Herkku-puhelin
Serkun kanssa kesämökillä
Jpt69

Lähdin kolme vuotta sitten juhannuksena vanhempieni kanssa enoni kesämökille, jonne tuli myös serkkuni Tiina.

En ollut nähnyt Tiinaa pitkään aikaan ja hän näytti hyvälle. Pitkät vaaleat hiukset, isot rinnat ja hyvä peppu. Tulin Tiinan kanssa hyvin juttuun ja keskustelimme monta tuntia. Vanhempamme päättivät aterian jälkeen lähteä veneilemään ja sanoivat että heillä menee myöhään. Joten jäimme Tiinan kanssa kahdestaan,(eikä veneeseen kyllä olisi mahtunut). Olimme Tiinan kanssa pelaamassa keittiössä korttia, kun minua rupesi janottamaan huomasin alakaapissa täyden pullon punkkua.

Päätin ottaa pullon kaapista ja korkkasimme sen Tiinan kanssa.

Muutaman lasin jälkeen Tiina alkoi päästä vauhtiin.

Hän ehdotti leikkimielistä räsypokkaa ja tietysti suostuin, sillä jostain kummallisesta syystä mielenkiintoni heräsi Tiinaa kohtaan sinä yönä.

Me pelasimme melko pitkään, kunnes voittoputkeni alkoi ja Tiina rupesi olemaan melko alasti. Hänellä oli enää päällään vain mustat stringit ja rintsikat joiden läpi paljastui kauniit ja syötävät rinnat.

Pelin jälkeen otimme kaapista vielä muutamat oluet.

Upean pelin jälkeen menimme olohuoneeseen katsomaan telkkaria. TV:n katselun aikana katseemme kohtasivat monesti. Yllättäen Tiina ilmoitti lähtevänsä kävelemään rannalle tupakalle. Ennen ovesta poistumista hän vilkaisi minua kutsuvasti.

Hetken päästä päätin lähteä Tiinan perään.

Aikani käveltyäni löysin Tiinan istumasta rannassa pehmeässä hiekassa. Menin hänen viereensä ja pyysin häntä tarjoamaan yhden savukkeen. Savukkeen puolivälissä hetken mielijohteesta suutelin Tiinaa ja kiedoin käteni hänen vartalonsa ympärille.

Hetken päästä olimme molemmat alasti ja molemmat ensikertalaisia. Suudellessamme vein toista kättäni Tiinan rinnalta alaspäin haaroihin ja huomasin samalla että hän oli ajellut alapäänsä posliiniksi. Vaatteemme oli levittäytyneet hiekalle, kaaduimme hitaasti niiden päälle.

Nuolin Tiinan vartaloa ylhäältä kohti haaroja.

Nuollessani Tiinan pillua, työnsin sormeni hänen vaginaansa ja työnsin sormeani edestakaisin nopeasti.

Haluni alkoivat kasvaa erittäin suureksi, tempaisin housujeni taskusta kukkaron ja otin lompakosta kumin, sitten vedin kaluni päälle.

Siinä samalla huomasin että Tiinakin alkoi olla valmis.

Tiina levitti haaransa, menin hänen päällensä työnsin jäykistyneen kankeni hänen sisäänsä kunnes laukesin melkein heti. Siinä vaiheessa tajusin ettei peli ole vielä menetetty vaan päätin ottaa uuden kumin ja alkaa uudelleen hommiin. Hirveetä asentojumppaa ei noi ekat kerrat vielä ollu ku tuli niin nopeesti, no vähän se oli noloa mut minkä sille voit. Seuraavaksi puimme vaatteet päälle ja menimme sisään.

Illalla emme enää keskustelleet paljon, vaan menimme nukkumaan omiin huoneisiimme.

Seuraavana aamuna oli jo lähtö kävelimme autoihimme ja moikkasimme normaaliin tapaan mutta emme erityisemmin keskustelleet.

Kotona taas. En saanut sitä yötä mielestäni ja se jäi vaivaamaan minua, joten päätin soittaa Tiinalle.

Kysyin häneltä mitä mieltä hän oli siitä illasta.

Tiinasta se oli ollut mukavaa ja vähän pervoa :).

Joten olimme molemmat sitä mieltä että se yö oli ollut

loistava, jäimme odottamaan seuraavaa kertaa.

Mutta se tarina onkin toinen juttu.

P.S Jos haluatte kuulla sen niin kirjoittakaa palautteeseen niin se tulee...Kiitos --->

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute