Herkku-puhelin
Tottelevainen
aviovaimo

Olen rakastunut mieheeni. Suorastaan jumaloin häntä. Kukaan ei ole tehnyt minulle yhtä hyvää, tyydyttänyt minua yhtä hyvin. Siksi minäkin haluan miellyttää häntä, olla hänelle hyvä. Tottelen häntä, suostun hänen toiveisiinsa - vaikka en niitä aina ymmärrä. Mieheni oli viimeaikoina alkanut puhua minusta ja vieraasta. Että hän antaisi minut vieraalle. Aluksi kavahdin kuulemaani, mutta kun hän rakastelumme yhteydessä kuiski vieraista miehistä, huomasin kiihottuvani. Mutta vain fantasiassa.

Vietimme ihanaa iltaa Tallinnassa. Myöhään yöllä mieheni kertoi minua odottavan yllätys. Ajoimme taksilla keskustasta pois vauraaseen huvilataloon. Talon edessä oli autoja, takseja. Ihmettelin. Mutta kun astuimme sisään aloin ymmärtää. Tämän täytyi olla bordelli. Isossa huoneessa oli miehiä ja naisia drinkillä. Monet miehet olivat hieman vanhempia, naiset nuoria, hoikkia, pitkiä, kauniita virolaistyttöjä. Tunsin itseni heidän rinnallaan liian reheväksi. Huoneessa oli iloinen puheensorina, eikä meihin kiinnitetty huomiota. Kunnes luoksemme tuli talon emäntä. Pitkä, itsevarma nainen, minua vanhempi.

Hän sanoi, että myös pariskunnat ovat tervetulleita, pareja käykin usein. Hän kertoi, että monet aviomiehet haluavat kerran antaa vaimonsa talon käyttöön. Nainen antoi katseensa kulkea pitkin vartaloani, tunsin että punastuin arvostelevasta katseesta. Tunsin, että nainen arvioi olisko minulle kysyntää. Kuulin kun nainen kysyi mieheltäni, haluaako tämä tuottaa vaimolleen uuden kokemuksen. Kauhukseni kuulin, kun mieheni vastasi myöntävästi.

Katsoin miestäni, mutta en osannut vastustaa. Nainen tarttui käteeni ja talutti minut salin toiselle puolelle. Minut istutettiin sohvalle, jossa istui kaksi nuorta kaunotarta. Tunsin itseni epävarmaksi. Vilkuilin vuoroin miestäni, joka jäi keskustelemaan emännän kanssa, vuoroin salin miehiä. En tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Näin miten eräs mies meni puhumaan emännälle, molemmat kääntyivät katsomaan minua. Valtava ujous kulki lävitseni, painoin katseeni alas. Emäntä tuli luokseni ja taas talutti minua kädestä, nyt yläkerran huoneeseen. Käännyin katsomaan miestäni, hän katsoi minua käskevästi. Ymmärsin, että minun pitää totella.

Yläkerran huoneessa oli vain suuri vuode ja koko seinän kokoinen peili. Tunsin miten emäntä avasi mekkoni vetoketjun ja tiputti sen alas. Hän katseli hieman rehevää vartaloani, jota suojasi vain rintaliivit, sukkanauhavyö, sukat ja stringit. Hän kuljetti kättään vartalollani ja sanoi, että monet miehet pitävät pullukoista. Punastuin. Häntä nauratti. Hän käski minun nyt olla kiltti vaimo ja täyttää mieheni toiveet, jotka mieheni oli kertonut emännälle. Emäntä otti minua leuasta kiinni ja samalla kysyi, olenko miehelleni kiltti vaimo. Kun nyökkäsin, hän sanoi minua hyväksi pikkuvaimoksi. Jäin yksin huoneeseen - mutta vain hetkeksi. Sisään astui mies, joka oli katsonut minua alhaalla - ja toinenkin mies. Molemmat olivat minua vanhempia ja isokokoisia.

Pian tunsin miten vartalollani oli käsiä, muotojani puristeltiin. Koitin kiemurrella ja estellä, mutta se sai vain miehet nauramaan. Toinen miehistä tarttui tukkaani ja tukisti: samalla kuulin kun hän sanoi heidän haluavankin juuri tuollaisen aidon pikkurouvan. Emäntä oli kertonut, he tiesivät millainen olen oikeasti. Tottelevainen, joten tottele. Minut painettiin polvilleni ja pian näin edessäni kaksi suurta, kovaa, vierasta kalua. Ymmärsin, että minun pitää imeä niitä. Tartuin kumpaankin käsilläni ja johdatin toisen suuhuni. Imin.

Kuljetin huuliani ja kieltäni vuoroin kummallakin kalulla. Välillä otin ne sisään suuhuni. Koitin olla niille hyvä, miellyttää. Tunsin itseni nartuksi, enemmänkin: huoraksi. Mutta imin kuitenkin kahta vierasta kalua. Ristiriitaiset tunteet liikkuivat sisälläni, mutta huomasin kuitenkin samalla kiihottuvani. Kaksi itsevarmaa, vahvaa kyrpää oli silmieni edessä vaativana, miehisinä. Tunsin itseni heikoksi, avuttomaksi niiden edessä. Tunsin, että haluan niitä. Kamppailin itseni kanssa, mutta en voinut sille mitään: halusin että nämä vieraat miehet ottaisivat minut. Halusin olla heidän huoransa. Imiessäni vieraita kaluja myönsin itselleni, että olen oikeasti huoraluonne.

Haluan tulla otetuksi, pannuksi, astutuksi. Haluan, että mies on minulle kova ja käskevä. Minä palvelen.... Keskustelen mielelläni tilanteestani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute