Herkku-puhelin
Poika saa ekaa kertaa
Minna

Olin seurustellut jo jonkin aikaa itseäni selkeästi nuoremman (3v. nuorempi) pojan kanssa.

Olimme olleet koko viikonlopun ystäviemme kanssa poikaystäväni isovanhempien mökillä, ja jo siellä minulla oli herännyt halu häntä kohti ja edellisenä iltana hän olikin tunnustellut ja hieronut saunan pukuhuoneessa rintojani, sillä muualla oli ollut ihmisiä ja vähän väliä meitäkin häirittiin, joten emme kehdanneet tehdä sitä vielä nyt, vaikka molemmat selkeästi halusivat toisiaan kiihkeästi.

Tänään olimme tulleet pois mökiltä ja jäin vielä poikaystäväni kotiin, kunnes vanhemmat tokaisivat että "lähdemme käymään isovanhemmilla" ja he ottivat pienemmät sisarukset mukaan. Haluni vain kasvoi, sillä tiesin että nyt se koittaa. Tosin itse olin saanut jo useasti, mutten ollut kokenut tällaista halua.

Istuin kumppanini sängyllä ja odotin, kunnes poikaystäväni tuli keittiöstä. Hän kaatoi minut suoraan sängylleen ja otti kiinni paidastani ja tempaisi sen pois. Hän hyväili suurehkoja rintoja ja hellästi puristeli niitä liivieni päältä, kiihotuin valtavasti. Hän kysyi herrasmiehen tavoin: "Haluutsä tehdä sen mun kaa?" Itse nyökkäsin ja hän kiskoi housuni pois. Hän oli selväsi tutustunut asioihin, vaikka neitsyt olikin.

Otin hänen housuistaan kiinni ja vedin ne pois, laskin ne lattialle hänen ottaessaan paitaansa pois. Sitten hän irrotti rintaliivini sirosti yhdellä kädellä altani. Nyt hän tarttui tiukasti kiinni stringieni yläreunaan ja kiskaisi ne pois, hetken luulin jo että ne repesivät. Minulla oli vain sukat jalassa, otin nekin pois samalla kun hän otti omansa ja puristin boxerien etumuksen kohdalta ja poikaystäväni pikkuveli kasvoi täyteen mittaansa ja hänen oli pakko ottaa boxerit pois.

Nyt hän otti veitikastaan kiinni ja etsiskeli sopivaa kohtaa karvapeitteeni kohdalla, kun hän ei saanut mitään aikaiseksi, nappasin hänen kullistaan kiinni ja se kasvoi entisestään. Poikaystäväni kulli ei ollut erityisen paksu, mutta se oli noin 17 cm pitkä.

Puristin hieman siitä ja iskin sen pilluuni. Pikkuveitikka tuntui laskeutuvan hieman hytkyessämme ja se karkasikin pillustani, tämä tuntui erityisen kiihottavalta, sillä reikääni pääsi kylmempää ilmaa.

Otin kullista uudestaan kiinni ja aloitimme ratsastuksen. Poikaystäväni kiihdytti vauhtiaan ylläni ja tunsin pillussani kuinka hänen kulliinsa virtaa verta, tämä sai aikaan väreitä, jotka kulkivat koko lihani läpi. Odotin että koska häneltä tulisi ja hän kiihdytti edelleen vauhtia, tunsin olevani paratiisissa. Kulli ei ollut erityisen paksu ja siksi tuntui mukavalle pillussani.

Ja noin puolen tunnin ratsastuksen jälkeen häneltä pääsi suunnattomat määrät tavaraa pilluuni, tunsin kuinka se täyttyi, ja hän antoi peniksensä rentoutua sisääni ja silloin laukesin. Se tuli kuin tähti kirkkaalta taivaalta, laukeaminen oli taivaallista, tunsin läpi kehoni sen.

Nyt oli poikaystäväni menettänyt neitsyytensä ja minä olin saanut maailman parasta kyrpää.

Menimme vielä yhdessä suihkuun, ennen kuin porukat tulisi ja hän hyväili rintojani, kaulaani ja kutitteli puoliksi turvonneella kyrvällään alapäätäni, tiesin että minun täytyi vielä saada tuota kyrpää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute