Herkku-puhelin
Maru, vaimo ja orjatar
T + T

Maru istui kädet sidottuina selkänsä taakse tuolin selkänojaan. Risto oli sitonut ne pitkällä köydellä aina kyynärpäiden yläpuolelta ranteisiin asti. Hän oli työskennellyt rauhallisen ja määrätietoisen oloisena köysien kanssa. Risto oli katsellut tyytyväisenä vaimoaan jonka asento pakotti rinnat hyvin esille kuin hänen käytettäväkseen. Ajatus niiden ruoskimisesta oli käynyt Riston mielessä, mutta hän oli päättänyt sen vielä odottavan vuoroaan.

Seuraavaksi Risto oli köyttänyt Marun sääret kiinni varsin leveän tuolin jalkojen ulkoreunoihin pakottaen näin naisensa pitämään reisiään avoinna juuri sopivasti Riston vaativaa kättä varten. Vielä niskan takaa ja rintoja kiertävät taidokkaasti solmitut köydet puristuivat Marun vartalon ympärille tuoden Marulle tunteen täydellisestä alistumisesta. Kaulapanta vaimon kaulaan ja näky oli juuri sellainen kuin Risto oli halunnut.

Maru istui siinä ja odotti mitä hänen miehensä seuraavaksi tekisi hänellä. Risto oli lähtenyt tupakalle ja olohuoneen avoimesta ikkunasta kantautui makuuhuoneeseen Marun korviin puhetta. Risto jutteli pihalla naapurin kanssa aidan leikkaamisesta. Oliko Risto unohtanut hänet, vaimonsa, köysiin odottamaan ihanaa hyväksikäyttöään?

Hän oli ollut masokisti niin kauan kuin muisti. Oli ollut aika, jolloin hän ei ollut myöntänyt sitä itselleen. Maru oli kuitenkin kiihottunut alistamisesta ja saanut täyden nautinnon vasta kunnolla hyväksikäytettynä ja piiskattuna. Maru oli onnellinen, kun oli löytänyt miehen, joka jaksoi nauttia hänen piinaamisestaan. Miten ihania hetkiä he olivatkaan eläneet yhdessä. Maru rakasti miestään syvästi.

Ennen Ristoa hänellä oli olut useita suhteita. Miehet olivat olleet joko lempeitä häntä palvovia kilttejä miehiä tai sitten selvästi luonnehäiriöisiä mukiloijia. Maru ei enää ollut uskonut, että hän voisi milloinkaan löytää miestä joka rakastaisi ja alistaisi häntä. Risto oli tullut hänen elämäänsä vauhdilla, ensimmäisenä iltana hän oli jo laittanut Marulle kaulapannan ja pakottanut hänet anelemaan ruoskimista. Tuon illan jälkeen he muuttivat yhteen ja Risto opetti hänet tietoiseen ja ylpeään masokismiin.

Enää ei Maru hävennyt kyvystään nauttia ruoskan saamisesta tai tästä, kun hänet on sidottu pelkäksi esineeksi miehensä käytettäväksi. Maru tajusi heidän syvän ja jatkuvasti antoisammaksi tulevan suhteensa yhdeksi tärkeäksi kulmakiveksi heidän kummankin voimakkaan ja toinen toisilleen niin hyvin sointuvat seksuaaliset taipumuksensa. Nykyään Maru ajatteli, ettei kukaan nainen voinut tuntea itseään todella naiseksi ennen kuin rakastava mies on ruoskinut häntä kivun kestämiskyvyn äärirajoilla ihanan pitkään. Silloin ainakin Maru oli kuin syntynyt uudelleen.

Risto selitti naapurin Pertille kantaansa aidan korkeudesta. Hän muisti aivan hyvin Marun olevan makuuhuoneessa sidottuna, mutta pyysi naapurin vanhan miehen kahville sisälle. Risto kertoi sisään tullessaan Marun olevan käymässä kaupassa. Makuuhuoneen ovi oli auki, mutta siitä kohden, mihin Risto naapurin miehen istutti, ei voinut nähdä Marua.

Maru oli kuullut kaiken eikä voinut olla kuin mahdollisimman hiljaa. Hän istui alastomana jalat levällään, riettaasti köytettynä tuoliin, rinnat koholla suoraan ovea kohden. Maru tiesi, ettei Pertin tarvitsisi kuin nousta ja astua pari askelta ikkunan ääreen niin hän ei voisi olla näkemättä naapurinsa asiallista pikkurouvaa lempiharrastuksensa parissa. Maru tajusi Riston tuoneen tuon miehen tänne vain leikitelläkseen vaimonsa kanssa.

Hän oli kuten aina hyvin kiihottunut Riston sitoessa häntä ja kiihottuneisuus oli vain lisääntynyt hänen odotellessaan tiukoissa, ihanasti puristavissa köysissään miestään. Siinä hiljaa istuessaan hän tajusi, että naapurin täytyisi aistia hänen kiimansa tuoksu, niin märälle ja paisuneelle hänen pillunsa tuntui. Tämän tajutessaan Maru, jonka kiima oli laskenut hänen pelästyessään naapurin papan vierailua, tunsi kiihotuksensa jälleen kasvavan ja alapäänsä valuvan himosta entistä selvemmin. Hän olisi halunnut liikuttaa itseään, muttei voinut. Hänen oli vain oltava paikoillaan ja yritettävä pitää hengityksensä rauhallisena.

Risto keskusteli naapurin kanssa ja sitten hän halusi näyttää tälle puutarhanhoidosta hankkimansa kirjan. Kirja oli yöpöydällä Marun takana. Risto, koko ajan selittäen jotain, tuli hakemaan kirjaa. Hän katsoi Marua silmiin ja pisti kätensä muitta mutkitta tämän liukkaaseen pilluun. Toisella kädellään hän otti tiukasti kiinni Marun paisuneesta nännistä ja puristi lujasti samalla kun suuteli naistaan suulle lujasti jotta Marun himon ja kivun sekainen nautinnon ääni ei olisi kantautunut muutaman metrin päässä olevalle keskustelukumppanille. Risto lähti kirja mukanaan huoneesta. Maru jäi huohottamaan pitäen suutaan mahdollisimman avarana, jotta ääntäkään ei kuuluisi.

Lopulta naapuri lähti ja Risto tuli ovelle katselemaan vaimoaan. Maru köytettynä kaulapannassaan oli kauneinta, mitä Risto tiesi. Pitkään katseltuaan tuota suloista näkyä hän haki nännipuristimet. Teräksisinä ja julman näköisinä ne korostivat Marun rintojen pehmeitä kaaria. Risto tiesi, että myös Marusta ne olivat kauniit. Maru mielellään katsoi itseään peilistä köysissä ja kahleissa ollessaan. Hänestä tuntui kuin silloin hän olisi enemmän nainen ja oma itsensä kuin vaatetettuna tai alastomana ilman mitään alistamisesta kertovia koruja, köysiä tai kahleita. Risto kiinnitti puristimet niin, että ne aiheuttivat pientä kipua, joka ikään kuin sai rinnat sykkimään ja kuumenemaan, siltä ne aina Marusta tuntuivat.

Tuoli oli melko matala ja Marun ollessa siinä sidottuna hänen suunsa oli juuri oikealla korkeudella Riston käytettäväksi. Aikanaan he olivat hakeneet juuri tähän tarkoitukseen sopivaa tuolia kauan. Liikkeissä Maru oli aina koeistunut sopivan näköisen tukevan tuolin ja Risto oli samanaikaisesti seissyt hyvin lähellä häntä. Näin he olivat löytäneet juuri sopivan tuolin makuuhuoneeseensa leikkejään varten.

Risto asettui seisomaan jalat tuolin molemmin puolin vaimonsa ylle. Maru ajattelematta asiaa refleksinomaisesti kostutti huuliaan ja avasi ne jo raolleen odottamaan miestään. Risto avasi sepaluksensa ja otti esiin elimensä, jota Maru katsoi kiihottuneen odottavana. Hänen huulensa avautuivat vielä lisää ja huulet tulivat eteenpäin kuin vastaanottamaan suuresti janoamaansa miehensä jo suurena ja kauniin vaativana Marua osoittavaa elintä. Risto otti kiinni Marun hiuksista rajulla otteella ja työnsi itsensä naisensa suuhun. Maru oli oppinut vuosien varrella ottamaan syvälle nieluunsa Riston melko kookkaan kyrvän. Hän ajatteli sen kuuluvan hyvän orjattaren taitoihin. Hänellä ei ollut mitään vaikeutta nykyään antaa suutaan miehensä käytettäväksi niin voimakkaasti tai syvälle kuin Risto halusikin. Päinvastoin, Maru ihmettelikin miten hänen suustaan on voinut tulla niin voimakkaasti erogeeninen alue. Kun Risto nai häntä suuhun, nautinto oli erilainen mutta yhtä voimakas kuin, jos hänen Herransa haluaisi käyttää hänen pilluaan tai peräaukkoaan.

Hetken kuluttua Maru huomasi, että Risto aikoikin nyt saman tien purkautua hänen suuhunsa. Ilo ja pelko läikähtivät Marun mielessä. Hän tiesi, että jos Risto jo alussa päätti purkautua, hänellä oli aikomus ruoskia naistaan kauan ja voimalla. Risto oli kertonut saavansa parhaan nautinnon naisen ruoskimisesta ja olevansa tavallista julmempi ja määrätietoisempi naisen kurittamisessa, kun pahin paine on ensin helpottunut. Maru tunsi onnea tietäessään tänään vielä kokevansa rajua ja varmasti pitkään tuntuvaa ruoskintaa. Samalla tuli kuitenkin myös nautinnollinen pelko, jota ei tulevan kivun edessä voinut välttää.

Maru tunsi suussaan miten Riston kyrpä ensin ikään kuin paisui vielä lisää ja alkoi sitten voimakkaasti sykähdellä. Ensimmäiset, aina yllättävän viileät, spermat tulivat syvälle Marun nieluun. Risto veti purkautuvan elimensä vaimonsa ahnaitten huulien välistä ja suuntasi sen Marun kiimasta kiilteleville kasvoille. Ensimmäisten ruiskujen osuessa kasvoihin myös Maru tunsi kuuman aallon lähtevän liikkeelle syvältä sisältään. Hänelle ei ollut tavatonta, että saa orgasmin näin, ilman suoranaista sukuelinten koskemista, mutta tavallisesti se tapahtui Riston ruoskiessa häntä. Nyt pelkkä suuhun naiminen, tietoisuus tulevasta ruoskinnasta ja kasvoihin leviävä hänen Herransa sperma sai hänetkin sykkimään.

Maru ajatteli siinä tuntiessaan huulillaan viimeisiä Riston purkautumisia ja itsensä sykähdellessä, että on ihanaa, kun saa olla orjattarena miehelle, joka kunnioittaa häntä niin, että purkautuu hänen kasvoilleen ja välittää hänestä niin, että ruoskii häntä päivittäin. Ajatus aiheutti Marulla orgasmin uuden huipun. Risto katsoi ja hymyili suloista värisevää pikku masokistiaan, joka saisi vielä tänään tuntea paljon kipua sekä suurta nautintoa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute