Herkku-puhelin
Kauppatavaraa
Myyty

Olin ollut tottelematon ja herrani päätti antaa minulle rangaistuksen, jonka muistaisin kauan samalla itse hyötyen tilanteesta. Sain työpaikalleni tekstiviestin saapua annettuun osoitteeseen. Herrani odotteli portailla ja kuljetti minut rakennuksen takaoven kautta sisään ja portaat alas kellariin.

Astuimme huoneeseen, joka oli kalustettu gynekologin hoitohuoneeksi.

Meitä jo odotteli siellä pieni, kalju ja lihava mies, joka silmät kiiluen kysyi herraltani "tässäkö se narttu sitten on ja varmisti vielä ettei sitten mitään rajaa ole" herrani vain naurahti ivallisesti vastaten ettei rajoja ole kunhan vain huora oppii muistamaan kuka hänet omistaa.

Minulle herrani sanoi: "Muista lumppu, ettei valituksia tule tai seuraukset ovat sen mukaiset". Aloin jo todella pelätä, mitä herrani oli minun varalleni suunnitellut, mutten voinut kuin odottaa.

Herrani poistui ja pikkumies käski minun riisuutua ja kavuta gynen hoitopöydälle selälleen jalat telineisiin, että hän voi aloittaa valmistelut.

Riisuin ja kapusin pöydälle, mies alkoi kiinnittää jalkojani hihnoilla telineisiin levälleen, samoin kädet kiinnitettiin pöydän jalkoihin ja en enää pystynyt liikkumaan mihinkään.

Ivallisesti nauraen mies avasi nurkassa olevan kaapin ja otti sieltä suuhun asetettavan kumisen vahvan renkaan joka pakotti suuni aivan auki. Nyt pysyy huoran mölyt mahassa, ettei vieraat häiriinny valmistelujen aikana kuulin miehen sanovan. Mitkä vieraat ajattelin kauhuissani samanaikaisesti kun mies siirtyi jälleen kaapille tuoden kumiset liivit joiden rintojen reiät olivat niin pienet ettei rintani millään voi sopia noista sisään. mies kuitenkin kiinnitti liivit tiukkaan ympärilleni. Hän asettui viereeni seisomaan ja tarrasi nänniini kiinni alkaen kiskoa rintaani aivan liian pienestä reiästä ulospäin. Tuska sai kyyneleet silmiini, mutta en saanut ääntä kuin pienen yninän verran johtuen renkaasta suussani.

Nauraen mies katseli tuskaista ilmettäni ja tarrasi myös toiseen nänniin vetäen sitäkin ulospäin. aikansa kiskottuaan ja murjottuaan hän sai kuin saikin rinnat ulos rei´istä. Rinnat olivat todella kovassa puristuksessa aiheuttaen sen että nännit kovettuivat väkisinkin. Kyyneleet valui silmistäni ja mies selvästi nautti tehtävästään. Kaapista löytyi seuraavaksi tiukat nänninipistimet jotka hän kiinnitti turpeisiin nänneihin lisäten niihin vielä ketjulla painot. Painoja ei kuitenkaan vielä laitettu roikkumaan.

Mies katseli ihaillen kättensä töitä ja siirtyi jalkoväliini. Tässä vaiheessa tiesin jo että minua valmistellaan johonkin tarkoitukseen.

Äkkiä tunsin kuinka vittuni karvoja alettiin ajella tylsällä partakoneen terällä, sitä oli käytetty selvästi aiemminkin. Vittuni oli täysin avoinna miehen edessä enkä pystynyt mitenkään estämään hänen puuhiaan, voin vain kauhun sekaisin tuntein odottaa mitä tapahtuu seuraavaksi. Äkkiä tunsin vitullani kouran joka alkoi työntyä sisääni. Yritin ynistä vastaan, mutta sain kuulla vain herrani myyneen minut ja kuten olin kuullut mitään rajoja ei ollut eikä herrani halunnut valituksiakaan, joten olehan narttuseni paikallaan.

Käsi upposi vittuuni aiheuttaen suunnattoman kivun vitussani, mutta mies vain työnteli kättään sisääni hokien, näin se huoran vittu venyy käyttökuntoon, äkkiä käsi vedettiin ulos ja tunsin suunnatonta helpotusta.

Helpotuksen tunne kuitenkin katosi nopeasi kun tunsin jotakin uppoavan anusaukkooni. Plugi, joka alkoi miehen pumpatessa kasvaa ja kasvaa. Tunsin repeäväni mutta mies vain pumppasi lisää ilmaa ivallisen naurun raikuessa korvissani, "näin se reikä venyy, hän rallatteli, yleisö on varmaan tyytyväinen kun olen valmis hän kuului hokevan.

Mies päätti ottaa hieman ennakkoa ja kiipesi päälleni upottaen seisovan kullinsa rankaan läpi syvälle nieluuni yhdellä rajulla työnnöllä. Olin tukehtua, mutta nytpä sitten tiesin renkaan tarkoituksen. Kulli liikkui edestakaisin suussani, enkä voinut yhtään perääntyäl olinhan selällään sidottuna.

Viimein tunsin sperman alkavan suihkuta nieluuni ja jouduin nielemään kaiken kun en voinut suutanikaan sulkea.

Anusaukkoni oli ollut suunnattomassa venytyksessä kokoajan ja nyt mies poisti plugin katsellen tyytyväisenä työnsä tuloksia.

Kaulaani kiinnitettiin leveä panta ja siihen hihna. Mies alkoi irrottaa käsi ja jalkahihnoja ja komensi minut kontalleen lattialle. Nänneissä olevat painot valahtivat alas aiheuttaen hirvittävän venytyksen rinnoissa, yritin ynisten anella armoa mutta sain palkakseni talutushihnan iskun pakaralle.

Noniin narttu, nyt sitten päästäänkin asiaa, mies nauroi ja alkoi kiskoa minua huoneesta ulos. Kuljin kontaten perässä odotin kauhulla mitä tästä seuraa.

Saavuttiin toiseen huoneeseen ja huomasin olevani esiintymislavalla, ihmisiä oli salin täydellinen ja kaikki tuntuivat odottavan jännittyneenä.

Olin todella nöyryytetty siinä lavalla kaiken kansan nähtävillä, suu levällään auki, rinnat virutuksessa roikkuen ja alapää täysin paljaan.

Mies tarttui mikrofoniin alkaen suoltaa suustaan: No niin arvoisa yleisö, tässä näette nartun joka on vapaasti teidän kaikkien käytettävissä. Kaikki on sallittua ja mitä vaan saa tehdä. Kuka tarjoaa eniten, kuka haluaa ensimmäisenä päästä käsiksi nartun valmiiksi venytettyihin reikiin. Yleisön joukosta alkoi kuulua tarjouksia, minua huutokaupataan ajattelin kauhuissani......

Jatkanko?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute