Herkku-puhelin
Vanhempaa rouvaa
Nuorimies19v

Tämä tarina on fantasiani, joka toivottavasti vielä jonakin päivänä käy toteen. Nimet ja paikat on muutettu varmuuden vuoksi.

Oli syksy ja maa oli lehtien ja sateen peittämä kylmä kangas. Olin matkalla kotiini kaveriltani, jossa olin viettänyt viimeiset kaksi päivää lähinnä alkoholia juoden. Oli loma ja olimme ottaneet siitä tähän saakka kaiken irti. Ennen saapumistani kotiin kävelin aina erään kaupan ohitse ja joka kerta näin siellä kaupassa naisen, joka sai kullini sykkimään. Hänen nimensä oli Marja. Hän oli 46-vuotias hyvin muodostunut rouva. Hänellä oli juuri sopivasti mahaa, ihanan pyöreä pylly ja isot 95DD-rinnat. Yleensä kävin ostamassa jotakin vain, jotta saisin tervehtiä häntä. Hän tunsi minut muutenkin hyvin, mutta minä halusin tuntea hänet eittämättä paljon paremmin...

Kello oli jo lähempänä yhdeksää, eikä pienessä kaupassa ollut minun lisäkseni kuin muutama muu asiakas, sekä tietenkin Marja. Odotin kaikessa rauhassa, että muut saivat ostoksensa maksettua, kunnes tuli minun kassavuoroni. "Moi," sanoin hieman jännittyneenä Marjalle, joka ehkä aistikin sen. "Moi, mitäs sä?" Hän kysyi ja otti muutaman kaljapulloni sekä pakastepizzani käteensä ja laittoi ne läpi lukulaitteesta. "En mitään ihmeempää, vähän raskas viikko ollut, vaikka lomaa onkin, heh," hymyilin ja Marja virnisti. "Vai että on sitä taas oltu ryypiskelemässä vai?" "Juu," vastasin. "No, olikos tyttöjä mukana?" Hän kysyi. "Ei tällä kertaa. Oltiin ihan äijäporukalla vaan," kerroin ja annoin Marjalle 10 euroa ostoksiani varten. "Taidat olla kävellen liikkeellä?" Marja kysyi. "Juu, oon," vastasin. "No haluatkos kyydin kotiin? Sää on kurja ja mun työvuoro loppuu nyt." Marja ehdotti. Suostuin tietenkin.

Menin odottelemaan autolle Marjan saapumista ja hetken päästä hän jo tulikin ovesta ja lähti kävelemään autoaan kohti. Hän oli upea. Hänen vartalonsa keinui seksikkäästi ja silmälasit olivat juuri oma lisänsä tuomaan sihteerikkömäistä tyyliä hänelle. Uppouduin niin pahasti kuvitelmiini, että housuissani alkoi sykkiä. Nopeasti nostin takkini syliini juuri, ennen kuin Marja istuutui autoon. Hän riisui oman takkinsa paljastaen topin, joka oli hieman märkä ja siitä näkyi hänen nänninsä läpi. Ne olivat selvästi kiihottuneet, huomasin.

Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Joko joutuisin vankilaan päällekarkauksesta, tai sitten saisin maailman upeimmalta naiselta sellaisen kohtelun, että ei paremmasta väliä. Kun hän oli vaihtamassa vapaalta ykköselle, laitoin käteni hänen kättensä päälle. Marja säikähti hieman, mutta katsoi sitten minua silmiin. Emme sanoneet mitään, vaan jo muutaman sekunnin kuluttua suutelimme molemmat kiimaisina. Sitä kesti varmaan minuutin. "Sä olet ihana, mä olen aina himoinnut..." sain sanotuksi, kun Marja pisti sormensa suuni eteen. "Hys, poika, annas rouvalle munaa," hän komensi ja avasi vetoketjuani. Samalla minä hieroin hänen nännejänsä paidan läpi. Ne tuntuivat ihanilta suurten rintojen tuntuessa myös. Marja alkoi runkata minua ja pian kyrpäni olikin jo hänen suussaan. "Ei, mä haluan maistaa sua ensin," käskin ja nostin Marjan päätä. Riisuin hänen toppinsa ja aloin suutelemaan hänen kaulaansa, rintojensa, nännejänsä ja mahaansa. Marja huohotti ja minä olin kuin lapsi karkkikaupassa. Hieroin varovasti sormillani hänen housujensa etumusta ja pyysin häntä menemään kontalleen takapenkeille. Hän teki työtä käskettyä ja ihana pylly tunkeutui naamani eteen. Riisuin hänen housunsa ja alta paljastuivat jo märät, mielettömän ihanat pikkuhousut. Nuuhkin ja nuolin niiden läpi hänen litimärkää pilluaan ja peppureikäänsä. Marja sanoi, ettei kukaan ollut koskaan nuollut hänen persettään, mutta se tuntui kuulemma aivan taivaalliselta, joten jatkoin.

Pian olimme molemmat alasti ja Marja jo saanut ensimmäisen orgasmini minun nuoltuani hänen persereikäänsä ja samalla sormettaen hänen pilluaan. Tunsin häpyhuulten turvonneen ja katselin hänen upeita mehujaan, kun ne valuivat kielelleni. "Sä maistut upealle," sanoin. Marja käski minun nussia häntä. Tein työtä käskettyä ja tungin valtavan kullini syvälle hänen pilluunsa sormettaen häntä samalla kolmella sormella perseeseen. Ei kestänyt kauaa, kun me molemmat laukesimme kiimaisina.

Istuuduimme vierekkäin takapenkille ja suutelimme. "Tämä täytyy ottaa uusiksi," Marja käski ja minä nyökkäsin. Se oli ollut juuri niin upeaa kuin olin kuvitellutkin...

Palautetta saa lähettää! Varsinkin vanhemmilta rouvilta toivoisin viestejä, että mitä he ovat mieltä siitä, että nuoret pojat kuten minä koemme heidät seksikkäämpinä kuin ikäisemme. Rohkeasti vain kirjoittelemaan!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute