Herkku-puhelin
Naapurin tyttö osa 2
Craben

Susanna koki Peten käsien kosketuksen ristiriitaisena. Vieraan ihmisen intiimi kosketus oli samalla uhkaava mutta toisaalta äärimmäisen jännittävä. Susanna tunsi jännityksen ja kiihotuksen kulkevan sykkivänä aaltona lävitseen eikä hän enää voinut hillitä itseään. Hän nousi ylös, antoi paljaiden rintojensa herättää Peten huomion ja tarttui tätä kädestä. Hän ohjasi Peten sisälle asuntoon ja viettelevästi takaperin kävellessään kutsui sormellaan Peteä seuraamaan. He nousivat portaat ylös, Susanna edellä ja Pete takana. Pete ei voinut kuin ihailla tuon pienen takamuksen jokaista kurvia, sen jokaista liikettä kun Susanna nousi kohti yläkertaa askel kerrallaan. Tyttö ohjasi Peten suoraan saunatiloihin ja käänsi suihkun hanan auki.

”Minun pitää pestä tämä aurinkovoide pois”, Susanna sanoi ja ojensi Petelle saippuan. ”Voitko auttaa?”, hän jatkoi viekoitellen. Pete ei voinut uskoa sitä mihin tilanne oli kehittymässä. Järki käski kieltäytymään välittömästi ja poistumaan asunnosta niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta Peten oli vallannut jokin alkukantainen voima, kuten saalistajalla joka näkee helpon ja heikon uhrin olevan edessään kuin tarjottimella. Tuon viattoman tytön heräävä seksuaalisuus ja kokemattomuus yhdistettynä täydellisyyttä hipovaan vartaloon oli yhdistelmä, joka olisi saanut kenet tahansa hulluksi himosta. Susanna asettui suihkun alle ja antoi juoksevan veden nuolla hänen pehmeää ihoaan. Aurinkovoiteeseen sekoittunut vesi valui kuin hidastettuna alas tytön kaulalta laskeutuen hellästi kaartaen yli noiden täyteläisten ja veden vaikutuksesta jälleen herkistyneiden rintojen. Veden vauhti hidastui sen saavutettua rinnan ja näytti kuin se ei haluaisikaan valua pois tuolta paikalta siihen kerran päästyään. Tytön ihon kaunis rusketus loi upean pohjan kiiltävän voiteen heijastamalle kiillolle.

Pete ei enää voinut vastustaa tilanteen tarjoamaa mahdollisuutta, vaan riisuutui nopeasti ja astui Susannan seuraksi suihkun viettelevään virtaan. Hän tunsi kuinka tyttö asetti kätensä hänen pakaroilleen ja kuinka tytön trimmattu vatsa painui vasten hänen kiihottunutta elintään. Tyttö siirsi hitaasti voiteen liukastamat kätensä miehen lantion yli etupuolelle ja otti hellästi miehen peniksen käteensä. Pete tunsi kiihotuksen hyökyaallon saavuttavan huippunsa, mutta sai kontrolloitua itsensä. Tyttö istui suihkujakkaralle ja otti paremman asennon. Jakkara oli kuin suunniteltu tähän tarkoitukseen, sillä tytön rinnat olivat juuri Peten peniksen kohdalla. Pelkkä ajatuskin tulevasta sai Peten kiihottumaan yhä enemmän. Susanna asetti toisen kätensä Peten kivesten ympärille ja puristi niitä hellästi samalla alkaen varovasti mutta määrätietoisesti liikuttamaan esinahkaa peniksen päällä. Tytön käsissä oleva voide sai käden luistamaan pehmeästi ja Pete kulki loppumattomalta tuntuvaa matkaansa läpi nautinnon eri asteiden. Susanna otti peniksen kärjen suuhunsa samalla varovasti imien ja kielellä kiusaten. Tätä ei jatkunutkaan kauan, vaan sen oli tarkoitus vaan terästää Peten tuntoaisteja ja siinä se toimikin hyvin. Pete oli lähellä orgasmia monta kertaa, mutta aina Susanna osasi lopettaa juuri hieman ennen kuin oli liian myöhäistä.

Susanna oli käsillään saanut paitsi Peten kiihottumaan täyteen mittaansa, myös liukastettua tämän peniksen aurinkovoiteen ja veden erittäin liukkaalla yhdisteellä. Hän irrotti otteensa miehen elimestä ja tarttui molemmilla käsillään kiinteisiin rintoihinsa. Hän ohjasi ylävartaloaan kohti miestä ja asetti tämän peniksen tiukasti pehmeiden rintojensa väliin ja puristi rintansa hellästi yhteen. Hän alkoi hiljalleen liikuttaa ylävartaloaan edestakaisin saaden miehen kivikovan peniksen liukumaan hellästi ja samalla tehokkaasti rintojen muodostamassa raossa. Pete ei pystynyt enää ajattelemaan selkeästi. Hän ei ollut koskaan kokenut vastaavaa, koska naiset joita hän ennen oli tapaillut, eivät olleet halukkaita tällaiseen eivätkä toisaalta omistaneet noin täydellisiä rintoja. Susanna tarttui häntä käsistä ja ohjasi ne rinnoilleen. Pete puristi noita täyteläisiä kiinteitä muotoja ja alkoi itsekin liikuttaa alavartaloaan saaden peniksensä liikkumaan tytön rintojen välissä yhä nopeammin. Miten tytöllä voikin olla noin muodokkaat rinnat kun hän muuten oli niin hoikka, pieni ja tyttömäinen? Hän tunsi paineen sisällään olevan sietämätön, eikä hän enää voinut tai halunnut estää orgasmia tulemasta. Hän tuli raivokkaalla paineella tytön rintojen väliin ja tyttö hymyili mitä viattominta ja tyttömäisintä hymyä. Mikä kiusoittelija Susanna olikaan.

Susanna otti miehen vielä puolikovan peniksen käteensä ja upotti sen vielä kerran syvälle suuhunsa. Hän puhdisti kielellään kaiken sen siemennesteen mitä paine ei hänen rinnoilleen ollut heittänyt. Pete oli haltioissaan. Hän tunsi kipua orgasmin jälkeisestä kosketuksesta herkkään alueeseensa, mutta samalla tunsi lukuisien mielihyvän värähtelyjen kulkevan lävitseen yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta Susanna lopetti ja ehdotti, että Pete voisi peseytyä nopeasti ennen kuin palaisi kotiinsa. Tyttö ei odottanut Peteltä minkäänlaista vastapalvelusta vaan piti tätä lähinnä mielenkiintoisena kokeiluna aikuiseen seksuaalisuuteen. ”Uskomaton päivä, seksuaalinen palvelus nuorelta tytöltä ilman velvoitteita.”, Pete ajatteli ja pukeuduttuaan palasi kotiinsa yhtä kokemusta rikkaampana …

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute