Herkku-puhelin
Remontti
repe

Kaikki alkoi, kun ostin itselleni auton osamaksulla puolitutulta viisikymppiseltä kaverilta. Olin silloin hiukan yli parikymppinen kundi ja seurustelin kivan nuorikon kanssa. Jouduin kuitenkin työttömäksi ja kerroin autoni myyjälle etten saa eriä maksetuksi, johon hän totesi, maksat sitten työllä.

Sovimme, että menen auttamaan häntä mökki remontissa.

Saavuin hänen mökilleen kauniina ja kuumana kesäpäivänä.

Sain hänen vaimoltaan shortsit työ asuksi ja aloimme katto remontilla, ai että hän apupoikaa juoksuttikin. Päivän lopulla olin aivan kuitti, menimme saunaan ja joimme olutta. Hän kysyi kiinnostaisiko koko velan kuittaaminen viikon palveluksella, sanoin totta kai, mitä minun tehtäviini kuuluu? Se selviää, tehdään sopimus ja laitat nimen alle, suostuin ajatukseen. Vilvoittelin pihalla ja hän toi paperin, sen kummempia lukematta löin nimeni alle.

Saunassa hän kertoi mihin olin suostunut, luin paperin vapisevin käsin, niin olisi kannattanut lukea tarkemmin.

Seurasin makuuhuoneeseen jossa hänen vaimonsa odotti tuolissa istuen videokameran kanssa, sain silmälaput, tunsin kuinka hän laittoi kaulapannan ja kahleet raajoihini. Menin käskystä nelinkontin ja odotin hiljaa. Minut vedettiin vaimon eteen ja sain käskyn nuole! Au piiskaa! sattui, mutta kahlehdittuna en päässyt liikkumaan, tunsin kuinka pakarani punoittivat. Hitaasti hän levitti pakaroitani, nieleskelin, melkein itkin. Hammasta purren nuolin ja nuolin, tunsin kyrvän uppoavan hitaasti sisälleni, kun hän oli tyydyttänyt itsensä sain käskyn pitää anustappia sisälläni jotta perseeni tulisi helpommin nussittavaksi. Viimein vaimo laukesi hiuksiani repien.

Silmä siteeni sain ottaa pois ja menimme kellariin.

En olut uskoa silmiäni, seinällä risti, lattialla pukki, peilejä joka puolella. Polvistuin hänen eteensä sain käskyn imeä. Nopeasti kyrpä oli kivikova ja sain mennä nelinkontin hänen eteensä, nyt antaminen tuntui oudon hyvältä ja sain itsekin kovan seisokin, hänen vaimonsa hieroi itseään ja tuijotti minua kiiluvin silmin. Aloin työnnellä vastaan ja tahti vain kiihtyi. Hänen lauettuaan sain luvan runkata, katsoin peileistä kuinka irstaalta näytti kun runkkailin nelinkontin hänen edessään. Onneksi viikko loppui aikanaan, mutta silloin ehti tapahtua ja olin oppinut paljon outoja asioita.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute