Herkku-puhelin
Vinot silmät
Mussi Muri

Olen ollut kirjeen vaihdossa jo pitkään saman ikäisen työn kanssa. Anoa syy miksi minä olen edes jaksanut pitää yhteyttä yllä on se että hän on aasialaista syntyperää. Eli hänellä on vinot silmät. Olen aina ollut heikkona aasialaisiin tyttöihin. Viime yhteyden otossa hän ehdotti tapaamista hänen kämpällään. Ja minähän suostuin. Sovittuna päivänä menin hänen antamaan osoitteeseen ja soitin ovikelloa. Kun ovi aukesi näin hänet.

Hän on minua päätä lyhyempi mutta upea. Hänen rintansa juuri oikean kokoiset. Ja mitkä kasvot. Hänellä on päällään musta minihame ja parinumeroa liian iso valkoinen paita. Hän päästi minut sisään. Sisällä hän kysyi minulta suoraan: Naidaanko me nyt vaiko kohta. Yllätyin suorasta aloituksesta ja sanoin että mulle kävisi heti. Hän tönäisi minut istumaan sohvalle ja pisti jonkin levyn soimaan. Sitten alkoi tanssi. Hän ei riisunut itseään tanssin aikana vaan hän keinui ja hyväili vartaloaan musiikin tahdissa. Näin myös vilaukselta ettei hänellä ollut alusvaatteita.

Kun kappale loppui hän tuli luokseni. Hän avasi hiljaa housuni ja laski ne alas. Sitten hän otti toisella kädellään kalustani kiinni ja otti toisen kiveksistäni suuhunsa. Olin taivaassa. Hän otti koko kaluni suuhunsa. Annoin hänen imeä minua jonkin aikaa mutta kun tunsin että laukeaisin kohta, nostin hänen päänsä pois jalkovälistäni. Asetin hänet selälleen sohvalle ja riisuin itseni katsellessani samalla hänen upeaa ruumistaan. Sitten kumarruin suutelemaan häntä huulille. Samalla riisuin hänen paitansa. Siiryin alaspäin hänen rinnoilleen. Ne olivat kerta kaikkiaan upeat. Nuolin ja näykin niitä innoissani. Mutta sitten oli aika siirtyä eteenpäin.

Siirryin vielä alemmas ja nostin hänen hameen helmaa. Aloin nuolla hänen tussuaan ja äänet paljastivat että hän nautti siitä. Hän maistui tosi hyvälle. Sitten nousin ja istuin sohvalle. Hän nousi ja tuli hajareisin päälleni, siten että olimme kasvotusten. Hän ohjasi kaluni pesään ja sitten olin taas taivaassa. Käteni eksyivät hänet pyllylleen ja se vain villitsi häntä. Emme kestäneet kauaa, vaan laukesimme molemmat. Rojahdimme vierekkäin sohvalle. Hänen kauniit kasvot hymyilivät. Sitten hän nousi mutta ennen kuin hän kerkisi liian kauas pysäytin hänet. Hän ihmetteli mitä aioin mutta.

Minun ei tarvinnut sanoa mitään, hän älysi sen itsekin. Hän seisoi juuri oikeassa paikassa jotta pystyin nuolemaan hänen ihania pakaroita. Jonkin ajan kuluttua nousin ja vein hänet seinää vasten. Asetin kaluni hänen pers reijän suulle ja pyysin lupaa jatkaa. Lupa tuli. Se reikä oli kirein mihin ikinä olin kaluni työntänyt. Hän oli neitsyt perseestään. Siis OLI. Aluksi hän huusi, mutta pian se muuttui voihkinnaksi. Minä nain hiljaisin vedoin häntä, kuitenkin hiljalleen kiihdyttäen tahtia.

Hän haki käsillään tukea seinästä. Minä kuitenkin pidin hänet pystyssä. Laukesimme jälleen yhtä aikaa. Hänen laukeamisensa kuului varmasti kadulle asti. Lysähdimme lattialle hiestä märkinä ja lopen uupuneina. Noin tunnin lepäämisen jälkeen, hän kuiskasi korvani: Sä et oo merkinnyt vielä yhtä reikää. Hetken mietin mitä hän tarkoitti mutta sitten ymmärsin ja nylläsin. Käännyin selälleni ja hän meni jälleen jalkoväliini. Hän otti kaluni huuliensa lämpimään hoivaan. Ja antoi minulle elämäni suihin oton. Täytin hänen suunsa spermalla ja hän nieli kaikki. Kun viimein olin kotona huomasin että oli saanut sähköpostia. Se oli häneltä. Hän pyysi että tulisin huomenna käymään, meillä oli kuulemma vielä pari juttua kokeilematta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute