toisen kätensä perseelleni. Hän hidasti vauhtia ja siveli vakoani sormillaan. Hän työnsi peukalonsa tiukkaan perseeseeni ja minä värähdin uudesta tuntemuksesta. Hän aloitti taas kiihdyttää sormi yhä perseessäni pyörien ja juuri ennen kuin laukesin, hän otti sormensa pois ja työnsi kyrpänsä kerralla suoleeni. Ulvahdin kivusta, mutta hänen jatkaessaan nopeaan tahtiin nussimistani, laukesin pöydän reunaa puristaen. Perseeni kouristellessa Pete alkoi karjahdella ja runkkasi lämpimän sperman selälleni.

Makasin voimattomana ja sotkuisena hänen pöydällään ja Pete kuulosti huolestuneelta vointiani kysyessä. Naurahdin hänelle vastaukseksi ja hän pyyhki selkäni nenäliinallaan. Myöhemmin hän puki minut ja vei minut kotiinsa, ja nykyisenä miehenänikin hän on edelleen uskomaton rakastaja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute