Herkku-puhelin
Rehevä nainen sukkahousuissa
koivu ja tähdet

Se olen minä. Pukeutuneena mustaan, trikoiseen pikkumekkoon, joka myötäilee vartaloni jokaista kurvia. Mekon alla minulla on vain sukkahousut, ei lainkaan alushousuja, olen tuhmalla tuulella. Jalassani minulla on korkokengät, jotka lisäävät pituuteeni kahdeksan senttiä. Se kahdeksan senttiä on monille miehille liikaa, tuumin itsekseni ja tilaan baarimikolta toisen sinisen enkelin. Onneksi on miehiä, jotka ymmärtävät hyvän päälle, jatkan mietteitäni, kun huomaan baarimikon takana olevasta peilistä parikin komeaa miestä, jotka yrittävät tavoitella katsettani, tai pelata silmäpeliä kanssani. Pöyhäisen tulipunaisia hiuksiani hajamielisesti, kun sekoittelen juomaani sen mukana tulleella muovisella tikulla. Tikussa lukee Veniz ja ajatukseni lennähtävät kuluneeseen kesään ja lomamatkaani.

Pitkä ja kuuma loma aiheutti sen, että työkaverini ihmettelivät rusketuksen puutettani lomalta palattuani. En viitsinyt alkaa selitellä, että paikalliset miehet piirittivät minua kuin mehiläiset hunajapurkkia ja poimin parhaat päältä, kuin kypsimmät rypäleet. Lomani kului siis suurimmaksi osaksi hotellihuoneessa paikallisiin nähtävyyksiin tutustuessa. Nähtävyyksiä riitti: Angelo, upea enkelihiuksinen uros ja hänen parikymmensenttinen peniksensä; Manuel, joka tyydytti minut ensin käsillä, sitten suulla ja vasta sitten aloitti nautinnollisen ratsastuksen; Enrico, jäätelöä pillustani latkinut pikku italiaano. Nyt oli pakko hieraista sukkahousujen verhoamia reisiäni yhteen, pilluni alkoi väkisinkin kostua upeita kiihkon hetkiä muistellessa.

”Iltaa.” kuuluu vierestäni seksikäs matalankäheä ääni. Hätkähdän hereille ajatuksistani ja vastaan tervehdykseen tutkaillen samalla häiritsijääni päästä varpaisiin. Pitkä mies, siistin oloinen, lupaava pullistuma mustissa NAHKAHOUSUISSA, wau! Kiinteät reidet ja nuo silmät, välimerensiniset, voisin hukkua niihin, tai jäädä kellumaan. Vielä pakollinen nimettömän tarkistus: minähän en muitten naisten miehiä nussi. Sormuksettomat kädet lupaavat minulle antoisaa iltaa. Hetken juttelun jälkeen huomaamme musiikkimakumme olevan samanlaisen, heviballadin imu sieppaa meidät molemmat tanssilattialle. Urokseni tarraa minuun kunnolla kiinni, kuiskaa korvaan: ”Näin sinut heti, kun tulit sisään, olen ihaillut sinua koko illan. Olet koko paikan kaunein nainen.” Kliseistä ja hieman kulunutta, mutta tehoavaa, tuumin itsekseni. Tuntuu mukavalta tanssia kerrankin itseäni pitemmän miehen kanssa, sukkahousuni liukuvat kevyesti vasten hänen nahkahousujaan kun hän tanssiessamme kokeilevasti työntää reitensä minun reisieni väliin. Lupaava pullistuma hänen housuissaan alkaa vaikuttaa entistäkin lupaavammalta. Teen päätökseni nopeasti, tempaan miehen mukaani tanssilattialta, narikan kautta ulos kuulaaseen kesäyöhön. Nyt mennään ja pannaan, eikä meinata.

Puistossa on aivan hiljaista, vain askeltemme häiritsemä sora narskuu jalkojemme alla. Istumme syrjäiseen ruohikkoiseen notkelmaan pienen lammen rannalle, piiloon muulta maailmalta. Urokseni levittää pikkutakkinsa täyteläisen ahterini alle ja tulee itse istumaan viereeni kietoen kätensä ympärilleni. Jossain huutaa kuikka, toisen vastatessa kiihkeästi. Soidinmenoja, välähtää mieleeni, kun napsautan hiuksiani kiinni pitävät soljet auki. Valtava punainen hiusmassani ryöpsähtää olkapäilleni. Mies ei voi olla koskematta hiuksiini, leikkimättä niillä, nostamatta niitä huulilleen, tiesin sen. Tönäisen leikkimielisesti hänet selälleen ja istun hajareisin hänen päälleen. Mekkoni nousee melkein vyötäisilleni paljastaen lisää upeista reisistäni. Sukkahousuni kiiltelevät hämärässä.

Urokseni tarttuu minua lantiosta, hänen kätensä nousevat rinnoilleni kokeilevasti. Kumarrun suutelemaan häntä. Hänen suustaan maistan hänen illan aikana juomansa greippilonkeron ja jonkin muunkin, en tunnista minkä, heikon aromin. Yhdellä rivakalla ja määrätietoisella otteella tartun mekkoni helmaan ja kiskaisen sen pääni yli. Ylleni jää vain d-kupin rintani nippanappa peittävät mustat pitsiset rintaliivit ja mustat sukkahousuni. Sukkahousujen sauma kiehnää kiihottavasti posliiniksi ajeltua vakoani ja pieni tuulenvire leikittelee pakaroillani. Hiukseni leviävät pitkin alastonta selkääni kuin punainen viitta. Urokseni housuissa vallaton eläin nykii, kerjäten ulospääsyä. Hänen kätensä nousevat ylös leipomaan pakaroitani ja koskettelemaan liivienkin läpi nöpöttäviä nännejäni.

Kierähdän ympäri ketterästi kuin kissanaaras tuoden levitettyjen reisieni väliset herkut hänen kielensä ulottuville. Urokseni ymmärtää vihjeen ja alkaa nuolla pilluani sukkahousujen läpi. Kesäyössä kuuluu vetoketjun suhahdus. ”Mitäs aarteita täältä löytyy”” myhäilen, kun otan housujen sepaluksesta esiin urokseni jo komeasti pystyssä tököttävän peniksen. Terskan kärjessä näen kesäyön lämpimässä valossa kirkkaana kiiltävän pienen touhutipan. Nuolaisen, kielittelen, imen. Urokseni ynähtelee tukahtuneesti, mutta jatkaa urhoollisesti pilluni nuolemista mehujeni valuessa sukkahousujeni läpi hänen leualleen. Hänen lantionsa alkaa nytkähdellä hallitsemattomasti ja hänen valtavan kyrpänsä pää tökkii vasten kitalakeani. ”Eipäs päästetä poikaa näin helpolla.” tuumin ja kierähdän pois hänen päältään, en malta enää odottaa.

Nousen seisomaan, avaan liivieni hakaset ja nojaudun kaksin käsin koivun runkoon, sääret kutsuvasti levällään. ”Revi ne sukkahousut pois tieltä vaan.” sanon ja urokseni tekee työtä käskettyä. Hän tulee taakseni, kourii rintojani kaksin käsin, ja repii sukkahousuihini mulkunmentävän reiän. Pillussani tuntuu odottava sykähdys. Kieleni liukastama kyrpä työntyy sukkahousuissa olevan reiän kautta innokkaana odottavaan pilluuni. Se tuntuu aivan helvetin hyvältä, lantioni nykäisee häntä vasten ja tunnen miten ensimmäisen laukeamisen supistukset alkavat tulla syvältä sisältäni. Tarraan koivuun, liikutan lantiotani, näen tähdet ja nautin. Urokseni nussii minua kuin viimeistä päivää, huohotuksemme, kostea litinä ja yhteen liikkuvien vartaloittemme läiske kuuluu kesäyössä ties kuinka pitkälle. En voisi vähempää välittää, olemme tässä ja nyt. Urokseni kiihdyttää tahtia ja voihkii.

Vaihdamme asentoa, minä menen kontalleni maahan ja kiihkeä nussiminen jatkuu. Alan laueta taas ja nyt uroksenikin lähtee matkaan mukaan. Hän vetäisee sykkivän mulkkunsa ulos vitustani ja roiskii viimeiset kiimaiset pisarat persereiälleni ja pitkin sukkahousujen yhä verhoamia pakaroitani. Huohotan ja lysähdän kyljelleni hänen pikkutakkinsa päälle. Urokseni kellahtaa selkääni vasten ja ottaa minut tukevaan halaukseen. Levähdämme hetken, taisimme jopa nukahtaa. Kun teemme lähtöä, urokseni nuolee spermaisen pilluni puhtaaksi. Nussimisen jäljiltä punoittava reikäni sukkahousujen risaisten reunojen kehystämänä on ilmeisesti rivon kiihottava näky, koska hänen laukeamisesta lerpahtanut peniksensä alkaa taas osoittaa heräämisen merkkejä. Kesäyö on jo pitkällä ja ilma alkaa viiletä, ensimmäisten hyttysten löytäessä tiensä alastomille rinnoilleni, päätämme kuitenkin pukeutua ja jatkaa matkaa asunnolleni.

...tarinallani on jatkoa, jos haluatte kuulla mitä seuraavaksi tapahtui, haluatteko?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute