Herkku-puhelin
Spermatulva
Anne95Dee

Oli tullut viimein aika lunastaa lupaukset järjestää pojille oikein kunnon kyyditykset ystäväni Raksun kanssa ja pitkän suunnittelun ja valmistautumisen jälkeen alkoi matka kohti mökkiä. Olin häätänyt Jaskan edelliseksi yöksi kaverinsa luo jotta saimme Raksun kanssa rauhassa valmistella ja pakata kaikki varusteet ilman että yllätys pilaantuisi jos pojat näkisivät mitä olisi luvassa. Aamusella odottelimmekin kantamuksinemme hyvissä ajoin alaovella tupakka suussa törröttäen että pojat saapuisivat tavoilleen uskollisena ainakin vartin myöhässä.

Kun kuhmuinen Volvoni sitten ehti kotiin, alkoi välitön tenttaus matkatavaroista. Oliko käyty kaupassa ja ostettu mitä käskettiin? Oliko myös ruokaa eikä pelkkää olutta? Monivalintakysymysten lomassa tungimme omat kantamuksemme jo ennestään kuormansa alla kärsivään tavaratilaan, ja sitten vielä tupakantumpit ovella nököttävään hernekeittopurkkiin ja keula kohti määränpäätä. Tällä kertaa jouduin itse ajamaan hävittyäni luotetun kivi-paperi-sakset menetelmän jolla arvottiin ”vapaaehtoinen” kuljettaja joka näin ollen jäisi ilman eväslonkeroa matkalla. Tällä kertaa tankkasinkin heti kaupungissa, jotta vahingossakaan en joutuisi poikkeamaan samalle huoltoasemalle kuin edellisellä mökkireissulla. Vieläkin nolotti.

Matka sujui joutuisasti niitä näitä jutustellessa. Jaska ja Kari alkoivat kiusatakseen bongata rekisterikilpiä, ja yllyttivät Raksua näyttämään tissejä vastaantuleville. Uhkasin ajaa koko höskän näreen nokkaan jossei meno rauhoitu, ja lopulta kyyti tasoittui ihan normaaliksi nuorison matkaksi kesämökille. No, melkein normaaliksi. Muutaman pohjakosketuksen jälkeen kuoppaisella kärrypolulla jota pitkin mökille pääsi sain pysäköityä uskollisen kulkupelini ja ulostauduimme autosta matkatavaroinemme. Asetuimme taloksi ja päivä kulkikin kohti odotettua iltaansa kaikenlaisten valmistelujen lomassa kovinkin joutuisasti. Porukalla kokattiin valmiiksi mahdollisimman paljon, ja jätettiin vain ihan välttämättömimmät ja säilymättömät ravinteet odottamaan myöhempää.

Saatuamme taistelun jäljet pois keittiöstä häädimme pojat saunoituspuuhiin ja aloimme itse sisustaa pientä makuuhuonetta illan rientoihin sopivaksi. Mukana oli muutamaakin erilaista hierontaöljyä, liukasteita, tilaisuutta varten vastikään hankittu kumilakana, nahka- ja pitsihepeniä sekä molempien tyttöjen dildokokoelma (kaikki kolme kappaletta). Raksu oli vielä jälkikäteen lisännyt mielijohteesta parin käsirautoja kassiinsa, ja levitellessämme kumilakanaa tiukasti sängylle alkoi jo omassa mielessäkin liikkua vain näiden kaikkien hyötykäyttö. Kun olimme tyytyväisiä lopputulokseen, painelimme saunalle odottelemaan poikien valmistumista. Vannotettuamme heitä ettei makuhuoneeseen kurkisteltaisi, kiipesimme lauteille, joskin saunominen jäi vähemmälle, sillä molemmilla alkoi olla jo aikamoinen hinku petipuuhiin. Sitä vartenhan tänne oli tultu, ja vaikka olisikin ehkä kiva kiusata poikia vielä hiukan kauemmin, päätimme yhdessä tuumin siirtyä ja päästää pojat saunomaan ja sitä kautta valmiiksi rietastelua varten.

Poikien siirryttyä saunaan, menimme Raksun kanssa laittautumaan. Itse puin vain nahkaisen kaulapannan ja kiinnitin hiukset takaraivolle hauenleualla. Raksu sonnustautui nilkka- ja ranneremmeihin, ja palmikoituani hänen hiuksensa olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Sitten emme enää malttaneet odottaa, vaan otimme varaslähdön poikia odotellessa. Kaadoin Raksun selälleen sängylle ja kaadoin aimo lorauksen hierontaöljyä hänen pulleille rinnoilleen. Hitaasti hieroin liukasta, männyntuoksuista öljyä pitkin Raksun tissejä ja vatsaa, ihaillen kiiltoa joka levisi käsieni mukana. Raksu sulki silmänsä ja hieroi öljyä reisiini ja käsivarsiini öljytessäni häntä. Rasvattuani hänet päästä jalkoihin oli hänen vuoronsa tehdä sama minulle. Kun hän viimein lopetti ja painautui minua vasten olin jo aivan valmis: nännit sojottivat kohti kattoa kivikovina ja jakovälini oli turvonnut ja liukas. Mutta niin näkyi olevan Raksukin.

Hän suuteli minua pitkään ja märästi ja kierähti sitten hajareisin kasvoilleni levittäen omia reisiäni samalla. Kieleni etsiytyi hitaasti kohti klitorista, ja saavuttaessani sen nautinnon naukaisu kuului alapäästäni, jossa tunsin sormien levittävän huuliani ja kielen hipaisevan omaa herkkuani. Läimäytin Raksun öljystä kiiltelevää pakaraa samalla kun työnsin kieltäni sisään hänen märkään pilluunsa. Älähdys ja puristus reisissäni kertoivat hänen pitäneen siitä, ja hän lisäsi kierroksia ottamalla pitkän kaksipäisen dildon lattialta. Tunsin dildon öljyisten pakaroideni välissä, ja vahvasti työntämällä Raksu pakotti sen sisään suoleeni, samalla nuollen klitoristani villisti. Huusin ja alapääni tempoi Raksun lujassa otteessa. Parikymmentä senttiä dildoa katosi suoleni syövereihin ja itse puristin Raksun pyöreitä pakaroita ja nuolin minkä huohotukseltani ja vikinältäni pystyin. Työnsin kaksi sormea sisään Raksun tiukkaan, märkään reikään ja hän lopetti nuolemiseni ja nosti päätään päästäen valittavan huudon. Kiihdytin tahtia sormillani, ja tunsin miten Raksun reisilihakset jännittyivät, ja sitten hän köyristi selkäänsä ja valittaen laukesi lanteet väristen suuhuni. Maistoin Raksun pillusta purkautuvat liemet kurkussani ja laukesin pian itsekin, dildo perseessä värähdellen.

Kun pojat sitten pääsivät pelipaikalle, olivat he hiukan pettyneitä nähtyään että olivat missanneet jotain, mutta pian he leppyivät silmäillessään tuotteita sekä öljystä liukkaina kiilteleviä lakanoita ja kroppiamme. Pojat ilmoittivat että rangaistuksena moisesta riettailuista ilman heitä toinen meistä joutuisi katselemaan kun kaveria pannaan edestä ja takaa. Kristillisessä demokratiamielessä saisimme siis pelata vanhaa kunnon kivi-paperi-sakset kisaa kumpi jäisi nuolemaan näppejään. Ja niinhän siinä taas kävi, että allekirjoittanut hävisi (taas). Olen varma, että jossain on olemassa yleismaailmallinen salaliitto todennäköisyyksille joka astuu voimaan heti kun minä ja tuo peli yhdistetään. En muista koskaan voittaneeni ketään.

Rivakasti pojat tarttuivat minuun ja nostivat lattialle. Minut määrättiin kontilleni ja jouduin lattamaan käteni nilkkojeni alle yhteen. Sitten käsiraudat napsautettiin tiukasti ranteisiini ja nilkkoihini, ja minut aseteltiin niin että näin läheltä ja selvästi mitä sängyllä tapahtuisi. Hetken tuumittuaan Jaska kierosti hymyillen toi imettäväkseni Raksun valtavan penisvyöhön tarkoitetun Big Boy dildon ja ilmoitti faktana että jos hän näkisi minut hetkenkin jolloin en lutkuttaisi tuota hirviökyrpää, hän sorvaisi sen sisään perseeseeni. Kuuliaisesti suljin silmät ja haukkasin tuon valtavan kumiklöntin suuhuni. Aisassa oli kokoa vaikka muille jakaa, ja pelkäsin hiukan että hän oikeasti toteuttaisi uhkauksensa jos en imisi sitä. Olen kyllä anaaliseksin ystävä, mutta rajansa kaikella – vehje oli melkein käsivarteni kokoinen. Jättäen minut sitten oman onneni nojaan, he siirtyivät Raksun kimppuun sängylle. Raksu oli katsellut toimitusta puoliavoimin silmin, hieroen välillä itseensä lisää öljyä ja välillä sormeillen itseään riettaasti poikien silmien alla.

Aitiopaikalta näin miten Jaska nosti Raksun reidet pystyyn ja levitti ne painautuen sitten alas nuolemaan hänen paljasta pilluaan. Kari käänsi Raksun pään sängyn laidan yli ja tarjosi suurta suonikasta mulkkuaan tämän suuhun. Hitaasti voihkiva Raksu hivutti turpean tummanpunertavan terskan huulilleen ja siitä hitaasti sisään. Huulet venyivät ja välillä hänen täytyi aloittaa alusta kun naukaisu lipsautti kalun pois hänen suustaan, mutta viimein sain ihailla miten paksu suonikas kulli liukui sisään ja ulos Raksun äärimmilleen venyneiden huulien välissä. Kari ähki työnnellessään ja Raksun kurkusta kuului epäselvää muminaa ja voihkeita. Jaska työsti ystäväni levitettyjen reisien välissä hänen valuvan märkää reikäänsä aina välillä kiusaten Raksun anusta sormellaan. Raksu sävähti joka kerta kun sormi paineli hänen ryppyreikäänsä, ja aavistin ettei hän kestäisi kauaa poikien käsittelyä. Ja oikeassa olin. Raksu laukesi täristen ja katkonainen huhotus ja nautinnollinen voihkina täytti makuusopen. Kasvot punoittaen Raksu asettui selälleen ja aneli Karia laittamaan hänelle isoa kyrpää vittuun.

Kari totteli ja kiipesi pukille, mutta Raksu pysäytti hänet ja silmää iskien irrotti lettiään koossa pitävän lenkin. Nopealla liikkeellä hän kietaisi sen sormiensa ympärille, ja ennen kuin Kari ehti edes huomata, Raksun runkatessa hänen kulliaan kireä lenkki jo luiskahti sen juureen ja puristi tiukasti. Kari karjaisi ja Raksu nuoli huuliaan riettaasti nähdessään miten kalu pullistui. Suonet pullistuivat kyrvän valtavan paksulla varrella ja tummana helottava terska paisui entisestään. Suuret, raskaat ajellut kivekset kurtistuivat ja Karin huohottaessa silmät kiinni Raksu kaatoi liukuvoidetta tuon mahtimelan päälle ja runkkasi muutaman hitaan liikkeen sen koko mitalta. Kari voihki nautinnosta ja kun Raksu sitten viimein ohjasi valtavan terskan pillunsa huulille näin hänen purevan hammasta kun Kari työnsi itsensä sisään. Kuulin liukuvoiteen litinän kun Raksun pillunhuulet venyivät nekin äärimmilleen ja Karin pullisteleva suonikas kulli katosi sisään. Raksu huokaisi nautinnollisesti ja taivutti päätään saadakseen Jaskan kovan kyrvän vuorostaan suuhunsa. Olin kuolla kiimasta. Paras ystäväni sai juuri kahta upeaa kyrpää ja itse jäisin ilman. Pullautin kyrvän suustani ja huohotin henkeä haukkoen. Samalla muistin jotain ja ajattelematta annoin pojille vinkin.

Käskin heidän lopettaa nussimisensa ennen kuin Raksu laukeaisi ja jatkaa siitä sormin ja katsoa miten Raksulta lentää nesteet lakanoille. Ainakaan Jaska ei moista ollut ennen kokenut, joten ajattelin että siinä olisi lisää kiihoketta molemmille. Raksu mumisi ja nyökytti päätään ja Kari murahti hyväksyntäänsä työntäen raa’asti koko suuren kyrpänsä Raksun pillun pohjaan asti. Jaskan yllättäen noustessa hänen pääpuolestaan samalla kun hänen pesäänsä työnnettiin halko pohjaan asti, Raksu parahti kuin syötävä. Jaska tuli luokseni ja otti kumikyrvän kasvojeni edestä. Hän sanoi että minua oli varoitettu, ja nyt saisin kärsiä seuraukset. Nyökkäsin hammasta purren, ja samalla salaa helpottuneena kun näin Jaskan kuorruttavan dildoa liukuvoiteella. Sitten hän puristi ison klimpin perseelleni, ja hitaalla pyörivällä liikkeellä tosiaan pakotti valtavan halon sisään suoleeni. Se vei aikaa ja voi hyvä isä miten se sattui liukuvoiteesta huolimatta. Tippa silmässä ja hampaita kiristäen huutoa pidätellen onnistuin kärsimään rangaistukseni. Sitten hän istutti minut sen päälle niin että se varmasti pysyi sisälläni. Peräpääni oli kuin tulessa. Tunsin halkeavani, ja pakarani eivät varmaan koskaan olleet niin levällään. Kari keskeytti työnsä ja tuli myös katsomaan. Kiimasta sekaisin en voinut kuin tuijottaa hänen mahtavaa kyrpäänsä joka seisoi kuin masto silmieni edessä hänen ihaillessa venytettyä persereikääni. Liukuvoide peitti sitäkin, ja katsellessani rihma voidetta tippui terskan kärjestä lattialle ja roikkui hetken ilmassa. Näky oli miltei maaginen. Sitten Jaska kiipesi sängylle ja nosti Raksun hajareisin ratsastusasentoon päälleen.

Raksu peruutti Jaskan pystyssä sojottavaan kyrpään ja nautinnon ähkäisy kuului molemmista. Kari katseli hetken heidän menoaan, ja ihailtuaan Raksun ratsastuksen tahdissa villisti hyllyviä rintoja asettui nopeasti sängylle. Raksu yritti vastustella, mutta Jaska suuteli hänet hiljaiseksi. Kari tarttui lujasti hänen hiuksiinsa ja painoi alaselästä enemmän kaarelle. Sitten hän nopealla liikkeellä työnsi itsensä sisään Raksun lähes neitseelliseen perseeseen. Huuto oli melkoinen, ja kun hän sitten sai itsensä kunnolla sisälle ja suolen liukastettua kunnolla, alkoi niin raju naiminen etten ole koskaan nähnyt. Kari piteli pakaroista kiinni ja antoi vauhtia samalla kun Jaska koetti parhaansa mukaan pysyä vauhdissa mukana. Nesteistä kiiltelevä kyrpä katosi vuorotellen ystäväni pilluun ja kireään peräsuoleen ja miesten murahdellessa kiimainen Raksu huusi kuin hinaaja heidän käsittelyssään. Raksu tempoi ja kirkui, mutta armoa ei tullut. Molemmat jyystivät apinan raivolla ja melkein odotin heidän roiskivan lastinsa kun sitten molemmat irrottautuivat.

Raksu valahti velttona sängylle, ja näin hänen ammottavan anuksensa punoittavana paksun kullin jäljiltä. Pojat pyöräyttivät Raksun selälleen ja reisiä levittäen jatkoivat kiusaamista sillä kaksipäisellä dildolla. Jota hän oli aiemmin käyttänyt perseessäni. He kiusasivat Raksua pitkän tovin ja kyselivät tältä kaikenlaista rietasta pakottaen hänet voihkintansa lomassa puhumaan rivoja. Kun loppu alkoi lähestyä he levittivät polvista pidellen Raksun jalat ja jännittyneinä odottivat mitä tuleman piti. Ja kun Raksu sitten selkä kaarella kiljaisten sai mahtavan orgasmin Kari veti dildon ulos ja sen perässä roiskahti kaaressa nestettä pitkin lakanaa. Raksu tärisi holtittomasti orkkunsa kourissa ja molemmat kundit ihailivat työnsä tulosta. Jaska komensi Raksun nuolemaan jätöksensä lakanalta, ja sitten hän saisi nussia minua heidän katsellessaan. Pitihän minunkin kuulemma saada osani. Raksu nousi kuiskaamaan hänelle jotain mihin hän nyökkäsi mutta sanoi että liemet piti silti nuolla pois. Kuuliaisesti Raksu lipoi nesteitään kumiselta lakanalta Karin pidellessä häntä hiuksista. Näky oli todella rietas, varsinkin kun Raksu vielä koko toimituksensa ajan katseli minua suoraan silmiin.

Kun lakana sitten oli puhdistettu tyydyttävällä tavalla, Raksu irrotti kyrvän suolestani. Helpotuksen tunne valtasi koko ruumiini ja puolitajuttomassa tilassa pojat sitten avasivat siteeni ja kiinnittivät uudestaan kontilleni sänkyyn. Raksu palasi parahiksi kun he saivat nilkkani sängynpäätyyn kiinni, sonnustautuneena leveään nahkavyöhön jossa raskas, kiiltelevänmusta kumikyrpä heilui uhkaavana. Raksu astui viereeni ja oli runkkaavinaan kaluaan ja toi sitä imettäväkseni. Nuolin terskaa ja sen vartta, ja tunsin sen painon raskaan leukaani vasten. Molemmat kundit istuivat viereeni ja alkoivat kiusata minua Raksun keittiön jääkaapista tuomilla jääpaloilla. Tärisin ja ynisin kun kylmät jääpalat koskettivat kuumaa ihoani. Tuntui taivaalliselta kun jäinen klunssi pyöri nännini ympäri ja toinen piirsi viivaa alas niskastani pitkin selkääni. Kari tarjosi jääpalaa imettäväkseni aina välillä, ja siirtyi sitten taas kiusaamaan kivikovia nännejäni jotka jo kiiltelivät öljystä ja sulaneesta vedestä.

Raksun käskystä nuolin myös kalun juuressa olevat muotoilut kivekset, ja viimein, loputtomalta tuntuvan nuolemisen jälkeen Raksu kiipesi taakseni ja kiduttavan hitaasti alkoi viedä kumikyrpää sisään liukkaaseen pilluuni. Raksun sovitellessa valtavaa terskaa märkien häpyhuulieni väliin jääpala piirsi viivaa selkääni. Sitten Jaska nopeasti veti jääpalalla pitkin persevakoani ja lujalla painalluksella työnsi jäisen klunssin kidutettuun anukseeni. Kirkaisin kun suoleni imaisi jääkuulan syvälle sisääni. Temmoin siteissäni minkä pystyin, tärisin ja huusin kuin syötävä. Viimein jääpala suli olemattomiin ja suoleni rentoutui kylmän kyydin jäljiltä riittämiin, ja Raksu pääsi jatkamaan yritystään työntää halon kokoinen tekokyrpä vittuuni. Toimitus olisi varmasti muutenkin ottanut oman aikansa, mutta sisään se meni, joskaan ei kokonaan. Tunsin olevani ääriäni myöten täynnä kyrpää. Kari katseli vierestä ja runkkasi itseään, välillä puristellen nussimisen tahtiin heiluvia rintojani tai nipistellen nänneijä. Jaska kiipesi sängylle Raksun taakse ja puristeli tämän hikisiä tissejä.

Raksu nussi minua pitkin työnnöin, ja olin seitsemännessä taivaassa koko toimituksen ajan. Kun voihkintani ja huohotukseni alkoi katkeilla, Raksu tarrasi hiuksiini ja käski huutaa kun saan, niin että naapurissakin kuullaan että Anne-lutka saa nyt munaa. Hän nussi rajusti viime metrit, ja kun sain, silmissä kipinöi ja lantiossani supisteli kiduttavan voimakkaasti. Huusin minkä keuhkoista lähti, suoraa huutoa ilman järkevää sanaa. Sitten Raksu veti valtavan kumikalun ulos pillustani ja runkkasi sitä muutaman kerran kasvojeni edessä. Sitten hän tarttui lujasti sen juureen ja pusersi toisella kädellään sen kiveksiä. Valtava ryöppy lämmintä nestettä roiskahti tekokyrvästä vasten kasvojani. Lämmintä tahnaa valui pitkin leukaani ja peitti kasvoni. Raksu jatkoi kassien pumppaamista ja tähtäsi kyrvän kasvoihini. Tekomälliä ruiskusi kuin letkusta. Sitä oli joka paikassa, ja se valui otsalta silmiinkin. Tuote kirveli ikävästi silmiä, ja samassa pojat astuivat viereeni ja lisäsivät vielä omat liemensä Raksu keinomällin joukkoon. Tuntui ihanan kiimaiselta ja riettaalta kun kuuma sperma sekoittui kasvoillani jo valuvaan tahmaan. Sitten Raksu joutui vielä nuolemaan rojut kasvoiltani ja nielemään ne poikien katsellessa, sitten vasta minut irrotettiin.

En tiedä mistä Raksu keinospermansa rakentaa, mutta lopputulos on yllättävän aito. Luulisin sen sisältävän kananmunaa ja maitojauhetta ja ehkä ripauksen suolaa, ainakin mausta päätellen. Samassa siinä huohottaessani sain vielä kuningasajatuksen, jonka sitten illemmalla vielä toteutimmekin istuessamme takalla makkaraa paistaessa ja alkoholia suurkuluttamassa. Täytimme Raksun hirviökyrvän viinalla ja roiskimme sitä toistemme suuhun poikien katsellessa. Se täytyi kuitenkin lopettaa, sillä annosten kasvaessa osumatarkkuus kärsi, ja vaikka Jaska ja Kari ehkä mielellään nuolivatkin viinaa joka norui kasvoilta alas pitkin tissejä, meni kuitenkin liikaa kallista ainetta hukkaan. Joten kaikki hauska loppuu aikanaan. Mutta oli vielä seuraavakin päivä (ja ilta) edessä … mutta siitä joskus toisella kerralla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute