Jaana

Kaikki tämä kauheus sai alkunsa, kun pari päivää sitten posti oli tuonut minulle paketin. Siinä oli musta lateksinen korsetti ja jotain saman tapaista materiaalia olevat stringit. Mukana oli myös lappu, jonka mukaan minun tuli olla tietyssä osoitteessa tiettyyn aikaan. Tämä oli varmaankin uuden poikaystäväni keksintöjä. Niin, olen 22-v ja hieman tukevampi. Tästä johtuen tissini ovat D-kokoa. Hiukseni ovat pitkät ja tumman mustat. Pari tuntia ennen h-hetkeä pyysin ystävääni tulla auttamaan korsetin pukemisen kanssa. Korsetti osoittautui melko tiukaksi. Ystäväni veti nauhat hampaat irveessä kiinni minun purressa hammasta ahtaudesta.

Korsetti pystyi peittämään juuri ja juuri nännini ja samalla 3/4 rinnoistani jäi näkyviin kohotettuna. Sitten vielä stringit. Nekin olivat selvästi liian pienet.. Sekä kooltaan että peittävyydeltään. Aloin kiskoa stringejä ”ylleni”. Materiaalista ja koosta johtuen hommasta ei tuntunut tulevan mitään. Lopulta sain stringit päälle ja pyöriessä peilin edessä mietin, että toivottavasti näillä ei tarvitse mennä minnekään julkiselle paikalle. Stringit peittivät vaivoin jättämäni muutaman sentin sänkikaistaleen häpykummulla. Lisäksi kireinä ne myötäilivät pitkää pilluani upoten lähes kokonaan vakoon. Takaa päin ei edes huomannut, että minulla on stringit. – Voi elämä, huokasin kaverilleni. Päätin vielä laittaa päälleni villatakin ja hameen ja jalkaan korkkarit. Sitten olin valmis lähtemään.

Määrätty aika oli puolen tunnin kuluttua. En tiennyt missä päin annettu osoite sijaitsi, ei se ainakaan ollut poikaystäväni, eikä kenenkään exäni osoite. Uskoin taksikuskin osaavan perille. Moikkasin kaverilleni ja istuin taksin takapenkille. Sanoin osoitteen ja nykytekniikan avulla taksimies tiesi paikan. Sattuneesta syystä istuin levottomasti ja korjailin istuma-asentoani usein. Stringit puristivat, mutta eivät materiaalista johtuen luistaneet iholla vaan ennemminkin venyivät hieman antaen periksi sen vähän mitä nyt antoivat. Vartti oli kulunut ja suunta oli kaupungista pois. – Onko pitkä matka, kysyin. – Ehkä vartti, kuului vastaus. Vähitellen kerrostalot vähenivät ja saavuimme kaupungin laidan teollisuusalueelle. Taksi kaartoi rähjäisen peltihallin pihaan. Piha oli autio, ei autoja, ei ihmisiä. Hallin ainoan oven yläpuolella paloi hämyinen ulkovalo.

- Onko tämä varmasti oikea osoite, taksikuski kysyi hieman epäillen. Epäilin asiaa itsekin, mutta vilkaistuani lappua, jossa osoite oli totesin, - On joo, mun kaveri korjailee täällä autoaan.. sanoin. Maksoin ja jäin seisomaan hallin pihaan. Kävelin kohti ovea ja huomasin sen olevan raollaan. Jospa vaikka poikaystäväni odottaa sisällä, mutta hänen autoaan ei näy. Tuskin hän on kyllästynyt odottamaan, koska olen vain 5-10 min. myöhässä. Avasin teräsoven vasovasti ja oven takana olevassa huoneessa istui joku nurkassa. – Hei, sanoin varovasti tuolle hahmolle, jonka ääriviivat erottuivat himmeässä valossa. – Sinua odotetaan, kuului miesääni, joka ei ollut poikaystäväni. – Ai jaa, vastasin ja kävelin kohti miestä. Mies nousi tuolilta ja näin hänen olevan hieman karskimpi leukapartoineen ja hauiksineen. – Hame ja takki pois, mies sanoi komentavan kohteliaasti. Avasin villatakin ja ojensin sen miehelle. Sitten laskin hameen ja annoin senkin. Huomasin miehen asettavan vaatteeni naulakkoon jossa oli muidenkin vaatteita. Mutta pienestä jännityksestä johtuen en osannut päätellä niistä mitään. En myöskään hävennyt asustustani, koska tiesin kaiken olevan järjestettyä.

Mies avasi oven ja käski astua sisään. Edessä oli yhtä hämyinen käytävä, jonka päässä oli ovi. Olin kuulevani ihmisten pulinaa, mutta aivoni ei rekisteröinyt sitä. Avasin käytävän päässä olleen oven ja koin yllätyksen. Eteeni avautui hallitila, jossa oli ihmisiä, ehkä noin 20-30. Miehiä ja naisia about minun ikäisiä. Ne juttelivat ja joivat jotain. Jotkut naiset olivat pukeutuneet vastaavanlaisesti kuin minä, jotkut normaalisti. Joillain miehillä oli yllään vain pienet tangat. Hämmästyksessäni kävelin ihmisiä kohti. Kymmenen askeleen jälkeen muistin, mitä minulla on päällä. Tempaisin toisen käteni alapääni suojaksi, mutta vedin sen vähitellen takaisin.

- Hän on saapunut!! joku huusi. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja alkoivat hurraamaan ja huutamaan. Punastuin ja mieli teki lähteä karkuun. Ihmiset jakaantuivat kahteen ryhmään muodostaen minulle kujan kohti edessä olevaa koroketta. Korokkeella seisoi tangoihin pukeutunut lihaksikas komea mies joka pyysi minua luokseen. Nousin korokkeelle miehen viereen. Ihmiset kerääntyivät korokkeen eteen. – Kiva että olet mukana kisassa… plaa plaa plaa, mies puhui, mutta katselin vain ympärilleni ja ihmettelin tuota rakennelmaa joka kyllä kohta tulisi minulle tutuksi. Ympärilleni tuli kaksi vastaavaa miestä jotka nykäisivät jotain työkalua apuna käyttäen ”vaatteet” yltäni.

En hävennyt tilannetta, vaan odotin jatkoa. Etsin poikaystävääni, mutta häntä ei näkynyt. Enkä tuntenut ketään ihmisistä. Sitten ”juontaja” laittoi kätensä paljaalle pakaralleni ja talutti minut alas korokkeelta tuon rakennelman luo. Rakennelmassa oli n. 30-40:n asteen kulmassa oleva kaks metriä leveä ikään kuin liukumäki. Pituutta sillä oli vajaa kymmenen metriä. ”Mäen” alla, joka oli kaivettu maanpinnan alapuolelle oli mutaa tai vastaavaa. Rakennelman sivuilla ja osittain yläpuolella kulki kävelytasoja.

Mies alkoi selittämään: - Lähdet tuosta lätäkön yläpuolelta ja tavoitteenasi on päästä ylös asti. Matkaasi saatetaan hieman vaikeuttaa ja jos et onnistu seuraa rangaistus. Aikaa on viisi minuuttia. Mies auttoi minut laidan yli ja käski laittaa jalat pienille jalkapohjan kokoisille askelmille, jotka oli lovettu radan sileään pintaan. Ylöspäin oli muutama matala kohouma helpottamassa hommaa. Helppo homma siis, ajattelin, kunnes asetuin radan pintaan vatsalleni. Pinta oli äärimmäisen liukas. Ihmiset olivat siirtyneet radan reunalle. Kuului pillin vihellys ja aloitin. Olin liimautuneena rataan kuin hämähäkkimies. Kurotin ensimmäiseen kohoumaan.

Samassa tunsin jotain polttavaa selässäni. Aloin parkua ja huomasin, että päälleni tiputettiin kuumaa vahaa. Vahan läiskyessä selälleni ja pakaroilleni otteeni kirposi ja valuin alas mutaan. Mutahauta oli syvä ja lensin sinne selälleni vajoten hetkeksi pinnan alle. Aloin nousta uudestaan. Ihmiset mylvivät ympärillä. Pääsin aloitus kohtaan. Mutainen iho ei juurikaan auttanut etenemisessä. Pian jotain nestettä alkoi valua päälleni. Katsoin ylös ja huomasin parin miehen kusevan päälleni. En antanut sen häiritä vaan liu’utin itseäni ylöspäin. Kusen tulo jatkui ja otteeni lipsahti taas. Ihmiset buuasivat. Mutaisen harmaana lähdin hiljalleen ylöspäin. Pääsin pari pykälää korkeammalle, kun sain päälleni jotain punaista. Sitä ruiskutettiin paineella letkusta päälleni. Mitä lie olikaan, mutta se tarttui ihoon ja värjäsi minut hetkessä kirkkaan punaiseksi. Ja sitä tuli koko ajan letkusta lisää.

Aika oli loppumassa ja jämähdin paikalleni. Kuulin pillin vihellyksen ja punaisen aineen tulo loppui. Lihaksikas mies tarttui käsivarteeni ja veti minut laidan yli. Ihmiset buuasivat ja mylvivät kun minut nostettiin korokkeelle. – Ja mitä annamme rangaistukseksi?? juontaja kysyi ihmisiltä. – Piiskaa!!! ihmiset huusivat kuorossa. Voi saatana, ajattelin lähes ääneen sanoen. Nopeasti käteni oli nostettu katosta roikkuvaan ketjuun ja olin fyysisesti valmis. Neljä miestä nousi korokkeelle ympärilleni. Jo pelkästään heidän käsissään olevien piiskojen ja raippojen näkeminen sai kyyneleen silmäkulmaani.

Pian kyynel teki seuraa toiselle ja useammallekin miesten aloittaessa hommat. Neljä erilaista piiskaa kiertyi vartaloni ympärille. Hetkessä ihoni muuttui araksi polvista kaulaan. Jälkiä ei ihmeemmin näkynyt, olinhan valmiiksi värjätty punaiseksi. Aloin hiljaa vaikertamaan iskujen yhä jatkuessa. Ympärillä olevilla ihmisillä tuntui olevan hauskaa, totta kai minun kustannuksella. Lopulta miehet lopettivat. Sitten miehistä kaksi irrotti käteni ja tarttuivat minua kainaloista raahaten kovaa vauhtia kohti takanurkkaa, jossa oli kapea ovi. Miehet työnsivät minut vauhdilla ulos ovesta ja lensin ulkona olleeseen ojaan. Ojan penkalla näin villapaitani ja hameeni. Nousin penkalle ja katsoin hallia. Ulospäin mikään ei näy eikä kuulosta siltä, mitä sisällä tapahtuu. Puin vähäiset vaatteeni ylleni ja aloin miettimään kuinka päästä likaisena kotiin. Takin taskussa olleella kännykällä soitin taksin. Taksikuski vilkuili minua ahkeraan taustapeilistä, vaikka kerroin ”likaisista polttareista”…