Herkku-puhelin
Perjantai-ilta
hornywoman

Perjantai-illan kuluessa olimme nauttineet jo useamman lasillisen hyvää viiniä. Molemmilla mukavan rentoutunut ja samalla herkistynyt olo. Elokuvan katsomisen jälkeen huomasimme katsovamme satelliittikanavalta kiihkeätä seksiä. "Pitäisi varmaan kohta lähteä jo nukkumaan", tokaisin, onhan kello jo kohta kaksi yöllä. Mutta huomasimme katsovamme edelleen kanavalta tulevia kohtauksia: kaksi miestä kalut kovana, naisen imiessä toista ja toisella kädellä runkatessa toista. Voihkinta lisääntyi toisen miehen työntyessä takaapäin naisen pimpsaan, huh! Huomasin housujesi alla kalusi kovettuvan ja pikkuhiljaa nousevan, ah, kosteutta ja sykettä tuntui väkisinkin tulevan itsellenikin.. ajattelin, miltä tuntuu saada kovaa kalua.

Otin taas suullisen viiniä. Lasi kädessä tulin seisomaan tv-tuolisi viereen. Lyhythelmainen yömekko päälläni seisoin pienessä haara-asennossa. Kätesi eksyi reidelleni ja siitä pikkuhiljaa hyväilemään klittaani pikkareiden päältä. Aah...kalusi seisoi jo täydessä komeudessaan. Vaistomaisesti aloin liikutella lantiotani ja tunsin kuinka kaksi sormeasi työntyi yhtäkkiä sisälle jo hyvin kosteaan pilluuni. Voihkaisin, kun peukalosi samalla liikutteli klittaani. Kiimani kasvoi. Tv:sta huohotuksen ja voihkinnan äänet lisääntyivät, kuvaa emme nyt katsoneet. Peruutin hieman, istahdin takanani olevalle sohvalle ja nojauduin selkänojaa vasten, levitin jalkani. Tulit polvillesi eteeni ja himokkaasti aloit kielelläsi hyväillä klittaa, välillä näykkien huulilla ja nyt..aah..työnsit samalla pari sormeasi sisälle kuumana litisevään pilluuni.

Liikuttelin lantiotani kiihtyvällä tahdilla, en kyllä kauaa enää kestäisi. Orkku tulisi kohta, ihan varmasti. Nousit yhtäkkiä ylös, heitit boxerisi pois ja sieltä, sieltä se ihana kalusi ponnahti näkyviin, sojottaen ylväänä ylöspäin. Otit jalkarahin ja pyysit minua menemään sen päälle vatsalleni, kädet lattiaa vasten. Tein työtä käskettyä nopeasti, olinhan jo täysin kiimassa. Tässä asennossa peppuni nousi ylöspäin kohti kovana sykkivää kaluasi. Vilkaisin tv:ssa pyörivää kohtausta. Aah! lähikuva märästä pillusta, punoittavana seisovan kalun työntyessä sisään ja ulos. Otit lantiostani kiinni ja työnnyit sisääni yhdellä voimakkaalla työnnöllä..iihanaa.

Työnsin pepullani vastaan ja tunsin kuinka rahin reuna hinkkasi turpeata klittaani. Urahtelit ja huohotit työntöjesi kiihtyessä. Mikä mahtava tunne, litisevä pilluni täynnä kovaa kaluasi. Tunsin orgasmin huipun lähestyvän, sanoit: kohta ruiskahtaa, kulta...kohta tulee! Aaa!, huusin, työnnä, työnnä! Kohta tulee! Tv:n seksiakti oli kohta lopuillaan. Siellä mies otti kalustaan kiinni ja runkkasi. Karjahtaen spermat lensi naisen rinnoille. Nyt työnsit vielä syvälle..aaah, tulee nyt, huusin. Aa,aah- tuli nautinnollinen äännähdys suustasi, kun sykähdellen kuuma lastisi syöksyi syvälle märkään ja kuumaan pilluuni. Uuh, mikä raivokas orkku, huh huh. Lysähdimme voipuneina lattialle vierekkäin. Suutelin kuumilla ja kosteilla huulillani sinua. Hmmm, eikö tuntunutkin ihanalle? Olo on tyydyttynyt, todella. Tunsin kuinka spermaa alkoi valua reisiäni pitkin kuumana vanana. Otin kalunpäästäsi hellästi kiinni, pyörittelin vielä sormiani terskan ympäri. Uugh, ynähdit, herkkä, herkkä.. ja annoin sinnekin suukon. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute