Herkku-puhelin
Ikävän karkoitus
Melli

Kylmästä ilmasta huolimatta valitsin asuni vain sinua ajatellen... pieni, pieni minihame, pikkutoppi ja kesäiset korkokengät, sekä tietysti minin alle uusi sukkanauhaliivi ja pitkät sukat. Asuvalinta, josta tiesin sinun pitävän...Puin päälle pitkän talvitakkini ja matkalaukku mukanani lähdin taksilla kohti asemaa.

Vaikka matka luoksesi olikin pitkä, ei mikään mahti maailmassa olisi saanut minua perumaan...halusin luoksesi niin kipeästi, että en uskonut kellon käyvän lainkaan eteenpäin. Jokainen minuutti tuntui tunnilta, aika mateli eteenpäin...kunnes vihdoin: perillä! Asemalla näin sinut jo kaukaa...juoksin syliisi! Oli ihanaa olla siinä, sinun tiukassa syleilyssäsi...tuntea ihosi tuoksu, jonka muistin unissanikin...ja jota kaiken aikaa kaipasin, kun olin luotasi poissa.

Lähdimme ajamaan lyhyttä matkaa asunnollesi. Puhuimme niitä näitä ja samalla kun ajoit, vilkuilit jokaisen tilaisuuden tullen minua...ei jäänyt huomaamatta, sillä itse en saanut hetkeksikään silmiäni irti sinusta. Olin niin malttamaton...odotin vain, että pääsisin kanssasi kahden suljetun oven taa...

Asunnollasi riisuin ensin vain takin. Työnsin sinut hitaasti kohti sohvaa ja kun istuuduit, aloin hitaasti keimaillen riisua asuani edessäsi. Otin ensin pois topin ja paljastin pienet, pyöreät rintani, joita ei suinkaan oltu vangittu rintaliiveillä. Kylmä oli osaltaan tehnyt sen, että nännit olivat kutsuvasti pystyssä, mutta myös äärimmäisen kiihottunut olotilani oli lisäksi kovettanut ne...ne suorastaan huusivat huomiotasi. Et kuitenkaan saanut vielä koskea... Piinaavan hitaasti hivutin alas hameeni, jonka alta paljastuivat sukkanauhani ja pitkät sukat. Jätin ne ylleni, samoin korkokengät...

Laskeuduin hitaasti lattialle. Selkäni takana lattialla ollut jättityyny toimitti patjan virkaa, kun asetuin sen päälle selälleni ja nostin jalkani koukkuun ja levitin haarani eteesi. Tiesin, että jo valunut kosteuteni kiilteli reisilläni ja valui aina sukille asti... Nojasin toiseen kyynärpäähäni ja hiukseni valuivat toisen rintani päällä vain toisella puolen päätä... Hitaasti kurotin sormeni posliiniselle kummulleni...siitä kuumaan ja kosteaan pilluuni... ja pyysin sinua tulemaan ottamaan omasi. Et todellakaan tarvinnut toista kehotusta!

Siinä katsellessani riisuit suorastaan repien päältäsi ensin molemmat paitasi ja sitten kerralla sekä housut, että alushousut. Saatuasi vaatteesi riisuttua, kumarruit myös lattialle...Tulit ylleni niin, että tunsin ihanan, paisuneen kalusi reittäni vasten samalla, kun kumarruit suutelemaan kivikovia nännejäni. Huokasin syvään...pienikin kosketus sai ihoni väreilemään ja pehmeiden huuliesi kuumat suudelmat tuntuivat suorastaan syntisen hyviltä rinnoillani. Nousit vielä ylemmäs suutelemaan minua ensin kaulalle...sitten vihdoin huulilleni. Näykimme toisiamme, kielemme löysivät toisensa...kiihkeät kielisuudelmat seurasivat toistaan, eikä sitä kiihkon määrää voi sanoin kuvailla. Lopulta aloit taas hivuttaa itseäsi alemmas suudellen vartaloani kohta kohdalta matkallasi alas kohti herkintä sopukkaani...ja kun viimein tunsin kielesi koskettavan kiimasta turvonnutta klitoristani, olisin voinut tehdä mitä vain saadakseni lisää.

Huokasin jälleen nautinnosta, kun aloit hitaasti nuolla kuumaa ja kosteaa vakoani...näykit huulin klitoristani ja kiusoittelit sitä kielesi kärjellä lipoen. Kauaa en kestänyt, sillä olin niin äärimmilleni kiihottunut... tunsin orgasmin vavisuttavan vartaloani ja ulvoin hyvää oloani... Makasin hetken täyden raukeuden vallassa, ennen kuin pääsin taas itseni valtiaaksi. Istuit nojaten sohvaan ja runkkasit itseäsi hitaasti... Konttasin luoksesi ja jäin konttausasennossa eteesi. Kumarruin ottamaan kalusi suuhuni...upotin sen hitaasti kosteiden huulieni välistä syvälle kurkkuuni. Puristelin huulillani tiukasti kalusi vartta samalla, kun hieroin silkkistä päätä kitalakeeni. Kieleni liikkui vartesi ympäri vuoron perään joka puolelta ja hidas edestakainen liike alkoi pikkuhiljaa nopeutua. Määrittelit itse tahdin työntämällä kaluasi syvemmälle ja syvemmälle kurkkuuni. Imin lujempaa ja lujempaa... kunnes viimein voihkaisten purkauduit suuhuni....kuuma suihku täytti suuni ja nielin tuon nannan viimeiseen pisaraan. Hymyillen tyytyväisenä nousin ylös suutelemaan sinua...

Nousimme ylös lattialta ja siirryimme vuoteellesi. Kietouduimme toistemme syliin ja kätemme vaeltelivat pitkin toistemme vartaloita... suutelimme... pitkiä, kuumia suudelmia... nautin hyväilyistäsi valtavasti. Kätesi ehtivät kaikkialle, lämmin sylisi tuntui niin hyvältä.... Sitten nousit ylleni ja samalla tunsin vihdoin ihanan kalusi sisälläni. Sanoin kuvaamattoman suuri nautinnon tunne täytti minut, kun aloitit hitaan edestakaisen liikkeen sisälläni... se tuntui niin täydelliseltä!!! Puristin kynsin selkääsi ja liikuin vastaan.... puristin kalusi mahdollisimman tiukasti syvälle kuumaan ja kosteaan pilluuni. Tahtimme alkoi kiihtyä, olin niin valmis... mutta et halunnut päästää minua näin vähällä vaan vetäydyit minusta.

Tiesin, mitä olit vailla...nousin kontalleni sängyn reunalle ja tarjosin peppuni sinulle kuin tarjottimella...Annoin pitkien, tummien hiusteni valua pitkälle selkään ja takapuolen päälle...tiesin, kuinka nautit siitä. Tartuit lanteisiini ja painoit samalla itsesi yhdellä työnnöllä jälleen syvälle sisääni. Niin syvälle, täytit minut kokonaan...ja tunnuit niin valtavan hyvältä!! Aloitit saman tien voimakkaan ja nopean työntelyn sisälläni. Työntelin vastaan kaikin voimin...Pidit kiinni hiuksistani ja toisella kädellä hyväilit niskaani ja silitit kasvojani. Otin etusormesi suuhuni ja imin sitä, jotta en olisi huutanut...tärisin ja vapisin, olin niin sekaisin siitä valtavasta hyvänolon tunteesta ja tunteesta, että kuitenkin halusin vielä lisää, LISÄÄ...

Sain niin valtavan orgasmin, että huusin vain suoraa huutoa. Kynnet naksuen puristin sängyn peittoa, vapisin ja pilluni sykki kalusi ympärillä... Myös sinä saavutit huippusi ja karjaisten annoit kuuman spermasuihkun pepulleni ja selälleni.... Huohotuksemme täytti huoneen... Käännyin hitaasti ympäri ja otin kalusi suuhuni, jotta sain kielelläni talteen viimeisetkin pisarat... Vedin sinut syliini sängylle ja kiedoin jalkani ympärillesi. Suutelimme hellästi ja kiireettömästi...Ainoa toive sillä hetkellä oli, että voisin olla siinä ikuisesti....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute