Herkku-puhelin
Olet kaunein
Audrey

Istuimme sohvalla katsomassa televisiota. Keskustelumme oli tyrehtynyt keskittyessämme katsomaan jotain naurettavaa ohjelmaa, jolle emme edes nauraneet. Hän katsoi minua sivusilmällä, antaen katseensa kulkea ylitseni, kuin arvostellen ulkomuotoani pieni hymynvire suullaan.

En kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, nojasin vain tiukemmin häntä vasten. Keskityimme jälleen televisioon.

Huomasin nukahtaneeni häneen nojaten. Avasin silmäni, ja tajusin käteni lepäävän hänen nahkahousuihinsa verhotulla reidellään. Kauhistuin. En tuntenut miestä vielä kovin hyvin, ja nyt käteni makasi kriittisessä kohdassa.

Katsoin ylös. Hän katsoi minua suoraan silmiin, pieni hymynvire kasvoillaan, tarkkaavaisesti ja tutkaillen. Tunsin punastuvani nolostuksesta.

Tunsin lämmintä kädelläni. Hän oli laskenut ison kätensä käteni päälle, ja kauhukseni huomasin hänen liu´uttavan kättäni ylöspäin omaa reittänsä.

Nielaisin. Minua pelotti. Katsoin häneen, mutta en tavoittanut katsetta. Hän johdatti kättäni lantiotaan kohti, seuraillen reitensä sisäpintaa.

Hän pysäytti käteni, ja tunsin pullistuman kohdassa johon hän sen pysäytti.

Hengitykseni muuttui äänekkääksi. Katsoin häntä, ja kohtasin katseen.

Hitain, kevyin liikkein hyväilin housujen pullistumaa, tuntien sen kasvavan. Kuului hiljainen murahdus. Avasin varovaisesti nahkahousujen napin, vetäen vetoketjua alemmas. Laskeuduin polvilleni hänen avonaisten jalkojensa väliin.

Kokemattomana otin miehen peniksen melkein vapisevin sormin hyväiltäväksi. Liikutin varovaisesti sormiani sen vartta pitkin, tehden edestakaista liikettä, hitaasti, välillä intoutuen käyttämään enemmän voimaa.

Nuolaisin sitä. Hänen jalkansa pingottuivat, ja kuulin taas hiljaisen murahduksen.

Avasin suutani ja otin peniksen pään suuhuni, kevyesti hamuten sitä kielelläni. Välillä nuolaisin sen vartta, samalla sormiani hellästi kuljetellen sitä pitkin.

Penis oli jäykistynyt täyteen pituuteensa, ainakin uskoin niin. Nousin ylös, seisoin hänen edessään, hänen vielä istuessa leveästi sohvalla, katsoen minua suoraan silmiin.

Hän veti minut lähelleen, ja suuteli. Hänen kätensä liikkuivat lantiollani, hyväillen selkääni ja pysähtyen vyötärölleni. Hän liikkui alemmas suudellen kaulaani ja rintakehääni, alkaen samalla avata puseroni nappeja.

Älähdin hiljaisesti. Hän suuteli taas, jatkaen puseroni avaamista.

Nyt hän nousi ylös, huomasin hänen olevan minua huomattavasti pidempi. Hän tipautti neulepaitani hartioiltani lattialle käsillään, ja suuteli taas, nyt suulle, tarttuen samalla vyötäröstäni, ja liikahtaen makuuhuoneen suuntaan.

Seurasin häntä likellä, mutta huomasin jännittäväni, en ollut kovin kokenut ja pelkäsin epäonnistumista.

Hän pysäytti minut sängyn eteen, tarttuen hellästi niskastani ja suudellen minua, antaen käsiensä kulkea alaspäin avaamaan rintaliivieni hakasia.

Käteni ohjautuivat vaistomaisesti hänen vyötärölleen.

Hän laski minut sängylle makaamaan, suudellen rintakehääni ja kaulaani, liikuttaen käsiään hartioiltani alaspäin, mukaillen vyötäröni ja vatsani piirteitä.

Tunsin hänen hipaisevan toista rintaani.

Vain ohimennen ja hellästi.

Nyt hänen huulensakin hipaisivat rintaani. Tunsin oloni tukalaksi. Hellästi rintaani suudellen, hän siirtyi toisella kädellään hyväilemään toista rintaani, kuljettaen isoa kämmentään rintaani poikin.

Hänen käsiensä koskettaessa vatsaani, vedin sen vaistomaisesti sisään. Hän katsoi minua kysyvästi. Hän kosketti poskeani, hymyillen pienesti. Rentouduin hieman, vaikka vieläkin yritin vetää vatsaani hiukan sisään.

Hän veti housuni pois jaloistani, kuljettaen kättään toista jalkaani pitkin.

Hän levitti hiukan jalkojani.

Sisälläni kihelmöi hänen suudellessaan reisieni herkkää sisäpintaa. Hänen kätensä kulkivat lantioni kaarta pitkin, ja kuin erehdyksessä hipaisivat häpykumpuani. Säpsähdin.

Tunsin hänen sormiensa hierovan kevyesti häpykumpuni runsasta karvoitusta.

Hän levitti jalkojani vielä vähän, ja hyväili sormillaan häpyhuuliani. Tunsin klitorikseni sykkivän hänen nuolaistessaan sitä.

Hän jatkoi rauhallista nuolemista, samalla työntäen sormen sisääni.

Hän nousi ylöspäin, ja tavoitti huuleni suudelmalla, yhä pitäen sormeaan sisälläni. Hän katsoi minua silmiin. Katsoin häntä, ja samalla hän työnsi toisenkin sormen sisääni. Älähdin. Hän suuteli taas, ja otti sormet sisältäni.

Hän nousi ylös sängyltä, ja riisui puolipitkän mustan nahkatakkinsa. Katsoin häntä.

Katsoin hänen paljasta vartaloaan, kun hän taas siirtyi sängylle. Hän tuli ylleni, ja suuteli minua.

Hän oli käsiensä varassa, eikä pitänyt kiirettä. En uskaltanut katsoa ylös. Pieni suudelma poskelle, ja tunsin hänen työntyvän sisääni.

Tuntui kuin olisin haljennut. Purin huultani, mutten pystynyt pidättelemään muutamaa kyyneltä, jotka pyrkivät silmistäni.

Hän aloitti hitaat, mutta voimakkaat, lyhyet työnnöt, jolloin tartuin häntä kyljistä kiinni ja huusin tuskasta.

Hän suuteli minua, jatkaen työntöjään samalla.

Aloin mukautua hänen kokoonsa, ja pysyin mukana voimakkaissa työnnöissä.

Aloin jännittyä.

Tunsin hänen hikisen vartalonsa omani päällä, liikkuen hiljaa omaani vasten. Tunsin hänen laukeavan.

Hän pysähtyi päälleni, vain katsoen silmiini. Olin väsynyt.

Hän siirtyi päältäni viereeni makaamaan. Hän veti minut syliinsä ja piti minusta tiukasti kiinni. Painoin pääni vasten hänen rintakehäänsä. Hän suuteli hiuksiani ja kysyi,

"Et kai häpeä vartaloasi?"

En osannut sanoa mitään. Painauduin vain tiukemmin häntä vasten.

Hän veti peiton päällemme ja kuiskasi korvaani,

"Olet kaunein."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute