Herkku-puhelin
Se oli ihana ilta
DragonSex

Ari oli odottanut sitä iltaa kauan, kun Sari, Arin tyttöystävä, palasi työmatkalta. Ari oli varustautunut hyvin, varustukseen kuului anustappi, ruoska, liukastetta ja tietenkin sopiva valaistus makuuhuoneen ison parisängyn ylle.

Ari oli valinnut himmeän ja eksoottisen, koska Sari palasi juuri Espanjasta. Pyörien kirskuntaa kuului pihalta kun taksi kaartoi nopeasti pihaan ja pois. Sari yllätti minut tuomalla mukanaan naisen, epäilemättä työkaverin jolla oli täydellinen seksivartalo mutta tavallista eksoottisempi, suuret lollorinnat ja jättipakarat, kuin persikat, hänen nimensä oli Amanda. Tumma ja kiharahiuksinen.

Ja kunnon ryhmäseksiä tavoitellessaan he kutsuivat toisen Sarin työkaverin, Hannan, hän oli täydellinen vastakohta Amandalle joka oli hoikka ja siro. Hanna oli pullukka mutta seksilehtien malli juuri pillunsa takia. Sari oli seksilehtien malli taidoistaan esimerkiksi ottaa suihin.

Suoraan esittelyjen jälkeen mentiin sänkyyn, mutta riisuutuessaan Sari, Hanna ja Ari naureskelivat yhden seksilehden kansikuvalle, jossa oli nainen jolla oli riippatissit ja roikkuvat pakarat. Kun he kaikki olivat valmiina niin aloitettiin.

Sari näytti taitojaan ja hyökkäsi ahnaasti Arin mahtavan melkein kolkytsenttisen kyrvän kimppuun. Kun orgasmi lähestyi niin Ari otti lujaa kiinni Sarin pakaroista ja niiden voimalla nousi ylemmäs ja nappasi Sarin ison nännin suuhunsa ja pureskeli sitä hellästi Sarin ähistessä.

Ari otti kyrvän väkisin pois Sarin suusta ja työnsi sen Amandan pilluun kun Amanda tuli lähemmäksi. Sari loikkasi ketterästi pois alta ja katseli kun Ari hyökkäsi niiden ihanien lollorintojen kimppuun puristaessaan niitä niin paljon kuin voi ja jaksoi. Ari loikkasi Amandan päälle ja toisella kädellä puristeli Amandan lolloja ja toisella pakaroita, samaan aikaan kyrpä liikkui pillussa. Amanda voihki kun Ari työnteli tosi paksua kyrpäänsä Amandan suuhun kuin yrittäessään tukehduttaa Amandan.

Sitten Amandan hiljensi Arin ja kuiskasi haluavansa hieman kermavaahtoa. Ensin Amanda otti kauniin kielensä esiin ja antoi Arin ottaa sen suuhunsa ja imeä sitä. Sitten Sari keskeytti kertoessaan että huoneessa on piilokamera joka kuvaa seksivideota ja kaikki suostuivat kuvauksiin.

Ensin halusivat Hanna ja Ari näyttää kaksin naintia anaali ja oraalimuodoissa. Sitten Amanda näytti masturbointia. Sari suoritti yhdessä Arin kanssa viimeisen numeron, joka oli kusileikki ja ruoskiminen. Ensin Hanna haki keittiöstä lasin, Ari piti sitä Sarin pillun alla ja hymyillen Sari kusi lasiin ja Ari joi sen ja nosti vielä Sarin päänsä yläpuolelle kusemaan loput ja sitten Ari nuoli Sarin pillun puhtaaksi.

Sitten näytettiin viimeinen viisiminuuttinen numero jossa Ari ruoskasi Sarin pakarat punaisiksi ja vielä hakkasi ruoskalla nänneihin. Lopuksi Ari työnsi ruoskan lujaa ja nopeasti Sarin pilluun joka kirkui tuskasta. Video tuotettiin ja se meni kuin kuumille kiville.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute