Herkku-puhelin
Matkailua
Nami

Olin käymässä ruotsinlaivalla. Ilta meni ihan hyvin ja kaksi miestä liimautui kiinni minuun. Miehet olivat kaverukset ja he tietysti pyysivät minua lähtemään käymään heidän kanssa hytissä. Minä lähdin tietysti heidän mukaan. Hytin luokse kun tultiin toinen mukamas halusi lähteä käymään kannella haukkaamassa happea. Minä tietysti jäin sen toisen kanssa hyttiin. Aikamme juteltiin ja lopulta puhe tyrehtyi vähän kerrassaan. Mies siirtyi minua lähemmäksi ja lopulta alkoi suudella minua. Hetkessä kaikki vaatteet olivat pois meidän päältä ja ennen kuin huomasin oikein kunnolla, olin hänen kanssaan 69-asennossa. Minä sain ensimmäisenä orgasmin joka oli huippu siihen asti kokemiini orkkuihin. Heti orkun jälkeen pilluni vielä supistellessa mies käänsi minut ympäri ja työntyi rajulla liikkeellä takaapäin minuun. En voinut kuin haukkoa henkeä. Kuulin miehen urahteluista että hänkin tulisi pian. Lopulta tunsin kullin räjähtävän sisälläni ja työntävän lastinsa minun pilluuni. Kun aion kääntyä kiittääkseni miestä, hän tuleekin minun etupuolelle ja pitelee minua paikoillani. Katson kummastuneena häneen kunnes tajuan että hänen kaverinsa on tullut takaisi hyttiin ja on kohta työntymässä sisääni. Tunnen todella suuren kullin pilluani vasten.

”Et taida ollakaan saanut kunnon isoa kyrpää?” minua pitelevä mies kysyy. Pudistan varovasti päätäni.

”Kohta saat ja kunnolla” takana oleva mies murahtaa. Hän alkaa työntyä pikku hiljaa minuun. Tunnen aukkoni laajenevan pikku hiljaa hänen kyrpänsä mittoihin. Lopulta hän on kokonaan sisälläni. Hän alkaa pikku hiljaa liikuttaa itseään aukossani ja en voi kuin voihkia. Pilluni on nimittäin juuri sopiviin mittoihin laajentunut, ja kulli tuntuu erittäin hyvältä sisälläni. Voihkin nyt estoitta miehen koventaessa nainti tahtiaan. Huomaan mitenkä minua pitelevä mies päästää minusta vähitellen irti mutta en reagoi siihen oikein mitenkään. Etumainen mies suutelee minua ja vastaan suudelmaan täysillä. Hän nostaa itsensä sellaiseen asentoon että minä voin imeä hänen kulliaan samalla.

Kun olen saanut kullista kunnolla kiinni imeäkseni sitä takanani oleva mies koventaa vauhtiaan. Hän myöskin etsii klitorikseni ja alkaa pyöritellä sitä. Tähdet alkavat näkyä silmissäni ja lopulta en enää kestä vaan saan orkun. Isokullinen mies nykäisee samassa kullinsa pois pillustani ja tulee pääni luokse. Viimeisillä voimillani imen hänen kulliaan siihen asti kunnes hän laukeaa suuhuni. Nyt toinen mies kääntää minut vielä kerran ympäri ja nai minua kunnes saa purettua lastinsa pilluuni. Nousen noin puolen tunnin levon jälkeen, siistiydyn ja lähden kävelemään vähän horjuvilla jaloillani omaan hyttiini.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute