Herkku-puhelin
Vaimolle mustaa...
Thomas

Olen pyörittänyt maahantuontifirmaa jo neljä vuotta. Kerron erään tarinan kun olin ostamassa tavaraa turkkilaisilta tummaihoisilta. Usein matkustin ostosmatkoille myyjän luo. Tällä kertaa olin menossa turkkiin, ja kun vaimoni oli kuullut että viivyn vain neljä päivää, oli hän hommannut töistä vapaata ja kiinnostui lähtemään mukaan.

Minä (25v) ja vaalea hoikka ja muodokas vaimoni Jasmin (24) matkustimme kuuman kelin turkkiin kuumaan aikaan.

Pääsimme perille ja majoituimme onnellisesti ilmastoituun huoneeseen ja lähdimme katselemaan kaupungin menoa. vaimoni oli pukeutunut erittäin ohueen ja lyhyeen paitaa, sekä seksikkäisiin tiukkoihin shortseihin. Liikuimme terassilta terassille jutelle paikallisten ihmisten kanssa.

Illalla puuhatessamme jo vähän puisevalta tuntuvaa niin perinteiseksi käynyttä rakastelua, vaimoni paljasti, että haluaisi kokeilla mustaa miestä! En kommentoinut kummemmin asiaa.

Seuraavana aamuna lähdin yksin neuvottelemaan ja tekemään kauppaa. Tapasin kaksi mustaa tavallisenkokoista miestä. toinen oli iältään 25-vuotias ja toinen jotain 40. mukavia ukkoja molemmat ja juttelimme kaupanteon yhteydessä niitä näitä.

Lopulta kun oli esitelty kaikki tuotteet ja hinnoistakin vähän puhuttu, ajattelin että hinta ei vielä ole ihan kohdallaan ja päätin tarjota ässän hihasta.

Ehdotin pojille että blondi vaimoni olisi käytettävissä, jos "hieman" hintaa tarkistetaan ja saan katsella sivusta. Pojat katsoivat hetken toisiaan ja nyökkäsivät hymyillen ja antoivat osoitteen minne illalla tulla.

Tuli ilta ja palasin vaimoni luo. Vaimo oli valmistautunut iltaa varten ja kaunis iltapuku nuoli vaimoni muotoja. Ehdotin että ajaisimme taksilla ystäviemme luo.

Vaimo ei heti hoksannut kun kerroin taksissa että toteutan suurta unelmaasi nyt.

Taksi pysähtyi komean valkoisen talon eteen ja menimme sisään. Eteisaulassa oli vastassa nuorempi ja huomasin kuinka vaimoni yhtäkkiä hieman punastui ja mittaili katseellaan kaverin vartaloa, pysähtyen mojovan pullistuman kohdalle josta huomasi, että meitä oli odotettu!

Vanhempi asteli tarjottimen kanssa vastaan ja alkumaljat juotuamme juttelimme hetken niistä näistä. Vanhempi herra halusi näyttää hienoa näköala terassia minulle, joten jätin vaimoni nuoremman seuraan ja kävelin vanhemman perässä ulos, poltimme paksut sikarit. Sillä välin tuhti alkujuoma oli saanut vaimoni vapautumaan turhista estoista ja nuorempi kavereista oli ottanut vaimoni syliin, puristellen hänen suloisia rintoja, vaimon imiessä kaulaa.

Vanhempi herra pyysi minua hetkeksi jäämään parvekkeelle ja lupasi viheltää merkiksi kun kaikki on niinkuin suunnittelimme.

Sillä välin nuorempi oli kantanut kauniin vaimoni suureen makuuhuoneeseen ja oli juuri riisumassa vaimoni vähiä vaatteita kun vanhempi astui sisään. Vanhempi otti omatoimisesti vaatteet itseltä ja kurottautui nuolemaan vaimoni herkullista viineriä. Nuorempi suuteli ja pyöritteli sormilla vaimoni jo niin kovia nännejä.

En jaksanut odottaa vihellystä vaan hiivin pikkuhiljaa tämän kolmimetrisen katetun sängyn tykö ja huomasin, että vaimoni vohki jo ihan toisessa maailmassa.

Nuorempi riisui housunsa ja hänen kivikovaksi turvonnut kyrpä ponnahti esiin voimallisesti. kuulin kun vaimo huokasi hämmästyksissään. Nuorempi asettautui vanhemman väistyessä jalkojen väliin ja kuulin kuinka vaimoni puhui itsekseen itsevarmuutta luoden että, mahtuu se, mahtuu se..

Pikkuhiljaa nuorempi otti vaimoni jalat olkapäille ja alkoi survoa suurta kaluaan hänen pieneen pimperoon. Mitä syvemmälle hän meni sitä isompi voihke vaimolta pääsi... Hetken lykittyään vaimon piti sellaista meteliä että tiesin orgasmin olevan lähellä, ja hurjasti huutaen molemmat painautuivat tosiinsa nuoremman urahdellessa ja laskiessa lastinsa sisään.

Vanhempi oli ikään kuin kiltisti odotellut vuoroa ja nuoremman noustessa otti paikan vaimon vieressä. Hän tunnusteli hieman vaimoni rintoja ja pyysi vaimoani ratsastamaan... vaimoni nousi ja hämmästyksen huokaus kuului taas! 30-senttinen ja kuusisenttiä paksu hevosen kyrpä oli turvonnut täyteen mittaan... Vanhempi otti tiukan otteen vaimoni lantiosta ja ryhtyi ohjaamaan kovaa suurta kalua sisään... viisi senttiä edettyään vaimoni alkoi kiljua.. ja ajattelin että nyt tais paikat revetä, mutta sentti sentiltä kyrpä työntyi vaimoni sisään ja entiset spermat liukastivat koloa niin kivasti... Vaimoni oli saanut pohjaan asti ja näytti että silmät pullistuvat päästä. Vaimoni aloitti hyvin hitaan ja rauhallisen liikkeen ylös ja alas.. hetken.. kunnes yhtäkkiä mies käänsi vaimoni alleen ja alkoi nopeutuvassa tahdissa naida.. ja vaimoni ulisi ja vonkui sitä kovemmin mitä tahti määräsi... näin pienen pepun heiluvan patjaa vasten. Vaimoni oli ihan suunniltaan ja antoi miehelle sellaisen orgasmin josta minun on ollut turha edes haaveilla! Hetken kuluttua mies nousi päältä lattialle ja vaimoni polvilleen miehen eteen. Näin tomaatin kokoinen terska mahtui vaimoni suuhun ja mies tyhjensi valtavan määrän spermaa vaimoni kiltisti niellessä kaiken. Oli ihan hiessä, sillä minulla oli tullut mällit housuun tätä katsoessa.. ja nyt kun vaimoni oli saanut nuoltua vanhemman kyrvän tyviä myöten puhtaaksi vaimoni huomasi minut ja minä kaappasin hänet syliin. Vaimoni kuiskasi korvaan, kiitos Rakas!

Pojat kertoivat menevänsä suihkuun ja pyysivät vaimoani mukaan lähdin myös heidän kanssa, koska mällit housuissa tuntui ikävältä. Suihkun jälkeen jäimme vaimoni kanssa kahdestaan ja vaimoni kysyi mitäs muuta olin suunnitellut. sanoin että eikö tämä riittänyt ja vaimoni pudisti päätään ujosti. Söimme ja joimme yhdessä terassilla, kunnes tuli kotiin lähdön aika. Vanhempi vihjasi minulle että eikö vaimoni voisi jäädä vielä. Mietin hetken ja päätin että lähden yksin ja sovimme että tapaamme huomenna iltapäivällä paikallisessa ravintolassa. Vaimoni suuteli minua kun taksi tuli hakemaan.....

Bisnekset sujuivat mallikkaasti ja sain sovittua sellaisen sopimuksen että siihen ei pysty kukaan ja se on voimassa vieläkin.. Vaimo sanoi nauttineensa kovasti ja kertoili hieman mitä kaikkea he olivat kerinneet. Seksi välillämme piristyi kovasti ja sain minäkin ensimmäisen kerran analiin, jonka olivat pojat venyttäneet valmiiksi.

Kolmenkuukauden kuluttua vaimoni maha alkoi kasvaa ja huomasin hänen kalpeudestaan että taisi olla neste tehonnut ja niin meille syntyi ihastuttava tumma tyttövauva. Aluksi harkitsin eroa mutta vaimoni sanoi että ei enää mustaa kaipaa ja sai minut niin hyvin tyydytettyä rakastamalla että jäin isäksi pienelle tytöllemme.. ja nyt meillä on myös poika joka on enemmän isän näköinen!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute